torstai 3. joulukuuta 2015

Andrés Neuman: Vuosisadan matkustaja


Andrés Neuman: Vuosisadan matkustaja
Tammi 2015, Keltainen kirjasto
El viajero del siglo 2009
Suomentanut Tarja Härkönen
Kansi Eevaliina Rusanen
608 sivua
Kustantamosta
Argentiinalais-eurooppalainen romaani

Oliko Wandernburg yhä sama paikka? Vai muuttuiko se koko ajan toisennäköiseksi sen lisäksi että se vaivihkaa siirtyi paikasta toiseen? Oliko sillä jokin tietty ulkomuoto vai oliko se pikemminkin puuttuva tila, eräänlainen valkoinen läiskä kartalla? Voivatko nuo paljaat, vilkkaat ja valoisat kadut olla samoja jotka vielä kuukausi tai pari sitten olivat äänettömiä, kylmiä ja synkkiä?

1800-luvun alkupuolella Eurooppa on monenlaisen uuden kynnyksellä: höyryjunat kulkevat, kirjallisuudessa on erilaisia virtauksia, keskustelu salongeissa vilkasta. Varsin vilkasta keskustelu on myös Wandernburgissa, jonne salaperäinen matkamies Hans saapuu aikeenaan viettää kaupungissa vain yksi yö. Vuorokausi vaihtuu toiseksi, kolmanneksi, viikoiksi, kuukausiksi ja Hans vain viipyy Wandernburgissa. Hän tutustuu kaupunkilaisiin, joista läheisimmäksi muodostuvat viisas posetiivari, espanjalainen kauppias Álvaro ja Sophie, porvarisperheen vapaamielinen tytär. Sophien salongissa käydään kiihkeitäkin keskusteluja. Mutta mikä on sallittua ja mitä kaikkea Wandernburgissa tapahtuukaan?

Andrés Neumanin romaania Vuosisadan matkustaja voisi tapahtuma-ajankohdastaan huolimatta luonnehtia nykyaikaiseksi suurromaaniksi. Se on sekä juoni- että ajatusromaani, jossa oppinut keskustelu kohtaa tarinallisia koukkuja. Toki se on myös mitaltaan laaja. Lukija ei saa olla hajamielinen, jos ja kun haluaa pysytellä kärryillä niin salongin keskusteluissa kuin Wandernburgin kujilla; Kaupungin kadut ja rakennukset kun näyttävät vaihtavat öisin paikkaa ja paikallisetkin saattavat kotikulmillaan joutua eksyksiin.

Neuman on mahduttanu romaaniinsa paljon: 1800-luvun alun keksinnöt, aatteet ja kirjallisuus avautuvat lukijalle kuin kaleidoskooppinen teatteriesitys. Esirippu nousee, koittaa uusi keskustelu, sen seurauksena myös monenlaisia tapahtumia, erotiikkaa ja salaperäisyyttäkin. Romaanin innostavin anti kiehtovan tunnelman ohella ovat ehdottomasti keskustelut. Ja millaisia ne ovatkaan! Vastakkaisia näkemyksiä omaavien keskustelijoiden vilkas ajatustenvaihto poukkoilee Euroopan ytimen yhtenäisyydestä retoriikan heiluriin.

Vaikka Vuosisadan matkustaja sijoittuu liki kahdensadan vuoden taakse, on Neumanin vuonna 2009 kirjoittama romaani tietenkin postmoderni: ihmiset ovat alati kiireisempiä, matkustamisen sijasta jonnekin saavutaan; pyhänvietot ovat uskonnollisuuden naamion taakse kätkeytyviä maallisia juhlia. Omassa ajassaan elävä lukija voi tehdä tulkintoja vaikkapa Euroopan unionista. Poliittinen kannanotto on myös Hansin pitämä fryygialaismyssy, Ranskan vallankumouksen eräs symboli. Aivan varauksetta wandernburglaiset eivät Hansiin suhtaudukaan. Viisauksiakin, mutta onneksi vailla coelhomaista filosofointia, kirjassa on: onni löytyy omien ajatusten lennosta, siitä että avaa silmänsä.

