keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Korot kopisten Jyväskylän kirjamessuille


Eilen naistenpäivänä olin suunnittelemassa bloggausta, mutta sitten huomasin että olisin voinut uusia tämän viimevuotisen tekstini. Olen ihan samoin ajatuksin, vuodesta toiseen: Jokainen päivä voi olla naistenpäivä - toivottavasti onkin, sillä mikä onkaan tärkeämpää kuin rauha ja ihmisoikeudet.


Nyt sitten käännän kirjamietteeni jo Jyväskylään, jonne lähden messuilemaan lauantaiksi ja sunnuntaiksi. Lauantaina esiinnyn Amman kanssa Korot kopisten -kirjan merkeissä klo 15.30-15.55. Nisula-lavalla. Messut järjestetään Jyväskylän paviljongissa. Tulen messujen aikaan hengailemaan Nisula-lavan luona myös sunnuntaina, jolloin 11.30 haastattelussa on Maria Salonen kirjansa Axel Munthen jäljillä kanssa. Teos on yksi työkirjoistani, joten kuuntelen keskustelua mielenkiinnolla. Lisäksi haastattelen Markku Soikkelia Tieteiselokuvan käsikirjasta sunnuntaina klo 14.30. Muuten messuohjelmani on vielä auki, mutta kirjamessujen tunnelmaa odotan innolla: hyviä keskusteluja, tuttujen tapaamista, kirjabongauksia.


Tulkaa kuuntelemaan ainakin Ammaa ja minua! Kirjamme ilmestyy varsinaisesti pääsiäisen alla, eli pian. Tässä postauksessa esittelen kirjaa enemmän. Muistuttelen samalla, että kirjaa voi tilata kauttani hieman myyntihintaa edullisempaan 25 euron hintaan (sis. postikulut). Jos Korot kopisten kuuluu kevään kirjahankintoihisi, ota yhteyttä yksityisviestillä.

P.S. Ennen Jyväskylän-reissua koetan vielä blogata biisonikantisesta kirjasta.


(Kuvien koira ei liity kirjamessuihin, mutta se on muuten mukava tyttö.)

24 kommenttia:

  1. Miten fantastisia kuvia Sissistä, joka osaa poseerata hienosti ja selvästi hymyilee:)

    Mikä karman laki, että en nyt pääse messuille, kun ne ovat liki, mutta lokakuussa olen tulossa Helsinkiin, joten tavataan siellä.

    Nauti kirjamessuista sekä harjukaupungista, jossa on väkilukuun suhteutettuna enemmän ravintoloita kuin muualla Suomessa. Siinä Yhdessä Paikassa tarjoilee 1-2 MM-tason tarjoilijaa, kaikkea valvoo MM-tason hovimestari ja Napueta on saatavilla kuin myös aivan uskomattomia herkkuja. Jos kaipaa jälkkäriksi Romanovin mansikoita, niistä kannattaa soittaa etukäteen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Sissi on oikea naurukoira. :)

      Harmi, ettet juuri nyt pääse messuille, mutta Helsingissä sitten!

      Joskus ihmetyttää, miksi olen käynyt Jyväskylässä niin harvoin. Nimittäin Suonenjoki, josta olen kotoisin, on vain noin 90 km päässä Harjukaupungista. Mutta ehkä "meiltä" kulku on käynyt Kuopioon, jossa sielläkin on hyviä ravintoloita. Se yksi paikka kuulostaa hyvältä! Ja hyvää on Napuekin, maistoin viime syksynä Turun Tårgetissa.

      <3

      Poista
  2. Olisipa mukavaa tulla messuille, kun tuo matkakaan ei niin kovin pitkä ole..Mutta taitaa jäädä. Kirjaa odotan innolla.
    Mukavia messupäiviä!

    Ps, Sissi vauhdikkaimmillaan! Varmaan parhaat kuvat mitä hänestä on saatu ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, no, nähdään muuten pian ja kirjankin saat sitten. :)

      Sissi on tosiaan vauhdissa, mutta osaa se filmata kamerallekin. Kuvauksellinen koira. <3

      Poista
  3. Hyvää messumatkaa Katja!

