lauantai 9. joulukuuta 2017

Kuvia joulukuisesta Lontoosta

Meillä kaikilla on varmasti paikkoja, joita kohtaan on syntynyt suuri rakkaus: koti- tai ulkomailla, oman kodin sisällä, jossain aivan toisaalla. Näitä paikkoja on minulla muutamia. Yksi on tietenkin Lontoo. Rakkauteni Lontooseen on jonkinlaista helppoutta olla, olla hetki irti omasta arjesta, mutta tuntea olonsa kuitenkin tutuksi, jollain tapaa juuri oikeanlaiseksi. Lontoo-rakkauteni on syttynyt jo ennen kuin kaupunkiin koskaan menin, ja useamman vierailukerran yhteydessäkin se aina vaan syttyy uudelleen.

Se syttyy puistoissa: jouluisessa auringossa - kuin olisi saanut valohoitoa! -, lehtien kahinassa Greenwichissä ja Hyde Parkissa. Sen saavat aikaan (liian kaukaa kuvatut) kauriit, linnut, oravat, puuvanhukset, jokaisella matkakerralla tervehdittävät Peter Panin keijukaiset, joulukuiset ruusut.












Ja museoissakin sitä on: käytävien kaiussa, taulujen perheissä, sisäänkäynneissä, hiljaisissa huoneissa; ja pienoismalleissa, jotka muistuttavat yhdestä lempikirjasta reilun vuoden takaa (ja kyllä, nyt matkalla viimein luin linkitetyn kirjan yhtenä innoittajana olleen romaanin, siitä lisää pian).







Ja se syttyy hotelleissa, joita niin usein rakastan.



Hotelleista vähän enemmänkin: Olen usein pohtinut loma-asunnon vuokraamista, mutta asuntoon olemme perheeni kanssa päätyneet vain muutaman kerran: viimeksi kesällä Bad Gasteinissa. Mukavimmissa hyvätasoisissa hotelleissa on mielestäni parhaimmillaan menneen maailman tuntua, tarinoita kerrottavanaan. On pieniä kummallisuuksia, mutta silti kaikki palvelut toimivat ja tunnelma on rento ja aavistuksen ylellinen. On toki erinomaisia uutuuttaan kiilteviä hotelleja, joiden suhteen ei ole mitään moitittavaa, mutta tietty persoonallisuus puuttuu. Paikkansa niillekin.






Tällä kertaa päädyimme taas tällaiseen vanhaa huokuvaan majapaikkaan. 11 Cadogan Gardens sijaitsee Chelsean ytimessä, ihan Sloane Squaren tuntumassa. Viktoriaaninen hotelli on vuosien saatossa toiminut yksityisklubina, mikä selittää osaltaan sen interiööriä: on salaperäisiä portaikkoja, sekalaisia muotokuvia ja kirjanystävien toivehuone (kirjasto). "Piirustus"huoneeksi (engl. drawing room; olen yleensä ahkera googlettaja, mutta tämän selitystä en ollut koskaan selvittänyt, lukekaa Elegian kommentti, niin huoneen etymologia selvitää) nimetty takkahuone takasi puitteet hurmaavalle teehetkelle (joka oli vaarassa jäädä väliin, kun varauksessamme oli ollut sekaannus, mutta onneksi saimme pöydän ja pääsimme nautiskelemaan monenlaisista herkuista). Koko hotelli oli kuin pieni aikahyppy jonnekin!






Paikkarakkaus syttyy joulutunnelmastakin. Pieni viikonloppupyrähdys vahvisti kaipuutani Lontooseen, jossa turistin on aina niin hyvä olla - tällainen joulunalusmatka riittää kesyttämään tämän kaipuuni, ainakin hetkeksi. ♥ (Ei siis sillä, ettenkö jo haaveilisi uusista reissuista...)








