keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Kate Morton: Salaisuuden kantaja


Kate Morton: Salaisuuden kantaja
Bazar 2016
The Secret Keeper 2012
Suomentanut Hilkka Pekkanen
669 sivua
Arvostelukappale
Australialainen, Isoon-Britanniaan sijoittuva romaani

Äkkiä Laurelista tuntui, että kaikki hänen oman elämänsä tyhjät kohdat, kaikki menetykset ja surut, kaikki pimeässä kärsityt painajaiset, kaikki selittämättömät surumielisyydet saivat saman vastausta vaille jääneen kysymyksen hämärän muodon, joka oli ollut olemassa siitä asti kun hän oli ollut kuusitoista. Kysymys koski äidin salaisuutta, josta ei ollut puhuttu.
”Kuka sinä olet Dorothy?”
--
Romaanin takakansiteksti lupaa ”ystävyyttä, petoksia ja ikuista rakkautta”. Dramatiikkaa ei siis puutu Kate Mortonin Salaisuuden kantajasta, joka kuljettaa lukijansa 1930-luvulta kuta kuinkin nykypäivään. Keskiössä ovat sota-ajan Lontoo, 1960-luvun Suffolk ja vuosi 2011, jolloin Laurel on kuuluisa näyttelijä, joka suunnittelee huonokuntoisen äitinsä Dorothyn 90-vuotisjuhlia. Mennyt ei jätä Laurelia rauhaan, sillä eräänä kesäisenä iltapäivänä 1961 hän on nähnyt äitinsä tekevän jotain selittämätöntä. Menneen teon juuret ovat toisen maailmansodan ajassa, ja tapahtunut on selvitettävä ennen kuin Dorothy kuolee.
Olen luultavasti kysynyt tätä aiemminkin ja itserefleksiivisyyden uhalla kysyn taas, että onko vika kirjassa vai lukijassa, kun viihdekirja ei viihdytä? Varmasti molemmissa. Jos vika on kirjassa, niin syitä ovat ainakin se, että tarinassa on muutama sata sivua liikaa sekä se, että se on hetkittäin naiivi, minkä voi toki lukea ansioksikin jos kaipaa aivot narikkaan -tyylistä viihdettä. Jos vika on lukijassa, niin sille ei nyt voi mitään. Sitä joko pitää tai kirjasta tai ei; luen viihdettä harvakseltaan, mutta joskus kaipaan hyvää ajanvietekirjallisuutta, sellaista helpohkoa lukuromaania, joka vie mukanaan eikä jää lukemisen jälkeen turhan paljon mieltä vaivaamaan. Mortonin aiemmassa tuotannossa tähän tarpeesen ovat vastanneet Paluu Rivertoniin, laadukas lukuromaani, sekä suklaalevyllisen kanssa niin täydellinen Hylätty puutarha. Koska viime vuonna ilmestynyt Kaukaiset hetket oli puuduttavuudessaan pettymys – oman lajityyppinsä sisällä, mitä haluan erikseen korostaa – odotin ja toivoin Salaisuuden kantajan palauttavan Mortonin minulle. Säästelin kirjaa mukaani Turun kirjamessuille, sillä arvelin messuhulinasta väsyneenä nauttivani mukaansa tempaisevasta arvoitusromaanista hotellihuoneen yksinäisyydessä.
Pohjustuksestani voitte päätellä, että en nauttinut. Hotellissa pääsin kyllä hyvään alkuun. Salaisuuden kantajan ensimmäiset luvut ovat kaikin osin mukaansa houkuttelevia: On menneisyydestä kumpuava arvoitus, sukusalaisuuksia, kolme eri aikakautta aina yhtä ihanassa Englannissa ja koko joukko kiinnostavia henkilöhahmoja. Mutta sitten: tyssäys. Tarina tuntui yhdentekevältä, henkilöhahmot alkoivat ärsyttää, Lontoo-kuvaus ei syttynyt kunnolla eloon ja kaiken lisäksi Dorothy oli huomannut alkavansa nauttia pommitusten keskellä kulkemisesta. Ihanko totta parikymppinen neitokainen nautiskelisi pommitusten keskellä kävelystä? Lisäksi romaani tuntui sisältävän kuta kuinkin kaikki mahdolliset lajityyppinsä kliseet, kuten köyhyyden, lahjakkuuden ja velvollisuudentunteen yhdistelmän sekä petostarinan.
Eikä siinäkään mitään, voihan sitä joskus upota tiettyjä itsestäänselvyyksiä vilisevään tarinaan, mutta silloin täytyy muuten olla kerronnan vietävissä. Salaisuuden kantaja ei ole Mortonin romaaniksi edes kovin vetävä. Tunnustan hypänneeni sata sivua yli tuosta vaan enkä silti koe menettäneeni mitään.