Minulle kävi kyllä samoin kuin (oletukseni mukaan) Ompulle siinä mielessä, että vaikka heti alussa tunnistin romaanin hienouden, pääsin romaaniin sisälle vasta ajan kanssa: koin ensin ulkopuolisuutta, vaikka viehätyin oikeastaan kaikesta. Vaikka Neuman kuvaa aatesuuntausten, kirjallisuuden ja politiikan ohella myös intohimoa, kertoo hän kaikesta kuin linssin läpi: päähenkilöiden mielenliikkeitä on vaikea tavoittaa. Ehkä niin on tarkoituskin. Siksi totean, että  jos olisin elänyt salonkikeskustelujen aikaa, olisin luultavasti aluksi seurannut keskustelua hiljaa, mutta pikkuhiljaa tempautunut keskusteluun, kenties väittelyynkin. Suurella innolla, totta kai.

Kokonaisuus onkin nautittavaa luettavaa. Vuosisadan matkustaja on niitä romaaneja, jotka palkitsevat lukijansa. Neumanin kerronta sekä vetää että kieppuu: Wandernburg on koko ajan hieman sijoiltaan, keskustelut polveilevat yleisestä yksityiseen, eroottinen halu sekoittuu kirjallisuuteen ja ihanteisiin. 1800-luvun alkupuoliskon moderni on raikasta.

Vuosisadan matkustaja ansaitsee paikkansa Keltaisessa kirjastossa. Se on tarinallinen sivistysromaani, upea matka jonnekin eurooppalaisuuden ytimeen.


-
Ompun lisäksi Ulla ja Kaisa Reetta ovat käyneet kirjallisessa Wandernburgissa.

15 kommenttia:

  1. Kyllä sinä Katja aika lailla oikein tulkitsit. En todellakaan päässyt tähän kovin helposti sisään ja meinasin jopa heittää sikseen, mutta kun tiesin, että Bolano arvosti Neumania ja minä taas Bolanoa niin jatkoin lukemista sitkeästi. Ehkä on tosiaan juuri niin kuin kirjoitit, että lukijan ei ole tarkoituskaan päästä mukaan tapahtumiin, vaan enemmänkin tarkkailla sitä, mitä tapahtuu. Innostuin tästä varsinaisesti vasta blogatessani. Sophie oli minullle tavallaan tulkki, jonka avulla pääsin Neumanin maailmaan. Mielenkiintoinen romaani kerrassaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bolaño on vietellyt minuakin vaikka minne, mutta nyt minusta tuntuu, että luen Katjaa rivien väleistä ja koska keskittymiskykyni on nyt heikoimmillaan ja voin ottaa tässä kuussa enää lukuun vain yhden kaiken huomioni vievän romaanin, ajattelin valita sen, jossa käsitellään feminismiä ja juutalaisuutta ja mitä kaikkea se olikaan eli niitä alati kiehtovia aiheita. Aloitan sen nyt, sillä ensi viikolla jo äidillä, jossa ollaan hänelle läsnä, eikä tilaisuutta lukea rauhassa.

      Minusta kirjan kansi on hirveän sympaattinen ja kaunis ja pidän myös kirjan nimestä.

      <3

      Poista
    2. PPS. Ja kaiken huipuksi nyt otimme sen HBO kuukauden ja teidäthän minut ja The Affairin...,mutta en vanno ettekö tätä lukisi, katsotaan, katsotaan...

      Poista
    3. Omppu, ymmärsiis siis aika lailla oikein. Minulla kävi samoin ja alku oli hankalaa, vaikka tekstiltään lumoavaa. Sitten otin romaanin mukaan ainoaksi matkalukemisekseni Osloon ja pikkuhiljaa solahdin Wandernburgin maailmaan - ehkä hieman ulkopuolisena, mutta niin oli hyvä.

