keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva



Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Otava 2009
The Picture of Dorian Gray 1891
Suomentanut Jaana Kapari-Jatta
363 sivua
Kansi Jenni Kiviniemi
Brittiläis-irlantilainen romaani

Hänestä tuntui, että hänen oli todellakin koittanut aika valita tiensä. Vai oliko valinta jo tehty? Oli, elämä oli päättänyt hänen puolestaan - elämä ja hänen oma pohjaton uteliaisuutensa sitä kohtaan. Ikuinen nuoruus, loputon intohimo, hienovaraiset ja salaiset nautinnot, hurjat ilot ja hurjemmat synnit - hän saisi sen kaiken. Muotokuva kantaisi hänen häpeänsä taakan: siinä kaikki.

Kunpa olisikin. Kaikki ei todellakaan ole siinä, kun nuori Dorian Gray asettuu muotokuvamalliksi Basil Hallwardille, joka kokee Dorianin motivoivan hänen taidettaan, olevan tienviitta uuteen tyyliin. Samalla Dorian tutustuu myös lordi Henry Wottoniin, joka tekee Dorianiin suuren vaikutuksen. Dorianin kauneus puolestaan innostaa sekä Halwardia että sir Henryä. Muotokuva heijastaa Dorianin ulkoista täydellisyyttä, kauneus on ainoa asia joka hänellä on. Kun aika kuluu, Dorian pysyy yhtä nuorena ja kauniina kuin taulun valmistuessa. Taulu sen sijaan muuttuu, siitä tulee ikään kuin Dorianin käänteinen peilikuva, joka vanhenee, osoittaa mielen pimeät puolet ja ilmentää sielun kauheutta. Dorian ei voi olla vierailematta taulun luona. Kuin katsoisi peiliin tehtyään jotakin kamalaa.

Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva on kuulunut lukusuunnitelmiini jo kauan, vähintäänkin 2000-luvun alkupuolelta saakka. Meillä kaikilla on varmasti kirjoja, jotka syystä tai toisesta jäävät odottamaan ja kun romaaniin sitten lopulta tarttuu, ihmettelee että miksi vasta nyt. Omalla kohdallani nyt tuli alkukuusta Lontoossa.

Yksi suurimmista innoittajista romaanin lukemiseen oli Anna-Kaari Hakkaraisen Kristallipalatsi, joka näin reilu vuosi jälkeenpäin ajateltuna on minulle rakkain kotimainen romaani vuodelta 2016. Kristallipalatsissa Hakkarainen pohtii Narkissos-myyttiä ja itsetietoisuutta, joita peilaa toisaalta Wilden elämää ja toisaalta lifestyleblogien maailmaa. Lontoon Chelsea puolestaan oli oiva paikka lukea Dorian Grayn muotokuva, sillä Wilde pidätettiin aikoinaan kaupunginosassa sijaitsevassa Cadogan-hotellissa ja itse yövyin matkallani aivan samoilla kulmilla. Tällainen monipaikkainen lukeminen jaksaa kiehtoa minua.

Wilden ainoa romaani on paljon, muttei mitään liikaa. Se on moraalifilosofinen tutkielma ihmismielestä ja narsismista, se on romaani taiteesta, ja se on vielä kauhukertomuskin. Se on - nykytermiä käyttääkseni - spekulatiivista fiktiota hienoimmillaan, nyt luettuna myös historiallinen romaani oman aikansa säännöistä ja odotuksista. Nykykontekstista käsin lopun voi lukea ainakin jossain määrin moralisoivana, mutta kauhistuttava loppu on täydellinen romaanille, sillä turmelusta ei luultavasti voi kukaan ihminen välttää - se vain muuttaa muotoaan kohteensa mukaan.
“Ne ovat minun sieluni kasvot.” Kiehtova, varmasti mieleenpainuva tarina vie mukanaan.
Kaiken hyvän lisäksi Dorian Grayn muotokuva on kielellisesti nautittavaa luettavaa. Jaana Kapari-Jattan käännös on laatutyötä, se on muuten jo neljäs romaanista tehty suomennos, mutta puolustaa paikkaansa paitsi laadukkuutensa osalta, myös siksi että edellinen, Kai Kailan käännös on vuodelta 1963.

