sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Muistojeni kirjavuodet 1: Varhaislapsuus ja pikkukoululaisuus



Niinhän siinä kävi, että tammikuulle luvattu postaus ilmestyy helmikuussa. Kaltaiselleni haaveiluun ja puuhasteluun (usein samanaikaisesti) taipuvaiselle bloggaajalle tällainen aikatauluviivästymä ei ole mikään ihme. Mutta nyt viimein Muistojeni kirjavuodet -sarjan ensimmäinen kirjoitus ilmestyy.

Aion siis tänä vuonna listata mieleeni syystä tai toisesta jääneitä kirjoja elämäni eri ikäkausilta. En lue kirjoja uudelleen kuin poikkeustapauksissa, annan muistojen virrata. Jos olen sattunut jonkun nyt blogiaikana lukemaan, linkitän mukaan postaukseni kyseisestä kirjasta.

Innoituksen tähän pieneen projektiini sain yhdestä työkirjastani, Ismo Loivamaan Lastenkamarin aarteista. Kirjasta blogiinsa kirjoittanut Kia on aloittanut hauskan Lapsuuteni suosikit -haasteen, johon osallistumista suosittelen lämpimästi. Oman postaussarjani ensimmäinen osa lähtee liikkeelle 1970-luvun puolivälin kieppeiltä ja päättyy 1980-luvun ensimmäiselle puoliskolle: Varhaislapsuus ja pikkukoululaisuus. Merkitsen sulkeisiin kirjan julkaisu- ja suomennosvuodet siltä osin kuin ne ovat tiedossa. 

Merkittävien ja mieleen painuneiden kirjojen joukko on tietenkin rajattu. En listaa kaikkia rakastamiani kirjoja, koska teosten määrä kasvaisi valtavaksi. On selvää, että luin pienenäkin paljon. Jotkut itselleni tärkeät lasten- ja nuortenkirjat jäävät nyt pois; osasta tuli tärkeitä vasta myöhemmin. Näitä ovat etenkin ulkomaiset tyttökirjat, joista joihinkin palaan vasta aikuisvuosia käsitellessäni. Toiset merkittävät lapsuuteen kuuluvat lukukokemukset taas saavat luvan odottaa teinivuosieni kartoitusta, jonka aika tulee noin kuukauden sisällä.



Gösta Knutson: Pekka Töpöhännän ystävä (Gummerus 1973)

1976. Ensimmäinen kirja jonka muistan ja senkin väärällä nimellä: Minulle Gösta Knutsonin teos on aina nimeltään "Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira", vaikka sillä nimellä kulkee pitempi Pekka Töpöhäntä -kirja. Pekka Töpöhännän tarina vetosi minuun kirja toisensa jälkeen, kukapa ei olisi kiusatun töpöhäntäisen kissan puolella. Erityisen rakkaaksi kirjan minulle tekee se, että sitä luettiin minulle pikkusiskoni syntymän aikoihin. Muistan vieläkin, millainen päiväpeitto äidin ja isän makuuhuoneessa oli, uudehkon talomme oransseja, ruskeita ja vihreitä sisäseiniä unohtamatta.




Orvokki Annala: Mikä, kuka ja ken (Sanoma, WSOY 1977)
Kuvitus Eijaliisa Vetikko

Toinen kirja ajalta ennen kouluikää. Jo kirjan kansi kiehtoi minua: kuka oli tuo ihanahiuksinen tyttö suureen linnaan menossa? Orvokki Annalan kirjassa sävelet karkaavat Maarikka-tytön kultaisesta huilusta. Niitä ei enää ole, ainoastaan vihonviimeinen metsänreunaan karkaava sävel lähettää Maarikalle kaiun seuraa...  Maarikka lähtee Suureen Synkkään Metsään, jossa puut humisevat surullisesti ja josta kerrotaan monia synkkiä asioita. Aikuisiällä kirjan luettuani huomasin, että osa Maarikan seikkailun taiasta oli poissa: alun hyvä pohjustus saa seurakseen liikaa elementtejä. Tunnelmaa ja pelottavuutta Annalan kirjassa on edelleen ja tämä kirja on kiehtonut myös omia lapsiani.





Vuokko Niskanen: Hiekkalan lapset -sarja (Gummerus, 1978-1985)
Kuvittanut Sanna Hietala

Nyt pääsen jo 1980-luvulle. Oi ekaluokka ja Hiekkalan lapset! Hiekkalan lapset oli (ehkä) ensimmäinen kirjasarja, joka koukutti minut täysin. Evakkolasten elämästä kertova sarja vei mukanaan niin, että kevätlukukaudella opettaja sanoi, että osaisin kyllä lukea muutakin. Totta kai osasin ja luinkin, olin hyvä lukija, mutta mikään muu kirjallisuus ei antanut samanlaista mielihyvää. Hiekkalan lapset on omissa lukumuistoissa lämmin, mutta nyt etäinen muisto. En muista enää henkilöiden nimiä, en kirjasarjan laajuutta. Sen muistan, että lapset puuhasivat kaikenlaista hauskaa. Muistelen myös, että sarja vaikeutui lukijoidensa mukaan: ensimmäiset osat olivat tavutettuja, myöhemmät eivät. Karjalaisuus kiehtoi myös, osin isänpuoleisen isoäitini peruja.


