sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Sinikka Vuola: Replika

Sinikka Vuola: Replika
Tammi 2016
197 sivua
Kansi Markko Taina
Kustantamosta
Kotimainen romaani


Miten täynnä kuvia ihminen on, miten jokainen kuva, jokainen muisto syö häntä, kalvaa ja kovertaa, Kaivos sanoo suulla joka on täyttä kuparia. Eikä muistoilta voi suojautua, vaan tuskallinen kuva täytyy peittää aina uudella kuvalla. Niin, onko kallisarvoisempaa kykyä kuin kyky unohtaa, sano onko, Kaivos kysyy.
Niin, onko? Voiko asioita piilottaa tai onko parempi tehdä aina uusi ja uusi kuva, uusi esine, uusi tarina, uusi ihminen, replika? Sinikka Vuolan romaanissa Replika muistoista kasvaa omia universumeitaan, sekä lailla lempeyttä että yön pelottavia kuvia, joita ei voi paeta eikä katsella.
Vuolan romaania on vaikea purkaa sanoiksi. Se on tiivis, mutta siinä on paljon teemoja ja erilaisia kertojia. Kertojien joukossa on yksinäinen ja onneton Puuseppä, on Vanhus, on pahan roolin saava Siniparta; On pientä tulitikkutyttöä muistuttava Kerjäjäistyttö, on Äitimuukalainen, ja on Leipuri jonka pitkä ja rosoinen arpi loimottaa syvänpunaisena. Kuolema, hahmona, seuraa kaikkia ja kaikkialle. Kaikki edellä mainitut ovat maiden ja kansallisuuksien rajat ylittäviä arkkityyppejä, eri kulttuureista kerrostunutta kuvastoa. 
Kauneus ja kauhu elävät ja sykkivät molemmat: Ja syliturvassa saamme sanat, oikeat sanat, tällaiset [--] / Minä huusin huutamistani kun vereni söi itsensä, huusin äänetöntä huutoa, sillä paljas kipu oli minussa kaikkialla ja huumasi minut [--].
Replika on melankolinen ja sadunomainen, surrealismissaan unenomainen. Se on romaani, jossa kielen rooli kasvaa vähintään yhtä suureksi kuin kertomus – kertomus, joka ei aukea helposti, joka on yhtä monitulkainen kuin romaanissa usein kerrostuva ajatus: Muistan lopun, en alkua. Sillä alkuja on monta, alun haaroja, tärkeät asiat eivät ala vain kerran vaan yhä uudestaan [--]. Romaani on nimeään mukaillen toisteinen, mutta toisteisuus ei ole monisteista, vaan aina uutta avaavaa, sanoista syntyvää. Replika rakentuu toisteisuudelle, mutta on romaanina uniikki: Vuolan kohdalla voi aidosti puhua kirjallisuudesta, jossa on erilainen ja uudenlainen ääni.
En ole ainoa, joka ajatteli lukiessaan Laura Lindstedin Oneironia. Tekstiluolan Tuomas kirjoittaa, että ”(N)iin kielellisen kuin visuaalisen kerronnan uudistamisensa myötä Replika on minulle tämän vuoden Oneiron, vaikka niissä ei sinänsä juuri yhtäläisyyksiä olekaan. Juuri näin: Replika ja Oneiron ovat todella erilaiset romaanit – todella-sanaa täytyy painottaa. Kuitenkin molemmat ovat juuri sitä mitä kirjailijat ovat edustaneetkin: mahdollista kirjallisuutta. Kummassakin romaanissa kerronta kulkee omilla ehdoillaan ja omia polkujaan, komeasti. 
Kokonaisuus on metaforinen ja täynnä kulttuuria viittauksia, avoimia ja piilossa olevia merkityksiä runoilijakielistä proosaa. Replikassa tulevaa ei voi ennakoida: aina voi palata menneeseen, mutta tuleva on otettava vastaan sellaisena kuin se annetaan. Vuolan romaania ei voi purkaa liiaksi auki eikä sitä voi – en minä ainakaan – ymmärtää täysin, analysoida puhtaaksi, mikä on samalla kertaa haastavaa ja vapauttavaa. Replika on romaani, jota ei voi vain lukaista, vaan joka ottaa aikansa niin kielen kuin kerronnan tasolla. En tiedä, voiko Replikaa sanoa nautittavaksi luettavaksi – ehkei, ehkä, kyllä; tätä mietin niin että kävin jo lisäämässä sanoja tähän väliin – mutta lumoava se ehdottomasti on.
Sinikka Vuola on kirjoittanut huikean, palkitsevan ja omintakaisen teoksen, vahvan kirjallisen taidonnäytteen.
--

Replikasta on blogattu paljon, lukekaa myös Ompun ja Kaisa Reetan mietteeet. 

