maanantai 7. syyskuuta 2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Katja Kettu: Yöperhonen
WSOY 2015
Kannen maalaus Eemil Karila: Forgive me
Päällys Matti Ruokonen
326 sivua
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Tuohuksen vahan ovat tehneet mehiläiset, jotka asuvat koko elämänsä kennon pimeydessä. Ne eivät koskaan näe valoa, mutta tekevät siitä vahaa. Ihminen kerää keltaisen flavan ja valaa siitä kynttilän. Kun kynttilä nyt sytytetään, kauan sitten maatuneitten mehiläisten valo vapautuu. Siitä elämässä on kyse.

Talvella 1937 Jäämeri vonkuu kevätkiimaa, kun Valkoisen Jumalan tytär Irga Malinen hiihtää Neuvostoliittoon. Nuori Irga on raskaana, sisuuntunut ja valmis loikkaamaan toisenlaisiin oppeihin, toki rakkaudeksi kuvittelemansa tunteen vuoksi. Irga päätyy Vorkutan vankileirille kaivostyöhön. Vihreäkupuinen lamppu särisee ja valoa kaipaavat pienet otukset kerääntyvät lampun ympärille Marinmaalla Lavran kylässä vuonna 2015, jolloin suomalainen Verna haluaa selvittää isänsä kuolemaa ja isänpuoleisen sukunsa menneisyyttä. Mennyt on taistelua selviytymisestä, sarja nöyryytyksiä, katoamisia, kiihkoa, hulluutta ja ystävyyttä. Nykyisyys: sitä samaa, toisessakin ajassa menneen määrittelemänä.

Huomaan kirjoittavani peräjälkeen kahdesta kirjasta, joita aloin lukea epäillen. Kuten sinänsä hyvin erilaisen Karen Joy Fowlerin romaanin kohdalla, myös Katja Ketun Yöperhosen suhteen viivyttelin lukemisen aloittamista. Epäilin, ettei Ketun tuorein romaani olisi minun kirjani, sillä vaikka tunnistin Kätilön hienoksi romaaniksi, en saanut kirjallista happea tekstin runsaudelta. Lukijana koin jääväni kaiken kuvailun alle. En tiedä, onko aika tehnyt minulle jotain, onko lukutapani muuttunut vai onko Ketun teksti muuttunut - luultavasti kaikki tämä yhdessä - mutta nyt sain heittää kaikki epäilykseni romukoppaan. Mitäpä tätä siis vasta bloggauksen lopussa paljastamaan: Yöperhonen on minun kirjasyksynivuoteni parhaimpia kotimaisia. (Mieleni tekisi sanoa, että paras, mutta vuotta on vielä jäljellä.)

Yöperhosen tekevät huikeaksi muun muassa se, miten Kettu luo monikerroksisia maailmoja eri aikakausiin ja kuinka hän nivoo kaiken yhteen: kysymykset sodasta, marilaisten muinaisuskosta, ihmisten uskomattomasta sitkeydestä äärioloissa; hajalleen joutuneesta perheestä, rakkaudesta ja rakkauskuvitelmista; ihmisten julmuudesta ja pimeydessäkin elävästä hellyydestä. Ja se, miten hänen tekstinsä osuu lukijan sielun sopukoihin, niihin joihin yllättävän harva kirja onnistuu pääsemään. Miten toisaalta "leiri tekee ihmisestä elukan" rokkoviruisine häpykarvoineen ja miten pahimpina hetkinä tulikärpäset ilmestyvät silmäkuoppiin. Ja kuinka toisaalta, toisessa hetkessä mahlat sekoittuvat maan mahlaan ja vastakuoriutunut liekkiperhonen terhentää siipiään, miten kaiken kokemiseen on oikeus.

Tälläkin kertaa Ketun kohdalla on selvää, että kieli nousee keskiöön (mistä esimerkiksi Minna kirjoittaa aivan upeasti). Yöperhosessa kieli on tietenkin yhtäältä konkretiaa Irgan mykkäläisyyden ja sen syiden vuoksi, mutta toisaalta kieli on myös väline ja silta Irgan ja tämän ystäväsiskon Elnan välillä sekä Vernan ja marilaisen sukukansan väen välillä. Kieli tuo liki ja etäännyttää. Ennen kaikkea kieli on elementti, jonka Kettu hallitsee. Jos Kätilössä uuvuin Ketun kieleen, niin Yöperhosessa rakastuin siihen. Siihen, miten juuri Kettu osaa rytmittää paikoin poukkoilevat tarinalinjat yhteen kielen kanssa, rivosti ja rumasti, runollisesti ja hellästi.