Mauri Kunnas: Koiramäen talossa (Otava 1980)


Millainen on juustomuotti? Kuka kumma on ruotu-ukko? Miksi jouluna lattialla on olkia? Mauri Kunnaksen satakuntalaisesta maalaistalosta kertova kuvakirja voitaneen luokitella jo klassikoksi. Kirja tuli meille jouluna 1980 tai 1981. Minä sain lahjaksi satukokoelman Isoäidin satuja (tai Isoäidin tarinoita), jossa oli kauniisti kuvitetut versiot muun muassa Lumivalkosta ja Ruusunpunasta ja Peukalo-Liisasta. Satukirjaa en muista enää kovin hyvin, se oli minulle rakas. Koiramäen talossa taas osoittautui kestosuosikiksi, ja se Kunnaksen kirja saattaa olla yksi alkusyy sille, miksi myöhemmin kiinnostuin kansanperinteestä.



Pamela Oldfield: Malla Makkonen -kirjat
Malla Makkonen menee kouluun (Otava; julkaistu suomeksi 1980)

Nyt liikutaan jo muistojen harmaalla alueella. En nimittäin muista Malla Makkos -kirjoista kuin niiden kansikuvat, Mallan koulupuvun ja sen, miten rakastin kirjan brittitunnelmaa (nyt mainitsen myös varhaisteini-ikäisenä lukemani Sue Townsendin Adrian – tai Hadrianus, suomennoksia taisi olla molemmilla nimillä – Mole -kirjat; lapsena mielsin Mallan samalle alueelle kuin häntä huomattavasti vanhemman Adrian Molen, joka kuuluisi tälle listalleni). Onko kukaan lukenut Malla Makkosia? Millaisia ne oikeasti olivat? Ja hmm, miksi nyt nostin nämä kirjat tähän? Kenties Malla Makkonen on ollut osaltaan synnyttämässä rakkauttani brittikirjoihin. Ainakin kirjat on julkaistu suomeksi kuta kuinkin niihin aikoihin kun aloitin peruskoulun.


Barbo Lindgren: Pikku Varpunen (Tammi, suom. 1979 Kaarina Helakisa)

Pikku Varpusella on kunnia olla lapsuusmuistojeni ristiriitaisin kirja. Sain Lindgrenin romaanin lahjaksi ystävältäni ja tartuin heti uuteen kirjaan. Pikku Varpunen kiehtoi ja työnsi pois. Luin kirjaa hämmentyneenä: siinä maailma loppui jonnekin kerrostalotontin laidalle enkä voinut käsittää, mitä siellä maailman lopun takana olisi. Muistan myös kirjassa olleen pissakohtauksen, miten siitä lukeminen hävetti minua niin, että sulloin Pikku Varpus -paran lastenhuoneemme keltaisen kaapin romukasan alimmaiseksi. Palasin Pikku Varpusen pariin aina ajoittain, vaikka kammosin sen kuvitustakin. Sitten kirja katosi…




Astrid Lindgren: Marikki, Kultasiskoni (WSOY)

Jos Barbro Lindgrenin kirja hämmensi ja hävettikin, niin Astrid Lindgren lumosi. Voisin nostaa tähän melkein minkä vain Lindgrenin kirjan Katto-Kassista lukuun ottamatta, mutta nostan rakkaimmat. Marikista (yhteisnide Meidän Marikki, suomentaneet Laila Järvinen ja Kristiina Rikman) ja Kultasiskostani olen kummastakin postannut, joten linkeistä pääsette lukemaan mietteitäni paremmin. Miten yksi kirjailija saikin kirjoihinsa lasten ilon ja mielikuvituksen lennon, surun ja kaipuun, sosiaalisen omatunnon ja koko sen elämänkokemuksen, johon lapsikin saattoi samastua. Marikkiin samastuin syvästi, Kultasiskoni-sadun ihmeellinen maailma ja surullisuus vetosivat sieluuni. Marikki-romaanien yhteisnide saattaa olla minulle rakkain kirja koko maailmassa.  



