sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Blogivieraissa 1: Lumiomenan liikuntapostaus



Uuden vuoden alkaminen sai haaveilemaan jostain pienestä uudesta täällä blogissakin. Muutin jo yläbannerin ja muutaman sivutunnisteen, ja päätin aloittaa Blogivieraissa-sarjan, jossa kirjoittelen niitä näitä muista aiheista kuin kirjoista, joistakin omaa arkeani liippaavista teemoista. Osin tässä postaussarjassa taustalla on kaipuu ns. vanhaan Lumiomenaan, jossa pääpaino oli totta kai kirjoissa, mutta mukana oli muutakin elämää. Viime vuosina olen raottanut tuota muuta elämää vähänlaisesti, mutta tiedä mihin tämä blogivieraissa oleminen johtaa – ehkä ainakin jonkinlaiseen oman blogimielen virkistymiseen.

Ja jos tammikuu on monessa mielessä uuteen suuntaamisen aikaa (tai ainakin kaikenlaisten sekalaisten suunnitelmien), niin omien liikuntatottumusten summaaminen sopii varmasti tähän vuodenvaihteen ja hiihtoloman väliseen eloon. Joten:

Lumiomenan liikuntatunti!

Kaikki tietävät, että liikunta on tärkeää. Sanotaan, että jokaisella on joku laji, joka sopii juuri itselle. Sen ei tarvitse olla kilpailuhenkistä suorittamista tai pakkopuurtamista, mutta jotain liikuntaa ihmisen elimistö tarvitsee. Siihen uskon, olen myös löytänyt ainakin yhden oman lajini.

Ennen kuin menen siihen, kerron etten ole erityisen liikunnallinen. Vihaan joukkuelajeja, joista tulee vain muistumia kouluaikaisesta huutojaosta. Rytmitajuttomana kaikenlainen musiikin tahdissa tapahtuma jumppa (mitä nimiä niillä onkaan, ihan sama, aerobic, zumba, lavis) on minulle miltei kauhistus. Joogasta voisin pitääkin, harrastin sitä joitakin vuosia 2000-luvun alkupuolella, nautin hathajoogan rauhallisesta tunnelmasta ja hengitystekniikasta. Mutta niin joogassa kuin muissakin ryhmäliikuntatunneissa nyppii aikataulutus: kun harrastan, en halua ottaa stressiä siitä, että jossain paikassa pitää olla tiettynä kellonaikana. Riittää, että töissä on aikatauluja ja että lasten harrastusaikataulut määrittävät arki-iltojen kulumista.

En ole penkkiurheilijakaan, joskin tykkään katsoa MM-jalkapalloa. KalPaa kannatan, vaikken ole koskaan katsonut yhtä kokonaista SM-liigan jääkiekko-ottelua (enkä muuten kokonaista MM-otteluakaan): ”kilpi sydämellä” kuitenkin, ihan periaatteen vuoksi, Facebook-tykkäyksiä ja sitä rataa.


Miten sitten liikun?

Juoksu ja kävely



Jos pitäisi valita yksi liikuntamuoto, se olisi minulle juoksu. En kestä päiviä, jolloin en pääse kunnolla ulos. Juoksen noin kolmesti viikossa sellaisia pieniä 4-7 kilometrin mittaisia lenkkejä. Pari vuotta sitten jaksoin juosta kympin, mutta nyt olen vähän laiskistunut. En kirjaa mitään juoksutavoitteita enkä tuijota aikaa, mutta toivon pääseväni taas kymppiin tämän vuoden aikana. Vaihtelen reittejä ja koetan yhdistää lenkkiini aina metsäpolkuja ja tasaista tien vartta. Nyt talvella käytän lenkkareissani nastaremmejä.

Juoksemattomina päivinä kävelen vähintään yhden pätkän työmatkastani. Tuo pätkä on yleisimmin matka meiltä juna-asemalle. Lähin juna-asema kodistani sijaitsee 3,5 kilometrin päässä ja toiselle asemalle on 3,7 kilometrin matka. Vaihtelen näiden asemien välillä sen mukaan, haluanko kulkea metsäistä reittiä vai pientalojen reunustamia teitä. Molempi parempi, toisinaan kävelen aamulla junalle ja iltapäivällä takaisin.

