sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Sieluni hymyt -haaste


Sieluni hymyt -haaste on kiertänyt ilahduttamassa kirjaabloggaajia. Kuten moni muukin haasteen saanut, pohdin minäkin sitä mitä onni tai onnellisuus on: mikä saa sieluni hymyilemään? Onko onni kokonaisvaltainen olotila? Onko onnellisuus jotain, johon täytyy pyrkiä? Eihän se ole vain jotain suoritettavaa? Toivottavasti ei. 

Onneen voi mahtua myös haikeutta, melankoliaakin. Sanon usein leikilläni usein, että olen pessimisti, silläkin kuluneen lausahduksen uhalla, pessimisti ei pety. Mutta se ei pidä paikkaansa, enkä usko tuohon sanontaan. Saatan tupsahdella, olla kiukkuinen ja omata turhanpäiväisen marttyyriasenteenkin, mutta en oikeasti ajattele mistään kovin pessimistisesti tai kielteisesti. Enimmäkseen siis hymyilen (sisäisesti!) ja odotan mukavia asioita tapahtuvan, mutta kaikkeen liittyy aina pieni annos melankoliaa. Tämä lempeä melankolia on hyvä asia, sellainen joka ei tee ihmisestä duracelpupua, vaan saa käpertymään omaan hyvään oloonsa ja viipymään siinä, ikään kuin samalla kertaa pitämään hetken rippeistä kiinni, vaikka hetki on jo ohi ja uusi koittamassa - uusi, hyvä hetki. En ole mikään kaikkeen tyytyvä Pollyanna, vaan ajattelen, että ilman väsymystä, ärtymystä, surua tai maailman painoa ei voi tuntea onneakaan.

Mutta niihin omakohtaisiin sieluni hymyilen tajunnanvirtaisesti isoja pieniä asioita luetellen. Tänä vuonna olen hymyillyt, joko hiljaa itsekseksi tai monellekin ihmisille iloa pulputen. Olen iloinnut arjesta ja juhlasta: illallisista ystävien kanssa, museokortista, sukulaisten kesken vietetyistä juhlista, metsäretkistä ja raikkaasta ulkoilmasta, sumuisista aamuista, brittiläisistä tv-dekkareista, pakastemansikoista ja ratkaistuista ristiriidoista.

Kaikki isot ja tärkeät asiat ovat elämäni perusta: perhe, lapset ja puoliso. Hyvät suhteen omiin vanhempiini ja sisareeni, appivanhempiini ja muihin suku- ja lähipiirin ihmisiin. Rakkaat ystävät ilahduttavat aina, olin heidän kanssaan yhteyksissä sitten päivittäin tai harvemmin. Ja niin, elämä itse on ihmeellistä. Kiitollisuuden paikkoja, monestakin syystä.


Kirjabloggaajana on selvää, että kirjallisuus saa minut onnelliseksi (no, toki tyytymättömäksi silloin kun luen jotain itselleni yhdentekevää kirjaa tai jos en saa lukemastani irti sitä mitä kulloinkin toivon). Se, että on sellaisia romaaneja kuin Elena Ferranten Loistava ystäväni, jonka juuri luin. Olen onnellinen oman lähipiirini kirjallisesta tuotannosta: Siitä, että muutama rakas ystäväni kirjoittaa ja heiltä julkaistaan romaaneja, siitä että olen saanut itse kirjoittaa tietokirjoja ja prosessit ovat sujuneet yllättävän vaivatta. Koen suurta tyytyväisyyttä, kun vain seison kotona kirjahyllyn edessä ja katselen kaikkia niteitä, jotka olen lukenut ja niitä joita en ole vielä lukenut. Että on rakkaita vanhoja kirjoja, joihin palata aina kun tarve on.

