torstai 5. heinäkuuta 2018

Äänikirjoja ja kesäkuvia



Viime aikoina on taas lenkkeilty ja työmatkapyöräilty ja samalla viihdytty äänikirjojen kanssa. Aika tehdä pieni kooste. Äänikirjat on kuunneltu BookBeatin ja Storytelin kautta, vuorottelen palveluiden tilaamista.

Nyt työmatkapyöräily on jonkin aikaa tauolla, koska kesälomani alkoi viime perjantaina! Ihanaa, kaikenlaista kesäfiilistelyä siis tiedossa ehkä täällä blogissakin kirjojen lomassa. Muut kuin kirjojen kansikuvat ovat juhannukselta, järvimaisemista ja rakastamieni vanamoiden tuoksusta. Kuvista seuraavassa oleva jäätelö ei ole mikään sponsoroitu mainos, mutta ilahduin tavattomasti tuosta lapsuteeni kotipaikkakunnan Suonenjoen omasta tuotteesta: Pakkasmarjan Marja-jäätelöstä, jossa on 72% marjaa. Kokeilkaapa!




Mutta nyt kirjojen pariin. Kuuntelemistani äänikirjoista huomasin, että neljä menevät ikään kuin kahtena parina:



Satu Rämö: Islantilainen kodinonni
WSOY 2108

Nautin tavattomasti Rämön aiemmasta Islanti-kirjasta Islantilainen voittaa aina, viime kesänä kuuntelin suurella kiinnostuksella Rämön ja Hanne Valtarin kirjan Unelmahommissa, joka herätti monenlaisia, yhtä lailla innostuneita kuin ristiriitaisia, ajatuksia työstä. Oli siis aika lailla selvää, että Islantilainen kodinonni kiinnosti. Kirjaa oli ihana kuunnella: Rämön teksti on raikasta, hän kirjoittaa innostavasti islantilaisesta arjesta ja saa myös haluamaan tuonne saarivaltioon. Ihan kaikkea en toki nikottelematta ns. ostanut, koska vertailu uuden ja vanhan kotimaan välillä on aina jossain määrin kokijasta kiinni – ja niin pitää ollakin! Kyllä Suomessakin on laajennettuja perheitä tai kuntosaleja, jonne lapset voivat tulla. Mutta tällainen pieni (kuulijakohtainen!) provosointi vain ilahduttaa. Satu Rämö, jos luet tätä, niin kirjoita pian lisää – jotain, mitä vain, luen tai kuuntelen takuulla!


Dieter Hermann Schmitz: Täällä Pohjoisnavan alla
Atena 2013
Suomentanut Heli Naski

Kuten Rämön kirja osoitti, on aina hauskaa lukea, miten muualta toiseen maahan muuttanut uuden kotimaansa kokee. Tällaisia kirjoja tehdäänkin aika paljon niin Suomessa kuin ulkomailla, ja Schmitzin Täällä Pohjoisnavan alla on varmaankin mitä tyypillisin lajityyppinsä edustaja: sujuva, hauska, vanhan ja uuden kotimaan eroja ja yhtäläisyyksiä huomioiva. Paikoin stereotyyppistä, mutta pääosin mainiota lenkkiseuraa. Huomasin, että Schimitz on kirjoittanut uuden kirjan Kun sanat ei kiitä, jossa etsitään ”suomalaisinta sanaa”. Kuuntelulistalle!



Sophie Kinsella: Muistatko minut
WSOY 2010
Suomentanut Kaisa Kattelus


Kääk, Kinsella. Himoshoppaajat sun muut… Olen koettanut pariin otteeseen lukea ja kuunnella Kinsellan Himoshoppaajia, mutta ne ovat jääneet kesken. Liian viihteellistä kirjallisuutta on todellakin olemassa. Sen sijaan muistelen pitäneeni Kinsellan Twentie’s Girlistä, jonka kuuntelin äänikirjana vuosia sitten. Nyt annoin Kinsellalle ikään kuin uuden mahdollisuuden. Muistatko minut osoittautui oikein sujuvasti kuunneltavaksi tarinaksi naisesta, joka onnettomuuden seurauksena menettää muistinsa ja palatessaan tajuihinsa huomaa koko elämäntilanteensa olevan ihan erilainen kuin mitä hänen muistinsa vakuuttelee. Tämä tarina vei mukanaan, vaikka onkin osin ennalta-arvattava. Lukiessa ärsyyntyisin siitä, että tiedän koko ajan mihin kerronta vie, mutta lenkkeilykuunneltavalta siedän hyvin erilaisia asioita. Viihdyin mainiosti, nauroin, jännitin, ihastuinkin.


Liane Moriarty: Nainen joka unohti
WSOY 2016
Suomentanut Helene Bützow


Haa, toinen viihteellinen romaani naisesta, joka menettää muistinsa ja joutuu itselleen uuteen elämäntilanteeseen. Moriarty vaan on paljon parempi kertoja kuin Kinsella. Hänen romaanissaan on monia sävyjä, joten kokonaisuus paitsi viihdyttää, myös koskettaa ja antaa ajateltavaa. Olen lukenut Moriartylta aiemmin Mustat valkeat valheet. Se ja nyt kuunneltu Nainen joka unohti saavat minut varmasti lukemaan tai kuuntelemaan lisää Moriartya. Mutta kumpi seuraavaksi: Hyvä aviomies vai Tavalliset pikku pihajuhlat?



