torstai 12. heinäkuuta 2018

Irlanti 1: Dublin



Irlanti. Niin, jälleen. Vihreä, nyt helteen polttaman nurmen vuoksi miltei ruskea, saari on käynyt minulle rakkaaksi muutamassa vuodessa. Kävin Irlannissa ensimmäisen kerran vasta kolme vuotta sitten, uudelleen kesällä 2016, ja nyt kahden vuoden jälkeen taas. Viikon aikana majoitumme perheen kanssa kahdessa eri paikassa Dublinin rannikolla, mutta matkasimme myös länteen.

Haluan jakaa joitakin reissutunnelmia tänne Lumiomppuun, joten on jonkinlaisen Irlanti-teeman aika: matkamuistoja ja Irlannissa luettuja kirjoja! Luvassa on ainakin tunnelmia Dublinista, Howthista, Moherin kallioilta ja Galwaysta, Dun Laoghairesta ja Dalkeyn / Killineyn alueelta. Lisäksi kaksi hotellivinkkiä. Kirjoja ehdin matkan aikana lukea neljä ja puoli, mutta niistä lisää sitten omissa postauksissaan.

Ensin Dubliniin. 








Dublin on tuttu ja vieras kaupunki. Se on sydämellinen, hieman villi, samalla kertaa rosoinen ja kaunis kaupunki, joka avautuu helposti, muttei paljasta yllätyksiään ihan heti. Se on kaupunki, jossa koirankakan keräämättä jättäminen tai purkan heittäminen maahan tuo 150 euron sakot, ja jalkojen (kenkien) nostaminen lähijunan penkille 50 euron. Kaupunki, jossa kukkia myyvä ladylike polttaa tupakkaa päivät pitkät (ainakin niinä kahtena päivänä, jolloin kuljin hänen ohitseen). Kaupunki, jossa ihmiset saavat olla niin nukkavieruja tai posh-henkisiä kuin haluavat.

En ole koskaan yöpynyt Dublinissa: rakastan (!) Irlantia, mutta minulle matkakaupungeista rakkain on ehkä ikuisesti Lontoo. Mutta on Dublinissakin rakastettavaa: on Liffey-joen eteläpuolen puistot, on jopa liiallisesta turistimaisuudestaan huolimatta (ja turistejahan sitä reissussa oltiin!) tunnelmallinen Temple Bar, katusoittajat, seinämaalaukset, ja toki ostoksetkin – ja tietenkin kirjalliset polut: Oscar Wilden (ja James Joycen, tai miksei vaikka Pentti Saarikosken) jäljillä kulkeminen.






Dublin täyttää mielen, mutta en osaa sanoa että sopivasti vai liikaa. Luulen, että seuraavalla Irlannin-matkallani – milloin sen aika sitten onkaan – on aika saada Dublinin salaisuuksia vieläkin enemmän auki. Silloin voisi olla paikallaan yöpyäkin kaupungissa.





Missä sitten yövyimme? Tämän reissumme ensimmäisestä majapaikasta ja sitä suhteellisen lähellä olevasta Howthin kalastajakylästä lisää huomenna.




12 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia ja tunnelmia Dublinista!
    Jatkoa odotellen, hyvää loman jatkoa mansikkaisia terkkuja♥

    VastaaPoista
  2. Näyttää ihanan värikkäältä kaupungilta! Pitäisi käydä Dublinissa joskus, kun kerran on naapurissa. Erityisesti tuo oravaseinä on aivan ihastuttava <3 Muutenkin ihania kuvia – rakastan tällaisia matkajuttuja ja fiilistelyjä, joten ilolla luen ja katselen Irlanti-postauksiasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, sun pitää joskus matkustaa Irlantiin. Dubliniin tai ehkä vielä mieluummin jonnekin kauemmas, vaeltamaan. Dublin on kyllä kiinnostava, ristiriitainen, yllättävä. Se on hyvä!

      Poista
  3. Kävin Irlannissa ensimmäistä kertaa viime vuonna, ja ainoastaan Dublinissa (ja pikkukaupunki Brayssä päiväseltään). Käyttämäsi adjektiivi rosoinen sopii täsmälleen Dubliniin! Kirjojen, viskin ja oluen ystävälle Dublinilla on paljon annettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, kiva että ehdit myös Brayhin. Se näyttää olevan suosikki kesänviettopaikka. Dublinilla on tosiaan paljon annettavaa kirjojen ystäville. (Minä en juo ollenkaan olutta enkä viskiä, mutta irlantilaiset tekevät hyvää siideriä.)

      Poista
  4. Oi, ihania Dublin-tunnelmia! Odotan innolla myös seuraavia tarinoita, koska pääsen Dubliniin ensimmäistä kertaa parin viikon päästä <3 Tarkoitus on käydä ainakin Howthissa ja muuten ihmetellä kaupunkia. Tarkoitus on aloittaa myös irlantilaiseen kirjallisuuteen tutustuminen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, onpa ihanaa että pääset Dubliniin. Howth on kertakaikkisen suloinen. Jos sinulla on aikaa, suosittelen lämpimästi myös Dalkeyn kylää ja sen lähellä olevaa Killiney Hilliä, jotka ovat omat suosikkipaikkani Dublinin rannikolla. ♥

      Poista
  5. Ihanan värikkäitä paikkoja ja kuvia:) En ole koskaan ollut Irlannissa, joten mukana katsella sitä blogin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Irlannissa riittää värejä ja tunnelmaa. Luulen, että pitäisit maasta, jos sinne pääsisit. :)

      Poista
  6. Ihanaa lukea tunnelmia matkoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, kiitos! Matkustaminen on kyllä usein niin mukavaa.

      Poista