Mortonin romaanissa on tietysti hyvätkin puolensa. Se oli luettava loppuun, jotta menneisyydessä tapahtunut sai selityksensä; Englannin vuoksi kliseinenkin kuvaus oli jotenkuten kestettävissä (tietenkin: viktoriaaniset talot Kensingtonissa, kuu Bayswaterin yllä, Oxford-ajatukset Kansalliskirjastossa jne.), ja Morton kyllä kuvaa vetävästi eri sukupolvia ja taitaa oman lajityyppinsä. Silti se taika, joka Paluussa Rivertoniin ja Hylätyssä puutarhassa oli, on minulta kadonnut.
Jos romaani ei niin sanotusti toimi, niin se ei sitten toimi. Tämän lukijan näkökulmasta vika on siis sekä lukijassa että kirjassa. Nyt olen palannut taas omaan lukijarooliini ja nauttinut useammasta erinomaisesta kotimaisesta, joista paremmin lisää tulevissa bloggauksissa. Viihdyttävän ja hyvän lukuromaanin aika tulee sekin taas ja siihen lukuhetkeen kaipaan suosituksia. Mitä te luette, silloin kaipaatte helppoa, mutta kohtalaisen laadukasta kirjallisuutta, niin sanottua välipalalukemista?

30 kommenttia:

  1. Kiitän sinua Katja, että toit rehellisesti mielipiteesi julki. Itse olin arkajalka ja silottelin. Mietin myös mitä vikaa itsessäni lukijana on, kun tämä ja myös Sodasta ja rakkaudesta tuottivat tuskaa. Molemmat olin vähällä jättää kesken. Luin blogistasi, että pidät Cleavesta henkilönä, ymmärrän 'lukkarinrakkautesi' häntä kohtaan. Mutta siinäkin oli niin kevyttä ja kotimaisten elokuvien tekopirteää ansaikosmaista pallottelua, ettei rajaa.

    Odotan mielenkiinnolla mahdollisia suosituksia viihdyttävistä, mutta kohtuullisen järkevistä viihdekirjoista! Itselle parhaiten tuohon tarkoitukseen ovat sopineet dekkarit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kävin lukemassa juttusi ja kyllä sieltä rivien välistä näkyy, ettet ihan tälle kirjalle lämmennyt. Cleavesta pidän henkilönä ja pidin kovasti Little Been tarinastakin. Sodassa ja rakkaudessa on sekin tosiaan vähän turhan siloinen, mutta Mortoniin verrattuna laatuviihdettä.

      Dekkarit kyllä toimivat usein välipalakirjana! Ehkä seuraavaan kevyemmän kirjallisuuden ikävään sellainen.

      Poista
  2. Luin Mortonin Hylätyn puutarhan enkä pitänyt siitä kovinkaan paljon, joten nämä uusimmat ovat jääneet noteeraamatta – ehkä ihan hyvä niin. Paluun Rivertoniin aion kuitenkin joskus vielä lukea.