F. H. Burnett: Salainen puutarha (WSOY, suomentanut Toini Swan)

Salainen puutarha on L. M. Alcottin Pikku naisten ohella niitä tyttökirjoja, joihin kiinnyin jo ala-astelaisena. Montgomeryn Annan aika tuli myöhemmin, vaikka Anna nousikin minulle rakkaimmaksi tyttökirjahahmoksi. Omistamani Salainen puutarha on painettu vuonna 1982, joten veikkaan saaneeni kirjan kymmenvuotislahjaksi keväällä 1983. Tämä kolonialismin, viktoriaanisuuden ja kartanoromaanien perinnettä kantava teos on täydellinen kevät- ja ystävyyskirja, joka on kestänyt jo kymmenkunta lukukertaa.



Enid Blyton: koko tuotanto

Tietenkin! Tarvitseeko muuta edes sanoa? Sisarus-, serkus- ja ystävyyssarjat, ikuiset joulu- ja kesälomat, eväät, selkeästi pahat roistot, nummet ja meren rannat, pikkukylät, koirat, salakuljettajat, näkymätön muste ja vielä kerran eväät. Suosikkejani olivat Viisikko- ja Seikkailu-sarjat. Omat lapseni eivät Viisikoille lämmenneet, mutta SOS-sarja on mennyt aika hyvin. Muuten, kuvittelin pienenä, että Enid Blyton on majakassa asuva parrakas mies. Miten väärässä olinkaan!



Holly Hobbie Richard Dubelman: Holly Hobbie kadonnutta etsimässä (WSOY 1980; suomentanut Anja-Liisa Vartiainen)
Kuvitus Kathy Lawrence (Dubelmanin luonnosten pohjalta)

Jos Mauri Kunnas herätti minussa varhaisen kiinnostuksen etnologian sukulaisaloihin, niin yhden opiskelualani, kulttuuriantropologian, poimin varmasti ainakin osin Holly Hobbien seikkailuista. Monille hilkkapäisen Holly Hobbien hahmo saattaa olla tuttu magneettipenaaleista ja postikorteista, jotka olivat varmasti yksi syy sille, miksi kirjan kirjastosta lainasin. Vaikka kirjassa seikkaillaan Etelä-Amerikassa ja vaikka lapsuusajan sisäinen antropologini heräsi, on Holly Hobbiessa parasta kirjan alku: luminen Yhdysvaltain itärannikko ja vanhasta taulusta kirjan nykyhetkeen astuva tyttö, joka auttaa isänsä viidakkoon kadottanutta 13-vuotiasta Liziä. Kirjan kuvitus on ihastuttavaa – sellaisella vanhanaikaisella, hieman postikorttimaisella tavalla.

Holly Hobbien hilkasta mieleeni tuli nyt Pieni talo preerialla -kirjasarja, jonka senkin olisin voinut tähän postaukseeni nostaa.




Noidan käsikirja. Vampyyreita, aaveita ja outoja voimia. Tammi 1979
Suomentanut Pirjo Helasti

Nyt päästään asiaan ainakin siinä mielessä, jos minun pitäisi nimetä kirja, jonka olen lainannut kirjastosta kaikkein useimmin. Noidan käsikirja on ikätovereilleni ja varmasti monelle hieman nuoremmallekin aikansa klassikko. Nyt käsi ylös, kuinka moni muistaa tarinat kiinalaisista kummituksista, vampyyreista, varoittavista aaveista, Goethen (!) kaksoisolennosta ja monista muista yliluonnollisista ilmiöistä.  Noidan käsikirja veti puoleensa kuin magneetti. Se pelotti ja kiehtoi, jotkut sen kuvista olivat niin rumia (heh, ovat kyllä!) että kirja teki mieli piilottaa. Mieltäni vaivaa nyt, että oliko verisen kreivittären (Elisabet Báthory) tarina mukana vampyyriosion kainalojuttuna vai tutustuinko kertomukseen toisen yliluonnollisista asioista kertovan kirjan, Tietohyrrä-sarjan aaveita käsittelevän teoksen myötä. 


Anni Swan: Iris rukka (WSOY 1916)

Olen aiemminkin kertonut, että ajattelen Iris rukkaa aina kun käyn Kluuvikadun Fazerilla. Itse asiassa tunnen itseni hieman Irikseksi lapasineen, kun muilla on korea muhvi. Anni Swanin varmasti tunnetuin lastenromaani on hurmaava ja koskettava kertomus maalaisuudesta ja Helsingistä, vaurauden ja köyhyyden ajoista, ystävyydestä ja oman tiensä löytämisestä. Puoliorpo, taiteellinen ja omapäinen Iris rukka lumoaa lukijoita sukupolvesta toiseen, tosin en tiedä miten nykylapset kirjaan tarttuisivat. Oma 11-vuotiaani ei ainakaan ole innostunut (oikein mistään tyttökirjoista).