32 kommenttia:

  1. Ihania kuvia. Olen siitä outo tapaus, etten ole ikinä käynyt Lontoossa, vaikka siellä olisi yllin kyllin katseltavaa ja ihmeteltävää. Ehkä tähän tulee muutos jonain päivänä. Pitäisi vain olla enemmän vapaa-aikaa ja rahaa ja vähemmän töitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mannilainen, jos pidät kaupungeista, niin mene joskus Lontooseen: kaikki ne museot ja teatterit! Sinne pääseekin aika edullisesti ja pitkän viikonlopun aikana ehtii paljon. :)

      Poista
  2. Jouluisen tunnelmallista! Löydät ihanasti Lontoosta kauniin puolen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katriina, kiitos! Minä löydän Lontoosta oikeastaan vain kauneutta, vaikka on siellä paljon muutakin. Ihana kaupunki.

      Poista
  3. Tunnelmakuvia Lontoosta. Kaunista <3
    Lontoo on kaupunki, mihin voisi milloin vain piipahtaa tai viettää pitemmänkin ajan. Minäkin valitsen aina ennemmin tunnelmallisia vanhanajan hotelleja kuin tuliteriä ja kiiltäviä. Elämä ja historia saavat näkyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos ♥ Ja kyllä, Lontoossa voi käydä vaikka kuinka usein (jos vaan on aikaa, rahaa jne.). Nuo menneisyyttä mukanaan kantavat hotellit ovat kyllä hurmaavia.

      Poista
  4. Oi ihana Lontoo! Tuo Chelsean hotelli vaikuttaa suloiselta, en jostain syystä ole koskaan yöpynyt siellä päin. Viime kesänä pääsin pitkästä aikaa Englantiin mutta Lontooseen emme ehtineet. Onneksi se ei katoa mihinkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, Lontoo on aina niin ihana. Chelsea on aika mukavaa aluetta, nykyisin kai varsin ylellistä ja sijainti Knightsbridgen ja Etelä-Kensingtonin kupeessa on kätevä. Lontoo ei tosiaan onneksi katoa. :)

      Poista
  5. Oi, ihana Lontoo-postaus! Upeita tunnelmia ja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Kuten tiedät, Lontoo on minulle niin ♥

      Poista
  6. Kauniita ja "kotoisia" kuvia. Itse suosin matkustellessa "maakunnissa" pubimajoitusta tai guest houseja. Niissä on jotain ihanan kodikasta. Toisaalta monesti se pubi on ainoa majoitusvaihtoehto silloin, kun reissaa keskellä ei mitään. :D Lontoossa (ennen muuttamista tänne) olen yöpynyt vain tylsästi Ibis-hotellissa, jossa ei kyllä ole mitään persoonaa. Mutta silloin raha ratkaisi eli piti olla huokea majoitus.

    Piirustushuoneella kait tarkoitat drawing roomia? Huoneen nimellä on pitkä historia (1600-luvulta lähtöisin) eikä se liity piirustamiseen mitenkään (drawing tullee kantasanasta withdrawing). Nimi tarkoittaa enemmänkin salonkia. :)

    En ole muuten koskaan nauttinut peribrittiläistä iltapäiväteetä. Pitäisi varmaan joskus korjata tämä puute. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, kiva että mainitsit guest houset - olen miettinyt, että sellaisessa voisi olla kiva olla vaikkapa Irlannissa (jonne matkustamisesta haaveilen jälleen kerran :D), mutta sitten olen vähän hotelli-introvertti, eli näissä vanhoissa hotelleissa on mulle sopivaa eleganttia kotoisuutta ja kuitenkin anonymiteettiä. Mutta pitää joskus uskaltaa majataloonkin. Ja heh, mun eka Lontoon-matka oli majoituksen puolesta ihan kauheassa kahden tähden murjussa... Se oli halpa ja sijainti Bayswaterissa oli turistille kätevä, mutta muuten se oli melkoinen loukko.

