lauantai 19. joulukuuta 2015

Älyttömät joululahjat -haaste


Liisa ja Kaisa Reetta muistivat minua mukavalla haasteella, jossa tehtävänä on listata kolme älytöntä joululahjatoivetta. Joulun ja lahjojen ystävänä aloin heti miettiä monenlaista. Tulin toki siihen tulokseen, että mikään toive ei ole sinänsä älytön, mutta mahdottomia toiveita on ja niitä tässä haasteessa on tarkoitus listata.

Ensimmäinen toiveeni taitaa olla yhteinen monille: Valkoinen joulu. Rakastan talvea, lumettomuus tuntuu niin pahalta että melkein koskee. Ja uskokaa tai älkää, en nelikymppisenä ole koskaan kokenut täysin lumetonta joulua. Lumi tuo jouluun ripauksen satua, tekee maailmasta kauniin, luo oikean talvimaiseman ja saa sydämen sykähtelemään onnesta.

Toiseksi toivon laulutaitoa. En usko siihen, että mitä vaan voi oppia kun tarpeeksi harjoittelee. Monia asioita voi, mutta minä ikävä kyllä laulan ammuvainaan nuotilla vaikka muuta yrittäisin. Rakastan musiikkia ja viimeksi viime sunnuntaina Oopperan leffabrunssilla ihastelin miltei ylimaallisia lauluääniä. Laulunlahja olisi huikea joululahja.

Kolmanneksi toivon vinttikamaria ullakkohuoneistoa Lontoosta. Olisi ihanaa omistaa asunto jossain Kensingtonin tai Covent Gardenin tienoilla ja viettää siellä joskus viikonloppu, joskus puolisen vuotta. Käväistä puistokävelyillä ja iltapäiväteellä, ottaa valokuvia, kirjoittaa, viettää puoliksi turistin ja puoliksi asukkaan elämää Lontoossa. Mitään brittiläisten talojen kylmyys- tai homeongelmia ei tietenkään olisi, eikä tietoa englantilaisen luokkayhteiskunnan ongelmista, pelkkää ihanuutta vain.

Kyllä sitä voikin toivoa kaikenlaista! Luminen joulu saattaa olla mahdollinen, riippuu tietenkin siitä missä joulunsa viettää. Laulutaito on ehkä liian kauas karkaava haave. Asunto Lontoossa toteutuu, jos voitan lotossa (eikä nyt huomioida sitä, etten koskaan lottoa!). Onneksi on monenlaisia toteutumiskelpoisiakin joulutoiveita, joista yksi muuten on se, että saisin kuvassa näkyvän jouluruusun istutettua kukkapenkkiin ja ennen kaikkea säilymään hengissä yhtenä kotipihan kaunottarena.

Haastan Amman, Jennin ja Susan listaamaan omat älyttömät joululahjatoiveensa.

Joulutunnelmaista viikonloppua!

42 kommenttia:

  1. Hei mahtavia toiveita, täällä olisi valkoinen joulu ja hei kesät ehdottomasti asuen Lontoossa ja talvet Ausseissa. <3 Välillä voisi kylpeä Islannissa. Aah täydellistä.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, valkoinen joulu taitaa tänä vuonna ainakin eteläisessä Suomessa olla todellakin vain toive. Nyyh. Mutta aina voi kuvitella. :) <3

      Islantiin olisi ihanaa matkata.

      Hyvää jouluviikkoa!

      Poista
  2. Kohtalotoveri täällä laulutaidon/taidottomuuden suhteen. Taas lasten joulujuhlassa mietin, että olisi kivaa vetää enkeli taivaata niin kuin mies vieressä, komeasti kuuluvasti ja ennenkaikkea nuotilleen. Sitä vastoin tyydyn liikuttelemaan huuliani... Onneksi lapsista vain toinen on perinyt asian, toinen laulaa kuorossa.

    Hyvää joulunodotusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, älä muuta virka! Olisi upeaa osata laulaa. Nimimerkillä Toinen huulten liikuttelija. Meillä molemmat lapset ovat minua musikaalisempia, mikä tietenkin ilahduttaa.

      Samoin, jouluiloa sinne!

      Poista
  3. Voi, ihanat toiveet! Tuo lauluaääni olisi niin haluttu täälläkin! Ja kyllä, Lontoo, kyllä! Kyselin töissä lapsilta, mikä on heidän suurin joulutoiveensa. Olin tosi liikuttunut, kun kaikkien lahjatoiveden lisäksi 4 v poika sanoi hiljaisella äänellä toivovansa lunta. Ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sama siis sielläkin. Voi meitä laulunlahjattomia. Onneksi on ihanaa musiikkia - sulla erityisesti siellä kotonakin! <3 Oi, mikä lahjatoive nelivuotiaalla!