    Minulla on toiminut helpon tai helpohkon, mutta kuitenkin laadukkaan kirjallisuuden nälkään Sarah Watersin romaanit. Harmi, että olen jo lukenut ne kaikki, myös kääntämättömät :D Samaan nälkään huomaan toisinaan lukevani myös aikuisille suunnattua spefiä, vaikka toki genren sisällä on vaihtelua, että mikä nyt on sitä vähän kevyempää ja mikä ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Paluu Rivertoniin lie paras Mortonin kirja, tosin omaan mieleeni Hylätty puutarha oli enemmän. Tässä saattoi lukuaika vaikuttaa.

      Waters toimii kyllä aina! Hän on yksi suosikeistani lukuromaanien kirjoittajana. Olen lukenut kaikki suomennetut ja mietin, että pitäisikö lukea ne suomentamattomatkin. Ehkä! Onko sinulla hyviä spefisuosituksia?

      Poista
    2. Minä ainakin pidin kovasti niistä parista suomentamattomasta alkupään Watersista (Tipping the Velvet ja Affinity), joten suosittelen lämpimästi.

      Spefistä varmaan helpoimmin lähestyttävä ja/tai kevyin alalaji on maaginen realismi ja aika hyvin siihen lokeroon sopivista olen pitänyt paljon Sarah Winmanin kirjoista, mutta ne sinä oletkin tainnut lukea, ja Mari Strachanin kirjasta Hiljaisuus soi h-mollissa, se on kaunis. Helen Oyeyemin Boy, Snow, Bird ei ole ihan suosikkini, mutta se oli minulle juuri sellainen välipalakirja, jossa oli myös painavaa asiaa. En tiedä, miten muut Oyeyemin kirjat sopivat tähän, mutta kiinnostaisi kyllä lukea.

      Fantasian puolelta pidin kovasti Siri Pettersenin Odininlapsesta. Ja en tosiaankaan lue kamalasti fantasiaa, joten olin ihan yllättynyt!

      Dystopiasta tulee ensimmäisenä mieleen Emily St. John Mandelin Station Eleven. Eihän se mikään iloinen kirja ole, mutta kuitenkin helppo ja nopea. Myös äskettäin lukemani Rob Ewingin The Last of Us on samantyylinen, mutta aika ahdistava.

      Tuli muuten vielä mieleen, että kevyemmän kirjan nälkään tykkään myös lukea jotain hauskaa. Ei mitään huumorikirjoja, mutta Maria Semplen Missä olet, Bernadetten? ja Fredrik Backmanin Miehen, joka rakasti järjestystä tyylisiä kirpakan hauskoja, mutta myös koskettavia kirjoja.

      Ja Susan Fletcher (hänen kirjojaan sinä varmasti oletkin lukenut, muistan)!

      Poista
    3. Laura, kiitos monista hyvistä vinkeistä. Winman ja Fletcher ovat hieman epätasaisia: Kani nimeltä jumala ja Meriharakat olivat suuresti mieleeni, mutta Winmanin uusin jäi kesken, myöskään Fletcherin kahdesta viimeisimmästä en pitänyt. Mutta nyt mieleeni tuli Alice Hofmann, jonka kirjoista olen pitänyt juuri tällaisina välipalakirjoina. :) Odininlapsi voisi olla lukemisen arvoinen, törmäsin siihen hiljattain yhdessä työkirjassakin. Nuo mainitsemasi dystopiat aion googlettaa. ♥

      Poista
  3. Voi hyvänen aika, vai että ihan nauttii pommituksen keskellä kulkemisesta! Miten kirjailija voi kirjoittaa jotakin noin pöhköä? Juoni vaikuttaa siltä, että kirja voisi olla hyvä -sääli, jos niin ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, heh, tuli mieleen että voihan sitä nauttia kaikenlaisesta - mutta joo, tuo oli viihteessäkin liian paksua. Olisin halunnut pitää tästä, koska kaipasin sellaista kunnon tiiliskiveä, mutta täytyy jatkaa etsimistä. :)

      Poista
  4. Katja, olen sivulla 200 ja annan periksi nyt! R:kin sanoi, että 'älä hyvä nainen, sairastut vielä!' Minun pitäisi siis väkisin rämpiä vielä 450 sivua, tuhlata nuo hetket elämästäni, joka nyt on erittäinkin arvokkaampaa minulle kuin ennen tätä välisarjan kesää, en kestä, en kestä.

