Tammen kultainen juhlakirja
Toimittanut: Päivi Heikkilä-Halttunen
Kustantaja: Tammi 2012 (kirjat julkaistu suomeksi vuosien 1952-2012 välillä)
Kuvitus: mm. Alice ja Martin Provensen, Richard Scarry, Gustaf Tenggren
Suomennos: mm. Helena Anhava, Kirsi Kunnas, Marjatta Kurenniemi, Tuula Korolainen, Sinikka Nuormaa
Ulkomainen lastenkirja, kooste Tammen kultaisista kirjoista, Yhdysvallat
Sivuja: 272
Kun kana Karoliina taas oli kotona se sanoi:
- Kuka auttaa minua alustamaan taikinan?
- En minä! sanoi hanhi.
- Enkä minä! sanoi kissa.
- Enkä minä! sanoi porsas.
- Sitten minä alustan taikinan itse, sanoi kana Karoliina.
Ja niin se teki.
Ihastuttavia muistoja omasta lapsuudesta? Ne kaikkein rakkaimmat,
kaikkein kultaisimmat kirjat? Ärsyttävän moralistisia tarinoita?
Amerikkalaista hapatusta? Sitä kaikkea, aivan varmasti. Tammen kultainen
juhlakirja (2012) sisältää kymmenen Kultaista kirjaa, joihin mahtuu niin eläin- kuin lapsitarinoita, toiminnallisia kertomuksia, elämisen ja olemisen ihmettelyä sekä riimien juhlaa.
Tammen kultaiset kirjat-sarja alkoi ilmestyä Suomessa Helsingin olympialaisten vuonna 1952. Lastenkirjallisuuden vapaa tutkija ja kriitikko, mainiosta Lastenkirjahylly-blogistaan tunnettu Päivi Heikkilä-Halttunen on koonnut ja toimittanut sarjan ansaitseman juhlakirjan, johon sisältyvät tarinat - kokonaiset kirjat - on julkaistu Suomessa vuosien 1952-2012 välillä. Teoksen viimeinen kirja Oi, mikä talo! ilmestyy suomeksi nyt ihkaensimmäistä kertaa.
Heikkilä-Halttunen on tehnyt hyvää työtä kootessaan Juhlakirjaa.
Hänen ansiostaan kirjan kansien väliin mahtuvat tarinat antavat hyvän
läpileikkauksen Kultaisista kirjoista. Mukana on niin ihania
eläintarinoita, paikoin hyvinkin opettaisia ja ehkä hieman ylisöpöjä kertomuksia, runoja
ja satuja. Totta kai itse kukin lukija alkaa kirjaa lukiessaan muistella
ja kaivata jotain tiettyä kirjaa, ihmetellä valintoja ja sitä rataa,
mutta kirjaa koottaessa on aina tehtävä valintoja, kenties
kompromissejakin. Monipuolisuutensa ansiosta Juhlakirja täyttää roolinsa
hienosti. Se myös muistuttaa siitä, kuinka huippuammattilaiset
ovat tehneet lastenkirjallisuutta kotimaassamme vuosikymmeniä; Kultaisten kirjojen
kohdalla toki suomentajina, mutta Kirsi Kunnas, Helena Anhava, Sinikka
Nuormaa sekä ennen suomentamattomassa Oi, mikä talossa Tuula Korolainen
ovat saaneet ja saavat äidinkielemme vivahteikkuuden hehkuunsa. En ole
lukenut yhtään Kultaista kirjaa alkukielisenä, mutta uskoisin, että Maalarikissat suomentanut aina yhtä taitava Kirsi Kunnas on yltänyt vähintäänkin samaan kuin kirjan kirjoittanut Margaret Wise Brown:
vihreitä lehtiä
ja punaposkimarjoja
ja kirsikkasarjoja.
Ja kultaiset päärynät
oksilla välkkyvät.
Ja tuostapa löydän
punaisen pöydän,
ja keltaiset tuolit
saat sinä, jos huolit.