Olen niitä ihmisiä, jotka elävät osin tekemisestä ja osin haaveilusta. Vajoan usein haaveisiini, mutta toisaalta olen todella nopea "multitaskaaja" silloin vauhtiin pääsen. Tekeminen näin viikonloppuisin on aika tavallista kotoilua: leipomista, pyykkäämistä, terassin lakaisua, kevätkenkien etsimistä vintiltä (miten ihanaa muuten onkaan käydä "kenkäkaupassa" omalla vintillä ja huomata, ettei tänäkään keväänä tarvitse ostaa uusia kenkiä muille kuin lapsille)... Haaveilu taas: haaveilen jo uusista kirjoitushommista, Irlannista ja hieman muistakin maisemista, kevään ensimmäisestä ulkona grillatusta ruoasta, uudesta objektiivista kameraan, pitkistä yöunista ja uudesta kesämekosta. Ruoan osalta haaveiden pitäisi toteutua jo tänään. Viime yönä nukuin yhdeksän tuntia. Kyllä alkaa hymyilyttää!

Ylipäätään arjen pienet asiat tekevät nekin onnelliseksi: tummapaahtoinen kahvi aamulla (ihan suodatinkahvi kelpaa kaltaiselleni arkiselle naiselle), pakastimessa olevat pullat, eilisillan leffahetki perheen kanssa (miten melankolisella tavalla onnellista oli itkeä yhdessä kymmenvuotiaan kanssa Fenixin killan käänteitä), kiinnostava käsikirjoitus ja tikkarikulho töissä, aamukävelymusiikki (nyt olen kuunnellut paljon Joan Baezia ja Alanis Morrissettea) ja tietenkin valokuvaamiseen tarkoitettu light box, jonka sain ystäviltäni piristyslahjaksi alkuvuonna. Nämä tämän postauksen kuvat on otettu maljakko light boxiin laitettuna, valkoinen, sininen ja musta tausta tekevät melkoisen eron neilikoille:

(Kuviin tuli kohinaa, todellakin haaveilen uudesta objektiivista!)

Juuri nyt sieluni hymyilee kevätkelille, maasta pilkistäville raparpereille, auringolle ja kevätsateelle, eilen ostetuille kesäkukkien ja muutamien hyötykasvien siemenille. Sille, että lenkille pääsee ilman nastalenkkareita ja että perheen yhteisen leffaillan herkuksi oli sipsejä.  Ja tietenkin sille, että tänään aiomme meille kaikille uuteen taidemuseoon. Lenkki, taide ja sipsit, tasapainoa viikonloppuun!

Ehkä se vaan on niin, että sielu alkaa hymyillä ison ja pienen yhteensovittamisesta - tasapainosta, joka syntyy jostain kaoottisuuden ja levollisuuden yhdistelmästä?

Kiitos haasteesta kuuluu kaimalleni Kirjojen kamariin. Olen huono haastamaan muita, mutta lähetän haasteen nyt kahdelle sellaiselle bloggaajalle, jotka olen tuntenut ensin muista kuin blogikuvioista: Taikasaappaiden Heli ja Luomulaakson Maria, vastatkaa jos ehditte. Mikä saa teidän sielunne hymyilemään?

27 kommenttia:

  1. Tänään minun sieluni sai hymyilemään sade, joka sulattaa lumen loputkin rippeet pois. Aamukahvi. Ja tämä sinun blogikirjoituksesi: tulen aina onnelliseksi, kun huomaan miten meillä jokaisella on omat pienet asiamme, jotka saavat meidän hymyilemään. Ihanaa sunnuntaita sinulle Katja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, kiitos kommentistasi, joka teki minut hetkeksi onnelliseksi! Niin se vain, että nämä pienet teot tuovat hymyn huulille. Kiitos samoin, suloista sunnuntain jatkoa! <3

      Poista
  2. Eilen postasin samasta aiheesta ja sinun laillasi totesin, että arjesta löytyy onnea. Tänään onnelliseksi teki taaperon iloistakin iloisempi kikatus leikkipuiston keinussa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, luinkin postauksesi ja aion tulla kommentoimaan. Taaperon kikatus on ihana asia! :)

      Poista
  3. Kiitos haasteesta. Otan sen ilolla vastaan. <3

    Ihania sielun hymyjä olit löytänyt. Arjessa niitä aina on, kun vain pysähtyy ne näkemään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, ole hyvä! Olen iloinen, että vastaat tähän. <3

      Arjessa ovat usein ne parhaimmat asiat. Toki hankalat ja raskaat myös, mutta osa elämää kaikki tämä. :)

      Poista
  4. Arki onkin usein parhautta ja etenkin ne arjen ilonpisarat! No, tietysti myös matkat ja kirjat:)

    Ihastuttavan voimaannutta punainen kuvissa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, nimenomaan ne ilonpisarat! Ihana sana. Ja joo, matkat ja kirjat - ja haaveet, joita tarvitaan ja joista osan voi toteuttaakin. :)

      <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinne! <3

      Poista
  6. Kiitos haasteesta, otan sen vastaan ja kirjoitan aiheesta, ennemmin tai myöhemmin. Tällä hetkellä veikkaan, että ihan lähiaikoina en ehdi haasteeseen vastata.