Teoksessaan Wilde keskittyy Dorian Grayta raastavaan ristiriitaan, mutta osansa saavat myös juoruilevat seurapiirit, yhtä lailla ylä- kuin keskiluokka ja maalaiset. Miljööt vaihtelevat ylhäisöasumuksista Lontoon alamaailmaan, ihmissuhteet epäonnisista rakkauksista - tai suoranaisesta välinpitämättömyydestä - miesten keskinäiseen ihailuun, jonka voi nyt lukea homoeroottisena. Voi myös pohtia, onko Dorian aluksi puhtoinen? Pahuus kuitenkin myllertää hänen mielessään sitä mukaa kun taulu muuttuu. Hän lukee renessanssin ihmisistä, jälleen yhdestä itsensä peilistä: Toisinaan hän piti pahuutta pelkkänä keinona, jonka avulla hän saattoi toteuttaa kauneuskäsityksensä.

Keskiöön nouseekin pohdinta paitsi kauneudesta, myös ja ennen kaikkea ihmisluonteesta, siitä mistä ja miten erilaiset ihmiset ammentavat ilojaan ja surujaan: Hänen oma luontonsa oli noussut kapinaan sitä ylenmääräistä ahdistusta vastaan, joka oli ollut runnella ja turmella sen täyden tyyneyden. Kuinka iäti puhuttelevaa.

Joulu on monille klassikoiden aikaa. Wilden Dorian Gray ei ole jouluinen romaani, mutta se saa minulta lämpimät suosittelut myös joululukemiseksi: vaikka tarina on aika surullinen ja synkeä, niin toiseen aikaan ja paikkaan, moraalikysymysten äärelle vievä tarina on ollut minulle parasta mitä olen tässä kuussa lukenut. Tai eipäs vähätellä, se on yksi kirjavuoteni kohokohdista. Se kirja, jonka lukemista rakastin.

10 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun luit Dorian Grayn! Minulle kirja on todella tärkeä. Kirjoitusta lukiessa tuli mieleeni, etten olekaan lukenut Kapari-Jatan suomennosta, vaan jonkun vanhemman version. Tässäpä olisi oivallinen "syy" tarttua kirjaan uudestaan, luulen, että uusi suomennos on erinomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, tämä on niin hieno kirja. Innostuin tästä aika lailla. Minun tekisi mieleni lukea Wilden romaani nyt englanniksi ja muistelen, että meillä on kotona englanninkielinen pokkariversio tästä.

      Poista
  2. Ihanaa Kristallipalatsia lukiessa googlettelin Wildeä myös. En ole lukenut Dorian Grayn muotokuvaa, hienoa että se lumosi sinut näin. Lumoutuminen on aina herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, suosittelen Dorian Grayn muotokuvaa. Kiehtova romaani, joka on kestänyt hyvin aikaa.

      Poista
  3. Minulle tämä kirja iskostui niin ikään luettavien listalle Hakkaraisen romaanin keskellä, se oli upea teos! Vielä se tosin siellä odottelee vuoroaan, virtuaalisessa pinossa, mutta ehkäpä voisin yrittää hieman ensi vuonna ryhdistäytyä klassikoiden kanssa enemmän noin muutenkin, tämä on ehdottomasti yksi niistä, jonka lukea haluan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Hakkaraisen kirja on kyllä hieno. Ajattelen sitä usein, vaikka lukemisesta on aikaa toista vuotta. Nyt ihmettelin, että miksi odotin Dorian Grayn kanssa näin kauan. Toisaalta hyvää kannatti odottaa. :)

      Poista
  4. Lukenut joskus ehkä 25 v. sitten englanninkielisenä pokkarina. Kuuluu niihin kirjoihin, joihin pitäisi tarttua uudestaan, tehdä "ilotarkistus" :). Mutta kun uusia lukemattomia on ehkä noin 250 kirjan pinot...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, minä aloin tässä miettiä, että voisin lukea tämän englanniksi. Ja joo, niitä lukemattomien pinoja riittää kyllä. :)

      Poista
  5. Tämä on yksi suosikkikirjoistani! Ensimmäisen kerran olen lukenut kirjan ehkä 16-vuotiaana, ja muistan vuosienkin takaa sen lämpimän kesäpäivän, kun loikoilin auringossa ja uppouduin tarinan vietäväksi. Kirja kestää myös loistavasti uusintalukuja, eikä haittaa lainkaan, että tarina on tuttu.

    Dorian Gray on jollakin tavalla hyvin ajaton, vaikka siinä on menneen ajan kaikujakin. Tarina ja teemat eivät ole vanhentuneet, kuten ihana Kristallipalatsikin osoitti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ihmettelen että miksi luin tämän vasta nyt, vaikka englanninkielisenä kirja on ollut hyllyssämme jo ainakin 15 vuotta... No, parempi myöhään jne. Ihastuin tähän ikihyviksi.

      Poista