Pakistanilaissyntyisen, Englannissa asuvan Nadeem Aslamin Elävältä haudatut on mosaiikki, jossa keskeisessä roolissa ovat talo, sen sirpaleiset asukkaat, Tarinankertojien katu, julmuudet, runous ja ennen kaikkea Afganistan.
Englantilainen, neuvosto- ja talebanhallintojen rampauttama lääkäri Marcus asuu taloa, joka kokoaa yhteen kovia kokeneita ihmisiä; Venäläinen taiteentuntija Lara etsii tietoja neuvostoarmeijassa palvelleesta veljestään; Amerikkalainen David kaipaa varmuutta rakastettunsa, Davidin tyttären Zaneemin kohtalosta; Pakistanissa fanaattisen leirikoulutuksen saanut Casa tuntee samaan aikaan vihaa ja rakkautta; Kaunis Dunia opettaa lapsia salaa. Aslam käsittelee jokaista henkilöhahmoaan kunnioituksella niin, että he kaikki ovat lukijan kannalta kiinnostavia ja tärkeitä. Kaikkea värittää väkivalta ja ihmisoikeuksien polkeminen.
Elävältä haudatut on toinen lukemani Afganistanin lähihistoriaa käsittelevä romaani. Ensimmäinen oli hyvin ilmeinen, Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa enkä voi olla vertaamatta näitä kirjoja toisiinsa. Nadeem Aslamin teos on lukuisine historiallisine faktoineen vakavampi kuin Hosseinin selkeän, jopa elokuvakäsikirjoitusta mukailevan viihdearvon omaava romaani. Silti Hosseinin kirja puhutteli minua enemmän; Muutamaan päähenkilöön keskittyminen toi teokselle enemmän jäntevyyttä ja tartuntapintaa. Lisäksi Hosseinin kirjassa naisten toimijuus pääsi paremmin oikeuksiinsa.
Juuri Hosseinin teos palautti tietoisuuteeni sen, kuinka kulttuurisesti rikasta Afganistanin kulttuuri onkaan ollut vuosisatojen ajan - mikä runollisuus, mikä voima, mikä suru ja mikä sielunpalo alueella on ollut kautta aikain! Elävältä haudatut olisi voinut tehdä saman, jos se ei olisi kuorrutettu niin hurjalla väkivallalla. Vaikka Nadeem Aslamin kieli on kaunista, metaforat lumovoimaisia ja tapahtumat tempaavat mukaansa, turruin Aslamin liiallisen kuvailun alle. Kaikkea, jopa henkilöhahmoja, on jotenkin liikaa.
Elävältä haudatut on samaan aikaan runollinen kudelma sekä historiallisia faktoja viljelevä, paikoin lakonisesti etenevä trilleri. Tämä ristiriita on niin teoksen ansio kuin sen suurin rasitekin, koska kirjan tyyli vaihtelee. Maaginen realismi sekoittuu akaasian tuoksuun, joka edelleen sekoittuu politiikkaan, veren hajuun ja maamiinojen räjähdyksiin. Niiden väliin ei kuitenkaan muodostu sellaista jännitettä, joka olisi vakuuttanut minut. Näkökulmanvaihdos ei ole aina sujuva, teos ei anna lukijalle, ainakaan itseni kaltaiselle, tilaa hengittää.
Vaikka esitin kritiikkiä lähinnä oman osittaisen turtumiseni osalta ja vaikka olin helpottunut saadessani kirjan loppuun, pidin romaanista. Aslamin teksti on väkevä osoitus asioista, joita ei saa lakaista maton alle. Surusta huolimatta toivoa on, ja vaikka julmuus olisi paikoin sokeaa, on kaikissa ihmisissä jotain hyvää, jonka vuoksi uskoa elämään.
Minusta kirja ei ollut väkivaltainen. Aslam ei mässäillyt väkivallalla, mutta ei myöskään kieltänyt faktoja. Olen lukenut tosi raakoja kirjoja, mutta tässä huomioni vei aiva jokin muu.
VastaaPoistaVastustin ottaa kirjan, mutta kansi pakotti. Luojalle kiitos, että näin tapahtui, sillä olen niin täynnä kaunaa ja suroastaan vihaa nykyistä Afganistania kohtaan, että olin päättänyt kääntää selkäni koko maalle. itä se auttaa Afganistanin naisia ja tyttöjä!
