lauantai 1. heinäkuuta 2017

Marko Kilpi: Undertaker. Kuolemantuomio



Marko Kilpi: Undertaker. Kuolemantuomio
Crime Time 2017
Kannen ulkoasu Marko Kilpi
335 sivua
Kotimainen jännitysromaani


Kivelle rikos on valinta. Enemmän kuin elämäntapa. Hänen maailmassaan vallitsevat omat normit ja säännöt. Siellä ei ole hyvää eikä pahaa. On vain oikea ja väärä, joiden välillä Kivi tekee itse jaon.
Nyt yksi Kiven elämän perusteista horjuu pahasti - hallinnan tunne. [--]

Jarmo Kivellä on kaksi elämää. Toinen on säntillisen perheenisän elämä, Kivelle perhe on pyhä, sitä ei saa rikkoa mikään. On lapset ja pappina työskentelevä Leena-vaimo, ja on työ hautaustoimistoyrittäjänä. Juuri hautaustoimisto mahdollistaa Kiven toisen elämän, synkän ja rikollisen: Kivi on kansainvälisen tason ammattirikollinen, tappaja, jota kukaan ei saa kiinni, koska hautaustoimistossa työskennellessään hän toimii yhteistyössä poliisien kanssa. Hän on heidän edellään ja vierellään. Tuomaksella elämiä on yksi ja siinä yhdessä hän on juuri menettänyt pikkurikollisen veljensä Markuksen. Kun Tuomas tutustuu Kiveen, kietoutuvat miesten kohtalot toisiinsa väistämättä.

Kuopiolainen Marko Kilpi on niitä jännityskirjailijoita, joiden tuotantoa olen aikonut lukea jo vuosia. Savolaistaustaisena kirjailijan kuopiolaisuus kiinnitti ensin huomioni ja viimeistään pari vuotta sitten kuunnellessani Kilven kertovan silloin tuoreesta dekkaristaan Gummeruksen kirjojen esittelyssä, ajattelin lukevani kirjailijan tuotantoa pian. Pian ei näköjään saapunut ihan heti. Kun Storytel-palvelu tänä vuonna julkaisi Kilven Undertakerin äänikirjana, mietin jo palvelun tilaamista. Olen kirjojen suhteen kuitenkin enemmän lukija kuin kuuntelija, kun luen itse, olen tiiviimmin kiinni tarinassa. Undertaker toimisi kyllä varmasti mainiosti äänikirjanakin. Siinä on kuunteluun sopivaa imua ja elokuva- tai kuunnelmamaisia leikkauksia.

Mutta toimii se hyvin tekstinäkin. Kilpi kirjoittaa tehokkaasti ja vaihtaa näkökulmia ketterästi. Jännitys tiivistyy useasti, lukija on koukussa. Nordic noirista on puhuttu jo kauan, Undertakerissa ollaan lajityypin ytimessä: synkkää, moneen suuntaan kohdistuvaa rikollisuutta, mutta myös pilkahdus ihmisyyttä. Olen ymmärtänyt, että poliisina työskentelevä Kilpi on varsin yhteiskunnallinen kirjoittaja, mikä näkyy Undertakerissakin: on monella tapaa syrjäytyneitä, on kylmiä pärjääjiä, on niitä, jotka eivät osaa tai voi puolustaa itseään, yhteiskunnan varjopuolia. Ihmisiä ja heidän ongelmiaan on yhteen romaaniin liikaakin ja muutaman sivuhenkilön olisi voinut pudottaa pois. Toisaalta on muistettava, että Undertaker aloittaa teossarjan, jonka tarinasta kasvanee yhtenäinen. Luettavuutta tämä moniteemaisuus ei haittaa.

Kilpi kuvaa myös asiantuntevasti poliisien työtä, joskaan mistään rivipoliisien (jos sellaisia on) arjesta ei ole kyse, vaan järjestäytyneen rikollisuuden kanssa työskentelevistä, melkein kaiken nähneistä. Undertaker osoittaa, miten yksityinen tulee töihin eikä murheita pääse pakoon missään.

