lauantai 26. elokuuta 2017

Runokuu: neljä runoa rakkaudesta


Joukko kirjabloggaajia osallistuu tällä viikolla Runokuuhun, jonka tämänvuotisena teemana on rakkaus. Viikon mittaan rakkausrunoista blogiinsa ovat kirjoittaneet jo

21.8.
Tuijata
26.8. Lumiomena
27.8. Muut kirjabloggaajat: tässä on haaste teille

Tänään on minun vuoroni, huomenna sinun! Juuri sinun, kirjabloggaaja: bloggaa huomenna rakkausrunoista, ihan millaisista vain. Ja jos et ole kirjabloggaaja, lue runoja rakkaudesta.

Minä, joka haluan aina kaiken kerralla, valitsin neljä rakkautta. Koetan löytää erilaisia rakkauksia: eroottista rakkautta, jotain muistoissa elävää, muulta maailmalta sulkeutuvaa rakkautta ja rakkautta omaan lapseen. Pieni runo-otanta ei tee oikeutta kokonaisille runoteoksille, mutta toivoakseni vinkkaa usean runokokoelman äärelle ja kertoo murusen siitä, miten laaja runojen rakkaus temaattisesti on.

Ensimmäinen rakkaus: vanhemmuus

Tässä on Valo, on yhä tässä ja puhuu kieltään, minä kannan sitä
ja se on silkka säde, kannan sitä vaikken ole mikään puu ja juureton aivan,
seison haavan alla ja tähystän kauas.



Johanna Venhon
Tässä on valo (WSOY 2009) sukeltaa sekä lapsen että vanhemman näkökulmaan. Huolettomuus, huoli, vastuu ja irti päästäminen ovat kaikki Venhon runojen keskiössä. Mutta pohjimmaisena on aina rakkaus: En minä sinua rakasta /  Enempää kuin koko maailmaa.






Toinen rakkaus: Me

päätimme yhdessä, ettemme koskaan kasvaneet
vaan maailman kutistui ympärillämme

näin vielä
meillä oli toisemme

Me, sinä ja minä, ollaanko nyt parisuhderakkauden ytimessä? Ei. Runossa kyllä, ainakin ruumiillisesti (ja siitä löysin rakkautta, sillä kenen muun kesken maailma ympärillä kutistuu kuin rakastavaisten?), mutta Susinukke Kosolan Avaruuskissojen leikkikalu (Sammakko 2016) on rosoinen ja ravisteleva, kuitenkin ehjä runokokoelma, jonka alaotsikkona on tutkielma ihmisyyden valtavirrasta. Kosolan kirja on ollut minulla lainassa kirjastosta, mutta sen verran siinä on luettavaa ja tutkittavaa, että haluan palata teokseen paremmin. 




Kolmas rakkaus: omistaminen


Olen liaani. Julma liaani,
ja suljen sinut syliini,
kiedon sinut sisääni
vailla omaatuntoa.
Olen liaani. Julma liaani,
ja kiemurtelen hihaasi,
ripustaudun ihoosi
täynnä paratiisilintuja.


Runon “Liaani” tunnelma vaihtelee alun julmanhellästä erotiikasta (villiin lehtivihreään / sidon sinun jalkasi) lopun kaihoon (Elämään ( entiseen / palaat niin kuin sateeseen, / joka sinut parantee). Liaania voi myös kuunnella Vuokko Hovatan upeasti tulkitsemana lauluna.  Aulikki Oksasen Kolmas sisar (Siltala 2011) on herkkä kuin kastepisara aamu-usvaisella niityllä, mutta se on tarvittaessa myös kova kuin timantti. Siinä heijastuvat pohjoinen ja etelä, luonto - ja rakkaus.



Neljäs rakkaus: pysyvyys, muistot

Ja tuolla: köynnösten varjossa makaat iskostuneena tähän
maisemaan. Kuin maalaus, joka on unohtunut museon
varastoon ja jota kukaan ei huomaa kaivata.

Kovin vähän jää jäljelle kaikesta siitä, mikä joskus oli
kaikki mitä tiesimme
[--]

Murretut päivät -kokoelmallaan Runo-Kaarinan voittaneen Pirkko Soinisen toinen runokirja Avataan siiven alta (Sanasato 2016) pohtii muistamista: ollutta, menetettyä, vielä olemassa olevaa. Hetkittäin proosarunon muodon saavat runot puhuttelevat suoraan runon kohteita, mutta avautuvat myös laajempiin sfääreihin. Linnun osat, ihmissuhteet, loputtomat kysymykset kertovat rakkaudesta olleeseen ja olemiseen. Rakkaus syntyy ajatuksissa, ehkä muistaa voi toisen puolestakin: Sinä tapahdut vain pääni sisällä.




Millaisista runoista sinä löydät rakkautta? Kenelle kuuluvaa, missä näkyvää? Suosittele, vinkkaa suosikkiteoksistasi.


--

Kaikki runot on lyhennetty. Kokonaiset löytyvät mainituista teoksista. 

17 kommenttia:

  1. ihana rakkausrunopostaus Katja - mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kiitos! Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle!