Ulkoilu on ihanaa! Juostessani ja työmatkakävellessäni kuuntelen äänikirjoja. Vuorottelen BookBeatin ja Storytellin tilausta, suurin ero näiden palvelujen kohdalla taitaa olla käyttöliittymässä ja englanninkielisten kirjojen valikoimassa. (Ja nyt huomaan, että olen kuunnellut jo kymmenkunta sellaista äänikirjaa, josta en ole kirjoittanut blogiini mitään, joukossa mm. Toinen tuntematon, Vuosi herrasmiehenä, Sandra, Depressiopäiväkirjat ja Bad Feminist). Äänikirjakoostetta siis luvassa – joskus.




Joskus toki nautin hiljaisuudesta. Kamerakävelyt ovat yksi tapa rentoutua ja niiden aikana kuuntelen luonnonääniä: tuulen suhinaa, puiden pauketta, lintujen liverrystä. Enkä hölkkälenkilläkään ole liikkeellä niin urheillen ettenkö ehtisi kuvata maisemia kännykällä. Tämän viikon alussa esimerkiksi oli ihana pakkanen – lenkkikuvat ovat tiistailta.

Kuntosali ja olohuoneliikunta

Muistan vieläkin jonkun twiitin (mutten twiittaajaa, joka on joku kirjaihminen), jonka mukaan salin jäsenmaksun maksaminen toimii oivana palkitsemis- tai rankaisukeinona: jos maksaa jäsenmaksua, muttei mene salille, maksaa tavallaan kuin sakkoja laiskuudestaan. Ja jos maksaa jäsenyydestä ja menee salille, niin sitten tietenkin maksaa eräänlaista kannustinmaksua. Viime aikoina olen kuulunut sakon maksajien joukkoon.


Aloin käydä salilla syksyllä 2016. Tein kaiken ns. oikein: tapasin PT:n, sain saliohjelman, kävin salilla säännöllisesti kahdesti viikossa. Alkuinnostuksen, joka kesti peräti puolisen vuotta, jälkeen elin vuoden ajan vaihetta, jossa kävin salilla noin kerran viikossa. Ja nyt tammikuussa olen käynyt salilla tasan nolla kertaa. Melkein arvasin, että näin tässä käy: salille meneminen on niin vaikeaa! Kaikki se säätäminen, kuten liikuntavaatteiden ja juomapullon pakkaaminen reppuun, hiusrenksun muistaminenkin on vaikeaa. Ja se, miten tyylikkääksi sitä itsensä tuntee, kun kipaisee treenin jälkeen kirjastoon palauttamaan lainoja – korkeakorkoisissa nilkkureissa ja Lidlistä ostetuissa trikoissa! 


Sali, jolla käyn, on periaatteessa varsin hyvä. Se on yksityinen kuntosali 3,5 kilometrin päässä kotoani (ja lähin sali meiltä). En vain taida olla sisäliikuntaihminen. Seli seli.

Tiedän, että salille meneminen on ihan itsestäni kiinni. Ja tiedän, että tässä keski-iässä lihaskunnon ylläpitäminen on tärkeää. Haluan hyvän ryhdin, kiinteät käsivarret jne. Toki tiedän myös, että lihaskuntoaan voi harjoittaa vaikka kotonakin. Ennen kuin aloin käydä salilla, osasin aika hyvin kotikuntoilla. Ystäväni (joka on myös PT, muttei sama joka opasti minua salille) teki minulle harjoitusohjelman ja lisäksi harrastin muutaman kerran viikossa aamupilatesta Youtube-videoiden ohjeistamana. Nautin siitä, mutta jossain vaiheessa laiskuus voitti.

Nyt olen irtisanonut salijäsenyyden, koska turhasta on turha maksaa. Vaikka aion edelleen (yrittää, heh heh) käydä salilla, koetan taas muistaa kotikuntoilun ilot. Sitä tukemassa minulla on edelleen se ystäväni laatima harjoitusohjelma ja Youtube-pilates. (Ja olisi meillä kotona kuntopyörä ja soutulaitekin, joilla puolisoni jaksaa treenata.)