Maalarikissoista pääsen vielä sanomaan muutaman sanan kirjan kuvituksesta. Nykylukijalle kirjojen 1950- ja 60-lukulainen kuvitus näyttäytyy viehättävän vanhanaikaisena, nostalgisena, miltei klassisena. Kuvitus on kuitenkin yhtä epätasaista kuin itse kirjatkin: Richard Scarryn kuvittama Atte Ankka ja hänen ystävänsä hurmaa, Tibor Gergelyn Viisi pientä palosotilasta edustaa 1940-50-lukujen vaihdetta tyylipuhtaimmillaan ja Feodor Rojankovskyn kuvittama Kolme karhua luo karhukertomukselle sopivan metsäisen ja hieman slaavilaisenkin tunnelman. Kolme karhua on sivumennen sanoen itselleni yksi rakkaimmista Kultaisista kirjoista. En ollut nähnyt kirjaa yli 30 vuoteen, mutta nyt heti muistin kuvat ja saavutin jotain omasta lapsuudestani. Olen siitä iloinen. Osa kuvituksesta ei ole yhtä ihastuttavaa: Garth Williamsin kuvittama Laivakoira on suttuinen ja jotenkin vääränlainen. Eloise Wilkinin kuvittama Nukke ja minä taas miltei ällösöpö, mutta kaikki maailman pikku äidit rakastanevat sitä. Suhtautumiseni kirjojen kuvitukseen on tietenkin täysin subjektiivista. Sitä ohjailevat paitsi omat muistoni ja mieltymykseni, myös 4- ja 6-vuotiaiden lasteni maku.
Vaikka en ole varauksettoman ihastunut Kultaisten kirjojen maailmaan - sarjassa on liki 200 kirjaa, olisi mahdotonta olla haltioissaan niistä jokaisesta - olen erittäin tyytyväinen Juhlakirjaan. Ihmettelen oikeastaan vain yhtä asiaa: Juhlakirjan lopussa on luettelo kaikista julkaistuista 193 Tammen kultaisesta kirjasta. Jostain syystä juokseva numerointi alkaa kuitenkin vasta toisesta kirjasta, Pörri, pienestä ankanpojasta. Tämä sinänsä pieni toimittajan tai kustannustoimittajan huolimattomuusvirhe alkoi häiritä niin, että kävelin tyttäreni kirjahyllylle, otin esiin hänelle rakkaan Pikku Viu-Viun (joka on kolmas sarjassa koskaan julkaistu kirja, alkukielisenä julkaistu vuonna 1950). Se paljasti heti, että ihkaensimmäinen ja numerolla yksi merkitty Tammen kultainen kirja on Meidän Mirri. Sen puuttuminen listasta oudoksuttaa. Heikkilä-Halttusen esipuheessaan mainitsema Meidän Mirri toivottavasti lisätään luetteloon sitten, kun Tammen kultaisesta juhlakirjasta otetaan uusi painos.
Olen varma, että uusi painos otetaan, sillä Juhlakirjalla on monille aikuislukijoille sellaista tunnearvoa, että kirja löytänee tiensä moneen kotiin. Nykylapsiakin kertomukset tuntuvat miellyttävän. Ja vaikka tarinat ovat monin paikoin ärsyttävyyteen saakka opettavaisia, ovat ne niin hauskoja, oivaltavia ja ihania, että monet pienet lukijat uppoutuvat varmasti niiden maailmaan ihastuen ikihyviksi. Tammen kultaisen juhlakirjan suurin viehätys piileekin siinä ketjussa, joka kesää sukupolvelta toiselle. Siinä on sellaista lisäarvoa, joka tekee kirjasta klassikon ja monen perheen kirjahyllyn aarteen - niin ainakin meillä. Juhlakirja on ihana, ärsyttävä ja rakastettava. Se on juuri oikeanlainen.
****
P.S. Yleensä huomioin blogini lastenkirjajutuissa omien lasteni kommentit. Tällä kertaa en niitä saanut, mutta olemme viimeisen parin viikon aikana lukeneet Tammen kultaista juhlakirjaa joka päivä nimenomaan lasteni toiveesta. Se kertonee siitä, kuinka paljon he kirjasta pitävät. Kuusivuotias lukee tarinoita itse ääneen: kirjat ovat siis myös mainiota luettavaa lukemaan opetteleville esikoululaisille.
Me olemme lukeet kuopuksen kanssa juhlapainoksena ilmestynyttä "Viisi pientä palosotilasta" kirjaa tarpeeksi usein, jotta nyt voisi olla aika laajentaa repertuaaria muihinkin kultaisiin kirjoihin. Oma suosikkini "Nikke vesinokkaeläin" tuskin on tuohon päätynyt kuitenkaan?