      Poista
  4. Kiitos Katja <3 Aivan mahtavat toiveet sinulla! Kattohuoneisto Lontoosta kelpaisi minullekin, mutta itse asiassa Helsinkikin pakkaisi tällaiselle periferian asukkaalle. Laulutaitoa minulle on suotu, mutta ihan hävettää tunnustaa, etten sitä lahjaani ole viime vuosina käyttänyt kuin tuutulauluihin. Viime päivinä olen sattumoisin asiaa ajatellut paljonkin, päättänyt ryhdistäytyä edes kotona lauleluun.
    Valkoista joulua jännäämme täällä pohjoisessakin. Viime yönä lunta tuli tosiaan ihan rutkasti. Lumityöt eivät olleet kovin sujuvat, sillä tällä on myös pari astetta lämmintä ja lumikolallinen lunta painoi noin tonnin. Se hyvä puoli huomisen vesikelistä on, että saatoin fuskata ja raivasin ainoastaan autonmentävän uran pihamaalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, toivottavasti otat haasteen vastaan. <3 Tiedätkö, kyllä minäkin voisin ottaa asunnon Helsingistäkin, jostain Ullanlinnan tienoilta - no, Kruununhaka ja Etu-Töölökin kelpaisivat. En ole koskaan asunut Helsingissä, joten katselen kaupunkia ihan turistin silmin.

      Toivottavasti Savossa on edes lumenrippeitä jouluna.

      <3

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kyllä sitä pakatakin pitäisi, jos lähtisi Helsingin- tai Lontoon-asunnolleen. ;) :D

      Poista
  6. Ai että, tuo lontoolainen ullakkohuoneisto passaisi minullekin! <3

    Ihanat toiveet! Ja hei, eihän sitä koskaan tiedä, vaikka joku vuosi kirjoittelisit meille joulupostausta Kensingtonissa sijaitsevassa ullakkokodissasi, aarioita luritellen... Ja tietenkin sataisi paljon ihanaa, tähtikirkasta lunta...

    Kiitos Katja tästä, ihanaa lauantaipäivää! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kohta meitä olisi Lontoossa monta kirjabloggaajaa. <3

      Ja niin, eihän sitä koskaan tiedä. Joulu on ihmeiden aikaa. ;)

      Hyvää jouluviikkoa sinulle!

      Poista
  7. P.S. Näin joulun aikaan sallittakoon ihana-sanan tautologia ;) <3

    VastaaPoista
  8. Oi sun kanssasi: Jaan kaiken, piatis muutan vähän viimeistä. Siis koska et minua haastanut, kerron omani;) Valkoinen joulu on sama, sekä tätä et tiennyt minusta: Jos rahaa riittäisi matkojen ja remonttien jälkeen, alkaisin ottaa laulutunteja! Dannyn täti oli aikanaan opettajani ja hän hoki usein, että minun pitäisi ottaa laulaminen vakavasti ja sanoi, että olen puhdas altto. Mitä se sitten tarkoittaakaan, mutta laulaminen tekee hyvää ja kuuntelen paljon maailman parhaita laulajia, muitakin kuin Adelea eli myös oopperaa.

    Viimeisessä meillä tulee hajonta, sillä antaisin melkein vaikka mitä, paitsi en perettäni ja terveyttäni, jos saisin asunnon meren rannalta.

    Onni sinulle valkeista jouluista! Minulla oli monta mustaa joulua rannikolla, täällä Keski-Suomen saarella en muista yhtäkään mustaa jouluaattoa. Viime vuonnakin oli pitään lumetonta ja jouluruusu kukki jouluviikolla puutarhassa, mutta aattona oli jo lunta.

    Tuikkivia joulunodotuspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ihanaa että kerroit omasi. <3 Valkoinen joulu, totta kai! Sinulla on ollut varmasti loistava laulun opettaja aikanaan. Puhdas altto - osaat siis laulaa! Minäkin kuuntelen musiikkia Adelesta oopperaan, mutta kelpuutan myös punkin. Vain iskelmää vierastan, ja teknoa yms.

      Sinä haluan asunnon meren rannalta, minä Lontoosta. Meren rannalta voisin ottaa Isosta-Britanniasta - tai lomakodin Italiasta. :)

      Tunnelmallista jouluviikkoa! <3

      Poista
  9. PS. peretäni=perhettäni;)

    Haluaisin kyllä muuttaa Itävaltaan, mutta ei se taida olla ihan yksinkertaista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkei, mutta kenties asunnon pitempiaikainen vuokraaminen? :)

      Poista
  10. Voi, valkoinen joulu on haaveissa täälläkin. Ja kylläpä kelpaisi sekä laulutaito että asunto Lontoosta... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, jatketaan siis haaveilua. Ties vaikka joku vielä toteutuisi. :)

      Poista
  11. Kaunis kuva kauniista jouluruususta!

