keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin


Mhairi McFarlane: Sinuun minä jäin
HarperCollins Nordic 2017
You Had Me At Hello 2012
Suomentanut Hanna Arvonen
Kannen suunnittelu Jenni Liljegren
413 sivua
Arvostelukappale
Brittiläinen chick lit -romaani


Tuota, onko sinulla aikaa käydä kahvilla?” tokaisen aivan kuin se olisi joku hullu idea, joka on juolahtanut yllättäen mieleeni, ja jännitän pelosta, että hän keksii jonkun tekosyyn.
”Kymmenen vuoden läpikäyminen saattaa vaatia jopa kaksi kahvia”, Ben vastaa.
Minä
hehkun. Kodittomat voisivat kertyä ympärilleni lämmittelemään käsiään.

Jostain syystä hömppäkirjallisuuden lukeminen vaatii aina jonkinlaisen puolustuspuheen, ainakin omalla kohdallani. Enkä varmasti ole ainoa. Nyt Ylen Kirjojen Suomi on nostanut viihdekirjallisuuden yhdeksi kesän aiheekseen. Hashtagilla #hömppäkirjalista voi sosiaalisesta mediasta etsiä erilaisten lukijoiden näkemyksiä hömpästä tai rentoutumiskirjallisuudesta. Oma viiden kirjan listani löytyy tästä Ylen jutusta, jossa myös bloggaajakollega Tuija ja kirjailija Antti Tuuri listaavat ajanvietelukemistoaan.

Ja se puolustuspuhe, ottakaa se lempeän ironian värittämänä, sillä minähän en lue ns. hömppäkirjallisuutta kuin kerran puolessa vuodessa (kuvitelkaa tänne silmäniskuhymiö!), mutta tässä kyse onkin siitä, miten itse kukin hömpän käsittää. Toiselle hömppää voivat olla lukusukkulamaiset romaanit, toiselle kepeät dekkarit ja kolmannelle vaikkapa harleliinikirjallisuus, neljännelle jormaproosa jne. Minulle hömppä tarkoittaa viihderomaaneja ilman minkäänlaista tarkoitusta naamioitua vakavampia teemoja sisältäviksi lukuromaaneiksi. Hömppä on viihdettä viihteen vuoksi, hyvä hömppä piristää. Usein parasta hömppää tarjoavat naistenlehdet ja jotkut tv-sarjat, jopa enemmin kuin kirjat.

Silloin kun tartun hömppäkirjaan, kaipaan jotain kirpeänsuloista ajanvietettä. Vuodenvaihteessa löysin brittiläisen Mhairi McFarlanen tuotannon – osin niinkin ulkokirjallisesta syystä kuin kirjailijan nimen vuoksi. En tunne Mhairi-nimen alkuperää, mutta se vie ajatuksissani jonnekin Walesiin tai Irlantiin. McFarlane näyttää olevan skottijuurinen. Toiseksi pidin McFarlanen teosten ulkoasusta: pirteää ja muotipiirrosmaisen raikasta ripauksella kultaa. Houkuttelevaa, lajityyppiin hyvin johdattelevaa! Ja kun parin edellisen viikon aikana työkiireiden väsyttämänä jätin parikin ns. laaturomaania tauolle, toi McFarlanen Sinuun minä jäin juuri sitä kaivattua aivot narikkaan -lukemista.

Sinuun minä jäin on aika tyypillinen tarina: Rachel on juuri eronnut poikaystävästään, kun hän eräänä sateisena päivänä kohtaa nuoruudenrakkautensa Benin. Nyt Ben on naimisissa ja Rachel uussinkku. Vanha ystävyys palaa, mutta samalla palaa Rachelin särkynyt sydän: Ben.

McFarlainen kirjoittaa teostensa kansien näköistä kirjallisuutta: raikasta ja kepeää, osin särmikästäkin. Hän pelaa kliseillä, mutta tekee teräviä huomioita parisuhteista ja niihin kohdistuvista odotuksista. Tarina ei alussa vedä ihan niin hyvin kuin viihderomaanilta toivoisi ja romaani on turhan pitkä, mutta kun kerronta vauhtiin pääsee, niin sivu toisensa jälkeen kääntyy suhteellisen vaivatta. Kaiken lisäksi päähenkilöön kiintyy, kuten kuuluukin.

Sinuun minä jäin kohoaa keskivertoviihteen yläpuolelle ainakin siinä, ettei kaikkea ole pureskeltu ihan valmiiksi. Toki romaani sisältää paljon tuttua ja odotuksia myötäilevää, mutta se kuuluu lajityyppiin: ystäväpiirit, järjestetyt treffit, työelämän sotkut, baari-illat. Ei McFarlane ihan Helen Fielding ole, mutta painii mielessäni samassa sarjassa Marian Keyesin kanssa. Napakan sanailun ohella brittitunnelma on plussaa. McFarlanen romaaneista saisi muuten mainioita tv-sarjoja hömppänälkää tyydyttämään.

Ja se hömppä? Niin, lukipa viihdettä sitten viikoittain tai kerran puolessa vuodessa, on kevyelle lukemiselle oma aikansa. McFarlanen romaanin avulla jaksoin pinnistellä viimeisen työviikon ennen lomaani ja nyt lomalla aion jatkaa ainakin hyllynlämmittäjieni parissa.

2 kommenttia:

  1. Katja, sinäpä sen sanoit! Elämässä pitää olla myös höpöä ja söpöä!
    Itse olen kova lukemaan naistenlehtiä. Ja aina kun olen osunut lukemaan chicklit-kirjan, olen pitänyt siitä kovasti. Minähän nautin shoppailusta, joten Sophie Kinsellan Himoshoppaaja-kirjat olisvat varmaan minulle sopivia nupinnollaajia. :)
    Olen myös sitä mieltä, että Riikka Pulkkisen paras kirja on hänen chicklit-kirjansa Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Siinä on vaivattomuuden ja ilolla kirjoitetun tuntu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, nimenomaan: höpöä ja söpöä tarvitaan vakavan vastapainoksi. Välipalakirjoja, rentouttajia.

      Ihanaa, että sinäkin pidit Pulkkisen Iiris Lempivaarasta. Se ja Totta ovat minun Pulkkis-suosikkejani. Iiris Lempivaaralle toivoisin jopa jatkoa.

      Poista