tiistai 16. helmikuuta 2016

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Otava 2010, Otavan kirjasto
Purple Hibiscus 2003
Suomentanut Kristiina Savikurki
Kansi Emmi Kyytsönen
328 sivua
Nigerialainen romaani

Tulin ajatelleeksi, että Jajan uhmakkuus muistutti Ifeoma-tädin  kokeellista purppuranpunaista hibiskusta, harvinaista kukkaa, jonka tuoksussa häivähti vapaus. Mutta ei se vapaus, joska hallitusaukiolla vihreitä lehviä heiluttava väki lauloi vallankaappauksen jälkeen. Tämä oli vapautta olla, vapautta tehdä.
Minun omat muistoni eivät kuitenkaan alkaneet Nsukkasta. Ne alkoivat kauempaa, ajasta jolloin kaikki hibiskukset meidän pihallamme hehkuivat hätkähdyttävän punaisina.

Nigeriassa kuohuu, mutta sisarukset Kambili ja Jaja elävät ulkoisesti turvattua, vaurasta perhe-elämää. Heidän isänsä on ankaran uskonnollinen mies, jonka käyttämät rangaistukset tekevät arjesta ahdistavan. Toisenlaista, vapaampaa elämää, viettävä Ifeoma-täti kutsuu sisarukset luokseen Nsukkan yliopistokaupunkiin, jossa kaikki tuntuu olevan toisin. 

Joskus ihmettelen itseäni lukijana, mutta kukapa ei niin tekisi. Nyt kummastelen sitä, miksi annoin Chimamanda Ngozi Adichien romaanin odottaa minua yli viisi vuotta. Luin näet Puolikkaan keltaista aurinkoa jo syksyllä 2010 ja vaikutuin romaanista niin, että päätin lukea lisää Adichieta ja ostin hänen esikoisromaaninsa aikomuksena lukea se pian. Muutama vuosi sitten kävin kuuntelemassa häntä Helsingin kirjamessuillakin. Mutta vuodet vierivät ja nyt blogiini viimein ehtivä Purppuranpunainen punainen hibiskus antoi vain odottaa itseään. Onneksi hyvä romaani ei vanhene ja tämä helmikuu oli yhtä oivallinen kuin mikä tahansa muukin ajankohta Kambilin tarinan lukemiseen.

Siinä missä aiemmin lukemani Puolikas keltaista aurinkoa oli yhteiskunnallinen, suorastaan poliittinen, on Adichien esikoisromaani vahvasti nuoren tytön kehityskertomus. Toki Nigerian tapahtumat, politiikka ja etenkin uskonto, ovat nytkin vahvasti läsnä, mutta romaanin voima syntyy sisältä, perheestä käsin. 

Tarina on voimakkaasti Kambilin, mutta myös Kambilin äiti ja hieman vieraammaksi jäävä, tärkeä veli Jaja, kokevat kaikki Eugene-isän julmuuden ja hellyysyritysten vuorottelun niin selkänahassaan kuin sisimmässäänkin. Eugene on kiinnostava romaanihenkilö, jonka teot - perheen rankaiseminen väkivallalla, katoliset katumusharjoitukset, hyväntekeväisyys, usko hyvään journalismiin ja ehkä, sittenkin, aito rakkaus omaan perhettä kohtaan - ovat ristiriidassa keskenään ja herättävät kysymyksen siitä, voiko paha ihminen tehdä hyviä tekoja tai hyvä pahoja? Mikä on se raja, jonka jälkeen ei enää voi puhua sovituksesta? Lukija ei kuitenkaan (tietenkään!) ole Eugenen puolella, vaan seuraa Kambilin selviytymistä.

Adichie kirjoittaa vaivattomasti tavalla, joka vetoaa tunteisiin, muttei tunnu surkuttelevalta tai halvalta, vaan raadollisuudessaankin realistiselta. Kerronta on konstailematonta, mutta taidokasta, ja suomentaja Kristiina Savikurki ansaitsee myös kehuja. Tarina tempaisee mukaansa eikä romaani jätä rauhaan lukutauoillakaan. Toki kirjassa voi nähdä paljonkin esikoisromaanille tyypillistä kasvukertomuksesta alkaen, mutta kauneudesta ja rosoisuudesta syntyy ehjä ja väkevä tarina: palmusunnuntain aattona uneliaat hibiskuksennuput antavat lupauksen kukkaan puhkeamisesta, mutta sitten seuraa päivä jolloin rankkasadetta myötäilee ulkova tuuli ja kaikki alkaa luhistua.

P.S. Adichien suhteen olen näköjään ylipäätään hidas lukija, sillä Kotiinpalaajatkin on ollut minulla ystävältäni lainassa pian jo kahden vuoden ajan. Nyt Purppuranpunaisen hibiskuksen jälkeen aion lukea sen melko pian, joten jos ystäväni siellä luet tätä, saat kirjasi takaisin (ehkä ;)) jo tänä keväänä!