    Voih, eipä osaa ennstaa nyt tuleeko valkoista joulua tännekään päin, vesi lotisee.

    Jouluista viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Valkoisen joulun kanssa taitaa olla vähän niin ja näin. Aatonaatoksi sinne luvataan räntää. Ainakin voi toivoa parasta. :)

      Mukavaa viikkoa ja näkemisiin! <3

      Poista
  12. Aika mahtavia toiveita;haluaisin sen ullakkohuoneiston;lumesta en niin välitä ja laulutaitoa on;D Ei taida teille nyt tulla valkoista joulua mutta ehkä sen jälkeen..Upea kuva ja mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, toiveet siis ullakkohuoneistoon! Ihanaa, että osaat laulaa. Mukavaa viikkoa sinulle. :)

      Poista
  13. No huoh miten ihana kolmas toive <3! Taisin heittää itse jotain kilteistä lapsista. Auts, huumorinkukka antakoon anteeksi :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, mutta kiltit lapset nyt kuuluvat jouluun. :D ;) Olisikohan sellaisia meilläkin, nämä joulunaluspäivät kun saavat lapset helposti hepuliin...

      Poista
  14. Lontoon-asunnon minäkin voisin laittaa toivelistalle. Olin jo muuttamassa Lontooseen ja työhaastattelussa käyty ja työpaikka hankittu, kun iski lama/taantuma ja kaikki pantiin jäihin. Se siitä. Mutta en sitten olisi tavannut ihanaa miestäni, joten kävi hyvin. Vähän jäi kutkuttelemaan se Lontoossa asuminen kuitenkin... Joten tuo vaihtoehto ullakkoasunnolle visiittejä varten olisi houkutteleva vaihtoehto (ja tosi älytön) :-) Hyvää joulunaikaa, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, sulle kävi parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ja Lontoossa on ihana käydä, pysyvä asuminen Englannissa voisi olla eri juttu. Mutta asunto Lontoosta, lomia ja pitempiä matkoja varten!

      Hyvää jouluviikkoa sinulle ja rakkaillesi!

      Poista
  15. Hauska haaste tämä. :)

    Arvaat varmaan, että tuon Lontoon-asunnon haluaisin minäkin. :) Eikä tarvitsisi olla edes ullakkohuoneisto, vähän vaatimattomampikin asumus kelpaisi yhtä lailla. Arjan lailla olin aiemmin kovasti muuttamassa Lontooseen, olin pitkään katsellut sieltä työpaikkojakin, mutta suunnitelmat muuttuivat aika lailla reilut neljä vuotta sitten sairastumisen myötä. Pah. Mutta toivon kuitenkin, että voisin joskus viettää pitkän ajan Lontoossa, joissain muissa merkeissä kuin oman alani työssä. :-/

    Laulutaidon sijaan minä toivoisin itselleni soittotaitoa. Lauloin nuoruusvuosinani parissakin kuorossa, mutta vaikka laulutaitoni onkin ihan kohtalainen, ei laulaminen ole ollut mitenkään "minun juttuni" ja siksi kuorokin jäi, eikä se ole sittemmin kiinnostanut yhtään. Paljon mieluummin _kuuntelen_ loistavia laulajia, erityisesti sitä oopperaa, jota olen jo pitkään kuunnellut joka päivä. Mutta minä haluaisin osata soittaa viulua ja/tai selloa. Jos jonkun taidon maailmassa haluaisin oppia, niin sen. Jousisoitinten ääni on niin jumalainen ja rakas, että olisi mahtavaa osata tuottaa sellaista musiikkia itse. <3

    Kaunis tuo jouluruusu! <3 Toivottavasti saat sen menestymään pihalla! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, eikö ole! Mukava pohtia näitä utopistisia lahjatoiveita. :)

      Ja kyllä, sinut kyllä osaan niin kuvitella Lontooseen. Onneksi sinne voi matkustaa ja toivon, että voit joskus viettää siellä oikein kunnollisen ajan. <3

      Sinun musiikkirakkautesi tiedänkin. <3 Minullekin jousisoittimet ovat soittimista rakkaimmat. Sellon pehmeys, viulun ylimaallisuuteen saakka yltyvä soitanto.

      Ihanaa viikkoa sinulle ja <3 ajatuksia!