Kielenkäänteidensä alla Yöperhonen on juoniromaani. Se pitää otteessaan: on seurattava toisaalta Irgaa, toisaalta Vernaa ja tietenkin menneen ja nykyisyyden lomittumista. Kettu on tehnyt paljon taustatyötä ja kaltaistani entistä folkloristia lainaukset Uno Holmbergin Tsheremissien uskonnosta ihastuttavat suuresti. Marilaisen sukulaiskansamme historiaa ja nykypäivää Kettu pyörittelee taidolla, kun hän nivoo menneen erottamattomaksi osaksi etenkin Irgan ja myös Vernan elämäntapahtumia. Myös Ketun kritiikki valtaapitäviä kohtaan on selkeää, rankkuudessaan paikoin jopa ironian sävyttämää, jonkinlaista vinoa hymyilyä.

Kokonaisuus toimii vakuuttavasti. Yöperhosessa on toki sekavuutta, mutta romaanissa olevien valveunien tavoin sekavuus tekee kirjasta entistäkin vaikuttavamman: näinhän ihmismielikin laukkaa muistoineen, aisteineen, kokemuksineen. 

Tämä maa on sellainen: unen ja valveen rajamailla. Katja Ketun romaanin jättää jäljen. Toivon, että Yöperhosen siiveniskut ja räpiköinnit, pimeys ja kaiken keskellä aina valoa kohti meneminen pysyvät kirjallisessa muistissani vielä kauan.

Mutta mitä minä nyt lukisin? Mitä tämän jälkeen?

--
Yöperhosesta on blogattu paljon, Minnan lisäksi ainakin Jenni, Kaisa Reetta, Krista, Leena ja Tuija ovat kirjoittaneet Ketun väkevästä romaanista.

18 kommenttia:

  1. Katja, sinähän lennät kuin yöperhonen! Näppäilet tekstiä ja kiitäjät suihkivat, suih, suih...Täysin samaa mieltä kaikesta: Ketun vahva kieli, johon ihastuin jo Kätilössä, rohkeus kertoa ronskisti, tarinan kasassa pysyminen ja kaiken joukossa liekkiperhoset, silkkiunikkojen punaiset ummut, keltaleinikkiset kalliioniityt, mahlaiset jalavametsät...Ketun ominta vahvuutta, joka jättää lukijan unen ja mystiikan rajamaille, kunnes vahva jälkimaku ohentuu ja on aika ihmetellä: Mitä tämän jälkeen? Mitä luen nyt?

    Niinpä...

    Ihana postaus <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiitos. <3 Yöperhonen todellakin vakuutti ja teki vaikutuksen. Minä en pitänyt Kätilöstä oikeastaan yhtään ja olin hyvin epäileväinen Yöperhosen suhteen, mutta turhaan: upea romaani. Minulle varmasti yksi vuoden vahvimmista.

      Nyt otin luettavakseni välipalakirjan. Sellaisen, jonka lukaisee ja joka tyhjentää ajatuksia - siirtymä tämän ja toivottavasti jonkun upean välillä.

      Poista
  2. "Mutta mitä minä nyt lukisin? Mitä tämän jälkeen?"

    Minä mietin aivan samaa, kun sain kirjan luetuksi! Miten on mahdollista aloittaa lukemaan enää mitään muuta, kun on lukenut näin vahvaa tekstiä? Kettu pääsi oikeastaan yllättämään minutkin, sillä en ole lukenut Kätilöä, ja ajattelin ettei Yöperhonen ole välttämättä mieleeni. Vaan näinpä kirja on usein mielessäni..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, juuri noin! Tämä kyllä tekee vaikutuksen. Miten sinä pääsit tästä yli? Olen seisoskellut tovin jos toisenkin kirjahyllyni edessä. Yöperhonen on kyllä yksi vuoden parhaimmista.

      Poista
  3. Yöperhonen on minunkin kirjavuoteni parhaimpia kirjoja, niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin kirjojen osalta. Minulle tuli kirjaa lukiessa sellainen olo, että se on kypsempi ja tarkemmin hiottu kuin Kätilö. Se on myös paljon juonivetoisempi. Tosin pidin Kätilöstäkin hirveän paljon. Hieno, hieno kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hienosti luonnehdittu: ehkä se onkin juuri siinä, että tämä on kypsempi kuin Kätilö! Tietysti juonivetoisuuskin auttaa lukemaan etenkin silloin, kun kieli on näin suuressa osassa. Vahva romaani.

      Poista
  4. Voi miten hienosti tästä kirjoitit! <3 Yöperhonen on minunkin mielestäni tämän syksyn kotimainen helmi!

    Ja mitä tämän jälkeen - niinpä. Minä ryntäsin heti tämän jälkeen uuden kirjan pariin ja se kostautui. Ketun romaani on niin voimallinen, että se vaikutti seuravaan lukukokemukseen...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. Ja sinä kirjoitit! <3 Tämä on kyllä tavattoman hieno romaani.