VastaaPoista(ja samaa mieltä olen tuosta "Nukkeni ja minä" kuvituksesta. Hakkaa Barbiet ja Ponyt mennen tullen)
Pau: Meilläkin Viisi pientä palosotilasta on kuopuksen suosikki. Tosin vielä enemmän hän pitää Jere Jarruvaunusta. Nikke Vesinokkaeläin ei ole päätynyt Juhlakirjaan. Se onkin itselleni tuntematon kirja - tai voi olla, että jos näkisin kirjan, muistaisin sen. Visuaalinen muisti on usein niin vahva. :)
PoistaHistorian/nostalgian siipien havinaa <3 Tunnistin heti tuon sänkykuvan omasta lapsuudestani :) Totta, osa kirjoista on liian söpöjä, opettavaisia tai muuten vain ei-niin-hyviä, mutta joukossa on myös paljon helmiä!
VastaaPoistaOnpa tullut melkoinen virhe tuossa listauksessa, toivottavasti tosiaan korjataan seuraavaan painokseen!
Villis, minullekin tuo Kultakutrin kuva on yksi vahvimmista lapsuuteni kuvamuistoista. :) Kyllä Tammen kultaisten kirjojen kanssa saa nostalgiaa tuntea. Se onkin kirjojen parasta antia, koska ovathan ne aika moralistisen opettavaisia, onneksi kuitenkin hyväntuulisia. Ja osa on suoranaisia helmiäkin.
PoistaMeillä on luettu paljon Tammen kultaisia kirjoja vuosien mittaan (ja toki ne ovat tuttuja myös omasta lapsuudestani), ja olen kiinnittänyt huomiota samaan kuin sinä: suomentaja on todellakin ihan eturivin kirjailijoita, tässä mainitsemiesi lisäksi myös Marjatta Kurenniemi on tainnut suomentaa näitä paljon. Margaret Wise Brownin käsialaa taitavat olla myös Pieni talo preerialla -kirjojen viehättävät mustavalkovitukset, jos en ihan väärin muista?
VastaaPoistaMarjatta Kurenniemi on tosiaan kääntänyt paljon Kultaisia kirjoja ja heti tuolla kirjan tiedoissa (blogaukseni alussa) siitä mainitsenkin. :)
PoistaPieni talo preerialla. Oi, pitäisikin lukea joku niistä uudelleen.
Ja vau - teillä osataan lukea! <3
VastaaPoistaJep. :) On luettu jo aika kauan, vajaan vuoden ajan. <3
PoistaNeljä pientä kissanpoikaa, Kolme karhunpoikaa, Maalarikissat ja Hauskat päivät ovat tuttujakin tutumpia. Aikuisena tarkasteltaessa Maalarikissat vetää pisimmän korren! Pienenä olin oikein "ihastunut" pikku-karhuun sinisissä housuissaan... :)
VastaaPoistaMuistankin tuon sinun pikku-karhu-ihastuksesi. :) Kolme karhunpoikaa oli pitkään A:n suosikkikirja. Nelivuotiaana hän osasi lukea koko kirjan ulkoa. Maalarikissat on itselleni ehkä kaikkein mieluisin tässä juhlakirjassa, koska sen kuvitus on niin vinkeää ja Kunnas riimittelee upeasti.
PoistaNyyh, minulla oli Kalle Kani, aivan ihana.
VastaaPoistaOi, ihana on sekin.
PoistaTammen kultaisista kirjoista minulla on yksi lapsuusmuisto, kirjasta, jossa mummo etsi kadonnutta avaina Sitten kerran löysin tuon kirjan kirpparilta ja täytyihän se ostaa ihan nostalgian takia. Olen ostanut myös muutaman muun Tammen kultaisen kirjan, osin tunnelman vuoksi. Kirjan, jossa on viisi tarinaa yksissä kansissa, ostin siksi, että siinä sattui olemaan tarina Suuri intiaani ja pieni intiaani, ja intiaanit on aihe, jota keräilen, tosin harkiten.
VastaaPoistaAino, yksi ystäväni muisteli tuota samaa "Muistamatonta mummoa". Se on minulle tuntematon kirja, mutta olisi kiinnostavaa ainakin vilkaista sitä.