Liikuntakirja



Koska olen kaikenlaisen voimistelun, voimaharjoittelun ja venyttelyn suhteen melko kärsimätön, päätin kokeilla myös kirjassa olevia ohjeita (kaipa kirjabloggaaja kaipaa kirjaa liikuntaankin). Tästä syystä hankin itselleni Anna Saivosalmen kirjan Treenaa kotona. 10, 20 tai 30 minuuttia (Tammi 2018). Kymmenen minuutin treeni ainakin kuulostaa niin sopivalta laiskurillekin. :D 

Saivosalmen kirja on ollut minulla nyt muutaman viikon ja olen muutaman harjoituskokonaisuuden ehtinyt opetellakin. "Kymmenen minuutin kuulassa" on vain kolme liikettä, mutta ne ovat varsin tehokkaita. Kyykky pystypunnerruksella oli minulle uusi, mutta siitä tuli melkeinpä kotitreenisuosikkiliikkeeni. "Core jumppapallolla" on myös varsin tehokkaan oloinen, rutistusta pallolla en kuitenkaan saa (vielä) tehtyä, mutta vatsalihasten tekeminen ei ole koskaan ollut suosikkini. 

Kaiken kaikkiaan Saivosalmen kirjan ohjeet vaikuttavat selkeiltä ja Jenni Virran kirkkaat kuvat selkeyttävät niitä lisää, joten toivon että minun tulee oikeasti käytettyä kirjan vinkkejä.


Motivaatio: hukkaa ja hakemista

Mitä treenausmotivaatioon tulee, niin koti- ja saliurheilu ovat molemmat minulle vaikeita: kun ei jaksa, ei huvita, sohva kutsuu jne. Tätä ongelmaa minulla ei ole lenkkeilyn osalta, koska kaipaan ulkoilmaa eikä kehoni oikein rauhoitu, jos en ole jaloitellut jossain (kävely käy yhtä hyvin kuin juoksu). Joudun tsemppaamaan itseäni ja siihen kaipaan kyllä vinkkejä. Miten te muut saatte itsenne trikoisiin ja liikkeelle? Mistä te löydätte tahdonvoimaa?

Kehonkuva

Liikunta on tärkeää, se on selvä. Motivaationi liikkumiseen ei ole täysin mutkatonta – kuten ei mikään muukaan asia tässä maailmassa. Ulkoilmaa kaipaan ja siksi saan itseni helposti ulos. Mutta liikkuminen ja kehonkuva liittyvät kohdallani vahvasti yhteen. Vuosituhannen alussa oli aika, jolloin urheilin liikaa. Rääkkäsin kehoani ja rääkkäsin mieltäni: saatoin aamulla polkea kuntopyörällä 20-30 km, ja illalla käydä vielä juoksemassa – joka ikinen päivä (viikonloppuisin tyydyin sentään yhteen 40-60 km fillarilenkkiin päivässä). Mitä enemmän urheilin, sitä useammin kävin vaa’alla: ennen lenkkiä, lenkin jälkeen, ennen kuin join vettä, veden juomisen jälkeen. Mitä enemmän painoni tippui, sitä tyytyväisempi olin. Ei varmaan tarvitse tarkentaa, että syömiseni laita oli vähän ja niin ja näin. En avaa tätä asiaa nyt enempää, mutta voitte arvata, ettei lopputulos ollut kovin hyvä: näytin riutuneelta, tunsin itseni väsyneeksi, nukuin huonosti, kuukautiset loppuivat, ostin farkkuni lastenosastolta, vaikka olin jo työelämässä oleva aikuinen. Väsymys oli tässä suhteessa lopulta siunaus, sillä väsyin olemaan väsynyt. 




Pakonomainen lenkkeily loppui tuohon väsymiseen, saavutin sen tilan, jossa kävin hyvillä mielin juoksemassa joitakin kertoja viikossa ja aloin taas nauttia ruoasta. Sitten väliin tuli pari äitiyslomaa ja juokseminen vaihtui vaunulenkkeilyyn. Kun lapset kasvoivat, olin joitakin vuosia urheilematta. Suklaa maistui (ja maistuu edelleen). Vaatteet alkoivat kiristää, olo oli turvonnut, väsyin olemaan sohvaperuna. Vajaat viisi vuotta sitten laitoin taas lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille: aluksi kävelin, sitten juoksin yhden pylvään välin ja kävelin seuraavan. Pikkuhiljaa jaksoin juosta puolet neljän kilometrin lenkistä, sitten koko lenkin, ja matka pidentyi.

Uudelleen alkanut lenkkeily toi helpotusta olooni, tunsin itseni vahvasti ja hyvinvoimaksi. Kehoni suhteen olen kuitenkin aina jojoilija. Luultavasti olen nyt pyöreämpi kuin koskaan aikuisiällä (miinus raskaudet, toki). En voi väittää, ettei se vaivaisi minua, mutta vuosituhannen alun kokemusten vuoksi en käy vaa’alla. Tulen varmasti aina jojoilemaan edellä mainittujen asioiden kanssa, mutta ajattelen että oma oloni toimii parhaimpana mittarina. Lenkkeilen, mutta nautin kaikenlaista herkuista. Pulla päivässä ja silleen. Vapauttavaa, vaikkei välttämättä aina helppoa.


