tiistai 3. tammikuuta 2017

101 kirjaa ja muita kirjavuoden suunnitelmia







Joululoma oli ja meni, arki alkoi. Lomalla luin kolme ja puoli kirjaa, joista aion myöhemmin blogata – ja tietenkin lukea sen puolikkaan loppuun. Nyt kuitenkin luon katsauksen alkavaan vuoteen, jolta voi odottaa paljon. Lumiset ja naavaiset kuvat otin joulun aikaan synnyinseudullani Savossa.


Yle Kirjojen Suomi – 101 kirjaa

Tänä vuonna Yle juhlistaa satavuotiasta Suomea 101 kirjalla. Kirjojen Suomi -hankkeessa on nyt yli 80 kirjabloggaajaa. Minä tulen kirjoittamaan blogiini kahdesta kirjasta: 31.1. ja 2.11. Lisäksi keskustelen radiossa Kreetta Onkelin Ilosesta talosta yhdessä Leena Huovisen ja Nadja Nowakin kanssa. Ohjelma on kuunneltavissa jo nyt. Muistuttelen näistä kirjoista uudelleen hieman myöhemmin. Kannattaa seurata 101 kirjaa -hanketta heti alusta saakka.


Mitä eri kirjat kertovat Suomesta aina kukankin ajankohtana? Nadja Nowakin ja Seppo Puttosen valitsemat kirjat eivät välttämättä noudata kirjallisuushistorian kaanonia, vaan mukana on yllätyksiä. Uskon, että tulen poimimaan listalta monia lukuvinkkejä. Kirjalistaan voitte tutustua täällä.





Lukuhaasteet

Vuoteen mahtuu muitakin kiinnostavia kirjahaasteita tai -tapahtumia. Olen aika huono osallistumaan lukuhaasteisiin. Innostun kyllä useista, mutta jätän ne helposti kesken. Tänä vuonna Helmet-lukuhaaste vaikuttaa niin hauskalta, että aion kokeilla. Uskoisin, että saan melkein kaiken lukemani mahtumaan johonkin haasteen kohtaan.



Tammikuun lopussa on my
ös kirjabloggaajien klassikkohaasteen aika. Yöpöydän kirjojen Niina emännöi haastetta nyt. Tähänkin aion osallistua, mutta en vieläkään tiedä minkä kirjan tulen lukemaan. Viime kesänä luin Alastalon salissa, nyt sydäntalvella varmastikin jotain lyhyempää.


 Tapahtumat

Syksy on kirjamessujen kulta-aikaa, mutta nyt keväälläkin on luvassa monenlaista. Kaksi takuuvarmaa tärppiä ovat Baba Lybeckin Kirja vieköön -kirjallisuusillat sekä Helsinki Lit.


Kirja vieköön! saa ensi-iltansa 18.1., jolloin Savoy-teatterissa ovat Baba Lybeckin lisäksi keskustelemassa Jörn Donner, Tarja Halonen, Tellervo Koivisto, Petri Tamminen ja Anu Partanen. Ilta on täynnä elämyksiä, sillä tilaisuuden aikana näyttelijät Laura Malmivaara, Taisto Oksanen ja Pekka Strang esittävät osia keskusteltavista teoksista. 


Huomatkaa tapahtumaan liittyvä arvonta täällä! Palkintona on sarjaliput tapahtumaan.



HelsinkiLitistä on kahden edellisvuoden perusteella tullut kirjallisuustapahtumarakkaani. Tämän vuoden toukokuuta onkin ilo odottaa, sillä lavalle nousee muun muassa Orhan Pamuk. Odotan mielenkiinnolla koko ohjelman julkistamista.


Kesällä on tulossa vielä kirjabloggaajien runotempaus, mutta siitä lisää tuonnempana.





Lukukevät 2016

Entä ne kirjavinkit? Joinakin vuosina olen listannut lukutärppejäni uudelle vuodelle. Nyt en sitä tee. Olen toki eri kustantamojen kevätkuvastoihin tutustunut ja muutaman (lue: useita) pakko lukea -kirjan löytänyt (ok, ainakin Haahtelan uusin, Han Kangin Vegetaristi, Yanagiharan Pieni elämä, Ferranten Napoli-sarjan toinen osa, kiinnostavia esikoisia jne.), mutta katsotaan nyt mitä kaikkea uusi kirjavuosi tuo mukanaan. Varmasti pinokaupalla kiinnostavia uutuuksia ja toisen mokoman vanhempia teoksia. 


Mietin myös, että palauttaisin teemaviikot Lumiomenaan. Aiemmin olen pitänyt muun muassa Keltaisten kirjojen, kauhukirjojen ja huonojen kirjojen viikot. Sellaistakin pohdin, että olisi hauska sukeltaa oman elämäni tärkeisiin kirjoihin ja kirjoittaa verkkaisella tahdilla vaikkapa lapsuuden, nuoruuden, äitiyden ensivuosien ym. ajankohtien kirjoista. Saa nähdä, miten käy. Tässä vaiheessa vuotta voi aina innolla suunnitella!


Näillä lukukaavailuilla kohti uutta vuotta. Olkoot se kirjaisa jokaiselle.

