keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Petina Gappah: Muistojen kirja


Petina Gappah: Muistojen kirja
Tammi 2017, Keltainen kirjasto
The Book of Memory 2015
Suomentanut Tero Valkonen
Kansi Eevaliina Rusanen
307 sivua
Zimbabwelainen romaani


Tarina, jonka pyysit kertomaan, ei suinkaan ala Lloydin kuoleman säälittävästi rumuudesta. Se alkaa kaukaisesta elokuun päivästä, jolloin aurinko porotti rakkulaisille kasvoilleni, minä olin yhdeksän ja isä ja äiti myivät minut ventovieraalle miehelle.

Joskus voi puhua aloittamisen taidosta*, ja tässä tapauksessa kokonaisuus jatkuu yhtä vahvana. Memory on vastakohtien nainen. Hän on koulutettu ja ulkomailla asunut, mutta istuu Hararen pahamaineisessa vankilassa syytettynä kasvatti-isänsä Lloydin murhasta. Hän on mustaihoinen albiino, kaksinkertaisesti ulkopuolinen. Hän on syntynyt köyhänä, mutta elänyt vauraudessa. Hänellä on taitoa, mutta silti hän ei puolustaudu. Vankilassa Memory kirjoittaa elämäntarinaansa amerikkalaiselle toimittajalle, joka on hänen ainoa toivonsa tuomion purkamiseksi. Mitä kaikkea Memory muistaa ja mikä hänen muistoistaan on totta, mikä väärinkäsitystä? Onko sillä kaikella edes väliä? Onko sillä mitään muuta kuin väliä?

Zimbabwelaistaustainen Petina Gappah vieraili viime viikonloppuna Helsinki Litissä. En tänä vuonna päässyt seuraamaan suosikkifestivaaliani paikan päälle Savoy-teatteriin, joten lohdutukseksi marssin kirjakauppaan ja tämän Helsingin Sanomien artikkelin perusteella ostin itselleni Muistojen kirjan.

Muistojen kirjan englanninkielinen nimi on The Book of Memory: Tämä avaa romaanin sisältöä jo ennen sen lukemista. Kirja on paitsi muistojen ja muistelun, myös ja ennen kaikkea Memoryn kirja. Kirja on hänen tarinansa ja kertoo kaikesta sellaisena kuin hän kaiken kokee. Memoryn muistot ja arkipäivä vuorottelevat kuin vieterilelu: on vankilan arki, kaikki se lika, vähäinen ruoka ja säännöstellyt terveyssiteet. Muistoissakin on paljon konkretiaa, mutta myös epäselvyyksiä, haparointia, epätietoisuutta: kirouksia, haaveita, värien ja aistien voimaa. Kaikessa on vahva kaipuu olla hyväksytty, halu olla samanlainen kuin muut ja parempikin. Ja alati on läsnä tuskainen tieto siitä, miten juuret ja sattuma vaikuttaa siihen, millainen ihminen on ja miten hänet nähdään.

Gappahin romaani kysyy paljon. Se kysyy ensiksikin: miksi? Miksi nuori tyttö, olkoonkin että omassa yhteisössään hänet nähdään friikkinä, voidaan noin vain myydä ulkopuoliselle? Miksi tätä kauppaa ei uskota todeksi? Tässä maassa ei myydä lapsia. Miksi ihmeessä elämässään menestynyt voi joutua kokemaan kaiken sen, mitä Memory aikuisena kohtaa? Toiseksi Muistojen kirja kysyy: kuka, kenen? Kenellä on valta: vanhemmilla, ulkopuolisilla, yhteiskunnalla vai yksilöllä? Ja kuka kukin oikeastaan on? Kuka Memory itse on? Mistä kaikesta hän ihmisenä rakentuu? Kenen ansiosta – tai syystä?

Kaikki kysymykseni ovat teemoja, joita Gappah käsittelee taitavasti. Muistojen kirja on monisyinen romaani, joka menee syvälle lukijan tunteisiin. Se on perhetragedia, joka koskettaa, ärsyttääkin – miksi Memory ei heti puolustaudu, ihmettelee äkkinäinen lukija, mutta hyvässä kerronnassa kaikelle on aikansa. Gappahin romaani käsittelee moninkertaista ulkopuolisuutta, vihaa ja totuutta. Vaikka se on vahvasti Memoryn tarina, ovat Zimbabwen yhteiskunnalliset muutokset läsnä. Kolonialismi, omistajuus, uskomukset ja niiden myötä asenteet vaikuttavat jokaiseen romaanin henkilöön.

Tiivistäen: Muistojen kirja on samalla kertaa aistillinen ja poliittinen. Se on raskaista aiheistaan huolimatta vetävästi kerrottu teos muistamisesta ja toiveista, sekä ennen kaikkea ymmärryksestä. Memoryn muistoissa, ihmisten kohtaloissa ja Gappahin tavassa kertoa on voimaa: Muistojen kirja leimuaa kuin kolibrinkukat, nuo paratiisilinnut, ja tarjoaa silkkaa lukemisen juhlaa.


--

Muistojen kirjasta ovat kirjoittaneet myös mm. Kirjaluotsi, Kirjavaras ja Mai.



*Aloittamisen taito on myös Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen kirjan nimi. Se ei mitenkään liitty Gappahin kirjaan, mutta taidokas alku vie lukijan mukanaan.