Rauha S. Virtanen: Tuletko sisarekseni (WSOY
(Ja kirjailijan koko tuotanto)

Tässä kohtaa voisi olla mikä tahansa Rauha S. Virtasen teos, etenkin Seljan tytöt -sarja, jonka olen aikuisiälläkin lukenut monesti. Lapsena taisin rakastaa kuitenkin eniten Tuletko sisarekseni -romaania ja koska se ei ole niin tunnettu kuin Seljat, nostan sen tälle listallenikin. Kuvaamataidon opettaja Tuiskun ja lääkäri Poukaman lapsista kertova romaani on sekä hauska kuvaus siitä, miten lapset koettavat estää uusperheen synnyn, että puolustuspuhe perheiden monimuotoisuudelle. Uudet ystävyydet ovat mahdollisia, vaikka ne eivät synny ennen kuin sohvalle on katettu lihapullalautanen ja kaakaota on tarjottu mukamas koiran nuoleskelemasta kupista.



Susan Cooper: Yllä meren, alla kiven (1965, Kristina Rikmanin suomennos 1979)
Pimeä nousee -sarja

Yksi lapsuuteni jännittävimmistä, koukuttavimmista ja (totta kai) brittiläisimmistä kirjasarjoista oli Susan Cooperin Pimeä nousee -sarja. Sarjan ensimmäinen osa Yllä meren, alla kiven on jostain syytä jäänyt mieleeni kaikkein vahvimmin, vaikka se on melko leppoisa ja herttainenkin yhtä synkempiä sävyjä saaviin jatko-osiin verrattuna. Kirjasarja vie Cornwallin rannikolle isosetä Merryn talon. Sisarukset löytävät kartan, joka johdattaa heidän kuningas Arthurin aarteen jäljille. Sarjan edetessä kolme sisarusta kohtaa pahuuden voimia, mutta isosedällä on omat voimansa. Luultavasti sarjan ensimmäinen osa on jäänyt mieleeni, koska usein pidän enemmän seikkailun pohjustamisesta ja kehittelystä kuin itse seikkailusta – miten hieno onkaan se tunne, kun kaikki on vielä edessä!



Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu

En ole varmasti ainoa, jolle ensimmäiset aikuisten osastolta lainatut kirjat olivat Agatha Christien tuotantoa. Olen aina, aikuisenakin, pitänyt enemmän neiti Marplesta kuin Hercule Poirotista, vaikka kummankin murhatutkimuksista olen totta kai lukenut mieluusti. Neiti Marplen löysin 1980-luvun puolivälissä näytetyn tv-sarjan myötä, aloin lukea kirjoja varmasti samaan aikaan. Kirjoista Neiti Marplen viimeinen juttu on ollut erityisen mieleenpainuva. Miten taloa ostava nuori nainen tuntee muistavansa talossa tapahtunutta ja millaisia salaisuuksia muistot lopulta paljastavatkaan.



Tarkoitukseni oli listata eräänlainen lapsuuskirjojeni top 10, mutta sellaiseen en kyennyt. Teini-iän lukukokemuksiani listatessani koetan olla maltillisempi.

Ja koska aloin listata kaikenlaista, jätän tähän loppuun listanomaisesti vielä muita poimintoja kyseisen aikakauden kulttuurimuistoistani. Millaisia muistoja teillä on omasta varhaislapsuudestanne ja pikkukoululaisuudesta? Mikä kirja jäi mieleen, mikä tv-sarja? Entä millaisia karkkeja söitte?


Satunnaisia

Tv-sarjat ja elokuvat

Pikku Kakkonen (tietenkin!)
Rosvo-Rudolf (sunnuntaiaamut)
Tohtori Sykerö (vesikuutioita vaan irti valtamerestä; Heikki Määtän dubbaus)
Ihmemies (en takuulla aio katsoa uutta sarjaa)
Robin Hood (ah, Michael Praed!)
Ritari Ässä (joko Käkkäräpää, käkkäräpää alkaa soida päässä?)
Dallas (alusta saakka en saanut Dallasta katsoa, mutta J.R.:n ampumisen ja Pamelan unijakson muistan)

Pete ja lohikäärme Elliot (ensimmäinen elokuvateatterissa näkemäni elokuva)
E.T. (yhyy, edelleen hieno)
Poliisiopistot (ja muut mukavat, Autokoulun apuluokka jne.)
Uuno Epsanjassa (no, kaikki lapsethan Uunoista pitivät)
Lintu Sininen (jouluinen elokuvamuisto)
Ihmemaa Oz (kuten edellä)
Hiidenpata (Disneyn moitittu animaatio vetosi minuun)