Eniten kiinnostaa kuitenkin Kivi. Miksi hän on palkkatappaja? Mitä hän salaa? Tietenkin rikoksiaan, mutta mitä muuta? Ehkä hänellä on (ollut) kolmaskin elämä. Miksi Kivi sulkeutuu myös yksityiselämässään. Vaikka Kiven toimet huokuvat kylmäävää pahaa, on lukiessaan asetuttava hänen nahkoihinsa, koska ilman Kiven hahmoa ei kokonaisuus olisi niin tehokas. Toki Tuomas, jonka hahmo luultavasti/toivottavasti syvenee sarjan tulevissa osissa, ja poliiseista etenkin Tiina vetoavat tunteisiin, mutta Kiven toimet ja niiden perimmäisten syiden arvoitus kietovat pauloihinsa. Kivi on kuin kultaisen leikkauksen keskikohta, josta kaikki alkaa ja johon moni asia päättyy.

Undertaker vakuutti kahdesta asiasta: tarinan jatkoa odottaa innolla. Olkoonkin synkkä ja hetkittäin pahaa tekevä, minun on saatava tietää, miten tarina jatkuu, sillä keskenhän se tässä ensimmäisessä tarkoituksella jää. En ole suuri sarjakirjojen ystävä, mutta olen ollut koukussa Knausgårdin ja Ferranten kirjasarjoihin. Nyt saatan koukuttua Jarmo Kiven tarinaan. Toiseksi Undertaker vakuutti minut Marko Kilvestä, joka lie tämän hetken parhaimipia suomalaisia jännityskirjailijoita. Olen ymmärtänyt, että Kilven muissa romaaneissa kerronta ja tunnelma ovat toisenlaiset, vaikka niissäkin liikutaan ns. syvissä vesissä. 

Kilpeä lukeneet: mistä kannattaa aloittaa?

7 kommenttia:

  1. Jes, Katja! Olen pitänyt kaikista. Minulle Kilven kirjoista kaikkein läheisin on Elävien kirjoihin ja sen luin aikoinaan itse ensin, menin siis kirjoja vähän väärässä järjestyksessä, eikä se suuresti lukemista haitannut. Kilven tuotannon alkupään kirjat ovat itsenäisempiä kuin tämä nyt alkanut sarja, mutta jatkumoa löytyy niissäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, ihmettelen, miksi Kilpikin on jäänyt minulta aiemmin lukematta. Periaatteessa olen koko ajan tiennyt, että pitäisin hänen kirjoistaan. Toisaalta luen jännityskirjallisuutta aika harvakseltaan, mutta Kilven tuotanto taitaa olla sellaista, joka puhuttelisi minua.

      Poista
  2. Kivi on näppärä ja kiehtova veto Kilveltä samoin kun runsaasti potentiaalia omavaa hahmo, Tuomas tässä Undertakerin ykkösosassa. Hänen aiemmat teoksensa ovat mielestäni itseellisinä luettavissa missä järjestyksessä tahansa.

    Marko Kilven dekkareihin on ollut helppo tykästyä jo niiden inhimillisen ajattelun syvyyden vuoksi: uskalletaan rohkeasti mennä mielen pinnan alle. Myös aiheet, joita Kilpi käsittelee ovat relevantteja ja niiden kipeyden vuoksi osittain hiljaisuuteen tuomittujakin. Itse rankkaan Marko Kilven kyllä suomalaisista ehdottomasti genrensä parhaimmistoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Takkutukka, Kivi on huikea hahmo. Hänen rikoksensa ovat hirvittäviä ja silti hahmoa seuraa ja hänelle toivoo hyvää. Ristiriitainen, kiehtova yhtälö. Tuomaksen hahmolta odotan myös paljon.

      Juuri tuo mainitsemasi pinnan alla meneminen ja yhteiskunnallisuus tekee myös vaikutuksen. Aion ehdottomasti lukea enemmän Kilven tuotantoa.

      Poista
  3. Samoin, "pian" tuli mulle kovin myöhään. Mutta komea ja vaikuttava Kilven lukemisen aloitus tästä tuli. Hienosti kuvaat tarinan parhaita puolia, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, mutta parempi myöhään jne. :) Minäkin vaikutuin, täytyy nyt muistaa Kilven aiempi tuotanto. Kiitos!

      Poista
  4. Silmäilin juttuasi, sillä aion lukea vielä tämän maahanpanijatarinan. Keväällä kuuntelin siitä alun, ja tarina veti kovin, vaikka henkilöiden kuvaus vaikutti kököltä. Päädyin siihen, että kirja sopii paremmin luettavaksi, vaikka PP Petelius luki kirjaa aivan vakuuttavasti.

    VastaaPoista