    Olen kyllä suunnitellut jonain vuonna lähteä Jyväskylän messuille. Se on tuttu kaupunki. Nuorin poika opiskeli siellä viestintää ja ystäväpariskunta Kouvolasta muutti juuri sinne Jyväsjärven rannalle ihanalle alueelle, jota kutsutaan Manhattaniksi.

    Kävin lukemassa kaksi edellistä naistenpäiväkirjoitustasi, ovat kyllä päteviä vuodesta toiseen. Hyviä kirjoituksia!

    Minä olin ajatellut kirjoittaa Tomi Kontion kirjasta "Miten puhua miehelle". ;) Siinä on mm. ajatteluttavia ajatuksia isyydestä ja isän ohittamisesta erotilanteissa. Kirjoitan siitä varmaan, kunhan teen ensin välillä ihan muuta.

    Nätti koira, terhakka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos. Vastaan hieman myöhässä, mutta mukava messumatka oli. Jyväskylä on minulle vieras tuttu. Pitäisi käydä useamminkin.

      Tuo mainitsemasi Tomi Kontion kirja kiinnostaa. Olen lukenut työsyistä muita Tomi Kontion juttuja / tekstejä Tomi Kontiosta, mutten juurikaan hänen tuotantoaan. Tämä puute täytyy korjata!

      Sissi on aika vikkelä koira. :)

      Poista
  4. Ensinnäkin: en kestä näitä koirakuvia! Tuo on ihan liian suloinen otus :)
    Ja toisekseen: oikein ihanaa messumatkaa teille! Olisipa kiva piipahtaa Jyväskylään, vanhaan kotikaupunkiin, mutta nyt se jää kyllä tekemättä, kun on muuta ohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, hih, Sissi on kyllä! :)

      Kiitos, Jyväskylässä oli kivaa. Hauska kuulla, että se on vanha kotikaupunkisi.

      Poista
  5. Voi miten suloinen naurava hauva. :)
    Yritänpä tulla kuuntelemaan teitä messuilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tämä Sissi on sellainen naurukoira. :)

      Ihanaa, että tulit kuuntelemaan!

      Poista
  6. Ihana koiruli, oikein kuvauksellinen :)
    Mukavaa messuilua ja onnittelut vielä uudesta kirjasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kiitos. Tämä koira ikään kuin tykkää poseerata. :)

      Kiitos! <3

      Poista
  7. Jestas mikä suloisuus ja tuntuu, että hymyilee tänne asti. <3 Mukavia messuja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos, Sissi-koiran hymy kyllä valaisee mieltä.

      Kiitos! <3

      Poista
  8. Kuinka valloittava hymy! <3 Toivottelen mukavaa messumatkaa, Katja <3

    Minulla tuo biisonikansi piti tulla tänään, mutta viikonloppuun jää. Melkoisen ristiriitainen lukukokemus minulle kaikenkaikiaan, mutta Williamsin tekstin vahvuutta ei voi olla ihailematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. Hymykoira ilahtuisi, jos ymmärtäisi terveiset. <3

      Kirjoitit biisonikannesta todella hyvin!

      Poista
  9. Ihania messuja! <3
    Minulla on kesken juuri kyseinen biisonikirja, joten vielä en osaa oikein sanoa juuta enkä jaata. Hieman pitkäveteisiä kohtauksia kirjassa kuitenkin on, katsotaan mitä loppu tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos. <3 Tulenkin pian lukemaan sinun mietteesi biisonikannesta. Hieno kirja se oli!

      Poista
  10. Mukavia messuja ja menestystä kirjalle!

    Ihana Sissi!

    VastaaPoista
  11. Antoisaa messuilua ja korkojen kopistelua :)

    VastaaPoista
  12. Voi mikä ihanuus <3 tuo hymy ja ystävällisyyden tunne. En pystynyt keskittymään tekstin sisältöön. Hyviä messuja :) Ne valitettavasti menivät minulta ihan ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, Sissi on hyvin ystävällinen koira. :)

      Kiitos, oli kiva käydä messuretkellä Jyväskylässä. Seuraavan kerran messuilen varmaan sitten Turussa syksyllä.

      Poista