Musiikki

Marjatta Pokela (Lörpötys, Alppimaa)
Tiikerihai (kesäinen automatka mansikkatilalta toiselle; helle ja mansikat)
Carola Häggkvist (liitin tämän aina E.T.:hen)
Jonna (kuta kuinkin oma ikätoveri, jonka aikuisiän musiikkiurasta olen pitänyt paljon)
Dingo (sifonkihuivit, ystävän kanssa salanimillä Levoton Tuhkimo ja Nahkatakkinen tyttö kirjoitetut kirjeet)
Yö (huh, mutta Joutsenlaulu oli 11-vuotiaana kova)
Nena (miten siskoni kehtasikin piirtää pisteet a-kirjaimen päälle)
Madonna (jo loppui Dingon kuuntelu)
Bon Jovi (jo pienenä mietin, että onko liian mainstreamia, koska kaikki kuuntelivat, mutta menin joukon mukana)


Sitä sun tätä

Mac-mehujäät (ihan kuin cocista)
IYS-kirjekaverit (etenkin yllätyskirjekaverit; olen muuten Facebookin kautta edelleen yhteyksissä muutaman kanssa) 
banaanin makuinen Zoo-limonadi (etiketit!)
Roope Ankan kolikot (hedelmäkarkkeja, eipä tehdä enää; olisiko Disney vaatimassa liikaa rojalteja)
Donkey Kong -elektroniikkapeli (pelattiin sitä ennenkin)
Metsätähti-jogurtit (hillo!)
Bernard ja Bianca -äänikirja (LP-levy, jota kuunneltiin koulussa)

37 kommenttia:

  1. Kuinka hurmaavan nostalgista! Minulla on paljon samoja "omalla listallani", mutta huomaa, että olemme kuitenkin eri ikäpolvea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, kiitos. Aika nostalgista tämä oli itsellenikin. Luulen, että emme ole kovin eri ikäisiä - muutama vuosi välissä, veikkaan? Sijoitun 1970-luvun alkupuoliskolle.

      Poista
  2. Oi, jos kommentoisin kaikkiin kohtiin, tässä menisi iäisyys. ❤️
    Pekka Töpöhäntä, Koiramäki ja Anni Swan liittyvät omiinkin lapsuusmuistoihini. Jostakin syystä Marikki meni lapsena ihan ohi ja löysinkin sen vasta omien lasten kanssa.
    Tuo Noidan käsikirja herättää mielenkiintoisia mielleyhtymiä. Varmasti olen pyöritellyt kirjaa kädessäni, niin tutun näköinen se on. Mutta olisikohan ollut sitten liian "raju", koska sisällöstä ei ole mitään mielikuvaa. :D

    Paljon muutakin tuttua löytyi listoistasi. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, joo, tuli melkoinen listaus tässä. ♥

      Ihanaa, että olet löytänyt Marikin nyt aikuisiällä. Hyvää lapsuuskuvausta, Lindgren saa samaan kirjaan niin paljon eikä mitään liikaa.

      Noidan käsikirja oli kiehtova ja pelottava. Aika rajukin - olisi aika kiinnostava saada sen käsiini nyt, mutta eihän sitä oikein mistään enää löydä.

      Poista
  3. Enid Blyton oli uskomattoman ahkera kirjailija, yli 600 lastenkirjaa. Viisikot olen lukenut, en muita suomennoksia.
    Anni Swan oli jotain tosi söpöä ja Pekka Töpöhäntiä luen vieläkin. Ei ole kauan kun luin Mauri Mäyräkoirasta ja Pekasta. Hyvät kirjat kestävät aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Blyton oli kyllä! Minä ahmin lapsena varmaankin kaikki suomennokset, nyt aikuisena olen lukenut joitakin lasteni kanssa. Viisikko ei heille uppoa, mutta lyhyemmät SOS-tarinat kylläkin.

      Swan lumoaa edelleen. Olen ihan samaa mieltä siitä, miten hyvät kirjat kestävät vuosien ja vuosikymmenten yli. ♥

      Poista
  4. Oi voi, Hiekkalan lapset <3 En varmastikaan lapsena ymmärtänyt, että Hiekkalan lapset tosiaan käsittelevät sotia, mutta mieleen noista kirjoista on jäänyt monta tarinaa. Olavin keuhkokuume, Annikin sikotauti (olin yltiöpäisen kiinnostunut sairaskertomuksista lapsena; Toipilas oli tietysti lempimaalaukseni), omien puutarhapalstojen viljely...Muistuupa lapsen mielestä sekin kuvituskuva, johon on piirretty piiskaa saavaa Olavi :D Nuo voisinkin hyvin lukea lapsuushaasteeseen, ja Viisikot olivat tietysti myös huipputärkeitä. Hieno postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, ihanaa että sinäkin luit Hiekkalan lapsia. Ja kiitos kommentistasi: nyt muistan paljon enemmän! Minuakin sairaudet kiinnostivat lapsena: olin itse hyvin terve, mutta luin innolla erilaisista sairauksista... Ja voi Olavi-parkaa.