Sitten vielä kaksi kirjaa, jotka eivät pariudu yhtä hyvin, mutta joita molempia voin lämpimästi suositella luettavaksi tai kuunneltavaksi: 




Heidi Köngäs: Sandra
Otava 2017

Sandra ja Janne ovat nuori torpparipariskunta, jonka arjen katkaisee Suomen sisällissota, johon Janne punakaartilaisena osallistuu. Sandran mennyt alkaa valottua hänen tyttärentyttärelleen Klaaralle, joka tutkii suvun vanhoja muistiinpanoja. Kipeä menneisyys, torpan tapahtumat ja Klaaran rinnalla myös Klaaran Lyyti-kälyn elämä osoittavat sodan ajan mielettömyyden.  Heidi Köngäksen Sandra toimii sekin hyvin äänikirjana: eri kertojanäänet erottuvat helposti, tarinan kuuntelua tekee mieli jatkaa. Kokonaisuus koskettaa ja pysäyttää, Köngäs on koko ajan ihmisen puolella. Sandra on hieno romaani, mutta vinkkaan samalla Dora, Dorasta, joka on edelleen suosikkini Köngäkseltä.


Anni Saastamoinen: Depressiopäiväkirjat
Kosmos 2017

Vaikka aiheena on masennus, on Saastamoisen Depressiopäiväkirjoja ilo kuunnella. Ilo siksi, että se on sujuva- ja suorasanaista kerrontaa kirjailijan omakohtaisesta masennuksesta: salaa hiipivistä oireista, jonkinlaisesta kieltämisestä, muiden puolelta tulevasta vähättelystä, yrityksestä pärjätä, huonohkosta ja onneksi myös hyvästä terapiasta, arjesta, unelmien puutteesta ja unelmien palaamisesta. Saastamoinen ei säästele itseään eikä lukijaansa, teksti on aivan kuin kirjan kansi: kirosanoja, kirkkauden peittämistä, harmaan ylivaltaa ja värien paluuta. Kokonaisuus on vapauttavaa kuunneltavaa. Tärkeä kirja, jolle vahva suositus. Toimii äänikirjana erinomaisesti.



Onko näissä teille tuttuja? Mitä äänikirjaa olette kuunnelleet viimeksi?

10 kommenttia:

  1. Kuuntelemme miehen kanssa äänikirjoja pitkillä ajomatkoilla. Viimeksi kuuntelimme Tuomas Kyrön teosta, josta postaus on tekemättä. Äänikirjoja ei voi selailla ja siksi niistä bloggaaminen on vaikeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, automatkoilla onkin hyvä kuunnella äänikirjoja. Olen ihan samaa mieltä siitä, että äänikirjoista on vaikeampi blogata kuin luetuista. Siksi nytkin näitä lyhyitä vinkkauksia.

      Poista
  2. Sandra on vaikuttava kirja! Luin sen toukokuussa. En ole pitkään aikaan kuunnellut äänikirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, Sandra tosiaan koskettaa, kaikki ne kohtalot.

      Poista
  3. Vikasta parista olen lukenut molemmat, ja varsinkin Sandra teki vaikutuksen, se oli riipaiseva! Depressiopäiväkirja tosiaan toimi todella hyvin kuunneltuna: tuntui, kuin kertoja olisi jutellut minulle. Kiroilulle oon vähän allerginen, mut tuossa se oli kyllä paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, kyllä, kiroilu sopi Depressiopäiväkirjaan. Sekä Köngäksen ja Saastamoisen kirjat jäävät mieleen.

      Poista
  4. Katja, en kuuntele, vaan luen:) Moriarty on minustakin hyvä. Sandra ei ylitä Heidin aikaisempia teoksia, etenkään Dora, Doraa ja Vieras mies.

    Vanamo on varmaan yksi kauneimmista villikukista valkolehdokin ohella.

    Lomaa♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä enemmän luen, mutta urheillessa kuuntelen. Moriarty on yllättävän hyvä, tosi koukuttavaa tekstiä!

      Vanamo on: ♥

      Poista
  5. Eivät olleet kirjat tuttuja enkä ole toistaiseksi edes kokeillut äänikirjoja. Tämä postaus sai minut kuitenkin pohtimaan kysymystä: miksi ei? Lapsena rakastin talvisin kuunnella radiosta kuunnelmia tai kirjojen luentaa ja esim. koota palapeliä samalla, se oli äärimmäisen kontemplatiivista toimintaa. Tänään olen niin kiinni paperisissa kirjoissani. Ja toisaalta paperinen mahdollistaa omatahtisen lukemisen, jotenkin vierastan ajatusta, että joutuisin lukijan tahdin armoille. Mutta ehkä joskus vielä kokeilen :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, äänikirjoissa on jotain samaa kuin kuunnelmissa! Palapelien tekemisen kanssa sopisi muuten hyvin. Nyt alkoi tehdä mieli palapelin pariin. Paperilta lukeminen on aina mukavampaa, mutta joinakin hetkinä (kuten minulla työmatkoilla ja urheillessa) kuuntelulle on paikkansa. :)

      Poista