    Ihania pieniä ja suurempia onnenasioita on tekstissäsi. Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heli, ole hyvä! Ja kirjoita sitten kun sopivalta tuntuu, tämä aihe ei vanhene. :)

      Samoin, keväistä ja hyvää alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Katja, kirjoituksessasi on paljon hymyjä.
    Nuo pikkuneilikat ovat kauniita. Minulla on samoja jaettuina oikein pikkuisiin maljakoihin vessan hyllyllä. Pidän varsinkin sinitaustaisesta kuvastasi sen iloisuuden vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hihii, vastasin aiheen mukaan. ;)

      Neilikat ovat ihania. Leikkokukat yleensäkin ovat, meillä on ollut tulppaaneja niin paljon, että tuli neilikoiden aika.

      Poista
  8. Ihana kaimani, sinä joka itse olet sellainen ajattelijatar <3 Onneen mahtuu myös lempeää melankoliaa, kyllä vain, miten kauniisti ja oikein sanottu. Ja niin, ehkä sielu tosiaan hymyilee juuri pienen ja suuren yhteensovittamisesta, kaaoksen ja levollisuuden tasapainosta...

    Onnen hetkiä ja kevätvaloa alkavaan viikkosi ja kiitos kun näin kauniisti vastasit haasteeseen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos sinulle haasteesta, kaima siellä! <3 Lempeä melankolia on juuri sitä onnellista lajia, pitkä alakulo ei. Minä mietin, että tasapainoisuus on onnea ja siksi tarvitaan hieman varjojakin, muttei liikaa, vaan enemmän valoa.

      <3

      Poista
  9. Ihana teksti. Ja niin sinua rakas ystävä. Hyvää keväistä viikkoa ja paljon onnellistuttavia asioita elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana ystäväni. Paljon kaikkea hyvää sinne! <3

      Poista
  10. Ihana teksti. Ja niin sinua rakas ystävä. Hyvää keväistä viikkoa ja paljon onnellistuttavia asioita elämääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että kun kommentoin kännykällä, niin kommentit tulee aina tuplana. Harmillista. Mut hyvää viikon jatkoa edelleen! <3

      Poista
  11. Siis grillasitte! Ja 9 t unet! Aijai, parasta arjen onnea <3! :)
    Minä odotan kirjapakettia postista, mmm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, ei grillattu! Bloggausta kirjoitellessa kuvittelin, että grillataan, mutta sunnuntaina oli kauhean sateinen ja kolea keli. Mutta ensi viikonloppuna!

      Kirjapaketit. <3

      Poista
  12. Mahtava ilopostaus, Katja! <3

    ja nuo kuvat, oih! Niin kauns tuo kolmen kuvan sarja! Light box kiinnostaa nyt sitten tietenkin minuakin...

    Mukavaa ja onnellista viikonjatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaisa Reetta <3

      Sinä saisit light boxilla aikaan tosi upeita kuvia! Minä en osaa sitä ihan luontevasti käyttää - tai keksi kaikkia käyttötapoja, mutta opettelua vaan... :)

      Aurinkoista, upeaa kevätviikkoa!

      Poista
  13. Olipa ihania juttuja paljon. Minä tunnistan tuon lempeän melankolian, se on kaiken pohjavirta minullakin, ja joskus väkevämmin esillä kuin toisinaan. Ja onni on minullakin noita arjen hetkiä, enimmäkseen niitä, koska elämä on enimmäkseen arkea. On paljon onnellisempi, kun osaa iloita pienistä asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, tykkään tuosta mitä sanoit: kaiken pohjavirta. On se! Ja sellainen, joka ei ole pysyvää alakuloa, vaan tavallaan jopa onnea korostava vastapuoli.

      Poista