torstai 22. joulukuuta 2016

Joulumieltä



Joulu, lempiaikani vuodesta: rauhoittumisen aika, suklaan ja kirjojen aika, koko perheen yhteisen loman aika. Aika nukkua pitkään, tuoksutella kuusta, kuunnella Jouluradiota (jo heti siitä alkaen, kun se taas aloitti), herkutella ja olla vaan. Aika juhlistaa vuoden pimeintä aikaa, jossa on oma tunnelmansa ja josta pidän paljon, ja samalla mennä valoa kohti.


Meillä jouluihmisillä on helppoa, sillä tällaista tunnelmointia ei muihin vuotuisjuhliin mahdu (vaikka niissäkin on ilonsa, totta kai). Ei sillä, etteikö jouluun mahtuisi kiirettä ja stressiä, riitoja, väsymystä tai lumisadekaipuuta. Mahtuu kyllä, mutta se joulumieli löytyy aina: Se löytyy pienistä hetkistä ja vaikkapa kuusenkoristeen välähdyksestä oikeanlaisessa valossa. Se löytyy myös (toivottavasti) oikein valituista ja valikoituneista (kuten minulla nyt, kun sain yhden kuvassa olevan ystävältäni) kirjoista.


Joulumieltä jokaiselle: lämpöä ja iloa, parhaita kirjoja! ♥♥♥

35 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua sinulle ja läheisillesi. Nautitaan tästä ihanasta ajasta yhdessä läheisten kanssa <3.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, samaa toivon sinulle. (: Minulla ei vielä ole kunnon joulufiilistä, muutaman päivän loma kuitenkin alkoi tänään, ehkä se fiilis tulee sen myötä kun pääsee irrottautumaan työajatuksista ja syömään ihania jouluherkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, jospa se joulufiilis tosiaan sieltä tulee, kunhan työkiireet hieman helpottuvat. Hyvää joulua!

      Poista
  3. Aivan ihania joulukuvia sinulla. Kyllä joulussa on ihanaa se tunnelmoiminen ja tietysti KIRJAT. Hyvää joulua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn lehti, kiitos! Tunnelmoiminen on melkein parasta ja hyvät kirjat edesauttavat tunnelman saavuttamista. Hyvää joulua!

      Poista
  4. Hyvää ja lämmintä joulua, Katja :)!

    VastaaPoista
  5. Kaunista joulun aikaa Katja. Täällähän joulu ei ole virallinen pyhä,mutta löytyy kyllä joulukuusiakin,ja jouluisia juttuja. Tänä vuonna harvinaista on se että joulu ja juutalainen hanukka,valon juhla,alkavat kummatkin 24.12,ensimmäistä kertaa 4 vuosikymmeneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, huomasinkin jostain, että hanukka ja joulu alkavat samaan aikaan. Hieno ajoitus, paljon juhlaa! Toivotankin sinulle tunnelmallista ja hyvää juhlakautta. :)

      Poista
  6. Hyvää Joulua ja terveisiä lumisesta Pohjois-Savosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huopalintu, kiitos. Ja ihanaa, että Pohjois-Savossa on lunta. Se on synnyinmaakuntani. :) Hyvää joulun aikaa sinulle!

      Poista
  7. On niin kaunis kuusi teillä!
    Meillä kuusi odottaa vielä, jospa huomenna saa koristeet!

    Näkemisiin pian ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kuusi on tosiaan kaunis. Se on pienempi kuin viime vuonna. Sielläkin kuusi tuoksuu pian.

      Poista
  8. Oikein lämpöistä joulumieltä ja rauhaisaa joulunaikaa ♥

    VastaaPoista
  9. Kauniita joulukuvia!
    Hyvää ja iloista joulua!

    VastaaPoista
  10. Mukavaa joulun aikaa, Katja! ♥

    Joulumieli hieman vaikeaa tavoittaa, koska tunnen huolta sekä eräiden läheisten vuoksi että kielteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden kohtalosta. Pikkukaupungeissa he ovat käyneet tutuiksi ja rakkaiksi, ja kun tietää tilanteen kotimaassa, lähdetty pakoon, kun perheenjäsen on surmattu ja muita uhattu, koti hävitetty Suomessa ollessa, ja mihin se vaino on muka hävinnyt, niin tuntuu pahalta, että Suomi häätää tällaisia ihmisiä.

    Pitää tavoitella joulumieltä niistä pienistä hetkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, samoin sinne, vaikka ymmärrän hyvin että joulumieli on kaukana. Tuo perhe on kokenut jo kovia ja nyt sitten... Kunpa löytyisi päättäjiltäkin viisautta - tai monilta löytyy, muttei aina.

      Pienille hetkille: ♥

      Poista
  11. Valoa, iloa ja hyvää joulumieltä Sinulle:)

    VastaaPoista
  12. Kaunista joulua! <3 Harmi ettei lunta nyt saatu, mutta on tässä silti saatu joulumieli aikaan :)

    VastaaPoista
  13. Tuo eka kuva on kuin joulukortti!

    Minä sain hirväen lenssun monen vuoden jälkeen ja tietty nyt just, kun kaikki meidän juhlat...,kuten tiedät.

    Tunnelmallista joulua sinulle Katja ja perheellesi♥

    VastaaPoista
  14. Minä elän vieläkin ihan hyvällä omallatunnolla joulutunnelmissa, sillä saan onnekseni lomailla nämä välipäivät. Saan kuunnella myös jouluradiota, kun mies on töissä eikä hänen tarvitse tuskastella joulun venyttämistä. ;P Heräilen aikaisin, sillä rakastan sitä aamun hämärää, aamukahvia ja yöpaidassa oleilua, kynttilöitä. Olen myös jouluihminen, mutta minun jouluni riippuu melko paljon lumen määrästä. Sitä onneksi Savossa saatiin. Pitää imeä tätä tunnelmaa varastoon, kun arki taas alkaa.
    Mukavia välipäiviä! :)

    VastaaPoista