PoistaHauska kuulla, että keräät intiaaniaiheisia kirjoja. Keräätkö myös kaunokirjallisuutta? Tuli vain mieleeni, koska aion tässä piakkoin lukea yhden "intiaanikirjan". :)
Kiitos tästä arviosta Katja-ihanainen! <3 Ensinnäkin, nyt tiedän mitä ostan lahjaksi eräälle pienelle synttärisankarille! Toiseksi, noiden kuvien näkeminen nosti miltei vedet silmiini, niin nostalgisilta ne tuntuivat. Rakastin pienenä monia Tammen kultaisia kirjoja, ja muistan lainanneeni niitä pienen kyläkouluni omasta kirjastohyllystä pienenä kuusivuotiaana ekaluokkalaisena. Oih! :´)
VastaaPoistaIhanaa viikonloppua sinne!! <3
Ole hyvä, sinä ihana siellä! Tämä on varmasti oiva syntymäpäivälahja, minäkin voisin kuvitella vieväni lahjaksi tai tuliaiseksi eräälle läheiselle pikkulapselle. :)
PoistaTammen kultaiset kirjat herättävät varmasti monia muistoja. Ja aika ihania ne ovatkin. <3
Meillä eskari lukee itsekseen Kiekua ja Kaikua, mikä liikuttaa minua kovasti. Olipa aika mikä hyvänsä, tietyt tekstit kolahtavat näköjään aina. Ehkä hankin hänelle tämän juhlakirjankin, vaikuttaa nimittäin nostalgisuudessaan oikealta aarteelta.
VastaaPoistaOnnellista sunnuntaita!
Oi, Kieku ja Kaiku! Meillä ei sitä ole luettu, mutta nyt tuli mieleeni, että lapseni pitävät kovasti television Käytöskukasta. Siitä omastakin lapsuudesta tutusta, jossa seikkailevat Hinku ja Vinku sekä Suursyömäri. Yksinkertainen on joskus parasta!
PoistaJuhlakirjan aarteus on nimenomaan sen nostalgisuudessa. Siksi kirjassa on klassikkoainesta.
Ihanaa sunnuntaita sinnekin! Minä koetan alkaa leikata omenapuita. Apua.
Voisin laittaa muistamattomasta mummosta postauksen blogiini jossain vaiheessa. Luen intiaaneista sekä kaunokirjallista ja tietoteollista, olisi mielenkiintoista lukea postauksesi, kun saat inkkarikirjasi luettua.
VastaaPoistaKirjoita tuosta kirjasta, olisi mukava lukea. Intiaanikirjoista tuli mieleeni, että oletko lukenut Susan Vreelandin The Forest Loverin? Se on hieno. Harmi, ettei sitä ole suomennettu.
PoistaOi tuo pitää saada, minun! :)
VastaaPoistaOi, jees! :) :)
PoistaEipä ole tuttu, täytyypä pistää nimi korvan taakse.
VastaaPoistaSe on kiinnostava, kertoo taiteilija Emily Carrista ja hänen elämästään luoteisintiaanien parissa.
PoistaHei Katja, hankin näitä Tammen kultaisia kirjoja yhteen aikaan, kun niitä myytiin yhden ostoskeskuksen käytävällä. Ne olivat niin hyvin esillä siinä, kun kiireessä kulki! Tämä on ihana, nostalginen sarja ja joissakin kirjoissa on todella kauniita kuvituksia. Toki niissä perhe-elämää kuvaavissa kirjoissa on hyvin perinteiset sukupuoliroolit, jotka huvittavatkin nykyään. Kirjoja on mieluusti luettu lasten kanssa ja voisihan niitä taas hankkia muutaman lisää...
VastaaPoistaSarja on tosiaankin ihana ja nimenomaan nostalginen. Onhan se paikoin todella opettavainen: meillä on hyllyssä Kolme karhunpoikaa-kirja, jossa opitaan, kuinka inhottavaa on olla likainen tai mitä tapahtuu, kun ei tottele äitikarhua, mutta silti kirjassa on jotain aivan ihanaa. Ja lapset rakastavat näitä. :)
PoistaTäällä olisi postausta muistojen tuulahduksista muistamattomine mummoineen.
VastaaPoistaIhanaa! Kävinkin jo lukemassa ja kommentoimassa.
PoistaKatja, kiva kun postasit tästä! Olen puntaroinut itse samaa - meillä kuopus on todella rakastunut sarjan muutamaan osaan - viisi pientä palosotilasta on ylisuosikki, sitten tulevat keltainen taksi ja kippi kustaa, mattilan isännän karjatarha jne. Muistamaton mummo taas viehättää tällä hetkellä kuusivuotiasta. Minä taas pidin tuosta laivakoirasta ensi vaikutelmalta. Mukavaa ensi viikkoa!
