tiistai 17. heinäkuuta 2018

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut



Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut
Tammi 2016
All the Birds, Singing 2013
Suomentanut Sari Karhulahti
Kansi Sanna-Reeta Meilahti
285 sivua
Australialainen, osin Isoon-Britanniaan sijoittuva romaani


Kraak kraak, kylmä, kraak kraak, kylmä.
”Mikä teitä naurattaa?” huusin variksille ja heitin niitä kivellä. Pyyhin kyyneleet kämmenselkään ja hengitin syvään, jotta veren haju haihtuisi sieraimistani. Varikset olivat hiljaa. Kun käännyin katsomaan niitä, viisi niistä istui rinnakkain samalla oksalla ja tähyili minua vaiti. Tuuli puhalsi hiuksia silmilleni.

Jake Whyte -niminen nainen elää syrjäisellä englantilaisella saarella lammasfarmarina. Hän on kokenut jotain pahaa eikä koskaan nuku kunnolla. Joku liikkuu lähistöllä, joku tappaa Jaken lampaita. Onko kyseessä Jaken mailla liikkuva outo mies? Nuorisoporukat? Eläimet? Vai joku, joka tulee kaukaa, Jaken menneisyydestä?

Helteinen Irlanti ja australialaisen Evie Wyldin pahaenteinen Kaikki laulavat linnut eivät näennäisesti sovitu kovin hyvin yhteen. Yllä olevassa blogikuvassa näkyvät onnellisen aurinkoiset maisemat, lomamatkalla olo. Mutta jonkinlaisilla maailman laidoilla sentään ollaan, matkallakin sekä Jake että minä, kaukana kotoa – niin eri syistä kuin mahdollista. Luin Wylden kirjan lentokoneessa – oikeasti yhdeltä istumalta. Intensiivisesti, kuin kuumeessa, melkein mitään muuta kuulematta tai näkemättä.

Näet Kaikki laulavat linnut on nimenomaan intensiivinen romaani. Sen kerronta on tiheää, vaikka romaanin aikajänne on pitkä. Kokonaisuus pitää otteessaan, pakottaa lukemaan ja kuljettaa niin lampolan hajuun, rankkasateeseen, suttuisiin suihinottoihin, veden alle, tupakkatauolle, ja ennen kaikkea jonnekin, jolta odottaa pimeyttä.

Wyldin romaania voi luonnehtia trillerimäiseksi tarinaksi, mutta se on paljon, paljon enemmän: se on psykologinen romaani, kuvaus epäluottamuksesta ja luottamuksen menettämisestä, kertomus yhteisöstä – tai yhteisöistä – ja siitä, miten joku valitsee yksinäisyyden ja miten ihminen toisaalta ajetaan yksinäisyyteen. Wyldin kieli – ja Sari Karhulahden suomennos – on hyvää. Se on oudosti kaunista, mutta silti toteavaa. Ihmisen ajatukset, tunne ulkopuolisesta uhasta ja väläykset, joskus kirkkaat, toisinaan sumeat, menneestä välittyvät yhtä paljon itse tarinan kuin sitä kannattelevan kielen välityksellä.

Kiehtovin on kuitenkin romaanin rakenne: se etenee eteen- ja taaksepäin, on kuin se samalla hengittäisi sisään ja ulos, kuljettaisi lukijaa kohti jotain: alkupistettä tai -syytä. Seuraukset selviävät vähitellen, nykyisyys ja menneisyys ovat yhtä lailla läsnä.

Kokonaisuus on upea, vaikka lopulta odotin jotain enemmän. Ehkä odotin enemmän kerroksia, jotain muuta Jaken menneisyydestä, ehkä romaanin tunnelmaan sopivaa outoutta. Wylden romaani on toki hieno näinkin. Tai hieno on sievistelyä. Paremmin: Kaikki laulavat linnut on yksi vaikuttavimmista tänä vuonna lukemistani käännöskirjoista.

14 kommenttia:

  1. Kurkkasin mitä mieltä olen ollut: loppu onnahti minustakin. Mutta vieläkin kirjan tunnelma ja lumo on mielessä. Jätti siis kestävän jäljen, aika harva kirja onnistuu siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, loppu selitteli ehkä liikaa - tai jotain. Mutta hieno romaani, vangitseva!

      Poista
  2. Minusta Jaken menneisyys oli outo, mutta menneisyyden janykyisyyden kohtaamisessa oli piirteitä, joita ihmettelin, mutta kaiken kaikkiaan hyvä teos jännityksen ystäville. No lukemisesta on jo aikaa ja pidin kirjasta kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, ehkä Jaken menneisyyden tulikin olla outo. Minäkin pidin tästä paljon.

      Poista
  3. Kiehtovalta kuulostava kirja, tämän voisi napata kirjastosta mukaan mikäli tulee vastaan.

    VastaaPoista
  4. Tämä oli minullekin huima lukuelämys!

    VastaaPoista
  5. Minullekin tämä oli intensiivinen lukukokemus, mutta sitten toisaalta myös etäinen. Kirjan tunnelma on jäänyt vahvana mieleen, mutta tunnetasolla jouduin oikein muistelemaan, pidinkö kirjasta. Pidin kyllä, mutta jotain jäi kuitenkin puuttumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiinnostavaa! Minä en jäänyt kaipaamaan mitään, mutta loppu olisi voinut olla toisenlainen. Millainen, en osaa sanoa.

      Poista
  6. Tämä oli kaksi vuotta sitten minulle noin muutenkin täydellinen kesäkirja, koukuttava ja vahva! Minä taas pidin lopusta erityisesti - se auki jäänyt linja jätti sellaisen jälkimaun, että yhtään toisenlainen olisi kenties vain latistanut kokonaisfiilistä. Se tosin taitaa jakaa jonkin verran mielipiteitä, mutta kuulun siis tosiaan leiriin, joka siitä erityisesti piti. Hieno kirja, mahtavaa, että löytää edelleen lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hauskaa että sinäkin luit tämän kesällä. Kirjan vahvasta tunnelmasta kertoo varmasti paljon sekin, että teos toimii keskellä kesääkin, vaikka se on jotenkin syyssumuinen romaani. Minulle lopussa oli ehkä liikaa lapsuudesta alkunsa saavaa selittelyä - mutta toki jotain jäi auki, mistä yleensä pidän paljon.

      Poista
  7. Kuulostaa hyvältä! Trillerimäisyys, psykologinen taso, intensiivisyys, luonnon kuvaus... Saattaisi toimia minulle.

    VastaaPoista