sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Kuvaterveisiä Tallinnasta


Hyvää lukurauhan- ja ystävänpäivää! Vietättekö näitä päiviä? Kenties jopa yhdistätte ne? Niin minä olen tänään koettanut tänään tehdä, koska aamupäivällä tapasin ystäviä vohvelibrunssin merkeissä ja ihan kohta jatkan hienoa japanilaista Kissavierasta. Blogikin alkaa kirjajuttujen puolesta päivittyä toivottavasti hieman tätä alkutalvea tiheämmin, sillä Amman ja minun Korot kopisten on nyt kustannustoimittajalla. Vielä on tietenkin korjailua ja viimeistelyä jäljellä, mutta suurin työ on tehty.

Koska kirjan suhteen on nyt pieni hengähdystauko, teimme eilen perheeni kanssa päiväretken Tallinnaan. Kaupunki oli talvellakin viehättävä, mutta lauantai-iltainen paluumatka laivalla olisi voinut olla melkoinen kokemus ilman hyttiä (olimme onneksi varanneet pienen sisähytin, jonne oli hyvä jättää talvivaatteet ja jossa vietimme paluumatkan; sinänsä Viking Linen XPRS oli mainio laiva matkustaa päiväseltään: kohtalainen buffet, hyvät ostosmahdollisuudet, siisti alus). Tallinnassa emme tehneet mitään erikoista, kävelimme vanhassa kaupungissa ja viihdyimme Maiasmokk-kahvilan vanhanaikaisessa, miltei wieniläishenkisessä ilmapiirissä. Pieni irtiotto teki hyvää. Nyt kohti uutta työviikkoa ja niitä kirjabloggauksia.









29 kommenttia:

  1. Hienoja kuvakulmia Tallinnasta! Jospa keväällä mekin käveltäisiin vanhan kaupungin katuja, ne on niin viehättäviä aina.

    Hyvää lukurauhaa ja ystävänpäivän iltaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Keväinen Tallinna on viehättävä, olen ollut siellä kerran juuri kevätaikaan työkaverien kanssa.

      Mukavaa ystävänpäivän iltaa! <3

      Poista
  2. Tallinna on aina niin kaunis; ihastuttavia kuvia! Meillä on sama kirja kesken ja myös minä aion viettää illan Kissavieraan parissa.

    Tunnelmallista ystävänpäivää ja lukurauhaa iltaasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, Tallinna on kyllä kaunis! En ole käynyt siellä kuin muutaman kerran, mutta nuo vanhan kaupungin kapeat kujat houkuttavat kyllä kävelemään.

      Kissavieras on aika ihana. <3

      Poista
  3. Täältä "pohjoisesta" tulee lähdettyä Tallinnaan harvoin, mutta kerran olen ollut talvisessa Tallinnassa ja tykkäsin vielä enemmän kuin kesäisestä.
    Ihania kuvia reissultanne! Minä huhkin vielä eilisen päivän hiihtokisojen muonituksessa ja illalla käytiin leffassa koko perhe. Oikein rentouttavaa perheaikaa ja akkujen latailua siis täälläkin 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, talvinen Tallinna on kyllä viehättävä. Minäkään en käy Tallinnassa kovin usein, täältä pääsisi helposti, mutta en tykkää oikein Viroon suuntautuvista laivamatkoista. Ruotsinlaivat ovat toinen juttu.

      Teilläkin oli viikonloppuna ohjelmaa. Vähän vaihtelua Korkoihin. ;)

      Poista
  4. Tallinna on varmasti kaunis tähän aikaan vuodesta, kun kevään merkkejä on jo ilmassa. Olin vähän aikaa sitten Tukholmassa samanlaisella pienellä matkalla, ja lyhyt irtiotto teki kyllä terää.

    Ihanan värikkäitä nuo tulppaanit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taina, Tukholmaan tekisikin mieli (ja Lontooseen, Dubliniin, Müncheniin... Vaikka minne!). Tallinna on ihana ja ennen kaikkea kaunis, mutta se on jäänyt minulle melko vieraaksi.