Nadeem avasi sieluni auki haavojeni parantua. Akaasian tuoksussa ja vuorilta kiemurtavassa usvassa sain kylpeä pois sen veren hajun joka tuli naisten kidutetusta elämästä.
En ikinä unohda naisten ja tyttöjen kärsimystä maassa, mutta nyt otan sen toisin ja ehkä minä jopa kykenen nyt käymään keskustelua 'miten tästä eteenpäin'.
Pidän tummista ja lyyrisistä kirjoista. Nadeemin kieli on kuin musiikkia. Ja hän on kirjallisesti ylimaallisen loistava kirjoittaja. Elävältä haudatut kirjan jälkeen työni ei ole edennyt kunnolla, sillä olisin tarvinnut pitkän paussin näin vaikuttavan teoksen jälkeen. Samoin minulle tapahtui Brooksin Kirjan kansan kohdalla, mutta tunnetilat eivät olleet näin pitkät, sillä nyt jälkimaussa on vivahde liian uutta viiniä...tuoretta verta, kyyneliä ja usvaa. Ei ole historian suomaa armahtavaa pehmeyttä...
Minulla vaikuttavat tietyt kirjat myös siksi, että minusta PITI tulla historianope, mutta sitten kirjoittaminen vei...
Lumiomena, me luimme kirjaa kuin eri kanteilta. Nämä ovat kuitenkin vain makukysymyksiä...enkä ole pitänyt kuin harvasta hauskasta tai kevyestä kirjasta. Sinä olet meistä se romanttisempi ja minä se maailmanparantaja, joka yritän selvitä jopa Afganistanissa;-)
Olen huomannut muuten, että pienten lasten äidit kavahtavat herkemmin kovaa faktaa, vaikka se tarjottaisiin kultaisella kynällä. Ainoa poikkeus on Bessu, paras ystäväni, mutta hänen ammattinsa jo edellyttää sietoa.
Lumiomena, arvostelusi oli erinomainen kuten aina♥
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaLeena: KIITOS pitkästä ja perusteellisesta kommentistasi ♥ On mielenkiintoista huomata, miten sama kirja puhuttelee eri tavoin.
VastaaPoistaMinäkin pidän pääsääntöisesti enemmän tummasävyisistä kuin kepeistä kirjoista, koska yleensä ne tummemmat jäävät paremmin mielen syövereihin. Silti en oikein saanut Nadeem Aslamista paljon irti; En kokenut sitä väkivaltaa niinkään ahdistavana kuin turruttavana ja se oli nimenomaan se ongelma. Kirja ei tuntunut juuri miltään. Ja siksi Tuhat loistavaa aurinkoa vetosi minuun enemmän; Se on syvällinen ja sisältää historiallisia faktoja, mutta kirjan väkivalta tulee vasten kasvoja. En osaa sanoa, luin tätä kirjaa ehkä vääränä vuodenaikana ja kesken keittiöremonttimme (sekin vaikuttaa!), tai sitten kirja ei vain ollut minun kirjani. Hyvä teos, mutta ei kolahtanut, vaikka sen kaikki arvot huomasinkin.
Minulle se Tuhat loistavaa aurinkoa toimi eräänlaisena Afganistanin naisten äänitorvena, vaikka siinäkin mieskirjailija toimii viestintuojana. Suosittelen sitäkin teosta!
Runollisuutta ja kieltä rakastin niin tässä kuin Hosseininkin kirjassa. Sinusta piti tulla historianopettaja, minä opiskelin mm. folkloristiikkaa ja kirjallisuutta. Sanoilla on mahtava voima. Ja se on yksi elinvoiman ydin.
Luin tästä jo Leenan blogissa ja se on listallani. Minä muuten pidin Leijapojasta enemmän kuin Tuhannesta loistavasta auringosta, ehkä siksikin vain , että luin sen ensin.
VastaaPoistaMinä myös pidin Leijapojasta enemmän, kuten Allu tuossa ylhäällä. Tuhat loistavaa aurinkoa oli juuri niin elokuvallinen, kuin kerrotkin, ja jotenkin tärkeä aihe nousi suuremmaksi kuin kirjalliset ansiot.