      Keksitkö sinä jo, mitä lukea seuraavaksi?

      <3

      Poista
  5. Minun pitää palata tekstiisi vielä uudelleen sitten, kun olen kirjoittanut omani. :-) Sain Yöperhosen luettua vkloppuna, mutta teos oli niin mykistävän upea, etten ole vielä kyennyt sanallistamaan ajatuksiani. Minullekin Ketun uusin kohoaa vuoden parhaimmistoon, yhdellä kevyellä siiveniskulla. Voi että, mikä lukukokemus! Alkuunpääseminen oli itselläni ensin vähän hidasta, koska kielen takia lukeminen oli hidasta, mutta mitä enemmän pääsin kielen rytmiin sen paremmin lukeminen alkoi rullata. Uskallan jopa väittää, että Yöperhonen oli minulle parempi lukukokemus kuin Kätilö, johon en jostain syystä päässyt niin täydellisesti sisälle. Ja tiedätkö, minulla on ihan samanlainen olo: mitä lukea nyt? Olo on ihan turta, aiai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, hienoa, että sinä myös olet kirjoittamassa tästä pian. Luimme varmaan kirjaa samaan aikaan. Olin niin innoissani, että tämä ohitti "bloggausjononi", jossa on nyt pari jo aiemmin lukemaani kirjaa odottelemassa vuoroaan. :)

      Minäkään en nauttinut Kätilöstä niin paljon, mutta tämä vei. Ja voi, miten veikin!

      Poista
  6. Hieno kirjoitus, jälleen kerran.

    Kun luin aiemmin Minnan ja nyt tämän sinun postauksesi, niin aloin epäillä, jaksanko odottaa kirjaa kirjastosta - olen varausjonossa, mutta edelläni on noin 40 aiemmin kirjan varannutta. On tietenkin ihanaa, että tätä kirjaa jonotetaan, mutta kun mieli halajaa Ketun kielen ja taatusti upean tarinan pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiitos. <3 Hmm, tunnetusti hyvää kannattaa odottaa, joten toivottavasti kirjaston varausjono etenee nopeaan. Toisaalta jos nyt syksyllä suunnittelet kirjaostoksia, niin tämä on sellainen, joka on hyvä omistaakin. :)

      Poista
  7. Kaimani, hieno kirjoituksesi koettaa viekoitella minut tarttumaan tähän :) En ole lukenut yhtään kaimamme teosta, jotenkin olen niitä toistaiseksi kierrellyt vaikka toisaalta hänen kiitelty kielensä kutsuukin tutustumaan. Annan ajatuksen lepäillä ja kypsyä, ehkä tartun tähän vielä... Kirjoituksesi päättävä kysymyspari on aika vakuuttava.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaimani, koettaako? :) Luulen, että sinun kannattaa antaa tälle aikaa. Kaimamme kirjoittaa hurjista, rankoista, inhottavista asioista, mutta toisaalta tuo tekstiinsä miltei maagista kauneutta. Vaikutuin tästä niin, että muistan samanlaista (ja niin erilaista!) haltioitumista viimeksi Stonerin ajalta.

      <3

      Poista
  8. Voi miten hyvin sanottu tuo, ettet saanut kirjallista happea kaikelta siltä runsaudelta. Just tuolta minustakin tuntuu kun luen ketunkieltä, vaikka samanaikaisesti siitä nautinkin.

    Lopetin kirjan lukemisen eilen. Nyt vaan odottelen, että se jotenkin asettuu mun päässä. Kätilö oli minusta helpompi ja selkeämpi kokonaisuus kuin tämä, tai ehkä sen suhteen aika on jo tehnyt tehtävänsä enkä enää muista myllerrystä jonka lukeminen aikanaan aiheutti.

    VastaaPoista
  9. Pidin Yöperhosesta tavattoman paljon. Olen lukenut monia hyviä kirjoja, mutta hetkeen en ole mistään innostunut niin paljon kuin tästä.

    VastaaPoista
  10. Kätilön tarina oli uskomaton ja Yöperhonen lenteli taivaalla levittäen tähtisadetta. Jostakin syystä olen aivan hullaantunut Ketun tarinoihin, ehkä se on se mystinen Lapin hulluus, joka on pesiytynyt sieluuni. Katja Kettuhan on Rovaniemellä syntynyt ja tuo myös kirjoissaan esiin oman taustansa.

    VastaaPoista
  11. Katja Kettu on jäänyt minulta sivuun. Avasin lukemiseni Yöperhosesta. Valtavan laaja tarina. Ihastuin kieleen. Oikeastaan häkellyin kirjasta, sillä olin odottanut jotain muuta. Todella positiivinen lukuelämys.

    VastaaPoista