maanantai 2. heinäkuuta 2018

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois



Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois
Atena 2018
Stay With Me
Suomentanut Heli Naski
Kansi Rafaela Romaya
300 sivua
Nigerialainen romaani

Kuulisin tuon sanonnan vuosien mittaan monet kerran [kerrat] muilta ihmisiltä, enkä vieläkään aivan tiedä, mitä he kulloinkin tarkoittivat. Rakkaus on siis kuin testi, mutta missä mielessä? Mitä tarkoitusta varten? Kuka oli testin tekijä? Mutta taisin kuitenkin uskoa, että rakkaudella oli suunnaton kyky kaivaa esiin kaikki, mitä meissä oli hyvää, jalostaa meitä ja paljastaa meistä paras versio itsestämme. Ja vaikka tiesin Akikin harhauttaneen minua, uskoin yhä jonkin aikaa, että hän rakasti minua eikä hänelle jäisi muuta vaihtoehtoa kuin toimia oikein. Ajattelin, että oli vain ajan kysymys, milloin hän katsoisi minua silmiin ja pyytäisi anteeksi.

Yejide ja Akin ovat onnellinen nuoripari Lagosissa. Yejide omistaa menestyvän hiussalongin, Akin on pankinjohtaja. Heillä on koti, ystäviä, ja ennen kaikkea heillä on onnellinen parisuhde. Tai suhde on onnellinen siihen saakka, kun Akinin äiti painostaa Akinin naimisiin myös Funmin kanssa. Lapsi on tärkeintä, mitä vaimo voisi suvulle ja perheelle tuoda eikä raskaaksi tuleminen on helppoa Yejidelle. Rinnakkaisavioliitosta, toisesta vaimosta alkavat vaikeat ajat. Kohtalon kolhut osuvat pariskuntaan ja heidän osin pakosti laajennettuun perheeseensä liiankin tiheästi. Miten ne voi kestää, kuinka kauas rakkaus jaksaa kantaa, miten ihmiset pärjäävät Nigerian poliittisen myllerryksen melskeissä?

Ayòbámi Adébáyòn Älä mene pois on surullinen mutta myös toiveikas romaani nykyisyyteen kurkottavan lähimenneisyyden, 1980-luvun puolivälistä vuoden 2008 lopulle sijoittuvasta, Nigeriasta.

Älä mene pois on romaani, jota olisin halunnut rakastaa samaan tapaan ehdoitta kuin vaikkapa Chimamanda Ngozi Adichien
Puolikasta keltaista aurinkoa tai Taiye Selasin Ghanaa ikuisesti. Mainitsemieni lisäksi olen lukenut muitakin erinomaisia afrikkalaisia romaaneja (ja kyllä, inhoan yleistämistä: "afrikkalainen romaani", kokonaista maanosaa ei saisi yhtenäistää edes kirjablogilauseessa, mutta toisaalta sanapari afrikkalainen / aasialainen / pohjoisamerikkalainen / eurooppalainen kirjallisuus kuljettaa helposti jonkinlaisiin mielikuviin, joten ottakaa tämä yleistys myönteisenä) ja kiinnostuin Adébáyòn romaanista kuta kuinkin heti kun siitä kuulin. Kun Kirjava kammari -podcastin ja -blogin Karoliina haastatteli kirjailijaa Maailma kylässä -tapahtumassa, klikkasin itseni verkkokauppaan kirjaostoksille.

Koska kirjoitin “olisin halunnut rakastaa”, tiedätte jo että en rakastanut tai rakastunut. MUTTA ei se mitään, koska pidin Älä mene pois -romaanista ihan hurjasti. Rakastinkin siinä monia asioita, kuten sitä miten taidolla kirjailija nivoo yhteen rakkaus- ja sukutarinan sekä muuttuvan maailman, vanhojen ja uusien tapojen vuorottelun, osaksi kaikkea. Kuinka sujuvasti Adébáyò soluttaa yksityiselämän osaksi Nigerian poliittisia tapahtumia, ryöstöjä, aidattuja kaupunginosia, naisiin ja miehiin kohdistuvia odotuksia. Rakastin myös sitä, miten hienosti tarina kulkee, kuinka koskettava ja yllättäväkin kokonaisuus on. Ja sitäkin, miten eläviä Adébáyòn ovat: henkilöhahmoina niin onnistuneita, ehjiä, herkästi ja silti voimakkaasti kirjoitettuja. Ihailin vielä, kuinka fyysisyys -- kaipuu toista ihmistä kohtaan, kehossa näkyvät toiveet raskaudesta -- kulkee henkisyyden rinnalla. Taitavaa, sujuvaa, nautittavaa, traagista: Sinun aivosi sulavat, Yejide. Ne sulavat, sulavat.