    Yritin myös Cleaven Sodasta ja rakkaudesta, mutta ei ole mun juttu, ei. Kummassakin muuten törmäsin tuohon kepeään suhtautumiseen sotaan, tragedioista suurimpaan. Onneksi vain toisen tilasin, toinen tuli vain...

    Olen muutaman tosi hyvän kirjan jälkeen varmaan lukujumisskain, mutta ei se ole syy tähän, että tämä kirja nyt jää tulematta blogiini, sillä kaipaan kovasti jotain euforian murtavaa, mutta kuitenkin hyvää kirjaa. Sen on pakko olla dekkari tai sitten joku vanhempi kirja, mutta on tuossa nyt yksi ihan uusikin...

    Sarah Waters on hyvä! Nyt suostuisin lukemaan jo senkin, missä on kannessa se kirkuva nainen. Siis: Jätin sen kirjan aikanaan kannen takia:) En tiennyt vielä silloin, mihin Waters kykenee.

    Oi, kunnon dekkari olisi hyvä pelastusrengas...

    Kiitos kritiikistä!

    <3

    (Otan hyllystä 5 vanhempaa ja 1 uuden ja katson, mihin tieni vie...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ehkä on hyvä, että luovutit - nautit laadukkaammista kirjoista, kuten minäkin. :) R oli myös oikeassa - elämään (!) mahtuu niin paljon parempaa luettavaa. ♥

      Cleaven luin ihan mielelläni, mutta se saattaa johtua siitä, että minulla on "soft spot" kyseiselle kirjailijalle ja Cleave voi kirjoittaa vähän löysääkin tekstiä.

      Lukujumi hyvien kirjojen jälkeen on luonnollinen olotila - onneksi sitten on taas lukuflown aika.

      Watersin Vieras kartanossa (se kirkuva nainen) on aika hyvä, toivottavasti pidät siitä.

      Poista
    2. Katja, taidamme olla pilalle hemmoteltuja kirjallisuuden suhteen:)

      Muistan oikein hyvin, että sinulla on "soft spot" Cleaven suhteen, minulla ei, joten otin hänet toisin ja sitten hyvästelin.

      Apu löytyi lähempää kuin uskoinkaan!

      Vielä en ole aivan varma, mitä luen joulunaikaan, mutta ehkä ainakin Tuomaista...

      Poista
  5. Yritän vasta kerätä voimia Mortoniin. Edellinen oli pettymys. Paluu Rivertoniin ja Hylätty puutarha olivat mahtavia mahtavia. Luulen, että olen väsymässä noihin. Otan välipalaksi nykyään mieluummin hyvän dekkarin. Muutenkin odotan tekstiltä muutakin kuin viihtymistä. Siis ihan selvä muutos minussa. Etsin jotain.
    Tässä sinulle rohkea ehdotus Harkness Lumottu. Hmm. Onneksi en näe ilmettäsi. Siinä on tarjolla yliopistoa, lukusaleja ja aikaa... ja sitä rakkauttakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, saa siis nähdä, mitä sinä pidät tästä. Dekkari on minunkin mielestäni usein mainio välipala ja koetankin löytää nyt hyvän sellaisen.

      Kiitos vinkistä. Lumottu kuulostaa kiinnostavalta, googletin sen. Nuo kirjat ja lukusalit sekä tietyt fantasia-ainekset voisivat toimia. Rakkautta en niin kirjoilta kaipaa (tai joiltakin, toki), mutta sellaista upottavaa tarinaa. Aloin jo vähän kiinnostua. :)

      Poista
  6. Mortonin kirjat ovat kiinnostaneet pitkään, mutta yhtäkään en ole saanut vielä luettua. Hyvä tietää, että tästä en ainakaan aloita. :)

    Olin nuorena oikein taitava ( :D ) lukemaan viihdettä, mutta nykyisin olen tosi monenlaiselle viihteelle allerginen. Tämä kuulostaa juuri sellaiselta, jota jaksaisin huonosti ja voisi nousta näppylöitä. :)
    (Ja tämä siis vähän värittäen ja pilke silmäkulmassa lausuttuna. :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, Mortonin kaksi ekaa kirjaa ovat varsin hyviä. Luin sen Paluun Rivertoniin Karoliinan Kirjavan kammarin Totally British -haasteeseen ja oli ihana uppoutua arvoitusromaaniin. Sellaisia Mortonin muutkin kirjat periaatteessa ovat, mutta huononevat ja viihteellistyvät romaani romaanilta.