18 kommenttia:

  1. Katja, näyttää mukavalta - ja siltä, että tapaamme tapahtumissa. Aika yhtenevin suunnitelmin kevättä kohti!

    VastaaPoista
  2. Avoimin sivuin on helppo lähteä lukuvuotta kohti <3

    VastaaPoista
  3. Kauniin lumisia kuvia. Minun kotikonnuilla ei ollut ollenkaan lunta jouluna vaan satoi vettä. Täällä pohjoisessa sen sijaan lunta riittää.

    Minäkin aion poimia varmasti kirjoja 101 kirjan listalta. Sieltä löytyy monta uutta mutta myös sellaisia, jotka olen ajatellut lukea ties jo mistä ajoista asti. Ja vitsit meitä kuule: molemmat päihitimme Alastalon viime vuonna! <3 Itse ajattelin paikata seuraavassa klassikkohaasteessa aukkoja Teuvo Pakkalan osalta.

    Ihanaa ja kirjallista uutta vuotta! Varmasti näemme tänäkin vuonna kirjatapahtumissa. <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, vettä taisi sataa suuressa osassa Suomea. Pohjois-Savossa maa oli onneksi valkeana. Ja nyt täällä etelässäkin. :)

      ♥ meille kummallekin Alastalon salissa -romaanin lukemisesta. Se oli kyllä aika hauskakin, vieläkin hymyilyttää kun ajattelen sanailua Kilven romaanissa.

      Hyvää alkanutta vuotta sinulle. Toivottavasti ja varmasti näemme! ♥

      Poista
  4. Hieno kirjavuosi tulossa, innolla odottelen, mitä tuleman pitää!

    Toivottelen sinulle ihania kirjaelämyksiä ja hyviä lukutuulia, Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, on tosiaankin tulossa upea kirjavuosi.

      Sinulle myös onnellista uutta vuotta ja loistavia lukuelämyksiä! ♥

      Poista
  5. Hieno tempaus on tuo 101 kirjaa. Itse en lähtenyt mukaan, vaikka ilokseni vinkin sainkin, mutta mielenkiintoista on sitä seurailla. Kirjalistalla on paljon hienoja teoksia, muutamia rakkaita iki-ihanuuksia ja monia lukuvuoroaan odottaviakin. Sinulle osuneet kirjat luin juuri Ompun blogista, toinen niistä on ollut lukulistallani jo hyvän aikaa :)

    Ihana ajatus myös tuo, että kirjoittaisi eri elämänhetkien tärkeimmistä kirjoista - ajatella, mitä kaikkea kirjat mukanaan kantavatkaan.

    Hyviä kirjahetkiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, 101 kirjaa on huikea projekti satavuotiaan Suomen kunniaksi. Lista on monipuolinen, mutta se on selvästi herättänyt jo keskustelua ainakin runous- ja lanu-piireissä. Itse aion poimia lukuvinkkejä pitkin vuotta. :)

      Sinulle myös hyviä kirjaelämyksiä, kauniinlempeitä pakkaspäiviä ja lämmintä tunnelmaa! ♥

      Poista
  6. Ihanat naavat!<3

    Katsoin, että ensimmäiset uutuudet saapuvat noin viikolla neljä, muutama ennakkokappale aikaisemmin. Voisin lukea jotain vanhempaa, ehkä uudelleen se yksi parhaista Irvingeistä, mutta annan nyt ajattomuuden näyttää, mitä kohti menen. Nämä hitaat ja nyt vihdoin lumiset viikot, ovat kultaisia armossaan saada olla ja pähkäillä, mitä tuleva vuosi voisi olla.

    Antoisaa kirjavuotta miten sen sitten rakennatkin!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos! Naavat ovat ♥

      Uutuuksia alkaa pikkuhiljaa tulla, samoin ennakkokappaleita on tosiaan jo ilmestynyt. Ihana lukea uutta ja vanhaa sekaisin. Nyt olen poiminut muutamia vinkkejä blogeista ja aion lukea joitakin viime vuonna ilmestyneitä, mutta itselläni syystä tai toisesta ohi menneitä.

      ♥ kirja- ja muutakin vuotta sinulle!

      Poista
  7. Kuuntelin äsken keskustelun, oikein mielekiintoinen. Kirjavuosi vaikuttaa hyvältä ja sinulle kiireiseltäkin.
    Kauniit talviset kuvat, naavakuvista tykkään paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, apua, kuuntelit sen! Minä en varmaan itse kuuntele, mutta oli kiva olla vieraana radiossa.

      Nyt alkuvuonna on paljon kirjaohjelmaa. Saa nähdä, mitä kaikkea lopulta jaksaa.

      Kiitos vielä naavaretkestä. ♥

      Poista
  8. Sinun keskustelusi on siis jo kuunneltavissa? Pitääpä mennä kuuntelemaan. :) Minun osuu vasta siihen jälkimmäiseen settiin. Kauhistuttaa kyllä jo se omani jo valmiiksi.. Sirpa Kähkönen oli mukana minun keskustelussani, ja hän on kyllä ihana ja niin viisas. <3

    Minäkin mietin, että tähän 100-vuotisjuhlavuoden henkeen sopisi sukeltaminen omaan lapsuuteen ja omien suosikkikirjojen muistelu. Mietin jopa, jos pistäisin blogissani pystyyn haasteen teemalla "lapsuuden kirjasuosikit". Saa nähdä, tuleeko sitä ryhdyttyä ajatuksista tekoihin.

    VastaaPoista
  9. Hyvää kirjavuotta! Innoissani odotan, mitä tuleman pitää:)

    VastaaPoista