sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Isänpäiväkortteja, Pekka Kytömäen sanoja


Kuvan vuoksi aloitetaan John Irvingistä, jonka romaani Kaikki isäni hotellit pitää sisällään koskettaviin mittoihin kasvavan lauseen "Elämä on satua". Avoimia ikkunoita pitäisi välttää, mutta aina se ei ole mahdollista. Tämän päivän teemaan liittyen kerron, että kirjassa on loistava isähahmo: Winslow Berry se jaksaa uskoa haaveisiin.

John Irving on kirjailijoita, joihin yhdistän aina myös runoilija Pekka Kytömäen nimen. Poplaari-blogia pitävä Pekka on näet suuri Irvingin teosten ystävä, kuten minäkin. Ja Pekan runot taas liittyvät tähän isänpäivään siinä mielessä, että aforistisessa kokoelmassaan Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015) on useampikin isyyttä pohtiva runo. Haikuja ja vapaamittaisia runoja sisältävä kokoelma on muutenkin ihana (!). Se on sopivasti sanoilla leikittelevä, suorastaan hykerryttävä, ja oikeissa kohdissa haikeakin. Olen lukenut kirjan jo muutaman kerran - osin ääneen miehelleni, jonka kanssa olemme pohtineet Pekan runojen esiin nostamia ilmiöitä.


Toivottavasti kaikilla tätä lukevilla isillä ja kaikkien isien lapsilla on onnellinen ja sopivasti kirjallinen isänpäivä. Tänä syksynä ainakin meidän lähikoulussamme on ollut Isät lukemaan -kampanja. Meidän perheemme ei ole muistanut kampanjan virallista osuutta, eli lukulappusen täyttämistä, muttei sen niin väliäkään, sillä mieheni lukee lapsillemme päivittäin joka tapauksessa. Hän on hyvin pitkämielinen lukija: yhdessä illassa ääneen luettuja sivuja tulee kymmeniä. Kuinka se onnellistuttaakaan meitä kaikkia!


Toivotan siis hyvää isänpäivää lasteni isälle, miehelleni: ohjelmassa tänään on lukemisen lisäksi ainakin retki Heurekaan. Lähetän suuresti terveisiä myös  apelleni ja ennen kaikkea omalle isälleni, jonka päivä vierähtänee hirvimetsällä (Pekalla on muuten mainio runo marraskuisesta metsästäkin): hauskaa, onnentäyteistä päivää Pohjois-Savoon!

P.S. Kuvainnoituksesta kiitän Kaisa Reettaa, joka viikko sitten postasi taianomaisia kuvia. Käykää katsomassa! Latasin omallekin koneelleni Gimpin, jossa riittää opettelemista. Ihan en vielä tätä yhdistelyä hallitse, mutta ensi viikolla kirjoitan paremman postauksen kuvilla leikittelystä.

18 kommenttia:

  1. Ihania isänpäivän kortteja ja ajatuksia!

    Hyvää isänpäivää sinne♥

    Ps, oikeassa olet, isäsi on hirvimetsällä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. <3 Toivottavasti siellä on ollut mukava päivä!

      Ja niin arvelinkin, että isän päivä vierähtää metsässä. <3

      Poista
  2. Ihania kuvia! Aurinkoista isänpäivää myös teille sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katinka, kiitos! Toivottavasti sinulla ja perheelläsi on ollut kiva päivä. :)

      Poista
  3. Kiitos hienosta postauksesta ja hyvää isänpäivää kaikille!

    Jään odottelemaan, mitä kirjoitat Gimpistä. Joskus sitä kokeilin, mutta hermo meni melko lailla jo alkuunsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos sinulle kommentistasi.

      Joo, tiedätkö: minullakin meinaa mennä hermo Gimpin kanssa. Rasittava ohjelma! Mutta ilmainen. Photoshop on aika kallis, joten koetan nyt hetken jaksaa Gimpiä.

      Poista
  4. Oi Katja, miten ihanat kuvat! <3 <3 <3

    Toivottelen teille sinne hyvää isäinpäivää!

    Ja voi noita Pekka Kytömäen tekstejä, pitäisi ehdottomasti tutustua hänen runokoelmaansa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! Ja kiitos innoituksesta Gimpin pariin. <3 <3 En tykkää ohjelmasta, mutta kuvakikkailua on hauska kokeilla.

      Pekan runot ovat mukavia, suosittelen lämpimästi!

      Poista
  5. Suloisia kuvia! :)
    Pekan runot ovat todella loistavia, monella tavalla ja moneen tilanteeseen.
    Minäkin olen kokoelman lukenut jo useampaan kertaan, mutta tällä hetkellä se on kaverilla lainassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, kiitos. :)

      Pekan kirja on ihana. Ja hauska. Ja ajatuksia antava. Oikein hyvä kirja, siis. Minä luulen, etten raaski lainata omaani kenellekään. :)

      Poista
  6. Vaari kiittää kaikesta! Antoisaa retkeä Heurekaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mamma, kiitos! Toivottavasti teillä on ollut mukava päivä. Heurekassa oli tosi hauskaa.

      Poista
  7. Ihania kuvia, niin taikaa...<3

    Minäkin olen järkyttävn suuri Irving -fani. Joka muuten olet lukenut Kunnes löydän sinut?

    Rakastan tätä Pekan tekstiä: "Isyys, pilvisyys/ Mikään verho ei peitä/ päivänsäteitä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. Koetin löytääkin hieman taikaa. Ihan helppoa se ei ollut, mutta ehkä jotain siis... <3

      Olemmekin kirjoitelleet useammin Irvingistä. ;) ;) Ja olen tainnut kertoa, että olen totta kai lukenut _kaikki_ suomennetut Irvingit. Kunnes löydän sinut on mielestäni näistä uudemmista siellä hyvällä puolella. Kiinnostava Helsinki-jakso.

      Pekan runot ovat <3

      Poista
    2. Lempeästi nyt painostan Lumimiestä Gimpin pariin, mutta ei ole vielä luvannut;)

      Kunnes löydän sinut oli minulle ensin outo sen tatutointirunsausden takia, mutta se on teos, joka sieppaa mukaansa. Juu, kuuluu sine Irvingin paremmalle puolelle.

      Mistä Pekan kirjasta tuo runo on? Voisin hankkia omaksi.

      <3

      Poista
    3. Leena, jos Lumimies suostuu Gimpiin, niin toivotan jo hieman tsemppiäkin. Ohjelma on aika hankalakäyttöinen, mutta palkitsee kyllä sitten opettelun myötä. :)

      Joo, tatuointimäärä Kunnes löydän sinussa on melkoinen, mutta kiinnostava romaani. Pitäisi melkein mennä Salveen syömään silakoita!

      Pekan runo on kirjasta Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015). Suosittelen!

      <3

      Poista
  8. Ihania kuvia, ihania sanoja. Meillä oli tämä isänpäivä ihan spesiaali, kun se oli mieheni ensimmäinen. Kävimme myös molempien isiemme luona ja söimme itsemme melkein tainnoksiin kaikkien herkkujen äärellä.

    Täytyypä muuten tutustua tuohon ohjelmaan, varsinkin jos sillä saa noin ihania kuvia aikaiseksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kiitos. Teillä onkin ollut ihan erityisen merkityksellinen isänpäivä. <3 Ja omien isien luona käyminen herkkuineen myös!

      Gimpillä saa tehtyä kivoja kuvia, mutta hankala ohjelma se on käyttää. Huoh. :)

      Poista