      Minä en ole koskaan ollut kovin taitava viihteen lukija, mutten olen saanut allergiaoireitakaan. :D Tosin tästä kirjasta taisi tulla muutama näppylä. Onneksi luettava vaihtui jo ihan muihin. :D :D

      Poista
  7. Kiitos postauksesta ja rehellisistä mielipiteistäsi. Minulla tuo Mortonin kirja odottaa lukemista, aion kyllä yrittää, koska niin paljon olen pitänyt aiemmista kirjoista. - Mukavaa loppuviikkoa ja kirjamessujen odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, eipä kestä. Toivottavasti pidät tästä enemmän kuin minä. Krista ainakin piti, samoin Järjellä ja tunteella -blogin Susa. Ja kiitos samoin, ihanaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Kiitos rehellisestä mielipiteestä. Minulle tuottaisi jo alkuun ajatus noin pitkästä kirjasta tuskaa ja varmasti lopettaisin kesken jos se ei miellyttäisi. Yleensä jos joku kirja ei maistu, yritän kuitenkin lukea sitä mahdollisimman pitkälle. Joskus luovuttaminen vaan on paras vaihtoehto, mitäpä sitä tuhlaamaan aikaansa johonkin mikä ei kiinnosta, kun mielenkiintoisempaakin luettavaa löytyy. Lisäksi minulla tulee usein huonojen kirjojen jälkeen lukujumi, ettei oikein maistu lukeminen hetkeen, ei tiedä mitä lukisi tai ei nauti siitä täysin.
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, hihi, minä olen tosi hyvä jättämään kirjoja kesken, mutta joskus tarkoituksella luen näitä. On aika virkistävääkin huonon kirjan jälkeen tavallaan löytää taas jotain huikeaaa luettavaa. :) Luovutan jostain kirjasta vähintään parin viikon välein. Lukujumi tulee aina joskus, onneksi se menee ohi aikanaan. :)

      Poista
  9. Nora Roberts on mulle aivot narikkaan kirjallisuutta. Varsinkin nykyään ku Robertsin tyyli on muuttunut markan rakkauksien suuntaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, kiva että sellaista aivot narikkaan -kirjallisuutta on. Minulle Nora Roberts menee niin paljon viihteen puolelle, etten ole koskaan edes kokeillut hänen tuotantonsa lukemista. En varmaan kokeilekaan. Kate Morton kirjoittaa periaatteessa ihan hyviä lukuromaaneja, mutta niissäkin alkaa olla liikaa. Täytyy jatkaa sen oman viihdelajin etsimistä - aiemmassa kommentissa mainitut Sarah Watersin kirjat sekä jotkut dekkarit ovat aika mukavia tässä. :)

      Poista
  10. Voi voi... kun mullahan jäi jo Kaukaiset hetket kesken. Siihen tuli siis yllätysvaraus ja mun piti palauttaa se kirjastoon 100+ sivua luettuani. Yleensä tällaisessa tilanteessa lautan heti uuden varauksen ja luettuani jotain muuta välissä jatkan kesken jäänyttä. Mutta Kaukaisiin hetkiin unohdin laittaa uuden varauksen. Unohdin! Eihän sellaista unohda jos malttamattomana odotat pääseväsi ahmimaan tarinaa!