      Olisi hauska palata Hiekkalan lasten pariin. :)

      Poista
  5. Paljon mullekin rakasta: Anni Swan, Viisikot, Rauha S. Virtanen, Salainen puutarha.
    Nena on jo monen lapsen isoäiti, mutta edelleen ihan nuoren näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, monia samoja lapsuussuosikkeja. Googletin juuri, että Nena on syntynyt 1960, piti myös käydä katsomassa miltä hän nykyisin näyttää. :)

      Poista
  6. voi, tulipa monia hyviä muisoja mieleen tästä ihanasta bloggauksestasi. Meillä on ollut samoja tärkeitä: Marikki, Anni Swanin kirjat, Salainen puutarha, Viisikot...

    Niin kaunis postaus kuvasikermineen! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihanaa että noin monia samoja tärkeitä. ♥

      Täytyy alkaa kohta suunnitella teinivuodet kattavaa postausta. :)

      Poista
  7. Oi, meillä on monia samoja kulttuurisia lapsuusmuistoja, varsinkin 80-luvulta! Blytonilta luin kaikkia sarjoja ja tykkäsin Seikkailu-sarjasta myös Viisikoiden lisäksi. Pollyanna ja Pikku naisia olivat minun suosikkejani lapsuudessani enemmän kuin Salainen puutarha, mutta tulihan niitä tyttökirjoja aika paljon luettua. :) Neiti Etsivät nostaisin omalle listalleni ehdottomasti! Minulla voisi olla myös yllättäviä kirjanostoja, joita jälkeen päin olen ihmetellyt...aikuisten puolelta.

    Tv-sarjasuosikkeja oli paljon. Pieni talo preerialla tv-sarja oli aivan ihana silloin. Seurasitko muuten ikinä Dynastiaa?

    p.s. Dingo is the best!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, meillä on varmasti samoja! Ja oi, Pollyanna - tykkäsin kovasti. Salainen puutarha taisi olla minulle ensimmäinen tyttökirja, jonka luin. Siksi sen nyt tähän nostinkin. Pikku naisia oli minulle myös hyvin tärkeä, sen sijaan Annat kasvoivat kanssani hieman myöhemmin.

      Katsoin Dynastiaakin, siitä lisää teinivuosina.

      Ja Dingo... Ainakin silloin! :)

      Poista
  8. Voi ihanuus, miten ihana postaus. Niin tuttuja kirjoja, niin ihania kirjoja, mm Lindgrenin tuotanto, Anni Swanin kirjat, Salainen puutarha, Viisikot. Ja tietysti Pekka Töpöhäntä, joka oli myös lasteni yksi suurimmista suosikeista. - Hieno postaus juuri Runebergin päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos! Ihana oli sukeltaa näihin muistoihin, vaikka paljon jäi mainitsematta. Mukavaa, että joukossa on paljon sinullekin rakkaita kirjoja. :)

      Poista
  9. Voi miten hauskaa ja nostalgista oli lukea näitä, monta minullekin rakasta: Alcotin Pikku naisia -sarja, Rauha S. Virtasen Seljan tytöt ja Salainen puutarha. Minulle rakkaita olivat myös Burnettin Pikku lordi ja Pikku prinsessa. Aivan yhtä ihania olivat Paloheimon Tirlittan, Marja-Leena Mikkolan Anni Manninen, Lindgrenin Veljeni Leijonamieli ja Marjatta Kurenniemen Onneli ja Anneli. Mutta kyllä minäkin luin kaikki Enid Blytonit, myös Dana-tytöt olivat jänniä. Ja Lotta-sarja, sehän oli mieletön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, oi, Pikku prinsessa. Se oli minulle todella rakas. Tällaisissa postauksissa on aina se vaara, että tärkeitä kirjoja unohtuu, mutta onneksi ne palaavat mieleen pikkuhiljaa, vaikka sitten kommenttien kautta. Kiitos! Onneli ja Anneli oli minulle myös tärkeä, Veljeni Leijonamieli taas ristiriitainen. Anni Mannista en ole koskaan lukenut, sen voisin laittaa ihan muistiin.

      Poista
  10. Kiitos tästä, oli mielenkiintoinen postaus ja monet näistä kirjoista ovat olleet myös minun suosikkejani! Kysyisin sinulta, oletko lukenut Salaista puutarhaa omille lapsillesi ja jos olet, minkä ikäisiä he ovat olleet? Minulla on hyllyssä Inga Mooren kauniisti kuvittama versio ja 5-vuotiasta tytärtäni kiehtoo kovasti kirja ja hän hinkuu sen lukemista. Mutta onkohan se vielä liian pelottava..? Olemme lukeneet nyt Kaislikossa suhisee ja Fedja-setää, joten pidempiä tarinoita vähemmillä kuvilla hän jaksaa jo seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anu, kiitos kommentistasi. Koetin lukea Salaista puutarhaa esikoiselleni pari vuotta sitten, hän oli silloin 9-vuotias. Katsoimme yhdessä kirjasta tehdyn elokuvaversion, josta hän piti, mutta ehkä romaani oli nykylapselle turhan hidas; tyttäreni lukee kyllä paljon. Kaislikossa suhisee on ihana!