10 kommenttia:

  1. Minä pongasin tämän ensimmäisen kerran Ompun blogista ja laitoin varaukseen. On mennyt muuten täysin ohi, mutta hauska nyt lukea tästä bloggauksia. Tosin samalla tekee mieli kysyä, että voisiko nämä loistavat uutuudet jo LOPPUA? Tuntuu, ettei mitään muuta lue kuin uutuuksia ja aika lailla jokainen tuntuu yhtä hyvältä. En tiedä onko näin käynyt vielä koskaan lukuhistoriassani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ihanaa että sinäkin aiot lukea tämän. Minä bongasin kirjan jo kustantajan ennakkotiedoista ja kirjan ilmestyttyä kuulin sekä kehuja että kommentteja siitä, miten hieno ja vaikea romaani Replika on. Ja onkin: vaikea, mutta kiehtova ja palkitseva. Toivottavasti siis pidät!

      Tämä kirjavuosi on ollut kyllä ihan huikea.

      Poista
  2. No niin. :D

    Tämä on tosi hienosti sanottu: "Romaani on nimeään mukaillen toisteinen, mutta toisteisuus ei ole monisteista, vaan aina uutta avaavaa, sanoista syntyvää." Tottakai kirjoituksessasi on paljon muutakin hienoa, mutta tuo kohta oli erityisen kuvaava.

    Oletko Katja lukenut Birgitta Trotzigin Liejukuninkaan tytärtä? Kun luin kirjoituksesi, niin se pomppasi jostain mieleen. Lukemisesta on niin kauan, että en muista siitä muuta kuin jonkun tunnelman, jonka alitajunta nyt yhdisti Replikaan.

    Voiko Replikaa sanoa nautittavaksi? Voi, kyllä voi ja erittäin vahvasti voi. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, niinpä niin! :D

      Replika on upea. Se on haaste, joka palkitsee. Vaikuttava kirja. Jäin miettimään nautittavuutta - kyllä minäkin siitä nautin ja sen vuoksi kävin hieman editoimassa postaustani. En sellaisella bussikirjamaisella tavalla, mitä enimmäkseen luen, vaan ainutlaatuisena romaanina. Tätä mietiskelen vielä pitkään, sekä Replikaa että lukukokemustani.

      En ole lukenut Liejukuninkaan tytärtä, mutta nyt kiinnostuin siitä. Lähden googlettamaan. :)

      Poista
  3. Kiitos Katja linkityksestä! <3 Tuo lainaamasi vertaus on monen mielestä ollut näemmä osuva, vaikka aluksi epäilin onko liian kaukaa haettu. Kokemuksesi Replikasta vaikuttaa tosi samanlaiselta kuin mulla. Oli todella jotenkin helpottavaa, ettei kirjaa tarvitse yrittää analysoida, mutta silti sen kokee vahvasti. Nautin kyllä lukemisesta, vaikka kirja oli monesti synkkä ja rankkakin. Hieno kirjoitus Replikasta kaiken kaikkiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuomas, eipä kestä <3 Pidin sinun tekstisi pohdiskelevuudesta ja oli hauska huomata, miten sinullekin tuli Oneiron mieleen. Jotain samaa hyvää haasteellisuutta näissä kahdessa erilaisessa romaanissa on.

      Olen ihan samaa mieltä siitäkin, että kirjan voi kokea vahvasti, vaikkei sitä voi kaikin osin ymmärtää.

      Poista
  4. "Vuolan romaania ei voi purkaa liiaksi auki eikä sitä voi – en minä ainakaan – ymmärtää täysin, analysoida puhtaaksi, mikä on samalla kertaa haastavaa ja vapauttavaa."

    Tämä oli hyvin sanottu. Kaikki haastava kirjallisuus ei ole aina vapauttavaa, mutta Replika on. Vuola ei tee romaaninsa auki analysointia välttämättömäksi, vaikka tulkittavaa varmasti löytyisi. Olen kanssi samaa mieltä, Replika on lumoavan hieno teos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sabina, kiitos. Olen samaa mieltä, ettei kaikki haastava kirjallisuus ole vapauttavaa - voi olla, voi olla myös turhauttavaa, kikkailevaa, joskus melkein turhaakin. Replika on hieno romaani, sellainen johon voi palata.

      Poista
  5. Voi, ihanaa, että otit tämän lukuun, Katja! <3 Replika on sentyyppistä kirjallisuutta, jota eniten rakastan, koska se haastaa minut. Mitä vaikeammin lähestyttävä jokin asia on, sen enemmän kiinnostun ja innostun (no juu, tiettyyn rajaan asti sentään:D)

    Hurjan hienoja huomioita teit kirjasta. Replika elää ja muuntuu, siksi tahdon lukea kirjan vielä uudelleen. Ja uudelleen...

    <3

    VastaaPoista
  6. Minä paikkailen täällä parin kuukauden taukoa blogeista ja tänne asti luin postauksiasi. Tähän nyt siis pysähdyn vain sanomaan, että odotan tosi paljon, että saan Replikan käsiini. Olen toivonut sitä joululahjaksi ja toivotaan, että olen ollut niin kiltti, että pukki tuo tämän kirjan. Uskon, että tämä on kirja joka minun pitää omistaa, sellainen, johon haluan palata uudelleen ja uudelleen.

    VastaaPoista