      Poista
    4. Leena, tässä ei ole rivien välejä. ;) Pidin siis kirjasta paljon. Huomaan, että usein pidän eniten niistä kirjoista, joiden kanssa täytyy tehdä vähän töitä. Laaturomaani, joka ottaa aikansa ja palauttaa osin uskoa Keltaisen kirjaston uusiin kirjailijoihin. <3

      Ja kiitos: otin kuvan Oslossa siellä samassa ravintolassa, jossa oli nukenpäitä. Tunnelmallinen paikka ja sopi tunnelmaan.

      Onnea HBO:lle! Meillä on Netflix ja Viaplay, mutta J ja lapset katsovat enemmän. Pitäisi löytyy joku uusi sarja paikkaamaan Downton Abbeyn jättämää aukkoa. Onneksi DA:ssa on vielä jouluspesiaali tulossa loppiaisen seutuun.

      Poista
  2. Oi, tämä juuri matkailee minua kohti... Odottelen uteliaana, että pääsen kurkistelemaan salongin keskusteluihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, oi! Uskoisin, että nämä keskustelut kyllä tenhoavat sinuun. <3

      Poista
  3. Täytyykin pitää silmät auki tämän varalta. Kuulostaa mielenkiintoiselta

    VastaaPoista
  4. Olin kauhuissani Hansin saapumisesta. Ihan tosissani. Walter Moody uuvutti minut loppuun Hokitikan pikkukaupungin saluunassa Eleanor Cattonin Valontuojissa. Saatoin kuitenkin huojentua pian, sillä tarina kulki sujuvasti. Vuosisadan matkustaja on vuoden parhaimpia kirjoja. Ei paras, mutta parhaimpia. Olen jotenkin tylsä, mutta en ole laskenut koko vuonna jälkeen tulleita ohi.... Toinen juttu. Tämä sanomani ei liity tähän kirjaan, vaan yleisemmin alan turtua näihin katuihin, jotka muuttavat suuntaa tms. Että sitä voisi rajoittaa. Yhtä kyllästynyt olen lainaukseen valkoisesta puutarhasta.

    Keltainen kirjasto on ollut minulle nautinto tänä vuonna, koen paremmaksi kuin viime vuoden. Tämä on tietenkin henkilökohtaista. Tunnen kiinnostusta ensi vuoteen, mahtavia kirjoja tulossa.Luen parhaillaan Saramagoa, mutta en ole ollenkaan varma, kumpi meistä voittaa. Olen pitänyt hänen kirjoistaan. Itsestäni minä vikaa etsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, olitko? Minäkin uuvuin Valontuojia lukiessani, mutten tätä lukiessani edes miettinyt Cattonin kirjaa. :) Neumanin romaani on hieno.

      Keltainen kirjasto taas se laatukirjojen sarja, joka se on aluksikin ollut. uusi Saramago-suomennossa odottelisi muuten hyllyssäni.

      Poista
  5. Tämä kirja on yksi tämän vuoden helmistä! Pääsin jostain syystä heti tarinan sisään ja melkein kyynelehdin kun kirja loppui, en millään olisi halunnut jättää Wandernburgilaisia ja heidän keskustelujaan, niitä jäi ikävä - niin salongin kuin luolankin puoleisia. Vuosisadan matkustaja pääsee mun Globaliaan -ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ihana kommentti, kiitos! Minä kyllä raaskin jättää Wandernburgin ja olin hieman helpottunut, kun kirja loppui, mutta Globalia-ainesten äärellä toki ollaan tämän suhteen täälläkin. :)

      Poista
  6. Kävin Wandernburgissa, olipa kiehtova reissu! Matka eurooppalaisuuden ytimeen - hienosti sanottu, juuri noin. Alku oli minullekin hankala, mutta hitaasti vietellen tarina vei mukanaan.

    VastaaPoista