Miten te muut liikutte? Onko teillä joku suosikkilaji? Säännöllinen harrastus? Onko liikunta ollut aina osa elämäänne vai joudutteko tsemppaamaan itseänne paljon? Miten vain liikuttekin, niin tänään kannattaa liikkua vaaliuurnille, jos ette ole vielä käyneet!

Ja muuten, haluatteko tälle postaukselle jatko-osan joskus loppukesästä? Miten kävi kirjakuntoilun kanssa? Entä sen kymmenen kilometrin juoksemisen?

27 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Tykkään itse eniten astangajoogasta, kävelemisestä ja ns. nykytanssista. Minusta ainakin olisi mukava lukea lisää aiheesta kesällä :) Mukavia liikuntahetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, kiitos. Käveleminen ja jooga ovat ihania tapoja liikkua. ♥ Tanssikin olisi, tosin itse olen rytmitajuton, mutta saan onneksi seurata tyttäreni tanssiharrastusta: jazzia ja balettia.

      Poista
  2. Tosi kivaa, että tuot taas muitakin juttuja blogiin. Minä olen liikunnan suhteen tosi on-off-ihminen. Hurahdan aina johonkin joksikin aikaa kunnes kyllästyn ja sitten meneekin jonkin aikaa ihmetellessä, mistä löytyisi liikunnan ilo uudelleen. Onneksi iän myötä oma kroppa toimii motivaattorina siinä mielessä, että istumatyöläisen keho alkaa yskiä nopeasti jos ei pidä itsestään huolta.

    Puolentoista vuoden tauon jälkeen löysin loppuvuonna taas kuntosalin, ja nyt ihmettelen, miksi se jäi pois elämästäni. Olen käynyt salilla 3-4krt viikossa ja nautin tavattomasti. Tykkään soutulaitteesta, sillä voi fiiliksen mukaan joko rääkätä itseään tai sitten lempeästi lämmitellä lihaksia ja avata selkää. Talveen kuntosali sopii muutenkin, sillä marraskuusta maaliskuuhun asti en mielelläni ole ulkona yhtään enempää kuin on pakko. Salilla on ihanaa hikoilla trikoissa ja topissa, vähän niin kuin olisi kesä jo 😄
    Ja jos kuulokkeissa on vielä hyvä äänikirja, niin mikäpä sen parempaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiitos. Mietin, että näitä muita asioita voisi tuoda muutenkin kuin postaussarjan merkeissä, mutta katsellaan. :)

      Minulle käy samoin noin, että hurahdan ja sitten kyllästyn. Vain juokseminen / käveleminen on pysynyt ja toivottavasti pysyy jatkossakin (minusta ja terveydestänihän se on toki kiinni :D ).

      Onko sinulla saliohjelma? Meillä on kotona soutulaite, jota J käyttää innokkaasti, mutta minä en ole ihan sitä löytänyt. Joskus kokeilen. Äänikirja olisi kyllä soutaessa varmasti ehdoton. :)

      Poista
  3. Ihan kuin mun mielestä kirjoitettu, sillä minäkään en pidä sali- ja/tai ryhmäliikunnasta, en joukkuelajeista. Jooga on pelastanut minut monta kertaa elämässä ja se, että askelmittari näyttää 16 000 askelta. Muu onkin sitten uimista luonnon vesissä eli aika vähän koko vuoteen nähden, mutta puutarhanhoito tuo lisäarvoa. Ennen olin kova hiihtämään eli saatoin kiertää saaremme 5 kertaa viikossa ja lujaa, mutta nyt on jo monta vuotta jääolosuhteet olleet mitä ovat, eikä tämä ole keksitty juttu:)

    Näiden lisäksi olen yllättänyt itseni nauttimasta kuntopyöräilystä, jos keli on vaikka ihan jäätä tai muuten kurja. Minusta se ei ole tylsää, sillä ajatus juoksee.

    Niskat. Niiden takia minä jaksan joka päivä sekä nostella kahvakuulia että tehdä yhden noin 5 liikettä x 30 toistoa sarjan. Muistan yhtenä sykysnä kun autoa ajaessa niskat jumahtivat, eikä pää kääntynyt ollenkaan: Opin kerrasta.