    Mitenköhän käy Salaisuuden kantajan kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jane, tiedätkö, minusta Kaukaiset hetketkin on tätä parempi. Mutta kannattaa tietenkin antaa kirjalle mahdollisuus. Toivon niin, että Kate Mortonista löytyisi sitä samaa taikaa kuin Paluun Rivertoniin ja Hylätyn puutarhan (oma suosikkini) kanssa. Yllättävän tähän tällaisia arvoitusromaaneja kuitenkin on.

      Poista
    2. Mortonista tulee niin ristiriitainen tunne. Ensin ne kaksi loistavaa suomennosta ja sitten tuntuu että laatu laskee kuin lehmän häntä. Samaan aikaan on kuitenkin se tunne takaraivossa, että nämähän ovat näitä hyviä romaaneja, joten tykkäänhän mä tästäkin, väkisinkin, vai väkisellä?

      Poista
  11. Vaikka minä kartan varsinaisia viihdekirjoja melkein kuin ruttoa, niin Moton on ollut poikkeus. Paluu Rivertoniin oli aikoinaan täydellinen lukukokemus (oikea kirja oikeaan aikaan), Hylätty puutarha oli ihan ok, vaikka siitä ei lempparia tullut ja Kaukaiset hetket taas upposi sitäkin paremmin. Tosin senkin osasin säästää juuri oikeaan hetkeen. Aion lukea tämänkin, vaikka Lontoon pommitukset kyllästyttävät ja Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa oli piinaa, mutta silti. En odota paljon, ja säästelen tätäkin juuri sitä oikeaa hetkeä varten. Katsotaan kuinka käy. Mortonin kirjathan eivät ole kovin kummoisia, sen myönnän minäkin, mutta kevyen kirjan nälässä tietyllä hetkellä ovat toimineet. Tiedän, että toisessa hetkessä viittaisin niille vain kintaalla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, aina pitää olla poikkeuksia. ;) Morton on ollut minullekin sellainen, vaikken varauksetta ihastunut Rivertoniinkaan. Mutta nyt tuntuu, että minun osaltani Mortonit on luettu - ellei tapahdu ihmeitä. Kaipaan joskus helppolukuisia mysteerejä, toistaiseksi Sarah Waters lie paras sellaisten kanssa. :)

      Poista
  12. Olen lukenut Mortonilta Paluun Rivertoniin, ja tuntuu, että se saa riittää.

    Miksi viihdekirja ei joskus viihdytä... Olen itse huomannut kompastuvani joidenkin viihdepläjäysten äärettömään raskauteen: kun teksti ei vaan lennä niin se ei lennä. Paluussa Rivertoniin tätä ongelmaa ei ollut, mutta hyvin monessa yrittämässäni.

    Nyt tulikin mieleen, että viihdettä pitäisi ottaakin taas lukuun, ties milloin viimeksi luin jonkin oikein hersyvästi kirjoitetun... Olisiko sulla suosituksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, luulen samoin: Morton ei varmasti antaisi sinulle kirjailijana kovinkaan paljon. Minä luen hyvin vähän varsinaista viihdettä (Mortoniin siis oikeasti ihan satsasin, mutta ei toiminut :)), joten en osaa suositella mitään. Tai osaan, jos ei ole jo tuttu: Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän. Se on ihana, sellainen kuplivan kepeä ja silti aina fiksu. Sitä suosittelen.

      Poista
    2. Katja kiitos vinkistä!

      Niin joo, eihän tässä jutussa viihdettä käsiteltykään, höpsö minä :)
      Tänä syksynä en ole löytänyt oikein hyvää lukuromaania, sellaista johon voisi uppoutua oikein sydänjuuriaan myöten... Semmoiset on ihan parasta joskus <3

      Poista
  13. Voih miten surullista luettavaa nämä kommentit. Itse rakastin tätäkin Mortonin kirjaa, kuten kaikkia muitakin (Hylätty puutarha vielä lukematta). Minusta tämä oli ihan uskomaton, viihdyttävä ja mukaansa tempaava. Henkilöt mielenkiintoisia ja juoni yllätyksellinen. Mutta mielipiteistä ei voi oikein kiistellä, mutta mä kyllä suosittelen ihan kaikille genren faneille. 😊

    VastaaPoista