      Poista
    2. Meidän toiveiden perusteella voisi syntyä trio. Jos mä soitan pianoa, Sara selloa, niin Katja on sitten laulaja. ;-) <3

      Poista
  16. Voi niin, kyllä joulun pitäisi olla valkea, lumen ja talven taialla kehystetty. Minä olen joutunut kokemaan jo useamman lumettoman joulun mutta vaikka lumettomuus ei joulumieltäni aivan turmelekaan, niin kyllä se on aina yhtä ikävää enkä siihen ikinä totu. Onneksi aina voi laittaa kaihtimet kiinni ja laulaa - ammuvainaan nuotilla - itsepintaisesti valkeaa joulua :)

    Keijupölyä jouluruusullesi ja ihania joulunaluspäiviä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, juuri tuollainen joulun pitäisi olla. Mutta onneksi joulu ja joulumieli syntyvät meille jouluihmisille ilman luntakin. Kaihtimet kiinni vain ja laulu raikumaan! :)

      Sinulle ja perheellesi suloista jouluviikkoa. <3

      Poista
  17. Hienoja toiveita Katja, osin natsaavat omien haaveideni kanssa.
    Laulutaidon haluaisin minäkin saada. Tiedän, että jotkut nauttivat laulamisesta, minä voin vain aavistaa, miten ihanaa olisi laulaa täysillä, niin että raikuu. Joku esto minulla siihen on tai sitten vain yksinkertaisesti ei ole lauluääntä.
    Lontoon asunto kävisi (tai Barcelonan tai Berliinin) ja samoin kuin Ammalla myös yksiö Helsingissä olisi mainio kakkosasunto.
    Lumetonta joulua en enää toivo, koska lumi yhdistyy kylmyyteen ja minusta on hauska kävellä leppoisissa plusasteissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiva kuulla että mennään osin samoissa. Minullakin on laulamisen suhteen jokin esto päällä, mutta en myöskään edes osaa laulaa. Haluaisin kyllä.

      Asunto Berliinissäkin olisi aika ihana! Barcelonassa en ole koskaan käynyt, haluaisin kyllä.

      Lumiasioissa olemme eri linjalla. Minähän rakastan myös kunnon pakkasia (ja kesällä kovaa hellettä).

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
  18. Voi Katja, minä jaan tuon tuskasi, jonka lumeton joulu saa aikaan. Kipu on tottia tosiaan lähes fyysistä. Toissajoulu oli täällä meillä musta, ja silloin pidin koko päivän verhoja ikkunoiden edessä, kun en halunnut nähdä lumetonta maisemaa.

    Oikein tunnelmallista ja rauhallista joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, voi meitä lumijoulua kaipaavia. Minä olen viettänyt jouluni aina Pohjois-Savossa lukuun ottamatta joulua 2005, jolloin esikoiseni syntyi. Tänä vuonna saatan kokea elämäni ensimmäisen kokonaan lumettoman joulun. Verhot kiinni, siis!

      Hyvää joulun aikaa sinulle!

      Poista
  19. Ihania toiveita! Ullakkohuoneisto Lontoossa olisi aivan unelmaa - tai voisin kyllä ottaa sen loma-asunnon Oxfordistakin. :) Hyvästä laulutaidosta olen myös haaveillut. Osaan tosin laulaa kohtalaisesti, mutta olisi ihanaa, jos osaisi laulaa ihan oikeasti hyvin ja pystyisi laulamaan vähän haastavammatkin kappaleet puhtaasti. Ja kauniilla äänellä.

    Mustia jouluja olen viettänyt useamman, ja nyt taitaa tulla taas yksi lisää. Kunpa saataisiin kuitenkin lunta ja pakkasta edes muun talven aikana.

    Ihanaa joulunaikaa, Katja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ota sitä asunto Oxfordista, minä Lontoosta ja sitten voidaan kyläillä toistemme luona Englannissa. :) Ihanaa, että osaat laulaa ainakin osin - laulutaitohan karttuu laulaessa, luulen.

      Lumi ja pakkanen kuuluvat talveen. Toivotaan sitä edes vuodenvaihteen puolella.

      Suloista joulua sinulle! <3

      Poista
  20. Voihan etelän musta joulu sentään :( Niin harmi ettei valkoista joulua nyt nähdä, ei tunnu joululta ilman lunta.
    Ja tiedätkö, minäkin olen vuosia miettinyt että jos voittaisin lotossa, ostaisin asunnon Lontoosta! Mutta ensin pitäisi ehkä tosiaan lotota...hih! Kiva haaste, vastailen heti kun ehdin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, niinpä. No, toivotaan lumista tammikuuta ja kauniita talvipäiviä!

      On kieltämättä pieni ongela, että ostaisi lottovoitollaan asunnon Lontoosta, muttei edes lottoa. :D Kiva, että vastaat! <3

      Poista