17 kommenttia:

  1. Ihanaa että luit tämän! Adichie on yksi lempikirjailijoistani ja Purppuranpunainen hibiskus hieno kirja. Suosittelen kyllä vahvasti Kotiinpalaajia mikäli vain vähääkään sopii lukusuunnitelmiisi :) Itselläni on ihan kauhea tilanne kun olen lukenut nyt kaikki Adichien suomennetut teokset ja juuri tätä kyseistä teosta panttasin viimeiseen saakka sillä nyt ei olekaan mitään mitä häneltä lukea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kahden lukemani romaanin perusteella voisin kuvitella nostavani Adichien yhdeksi omaksikin lempikirjailijakseni. Kotiinpalaajat on ollut lukusuunnitelmissani jo sen kaksi vuotta, nyt täytyy kyllä lukea sen nopeammin kuin mitä tähän Hibiskukseen tartuin. :)

      Poista
  2. Minähän tykkäsin tästä enemmän kuin itse Puolikkaasta mutta tämä olikin eka Adichie minulle. Kotiinpalaajat on minullakin lukematta, muut suomennokset on kyllä luettu. Kyllä tämä on jo sellaista luottokirjallisuutta, ei minulle klassikkonälkään, vaan tietyllä tavalla kevyempää. Jopa hyvänmielen kirjallisuutta teemoista huolimatta (jos sallitte näin sanottavan), koska henkilöhahmot ovat usein niin ilmekkäitä ja jäävät elämään... Ja tarinat on hyvin kerrottuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. bleue, minä en osaa sanoa, kummasta pidin enemmän. Liikaa vuosia lukemisen välissä. :) Hienoja molemmat! Totta sekin, että painavista aiheistaan huolimatta Adichien romaaneissa on kepeyttä, viihdyttävyyttäkin, vaikkei kyse viihdekirjallisuudesta olekaan. Vahvaa kerrontaa.

      Poista
  3. Minullekin tämä oli ensimmäinen Adichie ja pidin romaanista valtavasti. Puolikas keltaista aurinkoa on myös hieno, mutta Hibiskus on jäänyt erityisen vaikuttavana mieleen. Muutenkin Adichie on loistava kirjailija - silti hänen novellikokoelmansa odottelee hyllyssäni avaamattomana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, Adichie on kyllä lahjakas. Hänen kirjansa jäävät mieleen pitkäksi aikaa, mikä on oikeastaan aika harvinaista.

      Poista
  4. Minullakin on tämä aina vain odottamassa lukuvuoroaan, mutta joskus ne parhaatkin kirjat joutuvat odottamaan kohtuuttoman kauan, kun hyvää ja kiinnostavaa luettavaa vain on niin tolkuttoman paljon, ja lukuaikaa aivan liian vähän, huoh. :)

    Olen lukenut Adichielta kaksi teosta, sen novellikokoelman ja Kotiinpalaajat. Ensimmäisestä pidin, ja toiseen rakastuin aivan vallan. Pitäisi saada loputkin kaksi suomennosta luettua, mutta jos sitä vaikka kesälomalla ehtisi. :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, niinpä! Usein loistavat kirjat odottavat lukuvuoroaan - mutta sinä samana aikana tulee luettua jotain muuta yhtä hyvää. :) Lukuaikaa saisi kyllä aina olla enemmän!

      Kotiinpalaajat pitää minunkin lukea mahdollisimman pian.

      <3

      Poista
  5. Tämä oli minunkin ensimmäinen Adichie ja luin melkein heti Puolikas keltaista aurinkoa, johon ihastuin ikihyviksi, vaikka se on kauhea tarina ja samana vuonna luin myös novellikirjan Huominen on liian kaukana ja Kotiinpalaajat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, oi, olet lukenut Adichiet! Minä vasta kaksi, mutta täytyy lukea toisetkin kaksi suomennettua. Hieno kirjailija!

      Poista
  6. Onpas hauska sattuma, että luit tämän nyt, sillä tämä on minullakin tämään kevään uudelleenlukulistallani. Tulee olemaan jännää lukea Adichieta suomeksi, sillä kaikki muut olen lukenut englanniksi. Muistan vaikuttuneeni tästä ekalla lukukerralla. No, muuten en tietysti lukisikaan uudestaan ja haluan tuoda Adichieta myös blogiini, sillä olen lukenut hänen teoksensa jo ennen blogiaikaani. Paitsi tietysti feministikirjan, josta siitäkin juttua myöhemmin.

    VastaaPoista
  7. Adichie on verraton kertoja! Ja kaikki kirjat ovat omilla tavoillaan niin hyviä.
    Hänen luomansa maailma on ehjä, epiikka on vahvaa, ihmiset eläviä. Ja tosiaan, kirjojen maailma ottaa sisäänsä, pysyy mielessä kauan.

    VastaaPoista
  8. Olen kai lukenut kaikki Adichien romaanit (ja erään hänen novellikokoelmansa) ja niistä voimakkain minulle on edelleen Puolikas keltaista aurinkoa. Toki tämä Hibiskuskin on ravisteleva, samoin Kotiinpalaajat. Nuo Adichien romaanit ovat melko erilaisia keskenään, mistä iso plussa kirjailijalle.

    VastaaPoista
  9. Katja, minuullakin on tämä odottamassa. Tästä tulee ensimmäinen Adichie sitten kun...

    <3

    VastaaPoista
  10. Olen lukenut Adichielta kaikki suomennetut teokset, ja hän on yksi suosikeistani. :-) Puolikas keltaista aurinkoa on ollut kaikista vaikuttavin lukukokemus, mutta hienoja ovat olleet muutkin. Kunpa häneltä tulisi pian lisää. :-)

    VastaaPoista
  11. Vau, kylläpä kuulostaakin hyvältä. En ole Adichien teoksiin tutustunut, mutta ilmeisesti kannattaisi. Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista
  12. Vau, kylläpä kuulostaakin hyvältä. En ole Adichien teoksiin tutustunut, mutta ilmeisesti kannattaisi. Kiitos tästä! <3

    VastaaPoista