      Poista
  11. Monta samaa lapsuuden ja vähän nuoruudenkin suosikkia sinulla. Pekka Töpöhäntä ja Mauri Mäyräkoira on minullekin tuttu kirja, johon voisi palailla, Viisikot on luettu moneen kertaan samoin Salaisessa puutarhassa vaellettu kerta jos toinenkin. Minkä on nuorena lukenut sitä vielä vanhanakin muistelee, niin se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, hauskaa, että meillä on ollut osin samoja suosikkeja. Pekka Töpöhäntä vetoaa tunteisiin, Viisikot ovat jotenkin ihastuttavan brittiläisiä ja Salainen puutarha lumoaa monella tapaa. Minäkin uskon siihen, että nuoruuden lukukokemukset säilyvät muistoissa kauan.

      Poista
  12. Ihanaa lukea näitä lapsuusmuistoja. Paljon samoja tietysti, Iris rukka, Marikki, Salainen puutarha ja Rauha S. Virtanen. Pekka Töpöhännästäkin pidin, mutta Viisikot olivat minusta pitkästyttäviä. Mauri Kunnaksen kirjoista taisin pitää eniten Joulupukista, mutta myös Tonttukirja, Koiramäet ja Suuri urheilukirja luettiin uudelleen ja uudelleen.

    Minulle se lapsuuden rakkain ja tärkein kirjamuisto on kyllä varmasri Montgomeryn Anna. Mikään ei vetänyt Annalle vertoja.

    Bernard ja Bianca -levy! Sitä kuunneltiin uudelleen ja uudelleen, mutta olin aivan unohtanut sen.

    Telkkaria katsoin lapsena aika vähän. Pikku Kakkosta tietysti, ja muita lastenohjelmia, mutta suuri osa 80-luvun tv-sarjoista jäi minulta katsomatta. Mutta Robin Hoodia sain jostakin syystä katsoa, ja se oli kyllä ihana! :) Koko perheen kanssa katsottiin tietysti Napakymppiä, Kymppitonnia sekä Reijo Salmisen ja Jyrki Otilan visailuohjelmia. (Thilia Thalia Thallallaa oli suosikki.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, totta kai samoja. ♥ Minullekin Anna on rakkain tyttökirjahahmo, mutta palaan hänen myöhemmin ja syykin moiseen ajoitukseen selviää sitten.

      Koetin muuten etsiä Bernard ja Bianca -äänikirjan julkaisuajankohtaa, mutta en löytänyt sitä. Olisiko jostain 70-luvun lopusta. Koulun aloitin 1980-luvun alussa ja varmaan eka-tokaluokkalaisina sitä kuunneltiin. Se oli niin jännittävä!

      Ja Thilia Thalia Thallallaa - miten minä en sitä heti muistanut. Se oli ihan suosikki kyllä.

      Poista
  13. Taisinkin jo joskus aiemmin sanoa, että ihana idea tämä :) Paljon on yhteistä rakasta meillä, ja niin kyllä osasin odottaakin: Koiramäki, Salainen puutarha, Iris rukka, Astrid Lindgren... ja Anna tietysti kaikkein ihanin ja rakkain! Lumivalko ja ruusunpuna oli muuten yksi lempisatujani lapsena, edelleenkin pidän siitä tosi paljon.

    Ja Dingo, Jonna, Madonna ja Bon Jovi, kyllä vaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaimani, kiitos ♥ Ja voi, Lumivalko ja ruusunpuna oli minunkin suosikkejani ja samoin pidän siitä kovasti edelleen. Ihana satu! Annan tulen vielä palaamaan, hän on ehdottomasti rakkain.

      JA :D kaikille lapsuus- ja teini-iän musiikki-ideoille. Niin tarpeellisia kyllä olivat.

      Poista
  14. Voi, ihanaa! Minullekin Hiekkalan lapset on jäänyt mieleen ehkä ensimmäisenä "oikeana" itse luettuna "romaani"elämyksenä. Muistan, että kirjojen tavutus ärsytti, kun olisinhan minä ilmankin osannut! Henkilöt ja tapahtumat sinänsä olen jo unohtanut, mutta nyt kirjaa googlatessani huomasin, että kuopuksellani on kaima Hiekkalassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luru, miten viehättävää: ehkä Hiekkala-kirjat ovat painuneet jonnekin alitajuntaasi kuopuksesi nimeä miettiessäsi. ♥ Tavutuksen suhteen sama juttu! Muistankohan oikein, että myöhemmissä kirjoissa tavutusta ei enää ollut.

