keskiviikko 12. toukokuuta 2010

~Kevätkesää karkuun? *~



 Nyt tuli pieni déjà vu! Aivan kuin olisin ladannut blogiini samankaltaisen kuvan aikaisemminkin. Ja niinpä taisin ennen pääsiäistä tehdä. Olen hieman kranssihullu (hulluutta se on sekin) ja haluan ulko-oveeni niin erilaisen kranssin jokaiselle vuodenajalle. Lisäksi minulla on kranssi muun muassa liesikuvun päällä (talossamme on sellainen "maalaishenkinen" iso liesikupu / kulmaliesi), kodinhoitohuoneen ovessa sekä keittiön ikkunalla. Teimme äitienpäivän iltana pienen retken Koiramäen Pajutallille, josta en koskaan osaa poistua tyhjin käsin. Tällä kertaa hankin kranssin ohella pari piensisustustuotetta, jotka esittelen myöhemmin. UIko-oven kranssi saa olla paitsi vastaanottamassa vieraita, myös alkavaa kesää.

Tänään, jolloin olen kotona flunssan kourissa haistamatta tai maistamatta mitään, on ainakin täällä eteläisessä Suomessa hurmaava kesää ennakoiva päivä. Pihallamme alkaa kasvaa kaikenlaista itse istuttamistamme pioneista ja tulppaaneista "rikkaruohoksi" luokiteltavaan pelto-orvokkiin. Minua tuo orvokkikin jaksaa ilahduttaa. Lasten kanssa ulkoillessamme bongasimme sitruunaperhosenkin.



Kesä on siis ihan ovella, mitä tietoa sääennusteetkin vahvistavat. Mieheni ja minä taidamme olla kaikkea muuta kuin ajoituksen mestareita, koska aiomme huomenna pienelle minilomalle Amsterdamiin kolmeksi päiväksi; Kauhea flunssa päällä, Amsterdamissa kuulemma sataa ja lämmintä on vain kuutisen astetta ja tuhkapilvikin saattaa loppuviikolla uhata läntistä Keski-Eurooppaa. Matkakuumeeni on silti kroonista laatua ja maisemanvaihdos virkistää aina, tekee toivottavasti hyvää parisuhteellekin. Museohulluina (hmm, toinen hulluuden laji, hullua touhua tänään, mutta mitä muuta voi odottaa, kun pää on täynnä räkää) aiomme  kierrellä mitä erilaisimmissa museoissa, luuhata kirjakaupoissa ja kahviloissa, kierrellä kanavienvarsia sekä tavata yhden Bolognan aikaisen hollantilaisen ystävämme. Vermeerin teosten näkemistä taidan odottaa melkeinpä eniten.
Palaan blogimaailmaan taas sunnuntaina. Ihanaa kesäistä loppuviikkoa kaikille blogini lukijoille ♥

12 kommenttia:

  1. Parisuhdeaika on kuin tekisi onnistuneen sijoituksen: Tulee monin verroin takaisin ja huomaat sen vielä. Ja mikä riemullisempaa kuin viettää laatuaikaa puolison kanssa Amsterdamissa - keväällä.

    Voi, sinä puhut museoista! Meillä on monet museot jääneet metropoleissa näkemättä, sillä hyvä kun olemme päässeet hotellihuoneesta ulos;-) Sen tähden ajattelimmekin tehdä koko 15 vuoden kierrokset uusiksi. Muistan monesta paikasta vain millainen vuode ja kuulen vieläkin kujertavat kyyhkyset...Nyt tuo taidepuoli saattaisi ehkä jo ohittaa...

    Have a hot,hot, hot trip♥

    (Ja nyt otat antihistamiinia, Buranaa ja gramman C-vitamiinia!)

    VastaaPoista
  2. Amsterdam on varmaan ihana nähdä toukokuussa, jännä nähdä kuviasi sitten. Minä en mielelläni lähde mihinkään, nyt tapahtuu niin paljon omassakin puutarhassa.. ja tehdä kävelyretkiä yhdessä puolison kanssa.

    VastaaPoista
  3. Kaunis kranssi.
    Juo nyt paljon lämmintä jotta pääset hyvin lähtemään Amsterdamiin.Oikein mukavaa pitkää viikonloppua siellä!

    VastaaPoista
  4. Toivottavasti flunssasi hellittää! Nenäkannu voisi auttaa tukkoisuuteen. Minulla aina auttaa.

    Toivotan teille oikein virkistävää ja ihanaa matkaa! Jään odottelemaan matkareportaasia :)

    VastaaPoista
  5. Tällä kertaa kollektiivisesti teille kaikille: Kiitos ♥ Palaan reissun jälkeen kuvien kanssa ja tänään illalla keskityn flunssan paranteluun!

    VastaaPoista
  6. Täältä äänet Finrexille-siis sille flunssajuomalle;-) oma salainen aseeni jolla pystyy pitkittämään sen flunssan salakavaluutta!

    Onneksi teidän lentonne on suht´lyhyt, koska tosiaan pahassa flunssassa lentäminen ei ole herkkua. Toivottavasti pääsette reissuun, nauttikaa yhteisestä kevätretkestänne äläkä turhia murehdi pilvien suuntia;-) Otathan kuvia, meillekin näytettäviksi?

    Hymyjä ja iloista reissua teille!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa matkaa teille! Kuulostaa upealta!

    VastaaPoista
  8. Oikein hyvää matkaa, suunnitelmanne kuulostavat kahdehdittavilta!

    PS: Oma salainen aseeni flunssaan on hunajatee :-)

    VastaaPoista
  9. Ihanan leppoisia lomasuunnitelmia teillä!
    Nauttikaa Amsterdamista ja toisistanne!

    VastaaPoista
  10. Voi miten ihanalta kuulostaakaan matkanne. Ja olen varma, että juuri maisemanvaihdos on oiva keino karkottaa flunssa:)
    Minä otan flunssaan muuten echinaforcea ja hunajaa ihan vaan lusikalla suoraan suuhun. Olen kuullut, että jos hunajan laittaa yli 60 asteiseen veteen, sen parantavat ominaisuuden katoavat.

    VastaaPoista
  11. Kiitos taas teille kaikille yhteisesti ♥ Reissu sujui hyvin flunssaa lukuunottamatta ja koetan päivittää kuvia tänne blogiin piakkoin.
    Finrexin toimii minullakin. Terveyttä ja kesäisiä tunnelmia teille jokaiselle!

    VastaaPoista