    Liikunnassa tärkeintä on, että se tuntuu itselle sopivalta/mukavalta.Vaellukset rantapoluilla ja metsissä, niissä on taikaa niin kropalle kuin päälle.

    Olen etenkin happi-ihminen ja uskon, että sinäkin. Motivaatiota antavat minulla, ehkä sinullakin, uudet juoksuhousut, joissa minä tosin sauvakävelen reippaasti, en enää juokse, sillä en uskalla uhmata kohtaloa oikean polveni kanssa...

    Alimmassa kuvassa suosikkiherkkuni, josta en vapaaehtoisesti luovu ikinä: Kanelipulla♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihana kuulla, että meillä on liikuntamieltymyksissä paljon samaa. Jooga on sellainen laji, jota kaipaan ja minullakin tulee askeleita yleensä yli 10 000 päivässä (puhelin mittaa, eli askeleet silloin kun puhelin on mukana, aina se ei ole). Hiihtämistä rakastin koulussa, mutta nyt se on vähän jäänyt...

      Niskat onkin hyvä vinkki! Kahvakuula on kyllä kiva ja kätevä.

      Samaa mieltä olen siitäkin, että liikunnassa on hyvä mennä oman mielen ja kehon mukaan: mikä itselle sopii. ♥

      Ehdottomasti olen happi-ihminen. Koetan kyllä pitää yllä sisäliikuntaakin lihaskunnon osalta, mutta se ei ole niin helppoa. Ulos on yleensä aina niin hyvä mennä.

      Ja kanelipulla: ♥

      Poista
    2. Paljon...siis muutakin kuin kirjat, joulu, koirat ja lumi...

      Niskat tajuaa vasta, kun ne jämähtävät, mutta älä jää odottamaan. Se on järkyttävää!

      Nyt just tällä viikolla luin jostain (Hesari, Anna, Kotiliesi tai joku muu...), että edes askeleet eivät niin tärkeitä, kuin olla ulkona. Olla raikkaassa ilmassa. Jos se siis itselle riittää ja voivathan päivät olla erilaisia. Happi♥

      Kanelipullat 4-ever with ♥

      Poista
  4. Kiva lukea ja todeta, että liikuntaa liittyvät mieltymykset ja vastukset ovat lähes samoja.

    Vaihtelevista työajoista johtuen aikatauluihin sidotut ryhmäliikunnat eivät onnistuneet. Salille meno ei ole koskaan tuntunut omalta jutulta, vaikka PT on yrittänyt kannustaa.

    Olen kävellyt ja pyöräillyt säännöllisesti paljon. Kiitos pääkaupunkiseudun hyvät pyöräilyreitit. Oli myös aika, jolloin vaelsin Lapissa rinkka selässä ja hiihdin talvella. Oi Lappi ja monet muistot!

    Liikunnan merkityksestä ei puhuta turhaan. Iän myötä omat liikkumiset omat muuttaneet muotoaan ja sen olen hyväksynyt.Liikunnan iloa sinulle ja hauska kuulla lisää syksyllä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, onpa kiva kuulla että meillä on samanlaisia liikuntamieltymyksiä.

      Ryhmäliikunta on vuorotyöläiselle varmasti hankalaa. Minä en muuten vain halua liikkua seurassa, olen kyllä kokeillut. Tosin joogaryhmään voisin mennä. :)

      Vaellus Lapissa kuulostaa ihanalta, varmasti jäi paljon huviä muistoja!

      Poista
  5. Patikkaretket luonnossa ja pyöräily on kivaa, salijutut on tylsiä, mutta olen yrittänyt käydä kaksi kertaa viikossa. Nyt on kaikki kiellettyä selkäleikkauksen takia ja vähän vaan koukistelen polvia patjan päällä ja annan itselleni luvan syödä kanelipullaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, pyöräilykin on tosi kivaa! Aiemmin fillaroin ihan urheillakseni ja viime kesänä pyöräilin 15 km matkan töihin useamman kerran viikossa. Sinne hyvää toipumista ja paljon pullaa! ♥

