perjantai 25. maaliskuuta 2016

Pääsiäishetkiä



Ensimmäinen pääsiäineni Etelä-Suomessa koskaan. Kiireisen alkuvuoden, kirjoitushommien, monenlaisten pohdintojen ja kaiken sälän jälkeen tarpeellinen lepotauko. Miten hyvää tekee vain olla: lukea kirjoja, tehdä pieniä retkiä, herkutella, ottaa aikaa itselleen ja tietenkin omalle perheelle. 



Tämänkin viikon varrelle on mahtunut paljon. Korot kopisten tuli viimein painosta ja olin sen tiimoilta radiossakin, Ylen Kultakuume-ohjelmassa. En edes leikilläni miellä itseäni "kulttuurivalmentajaksi" enkä ole uskaltanut kuunnella ohjelmaa. Mutta jos te uskallatte, niin täältä se löytyy. 

Kirjaostoksille ehdin eilen, ensimmäisenä pääsiäislomapäivänäni. Ostin muutaman kirjan, pääsiäislukemiseni lie tässä (Melenderin ostin jo aiemmin). Naparetki vaikuttaa huikealta!



Nyt on ollut aika keskittyä retkeilyyn. Kävimme aamupäivällä Haltialan tilalla Helsingissä, mutta liekö Helsingin Sanomien aamuinen juttu ollut syynä, että tilalla oli melkoinen ruuhka. Karitsat jäivät nyt jonojen takia näkemättä, mutta joku sentään osasi ottaa oman tilansa:




Me jatkoimme Fallkullaan pikkukilejä katsomaan ja sieltä kotiin. Loma jatkuu, on aika toivottaa:



29 kommenttia:

  1. Meilläkin on pitkästä, pitkästä aikaa pääsiäinen kotona! Tuntuu ihan oudolta, mutta toisaalta helottaa ettei tarvitse lähteä tuonne ruuhkaan ajamaan.

    Ihania kuvia, joista etenkin kaksi alimmaista saavat sydämeni lyömään kiihkeämmin:)

    Mukavatunnelmaista pääsiäistä koko teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, eikö ole aika leppoisaakin olla kotona? Vaikka outoa se kieltämättä on. Tämä on jotain, mitä olen melkein koko alkuvuoden kaivannut.

      Kiitos, säästinkin tarkoituksella nuo kaksi viimeiseksi.

      Samoin, hyvää pääsiäistä! <3

      Poista
  2. Meidänkin piti mennä Haltialassa käymään, mutta huono sää muutti ajatukset. Toisaalta ihan hyvä kun kerta porukkaakin oli siellä niin paljon :)

    Ihanaa pääsiäistä, meilläkin alkaa sairastupa olla paranemaan päin ja mieskin on koko ensi viikon lomilla niin nautitaan pääsiäisestä koko perhe! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, Haltialassa oli sellainen määrä ihmisiä, että sekaan mahtui juuri ja juuri. Autoilijoilla oli vaikea löytää parkkipaikkaa, lampolaan oli kymmenien metrien jono... Huh! Fallkullassa oli tilaa ja eläimiä pääsi katsomaan tosi hyvin. Menkää sinne, jos lähdette pääsiäisretkelle. :)

      Ihanaa, että olette tervehtymässä. Hyvää pääsiäistä ja lomaa! <3

      Poista
  3. Varsinaisen otuksen olet kuvannut. Paraisilla on jotain ylämaan karjaa. Olimme siellä kerran niin, että tämä lauma siirtyi meidän ohi. Siis siirtyivät yksin. Se oli hurja tunne. Olimme ihan luvallisella alueella. Mietin sanontaa, että aika kultaa muistot. Niin stadilainen kuin olenkin, niin kesäisin vein ja hain lehmiä laitumelta. Tuon eksoottisen lauman kanssa pidätin hengitystä ja toivoin olevani näkymätön. En olisi ikinä ottanut vitsaa ja töninyt niitä yhtään mihinkään. Ne olivat jättejä. Ja väitetään, että niitä ei ole. Pelkäsin tosissani.

    Minäkin odotan raukeaa olemista, lukuhetkiä ja joutilasta oleilua. Tosin tänään nousin 6.00 ja pumpun vaihtaja tuli seitsemän jälkeen ja patterit lämpiävät taas.