      Poista
  15. Hiekkalan lasten tarina oli lempikirjojani joskus ja jossain vaiheessa paksuimpia mitä olin koskaan lukenut. :D Viisikotkin olivat ihania, halusin päästä mukaan seikkailuihin ja ihailin Paulia. Anni Swania ei niin moni nuori ole tänäpäivänä lukenut, mutta itse olen pari kirjaa häneltä ja ystäväni koko tyttökirjatuotannon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Cover, Hiekkalan lapset ovat olleetkin monelle tärkeitä - ehkä ensimmäisiä itse luettuja romaaneja? Viisikoiden seikkailuihin olisin minäkin halunnut, muistelen että leikimme Viisikkoa joidenkin kavereiden kanssa. Luulen, ettei Anni Swania lukenut enää kovin moni minunkaan ikäiseni, mutta olin onnekas löytäessäni kirjat omasta mummolastani.

      Poista
  16. Kiva päästä muistelemaan kanssasi! Listassasi on monta minullekin tuttua kirjaa. SOS-kirjat, Viisikot sekä Seikkailu-sarja (olikohan se sen niminen) ovat ensimmäisiä kirjasarjoja, joita luin itse. Ja sinun tavoin minäkin luin aikuistenosastolta ensimmäisenä Agatha Christien kirjoja. Taisin lukea ensimmäiseksi Kymmenen pientä neekeripoikaa ja sitten siirryin Neiti Marple -kirjoihin. Poirot-kirjoja aloin lukea vasta aikuisena, sillä lapsena ne olivat minusta tylsiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, kiva että olet muistelemassa ja haasteesi on aivan hurmaava! Blytonilla oli Seikkailu-sarjakin, jossa kirjat olivat Viisikkoja paksumpia. Pidin siitäkin paljon. Minä varmaan aloitin Christiet Marpleista, mutta Kymmenen pientä neekeripoikaa luin myös. Se oli jotenkin todella jännä, mutta rakenne jäi mieleen niin, että muistan lopun varmasti aina.

      Poista
  17. Hiekkalan lapsia luin minäkin! Leikittiin isosiskon kanssa jotain pihaleikkiä ilmeisesti juuri tämän kirjasarjan innoittamana. Noidan käsikirja oli jännä, mutta äitini takavarikoi sen jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  18. Oi, Hiekkalan lapset! <3 Olinkin päässyt unohtamaan kirjasarjan kokonaan, mutta nyt kun kirjoitit siitä, mielen perukoilta nousi paljon muistoja: evakkomatka, Laatokka, sairastelut, kertomukset koulunkäynnistä. Pitää varmaan lukaista Hiekkalan lapset jossain välissä uudelleen, niin nostalginen fiilis tästä nyt tuli!

    VastaaPoista
  19. Hieno kooste<3 Jotenkin vaikea tehdä,kun minulla menevät välillä sekaisin, mitä olen lukenut esikoiseni kanssa ja mitä luin lapsuudessani, vaikka sainkin esikon vasta 25 vuotiaana.

    Satavarmasti Iris rukka oli ensimmäinen kirja, jonka sain, siis lasten kuvakirjojen ja hyvin varhain saadun aapisen jälkeen. Sitte tulivat Pekka Töpöhäntä, Viisikot ja Salainen puutarha ja sitä myöten alkoivat vyöryä kaikki Pikku naisista Vihervaaran Annaan. Sitten tulikin jo kesä, jolloin piilouduimme parhaan ystäväni kanssa heidän tilansa jättimäiseen vaahteraan eväät mukanamme ja luimme Välskärin kertomuksia...

    ♥♥

    Dingo...onhan Pori kotikaupunkini, vaikka oikealta maalta olenkin. Levoton tuhkimo on ikisuosikkini<3

    VastaaPoista
  20. Hiekkalan lapset - minäkin luin ne! En olisi enää muistanut mutta kun näin nimen ja kuvan, tuli niin vahva flashback! Nostalgista, todella! Olin lapsena kirjojen suurkuluttaja. Opin lukemaan hyvin nuorena ja suorastaan ahmin kirjoja. Listassasi on paljon tuttuja, epäilenpä että olemme aika samana vuonna syntyneitä :)
    Hanna

    VastaaPoista
  21. Nyt piti käydä ajan kanssa lukemassa tämä juttu, kun aiemmin jäi vain kuvien katselun tasolle.
    Melkein kaikki kirjat ja kaikki tv-sarjat (niin vähän niitä oli!) ovat olleet mullekin tärkeitä. Hiekkalan lapset olin täysin unohtanut, pitääkin etsiä se käsiini! En muista siitä muuta kuin kirjojen kannet ja muodon (olivat muistaakseni jotenkin vähän erimuotoisia kuin tavalliset kirjat). Kovin samoilla kulttuurielämyksillä ollaan kasvettu =)

    VastaaPoista