      Poista
  5. Aivan ihania kuvia ja tunnelmia Tallinnasta. Se on muuten todella kuvauksellinen kaupunki kaikin puolin. Ihanaa ystävänpäivää myös sinulle ja perheellesi <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katinka, kiitos. Tallinnassa on tosiaan paljon kuvattavaa. Toivottavasti teillä koko perheellä oli mukava ystävänpäivä. <3

      Poista
  6. Katja, ihanat kuvat taas kerran <3 Arvaa mitä jäin kaipaamaan: Ruokakuvia. Meidän hesalaienn tuttavapariskunta käy alvariinsa syömässä Tallinassa ja kaikki on kuulemma niin herkullista, ja ravitnolat tunnelmallisia etc. potensiin ääretön. Toki teillä oli lapset mukana, joten ehkä ravintolavalinnat hiukan eri...Hyvä vinkkaus tuo lauantai-illan paluu eli ei paljon houkuta - ainakan vielä. Tai sitten pitää olla hytti!

    Jos menen joskus Tallinnaan halua sinne syksyllä!

    Hyvää ystävänpäiväiltaa ja kiinnostavaa lukemista♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. <3 Ruokakuvia en nyt ottanut ollenkaan. Yhden kakkukuvan kyllä, mutta säästän sitä kirjapostaukseen. ;) Tallinnassa on paljon hyviä ravintoloita ja se on hyvin, hyvin keskieurooppalaishenkinen kaupunki. Luulen, että pitäisit vanhasta kaupungista. Syksyllä etenkin!

      Meillä oli hytti ja sen ansiosta paluu oli ihan ok.

      Mukavaa tiistaita sinulle!

      Poista
  7. Upeita kuvia! Tallinnassa on aina mukavaa käydä. Sydämellistä ystävänpäivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos! Tallinnassa voisi käydä useamminkin, viimeksi kävin kesällä 2014. :) Ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Ihania kuvia :)! Rentoa iltaa ja armollista arjen alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeita kuvia! Kummasti päivänkin retki muissa ympyröissä tekee hyvää. Tallinna on viehättävä aina.

      Poista
    2. bleue, kiitos. Pieni irtiotto arjesta piristää aina!

      Marjatta, Tallinna on todella nätti. Ihan kuin olisi käynyt jossain kauempanakin.

      Poista
  9. Ihanat kuvat Tallinnasta, kyllä tuonne kevätmatka olisi tarkoitus tehdä :)

    Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, keväinen retki Tallinnaan on varmasti hyvä suunnitelma! :)

      Aurinkoisia kevättalvitunnelmia!

      Poista
  10. En kyllä vietä kumpaakaan päivää. Molempia vietän aina silloin, kun aihetta niihin on :)

    Kauniita kuvia Tallinnasta ja kiva, että löysitte Maiasmokkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, minä vietän molempia - ja tietenkin mahdollisuuksien mukaan monta kertaa kuukaudessa. :)

      Sinun vinkkisi ansiosta päädyimme Maiasmokkiin. Tiesin sen toki aiemmin nimeltä, mutta että se oli noin ihana!

      Poista
  11. Näiden kuvien myötä tulee itsellekin kaipuu kuvata Tallinnan katuja ja kulmia. Kiitos tunnelmista ja hyvää (blogi)ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, toivottavasti pääset pian Tallinnaan kuvaamaan. :)

      <3

      Poista
  12. Kaunista. Kyllä vietän, kumpaakin päivää.
    Juuri sain tänä iltana luettua loppuun Zafónin Tuulen varjon. Värisyttävä lukukokemus.
    Hyvää ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos. Kiva, että vietät näitä päiviä, ne ovat tärkeitä.

      Tuulen varjon olen minäkin lukenut ja se kirja piti kyllä otteessaan.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  13. Tallinnan vanha kaupunki on niin kaunis. Ihania kuvia - rakastan etenkin tuota ensimmäistä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, on kyllä! Ihmettelen, miksi käyn Tallinnassa niin harvoin. Tai no, se paluumatka laivalla...

      <3

      Poista
  14. Kauniita kuvia.Tallinna on täydellinen paikka päiväretkelle! Viime kesänä jäi väliin mutta ei ehkä seuraavalla kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Tee ihmeessä kesäinen päiväretki Tallinnaan, jos aikataulusi vaan antavat myöten. Onhan siellä tunnelmallista ja niin nättiäkin.

      Poista