    Iloista pääsiäistä ja kevään odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, Haltialassa Helsingissä on enemmänkin näitä ylämaankarjaan kuuluvia lehmiä. Hauskannäköisiä! Minä en ole koskaan ollut tekemisissä lehmien kanssa, vaikka mummolassani oli karjaa kun olin pieni. Olin liiankin pieni silloin.

      Toivottavasti saat viettää leppoisaa kirjapainotteita pääsiäistä!

      Poista
  4. Aikamoinen karvainen sarvipää :) Varmasti elämys lapsille kun on aikuisillekin. Rentouttavia pääsiäispäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta K, on kyllä melkoinen. Komea otsatukka ainakin! :)

      Hyvää pääsiäistä sinulle!

      Poista
  5. Kaunista pääsiäistä, Katja!

    Kuuntelin keskiviikkoisen Kultakuumeen ja sinun osuutesi meni siinä erittäin hyvin. Niin rauhallisesti ja asiantuntevasti vastailit suht tiukkoihinkin kysymyksiin!

    Bea Uusman kirja on mainio lukukokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos ja sitä samaa sinulle!

      Ja ihanaa, että kuuntelit Kultakuumeen. Kysymykset olivat aika yllättäviä ja niihin oli vaikea vastata. Helpottaa siis kuulla, että meni ok.

      Aloitin Uusman kirjan eilen, se vaikuttaa kyllä hyvältä!

      Poista
  6. Kauniita muscareita ja nuo pikkuiset somat narsissit, mitä lajia lieneekään..Joo, haastattelu meni erinomaisen hyvin, kuuntele vaikka:)))

    Näkemisiin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, nämä ovat ihan niitä tavallisia pikkunarsisseja (tetejä?), meillä on myös perunanarsisseja.

      Kiva kuulla haastattelusta. :)

      Pian nähdään! <3

      Poista
  7. Fallkullaan voisi tosiaan yrittää ehtiä käymään. Kiitos vinkistä ja aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, Fallkulla on kyllä mukava paikka. Aurinkoista ja hyvää pääsiäistä sinne!

      Poista
  8. Jotenikn sympaattinen tämä jakki pitkine otsatukkineen:) Kauniit kuvat kevätkukista.

    Iloista pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, tämä sonni on kyllä metkan näköinen. Kiitos!

      Hyvää ja valoisaa pääsiäistä!

      Poista
  9. Ihanaa ja virkistävää pääsiäistä! Sulla onkin ollut niin kiireistä, että kotoilu tekee taatusti hyvää. Voi hyvin ystävä kallis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa pääsiäistä sinulle, rakas ystävä. Ja kyllä, kiireisen ja stressaavan alkuvuoden jälkeen tekee hyvää olla vaan.

      <3 ja iloista pääsiäisaikaa!

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihania kuvia! Suloista pääsiäistä sinulle ja perheellesi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia hiutaleita, kiitos. Valoisaa, hyvää pääsiäistä! <3

      Poista
  12. Ihanaa, hellivää pääsiäislomaa sinulle ja perheellesi! Ja täytyypäs kuunnella tuo ohjelma tässä jonakin hetkenä :)

    Kamarissani on sinulle onnenaiheinen haaste <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaimani, kiitos ja sitä samaa. <3

      Kiitos haasteesta! Otan sen ilolla vastaan, palaan siihen kun aika on sopiva. :)

      Poista
  13. Valoa ja iloa pääsiäiseesi!

    VastaaPoista
  14. Mainio tuo toiseksi alimman kuvan otsatukkainen kaveri! :) Eläimet on vaan niin <3 !

    Joko luit Melenderin? Huh mikä kirja! Minulla on totaalinen lukujumi, ja arvaan että menee aikaa, että tuosta toivun. <3

    Ihanaa pääsiäispyhien jatkoa sinne koko poppoolle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, tuo on! Se melkein käskee: matkusta Skotlantiin, niin näet lisää kavereitani! :)

      Mulla on Melender kesken. Olen lukenut sitä säästellen, yhden esseen illassa. Vielä on muutama jäljellä. Hieno kirja!

      Aurinkoista pääsiäismaanantaita sinulle! <3

      Poista