      Poista
  6. Olipa mielenkiintoinen postaus,ja kiva kun laitoit jotain kirjojen ohella tänne. Minä yritän liikkua joka päivä; kävelen tosi paljon, nopeasti, ja tietysti koiraakin pitää ulkoiluttaa. Kävelen portaita ylös hissin sijaan. KÄvin pari vuotta kuntosalissa,joka oli kauempana , ja sinne piti mennä jopa 2 bussin kyydissä,mutta pidin paljon kuntosalin pilatestunneista, ja sen ohella sitten oli kuntopyörää, ja muita laitteita joita käytin. Kun ihan lähelleni, noin 10 minuutin kävelymatkan päähän avattiin uusi kuntosali, innostuin tietysti ja aloitin siellä, Pilatesta ja joogaa viikottain,mutta jossain vaiheessa sinne meneminen alkoi tuntua pakkopullalta. Nyt siis kävelen kunnolla lähes päivittäin ,ja teen myös jumppaliikkeitä/joogaliikkeitä kotona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos ja kiva, että luit. Liikkuminen tekee kyllä hyvää ja jos löytää itselleen mieluisan liikuntamuodon, niin mikäs sen kivempaa. Kävely on melkein paras tapa liikkua, se tulee niin luonnostaan. :)

      Poista
  7. Katja, onpa hieno homma tuo työmatkakävelysi! Siinä tulee liikuntaa miellyttävällä tavalla muun ohessa. Muutoinkin sinulla on paljon hyvää liikuntaa.

    Sali on sellainen, jossa minun ikäiseni pitäisi nyt viimeinkin jo käydä, mutta en vain saa sitä millään tehdyksi. Olen yrittänyt useampaan otteeseen. Yhteen aikaan olin aina puolisen tuntia uimahallin kuntosalilla ennen uintia, mutta sitten tuli rajoituksia, joiden vuoksi tekemäni ohjelma suppeni ja sain tekosyyn jättää koko lajin.

    Kävelen hyöty- ja mietiskelykävelyjä, uin kerran viikossa (tyylillä altaan päähän, pysähdys, toiseen päähän, pysähdys jne), käyn kerran viikossa SJL-joogassa ja pilateksessa.

    Pilates on minulle tärkein. Löysin sen toistakymmentä vuotta sitten, kun kansalaisopisto järjesti kurssin, joka oli sopivasti työpäiväni päälle aivan työpaikkani vieressä. Kaikki vaatteet piti vaihtaa, mutta ei se haitannut, kuljetin isoa Mari-kassia mukana. Pilateksessa opin liikkeiden tekemisen hitaasti ja loppuun asti, alavatsan pidon ja oikean hengityksen. Kaikki nämä sopivat muihinkin lajeihin.
    Joogan aloitin vasta tänä syksynä. Siinä on aika paljon samaa kuin pilateksessa. Ryhti ja tasapaino kehossa ja mielenliikkeiden hiljentäminen ovat tavoitteina.

    Hiihto olisi kivaa, mutta ei ole toistaiseksi ollut säitä.

    Ilman muuta pitää olla joka päivä hyvä kahvipulla, leivos, kakunpala tai jäätelöannos erikoistumman kahvin kera.

    Jatko-osa puolen vuoden kuluttua, pyydän! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, työmatkakävely on jotain, josta olen melkein riippuvainen. Meillä työpaikka muutti keväällä ja hetkeksi kävely jäi (edellinen reitti oli niin kiva), mutta sitten keksin että alan kävellä asemalle ja/tai takaisin.

      Kuntosalissa on tosiaan jotain vaikeaa, mutta sinäkin liikut mukavasti: kävelyt, leppoisa uinti, jooga ja pilates. Hyvältä kuulostaa! Minä olen tehnyt pilatesta melkeinpä vain videoiden avulla, mutta ohjattu pilates voisi tehdä minullekin hyvää.

      Kunpa tulisikin lunta.

      Jotain makeaa pitää olla.

      Ja jatko-osa saattaa hyvinkin tulla. :)

      Poista
  8. Kiva postaus!
    Suurimman osan työurastani olen seissyt.Silloin kunto pysyi suht hyvänä. Nyt, kun jäin eläkkeelle läsähdin sohvaperunaksi:)
    Kiloja kertyy ja paikat kipeytyy. Onneksi meille kotiutui tyttären koira ja sen kanssa olen taas jaksanut lähteä lenkille. Juoksu ei ole mun juttu. Joogaa olen harrastanut nuorempana, mutta yrittäjän arkeen ei tuollaiset tiettynä aikana tapahtuvat harrastukset sovi. Nyt olen ilmoittanut itseni Yin joogaan. Auttaa kuulemma migreeniinkin. Odotan innolla ja jatkan koiran ulkoiluttamista.
    Kiva olis kuulla miten kirjajumppa edistyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos!