VastaaPoistaVaikka olen pienen lapsen äiti, luen mielestäni aika tummasävyistä(kin) kirjallisuutta enkä siitä ahdistu - enkä kaipaa todellisuuspakoa sillä tavalla, mutta kaikki mitä olen tästä Elävältä haudatut -kirjasta kuullut, mietityttää. Kyllä kirjan nimen olen kirjoittanut lukulistalleni (tai tosenmukaisemmin jollekin ajelehtivalle lappuselle :)), eli ehkä, ehkä...
Kirjoitat siitä kiinnostavasti ja hyvin, mutta niinhän se on, että kaikki ei vain aina niinsanoakseni natsaa jonkun kirjan kanssa, vaikka haluaisikin.
Lumiomena, tätä kirjaa ei voi lukea 'siinä sivussa'. Minähän sanoin sen sulle, että tätä EI VOI lukea ruonalaiton, lasten hoidon, remontin tms. ohessa. Minä laitoin itseni ihan irti. Olin varmaan pois mieheltänikin. Toisaalta on ihan eri tilanne lukea, kun sinulla on pienet lapset ja päivätyö, mutta en minäkään päivisin ehdi lukea, luen yöt! Mutta onneni (lue=ainoa ylellisyyteni) on saada herätä about klo 9.
VastaaPoistaIlse, varmaan yleistykseni oli kova, mutta ei ollut sellaiseksi tarkoitettu. Olen vain tutkaillut tässä runsaan vuoden aikana, miten suhtautuvat eri elämäntilanteissa olevat naiset hieman rankempiin kirjoihin ja tullut tuohon päätelmään. Se ei tarkoita,että kaikki kokisivat noin. Sinäkin olet jo poikkeus.
Lumiomena, missä minä olin, kun luin Aslamia, sillä minä tunsin pahan läähätyksen koko ajan, mutta muistan vain yhden suoran väkivallan, joka sattui? Enemmän minua ahdisti Casan sisäinen ajatusmaailma, se aivopesty sellainen. Tätä kirjaa on verrattu Leijapoikaan, jota en ole lukenut.
Afganistan on siis aseita kantavien runonlaulajien maa...Ihme ettei länsi saa siellä järjestystä ja esimerkiksi tyttöjä turvallisesti kouluun.
Paljon tunteita -ja tärkeintä kuten T.Tabermankin jo sanoi "Värisevää sielua ei saa tallata"...-tätä mietin tämän kirjan kanssa.Ymmärrän Lumiomena ja Leena Lumi teitä molempia.Kirjojen tulkinta,kokemus sen kertomasta maailmasta ja ihmisistä siihen pääsee erilailla sisään ja koskaan ei voi etukäteen onneksikaan! tietää mikä kuljettaa ajattomuuteen ja siihen että kirja TUNTUU lukemiskokemuksena.Niin että sitä on "kirjan maailmassa"enemmän kuin siinä todellisuudessa mitä oikeasti elää.Hyvä postaus.Kiitos Lumiomena.
VastaaPoistaAllu: Minun on tunnustettava, etten ole vieläkään lukenut "Leijapoikaa", vaikka se on ollut hyllyssäni jo yli vuoden ajan. Onkohan niin, että ensimmäinen jotain aihetta sivuava kirja on aina paras?
VastaaPoistaIlse: Minulla oli jokunen aika sitten vaihe, jonka aikana en voinut lukea synkkää kirjallisuutta, mutta nyt kyse ei ole siitä. Minun mielestäni Elävältä haudatut ei vain ollut _niin_ hyvä, vaikka teos onkin erinomainen. Se ei tuonut minulle mitään sellaista uutta, jota ei olisi esim. Hosseinkin kirjoissa. Me kaikki toki luemme omalla tavallamme ja siksi onkin hienoa lukea muiden kokemuksista samasta kirjasta. Joten tartuthan jossain vaiheessa tähän? Olisi kiinnostava kuulla sinun mietteitäsi.