Syy siihen, miksi en täysin rakastunut, on joidenkin juonenkäänteiden melodramaattisuus, joka kasvaa yli oman makuni. Olen huono sietämään yltiöpäistä dramatiikkaa silloin kun en sitä odota (ja silti haluan tulla romaanin yllättämäksi, mikä ristiriita!). Kun yksi katastrofi on takana, odottaa toinen nurkan takana. Romaanihenkilöiden elämää koetellaan samassa mittakaavassa kuin vaikkapa Greyn anatomian jaksoissa, toki eri kontekstissa, mutta vertaan silti. Surkeita sattumuksia siis riittää, minkä vuoksi rakastamisromaanin sijaan sain sinänsä erittäin hyvän ja suositeltavan lukuromaanin.
 
Lukuromaanin käsite on tietenkin laaja ja eri ihmiset näkevät termin eri tavalla (googlailkaa vaikka bloggauksia aiheesta, kiinnostavaa keskustelua on käyty). Minulle lukuromaani tarkoittaa juonivetoista romaania, jonka sivut kääntyvät kuin itsekseen, romaania johon upota. Adébáyòn teokseen upposin: vaikka turhauduin melodraaman määrästä, nautin lukemastani, ihan koko romaanista. Ennen kaikkea ihastelin sitä, miten monitahoisesti ja taidokkaasti Adébáyò osaa yhdistää sukutarinan, parisuhdedraaman sekä vanhojen ja uusien uskomusten rinnakkaisuuden. Nigerialainen kansanusko on yhtä elävää kuin kristinusko, moderni kaupunkilainen elää kiinni perinteissä. Toivo elää silloinkin, kun rakkaus ei tahdo riittää. Ja surullisimpien tapahtumien jälkeenkin on jotain, ehkä.

Tämä monitahoisuus sai aikaan sen, että suosittelen Adébáyòn romaania lämpimästi siitäkin huolimatta, että se ns. rakkausaste* jäi omalla kohdallani tavoittamatta. Afrikkalaista kirjallisuutta suomennetaan harvakseltaan, mutta kun suomennos saadaan, on se ainakin omien kokemusteni perusteella aina lukemisen arvoinen.


*Rakkausaste ei ole mikään käytössä oleva mittari lukemisissani. Kunhan nyt heitin sen tänne. Mutta on olemassa kirjoja, joita oletan rakastavani ehdoitta (mutta en halua määritellä sitä, millainen tämä rakkauskirja on, koska lukukokemus on usein kiinni lukuajasta, -paikasta, -fiiliksestä jne., joskus rakkauskirja haastaa älyllisesti, yllättää tai ihastuttaa kielellisesti ja rakenteellisesti, toisinaan siinä on juuri oikeanlainen miljöö, ja harvemmin se on yksinkertaisesti "vain" sujuva tarina). Aina odotukset eivät täyty, vaikka luettu olisikin sinänsä erinomainen ja kiinnostava, kuten Älä mene pois.


4 kommenttia:

  1. En ole tainnut lukea afrikkalaisten kirjailijoiden teoksia, joten laitan tämän muistiin. Hyvää heinäkuuta Katja:)

    VastaaPoista
  2. Greyn anatomia :) Minäkin upposin, erityisesti kiinnosti tuo meille outo perinteiden ja nykyisyyden yhdistäminen ja naisen rooli. Fiksusti vetäväksi tehty teos!

    VastaaPoista
  3. Ihastuin kirjan afrrikkalaisuuteen , jota ei säästelty. Upposin tarinan vietäväksi täysillä.

    VastaaPoista
  4. Munkin tuli heti Adichien kirjat mieleen, kun luin, että nigerialainen. Niistä pidin valtavasti.

    VastaaPoista