      Ihanaa, että teillä on siellä tyttäresi koira. Koira pitää huolen, että tulee oltua ulkona ja mukavaa seuraakin se varmasti on. Yin-jooga kuulostaa kiinnostavalta, ehkä voisin kirjoittaa siitä blogiisi?

      Mukavia talvipäiviä!

      Poista
  9. Olipas kiva lukea tällaista pohdintaa blogissasi! Ja kovin mielelläni lukisin myöhemmin, miten vuosi on liikkumisen suhteen sinulla edennyt.
    Minä lenkkeilen juuri noista syistä, joita itsekin mainitsit. En halua kytätä vapaa-ajalla aikatauluja, koska muutenkin elämä on kovin aikataulutettua. Kaikki muu sitten onkin rempallaan, kun ei tule treenattua lihaskuntoa ja kehonhuoltokin rajoittuu lähinnä hierojalla käymiseen harvakseltaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos! Täytyy kirjoittaa jonkinlainen puolivuotiskatsaus, kesäkuntoilua tai jotain. :)

      Lenkkeily on kyllä vapauttava liikuntalaji, tuo aikatauluttomuus kiehtoo ja lenkillä saa myös ns. omaa aikaa. Ja joo, miten tuota lihaskuntoa saisi treenattua... :D

      Poista
  10. Tosi kiva postaus, vaikka olikin ikävä lukea tuosta kehon rääkkäyksestä. Tilasta, johon olit itsesi ajanut. Itse kuulun ikävä kyllä sohvaperunaosastoon, vaikken kauheasti sohvaa kulutakaan. Minulle, kuten sinullekin, kaikki ryhmäliikunnat ovat kauhistus. Kuntosalia en voi sietää.

    Uimahallista ja siihen liittyvistä lajeista, kuten uiminen, vesijuoksu ja vesijumppa pidän. Nyt on vain se ongelma, että paikallinen uimahalli on pitkään täydellisessä remontissa, ellei jopa uudelleen rakentamisen alla. Laiskana ihmisenä en jaksa lähteä minnekään naapurikuntiin uimaan.

    Mitä siis teen? En juuri mitään. Kerran viikossa 1,5 tunnin kävelylenkki sekä arkipäivisin hyötyliikuntaa reilun tunnin verran, koska kävelen töistä asemalle ja asemalta töihin ja toisinpäin.

    Mielenkiinnolla odotan, kuinka kuntoilusi kanssa käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mannilainen, kiitos. Onneksi nuo itseni rääkkäämisen vuodet ovat jo yli 15 vuoden takaisia, keho palautuu yllättävän nopsaan.

      Ryhmäliikunnan suhteen olemme aika samoilla linjoilla: kauhistus. Kuntosalista tykkään silloin kun sinne menen, eli laiskanlaisesti.

      Huomasinkin, että teidän uimahalli on remontissa. Molemmissa naapurikunnissasi on hyvät hallit, me käymme niissä.

      Hyötyliikuntakävely on tosi hyvä!

      Poista
  11. Tämäpä oli inspiroivaa luettavaa Katja, toivon nimittäin että liikuntakipinäsi tarttuu minuun. Kesät eivät ole ongelma, sillä hyötyliikuntaa tulee ulkona puutarhassa. Mutta nämä talvet! Pyrin sauvakävelemään tutun reitin päivittäin, se on vaivaiset 2,5 km - liian lyhyt. Viime talvena sain aikaiseksi sentään joskus 5 km, mutta en nyt.

    Olen laiskistunut ja lössähtänyt, paino on noussut 5 kg! Vaatteet kiristää. Vielä pari vuotta sitten kuntoilin 'kotikuntosalilla' ohjelman mukaan joka toinen päivä. Mihin helkkariin säännöllisyys on hävinnyt nyt? Mutta lihaskuntoon olisi aivan pakko kiinnittää enemmän huomiota. Minulla menee hartiat ja yläselkä jumiin jos en tee mitään. Ensiapu löytyy muutamasta hyvästä liikkeestä käsipainoilla ja kahvakuulalla. Sitten huokaisen ja unohdan taas koko jutun kunnes taas jumi iskee. Miten ihmeessä itsen motivointi voi olla näin vaikeaa? Ehdottomasti tarvitsisin nyt säännöllisyyttä ja pitkäjänteisyyttä.