      Poista
  2. Mutta eivätkö miehet runoile? Olisi siistiä löytää ukkonäkökulmaa, joten jos on nimi- tai teossuosituksia niin antaa paukkua... ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovakantinen, näistä Susinukke Kosola on mies (hänen oikea nimensä on Daniil Kozlov).

      Ja itse asiassa suurin osa kirjailijoista ja runoilijoista on (ainakin vanhastaan ollut) miehiä. Mutta tässäpä: Tomi Kontio, Tommi Parkko, Paperi T, Markku Aalto, Erkka Filander, Harry Salmenniemi, Karri Kokko... Edellä mainitut tulivat mieleeni nyt nopeasti ilman googlettelua, mutta kyllä, miesrunoilijoita on paljon. Aloita joistakin mainitsemistani.

      Poista
  3. Katja, Pirkon runot ♥

    Minulla on joka päivä runopäivä. Yritän vetää lonkalta muutaman suosikkini: Anna Ahmatova, Katri Vala, Kai Nieminen, Pentti Saarikoski, Harry Salmenniemi, Aila Meriluoto, Kaarlo Sarkia, Uuno Kailas, Mika Waltari, Pablo Neruda, Edith Södergran, Emily Dickinson, Erzsébeth Tóth, Sylvia Plath, Pirkko Soininen, Eino Leino, W.H.Auden, Kirsti Simonsuuri, Rainer Maria Rilke, Wislawa Zymborska, Oiva Paloheimo,Mirkka Rekola, William Shkakespeare, Marina Tsvetajeva, Aulikki Oksanen, Charles Baudelaire, Tommy Tabermann, Arno Kotro, Sirkka Selja, Eeva Tikka, Salvatore Quasimodo, Bo Carpelan, Yrjö Kaijärvi, T.S.Eliot...

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ne: Pirkon runot. ♥

      Sinun suosikeissasi on omia omianikin. Luin joskus runoja paljon enemmän kuin nyt, mutta nykyisinkin luen yksittäisi runoja viikoittain. Kokonaisia runokokoelmia tulee luettua harvoin, tässä minulla olisi ryhdistäytymisen paikka.

      ♥♥

      Poista
    2. Pirkolla on runoilijan sielu ♥

      En tietenkään lue joka päivä kuin jonkun yksittäisen runon, mutta se voi usein olla joku tuttu, rakas...Suurin kokoelma, jonka olen lukenut oli Anneli Heliön suutyö eli kaikki Anna Ahmatovan runot suomennettuna: Olen äänenne Kootut runot 1904-1966 yli 800 sivua. Todella luin ne kaikki ja hakemistoon ruksasin omat suosikit:)

      Runo voi lentää luoksesi, kun sitä vähiten odotat. Se on villilintu. (tarkoituksela kirjoitettu yhteen:)

      ♥♥

      Poista
    3. Pirkolla varmasti on ♥

      Anneli Heliön muuten muistan hyvin Joensuun vuosiltani. Hän on tosiaan tehnyt ison työn. Ahmatovan runoissa on monia suosikkejani.

      ♥♥

      Poista
  4. Kiinnostava katsaus! Kysymyksesi on vaikea ja helppo. Yksi vastaukseksi käyvä asia on ylittämätön. Runoissa on aina rakkautta kieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kysymykseeni ei olekaan valmista tai oikea vastausta. Enemmän halusin saada blogini lukijat mietiskelemään näitä - kuten itsekin mietin.

      Vaan olet kyllä oikeassa siinä, että runoissa on aina rakkautta kieleen - tai ehkä aseemisessa runossa. En oikein tiedä, onko niissä kieltä vai jotain muuta. Merkityksiä kuitenkin.

      Poista
  5. Oi miten hieno lähestymistapa tässä postauksessa. Olen tietysti ihan fiiliksissä, että otit mukaan Susinuken kokoelman. Osta se omaksi, voin taata, että ei mene rahat hukkaan (eikä mihinkään muuhunkaan otukseen :D) Itse säilytän Avaruuskissojen leikkikalua näkyvällä paikalla, koska se on mulle niin rakas, että haluan katsoa sitä usein

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos. Susinukke Kosolan kirja on kyllä varmasti sellainen, joka olisi hyvä omistaa. Se on hyvällä tavalla haastava, sellainen johon voisi palata usein.

      Poista
  6. Johanna Venho on suuri suosikkini, lempirunoilijani, juuri siitä syystä, että hän kirjoittaa äitiysestä ja lapsista niin tosi sanoja.

    Susinuken teos kiinnostaa kovasti ja tuon Pirkko Soininsen teoksen lainasin juuri kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, Johanna Venhon kokoelma on itkettävän hyvä.

      Pirkko Soinisen kirja on ihana, Susinuken kirjaa suosittelen myös.

      Poista
  7. Nyt vasta huomasin tämän ihanan runopostauksesi täällä. Todella mielenkiintoinen tapa lähestyä rakkausrunoja. Johanna Venhon runot ovat olleet minulle kovin tärkeitä ja kun luen Aulikki Oksasen runoja, päässä alkaa soida Vuokko Hovatta. Susinukke Kosolan kokoelma on sekin rautaa. Rakkaus, siitä voi sanoa niin paljon ja niin monella tapaa.

    VastaaPoista