VastaaPoistaps. innostuin kirjoittamaan Tinkasta ja Taikasta - superhyvä kirja! Kiitos suosituksesta!
Viivi, onko teillä tämä kirja? Kirjoita ihmeessä tästä! Olisi hauska kuulla sinun ja lastesikin ajatuksia. Laivakoira on meillä yksi A:n suosikki ja sen tarina onkin kiva, minä en vain tykkää sen kuvituksesta.
PoistaMutta ihan parasta on se, että tykkäsitte Tinkasta ja Taikasta. Se on parasta lastenkirjallisuutta juuri nyt.
Meillä on tätä luettu nyt monena iltana ja erityisesti se Viisi pientä palosotilasta on yhä vaan pop, vaikka on se ties kuinka monesti kirjastostakin jo lainattu ;)
VastaaPoistaKirjoitan itse tästä varmaan ensi viikolla tunnelmia ja ajatuksia :)
Nyt teillä on samoin kuin meillä Viisi pientä palosotilasta ihan omana hyllyssä.
PoistaJään innolla odottamaan, miten tämä nostalgia on toiminut teidän perheessänne. :)
Hei, olen ensimmäistä kertaa vierailulla ja täytyy käydä lukemassa ainakin nämä lastenkirjasuositukset läpi. Ulkosuomalaisena on vaikea päästä kirjakauppaan selailemaan ja valikoimaan, joten luotan sitten näihin kirjablogeihin :)
VastaaPoistaHyvä arviointi Juhlakirjasta.
Yksi asia jäi vähän ärsyttämään, kun luin Juhlakirja-arvosteluita täällä ja muistakin blogeista. Miksi vetää hernettä nenään kirjojen amerikkalaisuudesta? Jos suomalainen kirjailija kertoo oman aikansa lapsille tarinoita, eikö ole ihan oletettavaa, että kirjasta huokuu "suomalaista hapatusta". Saliittakoon amerikkalaisille lastenkirjoille ja -kirjailijoille amerikkalaisuus! Ja sitten mietin, että eikö Suomesta löydy omia lastenkirjailijoita, joiden tarinoita sitten koottaisiin tällaisiin Juhlakirjoihin? Ei tarvitse sitten kiukutella, että kun on niin amerikkalaisia tarinoita.
Olen herkkä tällaiselle amerikkalaiskritiikille, kun perheessä on sellaisia :) Olen oppinut lukemaan myös näitä Tammen ihania Kultaisia Kirjoja lapsille sillä silmällä, että tämä on osa heidän historiaansa. Meillä löytyy näitä kirjoja suomeksi ja englanniksi.
Kiitos kivasta blogista!
Hei Henna-Maria,
Poistakiva, että löysit tänne. Toivottavasti saat hyviä kirjavinkkejä niin lapsille kuin aikuisillekin.
En toivottavasti ole vetänyt hernettä nenääni kirjan amerikkalaisuudesta. Tuo alun heitto "Amerikkalaista hapatusta" liittyy niihin yleisiin mielikuviin kirjasarjaa kohtaan ja toimii johdattelevana kysymyksenä - samoin kuin myönteiset , joita ovat myös ne "ihanimmat ja rakkaimmat muistot lapsuudesta". Olisi pitänyt panna lainausmerkit! Minä pidän amerikkalaisista kirjoista: kun katsoo lukemieni kirjojen maita, niin Suomen jälkeen olen lukenut eniten kirjallisuutta Yhdysvalloista ja Isosta-Britanniasta. Rakastan sitä vaihtelua ja rikkautta, jota pohjoisamerikkalaisessa kirjallisuudessa on. Tässä heitin ehkä tuon amerikkalaisuuden turhankin nopeasti miettimättä: ajattelin sellaista 1950-l amerikkalaisen nousukauden optimismia, johon sekoittuu aavistus moralismia ja opettavaisuutta. Samalla tavalla saatan jossain sanoa, että "harmaata suomalaisuutta" tai "aina niin herttaista ruotsalaisuutta" tai "ihanaa brittiläisyyttä", mutta jonkun toisen kirjan kohdalla sitten toisin.
En siis kiukuttele missään vaiheessa ja jos/kun lukee koko tekstini, ei siellä ole minkäänlaista moitetta tämän suhteen. :)
Mutta joo, Tammen kultainen juhlakirja on herttainen lastenkirja ja minä kyllä pidän Kultaisista kirjoista. :)