    Mielihyvin lukisin kuntoilusi sujumisesta vaikka parin kuukauden välein. Pitää perustaa kirjabloggareiden tsemppirinki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiva että luit ja lähettelen täältä melkein naapurista liikuntasäteitä sinne! 2,5 kilometrin mittainen sauvakävely päivittäin kuulostaa hyvältä, ja lenkkiä voi varmaan joskus hieman pidentää, jos vaan kiva reitti löytyy.

      Kotikuntosali on sellainen, josta vähän haaveilen. Nyt meillä on kuntopyörä ja soutulaite työhuoneessa, mikä ei ole sisustuksen kannalta kovin kaunista. Mutta itsensä motivoiminen on kyllä vaikeaa!

      Perustetaan vaan tsemppirinki!

      Poista
  12. Hauska lukea liikuntamietteitäsi. Jatko-osakin olisi varmasti mieluisa.

    Minulla oli pitkä kausi, kun en juurikaan liikkunut. Lapsena liikuin, mutta en harrastanut mitään lajia. Liikkuminen oli siis leikkimistä, ulkona puuhaamista, puissa kiipeilyä ja vastaavaa. Tavallaan ehkä kaikkein parasta liikuntaa mitä voi olla. Sitten kun kasvoin, ja leikkiminen jäi, jäi myös liikunta, koska liikunta tarkoitti minulle koululiikuntaa, jota inhosin. Kävelyä olen tosin aina rakastanut, eli se on kulkenut aina mukana.

    Vastan kolmekymppisenä aloin löytää liikunnan uudestaan. Taustalla vaikutti ehkä se, että oma olo alkoi olla kankea, ja ikä toi mukanaan kaikenlaisia kolotuksia. Aloin jumppailla ja sitten löysin joogan, johon ihastuin. Jooga tekee hyvää niin mielelle kuin kehollekin, ja se on vaikuttanut todella positiivisesti siihen, kuinka suhtaudun liikkumiseen ja omaan kehooni. Jooga on siitäkin kiva laji, että sitä voi harrastaa sekä ohjatulla tunnilla että helposti itsekseen kotona. Muitakin lajeja harrastelen, mutta mikään muu tunnu samalla tavalla omalta kuin jooga.

    En olisi aikaisemmin uskonut, mutta minulle ryhmäliikunta sopii. Hyvällä ohjaajalla on todella suuri vaikutus omaan motivaatiooni, ja pidän siitä että joku opastaa ja myös korjaa virheitä. Toisaalta jos hyvää ohjaajaa ei ole, motivaatiokin laskee ihan selvästi. Nyt kun olen taas löytänyt pari hyvin mieluisaa joogaohjaajaa, odotan joogatunteja suorastaan malttamattomana.

    Ihailen sinun lenkkeilyäsi. Minäkin haluaisin olla lenkkeilijä, mutta lenkkeilyinto jää minulla aina kovin satunnaiseksi ja lopahtaa sitten, eli siihen minulla ei selvästi ole sisäistä motivaatiota.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos, kiva lukea kommenttisi.

      Minun lapsuuteni oli liikunnan suhteen aika samanlainen: en harrastanut mitään liikuntaa, mutta olin paljon ulkona, kävelin ja pyöräilin, kiipeilin puihin jne. Koululiikunnasta en minäkään pitänyt. Silti tuli liikuttua.

      Ikä tosiaan saa aikaan kankeutta ja jooga onkin oivallinen laji! Nyt tuli ihan ikävä joogatunteja, en ole varma, että miten osaisin harjoittaa sitä kotona... Hyvä ohjaaja on varmasti kullanarvoinen.

      Poista
  13. Tätä oli mukava lukea. Itsellä liikkuminen on juuri nyt valitettavan vähäistä. Tehokävelylenkkejä, mutta joskus menen vesijuoksemaan. Jooga pitäisi aloittaa taas tauon jälkeen, 10 kerran kortti on jo olemassa. Joogasali, jossa kävin ja jonne taas pian suuntaa, on aivan ihana, tunnelmallinen, ei mikään koulun jumppasali.

    VastaaPoista
  14. Itse olen lähinnä lenkkeilyihminen - kaksi koiraa jo suorastaan vaativatkin moista harrastusta :) Mutta vesiliikuntalajit ovat sitten se toinen juttu, joka jaksaa innostaa. Vesijumppa ja vesijuoksu ovat mainioita. Kesällä puolestaan nautin vain siitä, kun pääsen lillumaan järveen ja saan polskutella siellä edestakaisin, kenties vielä illalla auringonlaskun aikaan ja kuikan laulaessa.. :) ♥

    VastaaPoista