      Ja joo, kiitos selityksestä! Olen yleensä ahkera googlaaja, mutten ollut koskaan miettinyt huoneen nimen selitystä. Olin kai vaan ajatellut, että siellä myös piirretään - jonkinlaiseksi salongiksi sen olin kyllä käsittänyt. Nyt sain hyvää tietoa ja ymmärränkin, miksi teet tarjoillaan usein "piirutus"huoneessa. :D ♥

      Iltapäivätee on ihana - olen niin herkkujen perään, että varmaan rakastaisin iltapäiväteetä vaikka aamupalana. :)

      Poista
  7. Upea kuvasarja Lontoon matkastanne!

    VastaaPoista
  8. Taisin juuri rakastua 💞Lontoo on ollut omissakin haaveissa jo pitkään ja toden totta, näistä kuvista tuli niin kotoinen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka, ihanaa. ♥ Toivon, että ihastut Lontooseeen, jos joskus sinne matkustat.

      Poista
  9. Upeita kuvia:) Omasta Lontoon reissustani on jo aika pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos! Lontoossa on helppo viihtyä, kaipaan sinne usein.

      Poista
  10. En tiedä onnistuinko äsken julkaisemaan kesken jääneen kommentin? Jos sait sellaisen, voit poistaa. Tässä uusi yritys!

    Mutta piti sanomani, että voi miten ihania matkakuvia ja -tunnelmia! Näitä katsellessani iski hirmuinen matkakuume! Tuo hotellinne vaikuttaa aivan huipulta! Viihtyisin varmasti itsekin juuri tuollaisessa hotellissa, jossa voi sukeltaa kauas menneesee. En ole itse ikinä käynyt Lontoossa, eikä se ole juurikaan matkakohteena aiemmin kiinnostanut, mutta tämä postaus taisi vähän muuttaa mielipidettäni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, se kesken jäänyt ei tullut, joten ihanaa että kirjoitit kommenttisi uudelleen. ♥

      Kiva, että pidit näistä tunnelmista ja kuvista. Lontoo on minulle kerrassaan ihana kaupunki - ja romanttinenkin, kävimme nimittäin häämatkallakin juuri Lontoossa. Onhan Lontoo on myös likainen ja ruuhkainen, mutta osaan välttää ne kulmat aika hyvin ja löydän kauniita puistoja, tunnelmallisia taloja, upeita museoita, hurmaavia kirjakauppoja, iltapäiväteetä ja punaisia busseja... :)

      Poista
  11. Kerta kaikkiaan ihania kuvia, tekisi heti mieli lähteä Lontooseen.

    VastaaPoista
  12. Kiitos Katja upeiden kuvien jakamisesta. Lontoo on yksi suosikkipaikoistani Skotlannin ohella. Niin tuttuja paikkoja, ikävä tuli. Tyylikäs hotelli. Hyvää joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, eipä kestä. Skotlannissa en ole koskaan käynyt, haluaisin kyllä matkustaa sinne(kin). Brittein saarilla on jotenkin niin mukavaa lomailla. Kiitos samoin, jouluisia tunnelmia sinne Joensuuhun!

      Poista
  13. Upeita matkakuvia!
    En ole koskaan käynyt Lontoossa, vaikka haaveissa vielä on, että sinnekin pääsisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos! On niin monia paikkoja, jonne olisi ihana matkustaa. Lontoota tietenkin en voi kuin suositella. :)

      Poista
  14. Lontoo on ihana - sieltä löytää aina jotakin uutta, eikä Lontoosta voi varmaan koskaan saada tarpeekseen. ♥️ Ja joulunalusaika Englannissa on myös ihanaa, koska siellä kyllä osataan joulufiilistely.

    Nyt iski paha Lontoo-kaipuu. Pitänee lääkitä sitä kirjoilla tai elokuvilla, koska matkaa tuskin on ihan pian tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, olen niin samaa mieltä Lontoosta. Kaupunkiin ei oikeasti voi koskaan kyllästyä. ♥ Minä olin nyt ensimmäistä kertaa joulunalusaikaan ja pitää päästä toistenkin.

      Onneksi on paljon Lontoo- ja Englanti-aiheisia kirjoja ja elokuvia. Niillä voi aina lääkitä kaipuuta sinne. ♥

      Poista