torstai 7. joulukuuta 2017

Kirsi MacKenzie: Pohjolan maagiset maisemat


Kirsi MacKenzie: Pohjolan maagiset maisemat
Docendo 2017
160 sivua
Ruotsinkielisen tekstin tarkastus Jenny Blomqvist
Ulkoasu Jari Koski
Arvostelukappale
Kotimainen valokuvakirja

Pohjoismainen luonto ja valokuvaus. Siinä yhdistelmä, jota rakastan. Ei siis ihme, että kiinnostuin helsinkiläisen Kirsi MacKenzien kirjasta Pohjolan maagiset maisemat. Kirjaansa MacKenzie on kuvannut maisemia niin Tanskan hietikoilta kuin Pohjois-Norjasta, yhtä lailla Pohjois-Karjalasta kuin Grönlannistakin, ja onpa mukana tietenkin myös Islantia ja Etelä-Ruotsia. Suomessa liikuntaan jo mainitun Pohjois-Karjalan lisäksi Källskärilta Kuusamoon ja Satakunnasta Porvooseen.

Otanta on laaja, mutta upeat maisemat ansaitsevat sen. MacKenzie on taitava kuvaaja, jonka otoksiin mahtuu niin avaria maisemia kuin sammaleista tunnelmaa - pienoismaisemia -, yhtä lailla kirkasta valoa kuin hämärää salaperäisyyttä. Kaikkia kuvia yhdistää tietynlainen visuaalinen rytmi, josta MacKenzie kirjoittaakin.

MacKenzien kuvat ovat kauneutta täynnä, mutta aina kohteensa mukaisella tavalla. Toisin sanoen tylsä söpöys onneksi uupuu ja kuvat ovat yhtä jylhiä tai herkkiä kuin niihin tallennetut maisemat. Myös teksti on antoisaa, henkilökohtaista ja silti yleistä. Mackenzie kertoo kuvausmatkoistaan: onnenhetkistä, vaikeuksista, siitä kenen kanssa matkusti tai millaista valo oli. Suomi ja ruotsi kulkevat kielellisesti rinnakkain siten, että samat asiat ovat samalla sivulla tai aukeamalla aina ensin suomeksi, sitten ruotsiksi.



Erityisen antoisaa on se, että MacKenzie antaa vinkkejä onnistuneiden maisemakuvien ottamiseen. Jokaisen kuvan kohdalla hän vinkkaa muun muassa siitä, millaisilla kameran asetuksilla (ja millä kameralla) kyseinen kuva on otettu. Hän kirjoittaa valosta, myötä- ja vastavalosta, opastaa visuaalisen tasapainon, perspektiivin ja liikkeen saloihin. Liikkeen kuvaaminen on ollut minulle erityisen vaikeaa, joten olen kiitollinen MacKenzien ohjeista, vaikken toki edes haaveile ottavani samantasoisia kuvia - mutta jos jotain oppeja mieleeni jää, olen saavuttanut jotain mitä olen jo kauan halunnut oppia.

Pohjolan maagiset maisemat on nimensä veroinen kirja. Pohjoismaiset maisemat tuntuvat kantavan salaisuuksia. Niiden luonto on rikasta, mystistä, mielikuvitusta herättelevää valoakin on kaikkina vuodenaikana. MacKenzien kirja ilahduttanee paitsi komeiden maisemien ja kauniiden kuvien ystäviä, myös valokuvausharrastajia. Mainio sohvapöytä-, lahja- ja oppikirja.

4 kommenttia:

  1. Kiva kun esittelit tämän ihanan kirjan Katja. Olen aina ihaillut Kirsi M:n kuvia, Kirsi on facebook-kaverini ja hän laittelee paljon kuviaan lukijoiden ihailtavaksi. Kirsi on ammattikorkeakoulun kieltenopettaja (tai on ainakin ollut) joten tunnen hänet sitä kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, hauskaa että tunnet Kirsin. Hän on taitava kuvaaja ja tämä kirja paitsi ihastutti, myös inspiroi.

      Poista
  2. Tämä teos vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, onhan pohjoinen luontomme niin upea.
    Olisi varmaan myös minulle paljon hyötyä kameran käyttöön..
    Nyt täällä on lunta tosi paljon, toivottavasti ei nyt sula pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tämä on kaunis ja monipuolinen kirja. Minä pidin siitä, että tässä on paljon kuvausteknisiä vinkkejä.

      Toivottavasti lumi siellä pysyy maassa.

      Poista