Leena: Sehän se onkin, että tässä elämänvaiheessa on luettava lastenhoidon, kotihommien, työn ja lomamatkojen ohessa. Nyt sentään sain lukea kotona; Yleensä luen bussissa matkalla töihin. Ja mullakin tosiaan menee jo rankemmat kirjat, esimerkiksi Saramago tai Anja Snellmann eivät enää järkytä samalla tavalla kuin vuosi sitten. Minulle Aslamin kirja ei vain auennut, mutta se johtuu varmasti siitä, että aloin lukea sitä jotenkin "Tuhat loistavaa aurinkoa" niin mielessäni. Minulle se oli kirja, joka ei jättänyt rauhaan moneen kuukauteen (luin sen poikani O:n ollessa kolmekuinen, mikä tahansa järisyttää maailmaa siinä vaiheessa).
Maria: Kiitos. Tässä kirjassa väriseviä sieluja tallattiin, mutta Aslam - kuten Hosseinikin - uskoo parempaan maailmaan. Mielestäni on hyvä, että tästä kirjasta on tullut syvällisiä kommentteja. Ne kertovat siitä, että kirja puhuttaa eikä se ole yhdentekevä kirja. Ja kuten kirjoitit, on aika upeaa, ettei etukäteen voi tietää, millaiseen kokemukseen uusi kirja meitä siivittää ♥
Tämä kirja vaikuttaa todella mielenkiintoiselta. Lähi-Idän ja Pakistanin tilanne kiinnostaa minua kovasti. Jo kirjan nimikin tuntuu väkevältä, jännittyneeltä ja jäntevältä - kertoo kunnon tarinaa. Täytyypä hakea kirjastosta tai kirjakaupasta.
VastaaPoistaPidin kovasti Tuhat loistavaa aurinkoa-kirjasta ja nyt tämä sinun kuvailemasi alkoi myös kiinnostaa.
VastaaPoistaKatsoitko muuten elokuvan Kabulin lapsi, joka tuli keväällä? Vaikutti tosi hyvältä. Digiboxi teki taas temput ja elokuva jäi meiltä kesken. Jäi kyllä kovasti vaivaamaa miten se päättyi.
Bloggerin sekoilujen vuoksi kommenttinne saavuttivat minut vasta nyt ja kuulin, että jotkut kommentit ovat jääneet matkan varrelle. Toivottavasti ne löytävät joskus perille :)
VastaaPoistaTuure: Kirja oli mielenkiintoinen ja se taitaa jakaa lukijoitaan. Se on mielestäni hyvän kirjan merkki! Luin eilen Hesarin arvion, jonka mukaan Aslam ei säästä lukijaa miltään (tajusin siten, että hyvässä ja pahassa) ja samaan päädyin itsekin hieman toisin sanoin. Odotan innolla sinun mietteitäsi tästä kirjasta sitten, kun olet sen lukenut!
Omenaminttu: Tuhat loistavaa aurinkoa teki minuun suuremman vaikutuksen, koska se vei minut jotenkin syvemmälle kuin tämä. Kelpo kirjoja molemmat. En nähnyt "Kabulin lasta", minulta on mennyt aika paljon hyvä elokuvia ohi, mikä johtuu ihan tästä pikkulapsiperheen elosta :) Jos se tuli Ylen kanavalla, saatetaan se hyvinkin uusia. Toivotaan niin!
Kuulostaa hyvältö kirjalta, siis minun makuun :)
VastaaPoistaSeijastiina: Hienoa, jos sait täältä kirjavinkin!
VastaaPoistamä en ehtinyt ja myöskään halunnut osallistua tähän keskusteluun kun nyt vasta sain aikaseksi tehdä oman arvioni - kyllä tämä tietysti jotenkin vaikuttaa siihen joka tapauksessa. Olin yllättynyt tästä Lumiomenan arviosta, mutta ymmärän kyllä mitä tarkoitat. Mutta toivottavasti keskustelu jatkuu, mahtavaa että on syntynyt näin paljon keskustelua!
VastaaPoistaAnni: Kiva, että osallistut nyt. Odotan kiinnostuksella sinun arviosi julkistamista. Mietin, mikä arviossani oli yllättävää? Minut itseni romaani yllätti ehkä eniten siinä, että en nähnyt siitä mitään erityisiä suuria ansioita ennakko-odotuksiini nähden. Hieno ja tärkeä kirja, ehdottomasti, mutta ei niin ravisteleva kuin olin kuvitellut.
VastaaPoista