15 kommenttia:

  1. Ihanasti kirjoitat tästä kirjasta. ...tarjoaa silkkaa lukemisen juhlaa. Minäkin koin saman juhlan. Hienoa, että pidit kirjasta, niin minäkin. Sanataituri ja tarinataituri. Nyt on paratiisilinnut päässeet lentoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos. Gappahin romaani ui jonnekin sydämeeni. Ennakkoonkin arvelin pitäväni kirjasta, mutta että näin paljon! Paratiisilinnut ja kaikki. ♥

      Poista
  2. Ihanasti kirjoitat tästä. Minäkin pidin kirjasta kovasti ja Petina itse oli todella hurmaava viikonloppuna HelsinkiLitissä. Olen niin onnellinen, kun sain signeerauksen kirjaani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, voi että olisi ollut niin hienoa päästä kuuntelemaan Petina Gappahia. Harmillisesti Helsinki Lit jäi nyt väliin. Onnellinen sinä, kun sait omistuskirjoituksenkin!

      Poista
  3. Tämä pitääkin laittaa muistiin ,kiitos esittelystä.Ja kaunis kansi kirjalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, suosittelen tätä. Kiinnostava, hyvin kirjoitettu tarina. Kansi on upea.

      Poista
  4. Onpa kiva kun pidit tästä kirjasta. Luin Main bloggauksen ja sen perusteella päätin ehdottaa tätä kirjaa Naisten Pankin lukupiirin kirjaksi ensi syksylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, tämä sopisi mainiosti lukupiirikirjaksi. Naisten Pankin lukupiiriin monestakin syystä, kirja herättää varmasti keskustelua.

      Poista
  5. Minulla on tämä kirjapinossa seuraavana, odotan lukemista mielenkiinnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, aloitat tämän siis ihan pian! Toivottavasti pidät. :)

      Poista
  6. Kuulostaa hyvältä! :- ) Tässä kirjassa vetää puoleensa jo ihan tuo värikäs kansikin. Tämä on minulla lainassa kirjastosta, ja toivon, että saisin sen pian lukuvuoroon. Minulla oli lainassa myös kirjailijan novellikokoelma, mutta se jäi kesken ja aion yrittää uudelleen sitten seuraavaan novellihaasteeseen paremmalla ajalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, tämä onkin hyvä. Toivottavasti pidät. Minua alkoi kiinnostaa tuo novellikokoelma. Olen aika huono novellien lukija, mutta yllätyn usein hyvällä tavalla. :)

      Poista
  7. Katja, niin, kolonialismi on myös kiinnostavaa! Se vasta tuntuukin, jos nainen ei puolusta itseään tai toinen nainen ei ole naisen puolella. Kuten USAn entinen ulkoministeri Madelaine Albright on todennut: "Helvetissä on erityinen paikka naisille, jotka eivät auta toisiaan."

    "There’s a special place in hell for women that don’t help each other."

    Olin ennen tosi kiinnostunut Afrikasta ja olihan sieltä kummilapsikin, mutta kun luin loistavan Sade lankeaa, jonka muuten luen vieläkin uudestaan ja uudestaan, aloin tuntea maan mahdottoman suuruuden, sen kaiken, jolle me emme kuin voi mitään. Tosin emme voi mitään Venäjällekään, mutta asiat ovat niin erit. Mun suosikkisistus on muuten koloniaalinen ja se tulee elokuvasta Minun Afrikkani.

    (Voin kirjoitella outoja, mutta menen nyt iltaisin sänkyyn 'erityisen' miehen kanssa. Hän saa mut joskus itkemään, toisinaan nauramaan ja joskus ajattelen, että hän on aika dorka, mutta silti: En voi itselleni mitään!)

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tämä on monella tapaa kiinnostava romaani. Kirja ei suoraan käsittele kolonialismia, mutta sen jäljet toki näkyvät kaikessa. Memory on kiinnostava hahmo, kokonaisuus piirtyy hänen muistoistaan.

      Sade lankeaa on hieno romaani. Luin sen aikoinaan sinun suosituksestasi. Ja ah, Minun Afrikkani - pidin siinä leffasta paljosta.

      (Hmm, aika hyvältä kuulostaa! Odotan mielenkiinnolla, kenen kanssa olet aikaasi viettänyt :) )

      ♥♥

      Poista
    2. Memory on jo hieno nimikin ja saatan ihan hyvin lukeakin tämän. Suvella ei tiedä, mihin ryhtyy. Nyt luen tilaamiani kevään kirjoja sinne asti. Toivottavasti Memoery ei jää kesyksi.

      Sade lankeaa jäi minuun. Joskus, ihan joskus, rankka tosikin voi paitsi opettaa, näyttää kaikessaan myös kauneutensa. Joskus mieleeni tulee, että Afrikka on kaikessaan juuri sitä, mutta miten ikävää sotimista.

      Minun Afrikkani elokuva on aina välillä katsottava uudestaan. Karen oli lapsena köyhä ja verhot kotona olivat hyvin lyhyet. Hänen Afrikassaan hänellä olikin sitten lattiaa viistävät verhot, minä tein saman:)

      (Vaativan Paulin tietenkin ja taas ensi yönä...Pakko myöntää, että en malttaisi pitää la-su paussia, mutta tytär voittaa nyt eli Aurinkolahteen, eikä siellä mitään lueta:)

      ♥♥

      Poista