perjantai 5. kesäkuuta 2015

John Galsworthy: Omenapuu


John Galsworthy: Omenapuu
WSOY 1934 (2. painos)
The Apple Tree 1916
Suomentaneet V. A. Koskenniemi ja Vieno Koskenniemi
Kansi: Rudolf Koivu
126 sivua
Brittiläinen pienoisromaani

Hänen sydäntään kouristi äkkiä kipeä tuska, hän oli kompastunut tuollaiseen oman elämän menneeseen tuokioon, joiden kauneutta ja hurmaa hän ei ollut osannut pidättää, jotka olivat kiitäneet hänen ohitseen kohti tuntematonta. Hän oli kompastunut haudattuun muistoon, hurjaan, ihanaan, nopeasti tukahdutettuun ja päätettyyn hetkeen. Ja kääntäen kasvonsa maisemasta, nojaten leukansa käsiinsä, hän tuijotti lyhyeen nurmikkoon, jossa kasvoi pieniä sinisiä tädykkeitä...
Tämä palautui nyt hänen mieleensä.

Ruoho vihertää, apilat tuoksuvat, käki kukkuu ja oratuomi kukkii, kun Frank ja Stella Ashurst ajelevat Englannin maaseudulla tarkoituksenaan juhlistaa hopeahääpäiväänsä. Kaunis, keväinen maalaismaisema innostaa Stellaa maalaamaan vesiväreillä ja aikaa kuluttaakseen Frank lähtee etsimään lukupaikkaa. Hän kokee maiseman oudosti tutuksi ja palaa ajatuksissaan menneeseen. Vuosia aiemmin Frank, nuori asianajaja, on lähtenyt ystävänsä kanssa jalkamatkalle. Patikkamatkan aikana Frankin jalka kipeytyy ja nuorukaiset majoittuvat maalaistaloon. Talossa tätinsä luona asuva 17-vuotias maalaisvaatteisiin pukeutunut, silmissään aamukasteen kirkkautta kantava Megan tekee vaikutuksen Frankiin, joka kokee rakastavansa kaunista maalaistyttöä. Tunteet tuntuvat olevan molemminpuoleisia ja nuoret alkavat tapailla salaa. Rakkaushaaveiden suunta kuitenkin muuttuu Frankin mielessä, mutta tavalla jonka vasta keski-ikäinen Frank oivaltaa.

Kun Elina vajaat kaksi vuotta sitten kirjoitti John Galsworthyn Omenapuusta, tiesin että kyseessä on myös omaan makuuni sovittuva kirja. Kaimani muistutus tänä keväänä vahvisti tunnetta ja kun sitten nettiantikvariaatin valikoimia selatessani huomasin Rudolf Koivun tekemällä kannella varustetun kirjan, hankin ulkoisesti ja sisäisesti kauniin omakseni. Voin kertoa, että tein mielestäni hyvät kaupat. Luin kirjan alkuviikosta yhden bussimatkan aikana - ja tietämättäni kuta kuinkin samoihin aikoihin kuin ystäväni Sara.

Bussia parempi lukupaikka olisi ollut oma piha, sillä juuri nyt on ollut omenankukkien aika - aivan kuin Galsworthyn pienoisromaanissakin, jossa pyökki on silmuilla, orvokit peittävät maan omenapuissa on vaaleanpunaisia umppuja ja kauneus, sääli - vaiko vain kevät? - lumoavat.

Galsworthy tavoittaa paljon pienessä tilassa. Hänen tekstinsä rakentuu dikotomioille: on järki ja tunne, rakkaus ja etääntyminen, mies ja nainen, luonto ja sivilisaatio sekä tietenkin yhteiskuntaluokkien erot. Tunne valtaa Fredin mielen, ja tätä edesauttaa tietenkin se, että kohdatessaan Meganin hän on irrallaan omasta arjestaan: matkalla on mahdollisuus antautua tunteille eri tavalla kuin oman korkeamman yhteiskuntaluokan elämänpiirissä. Fred ja myöhemmin Stella edustavat kulttuuria, kaikkea sitä mikä englantilaisuudessa on järkiperäistä ja varmaa. Megan, ehkä kelttiläisverinen walesilaistyttö, on kuin maaseutuluonto, tunteikas, luonnonkaunis ja altis vaikutteille. Tietynlainen haikea ja samalla realistinen pessimismi läpäisee koko kertomuksen, sillä luokkayhteiskunnan rajoja ei voi rikkoa - ja ehkei niiden edes haluta rikkoutuvan. Tämä on vain hyvä, sillä elämän realiteetit tekevät tarinasta arvokkaan. (Ja jos joku miettii, niin kyseessä ei ole juonipaljastus: jo romaanin ensimmäiset lauseet kertovat, että Fred ja Stella ovat aviopari.)

Taitava, hieno, herkkä ja hellä. Sellainen on Omenapuu. Nyt en sano, että se on kokoaan suurempi kirja, kuten usein huomaan pienoisromaaneja kommentoivani.  Sen ei nimittäin tarvitsekaan olla, sillä lyhyt kesäinen rakkaus on hurmaa vain - eikä mitenkään kepeästi, vaan suurta painoa kannatellen ja nykylukijalle vanhanaikaisuudessaan raikkaasti.

Omenapuun tunnelma on samalla kertaa tarkkanäköinen ja unenomainen, Fredin muistelu on kaunista ja aistivoimaista, surumielisen hellyyden sävyttämää. On kuin kesäöinen unelma heräisi henkiin mielikuvien englantilaisessa puutarhassa ja sammuisi sitten. Harva kirja on haltioittanut minua yhtä paljon enkä haluaisi päästää irti sen lumosta ihan heti.

25 kommenttia:

  1. Aivan ihana tuo Koivun (!) kansikuva Omenapuun kannessa! Hassua, kommentoin kaimasi blogiin, että olen lukenut tämän kirjan pari vuotta sitten, mutta se kirja, jota ajattelin, olikin Knut Hamsunin Viktoria, jossa on samaa vanhanaikaista rakkaustarinan henkeä. Pitääpä kurkata, löytyisikö tämä kirjastosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, on pakko napata tämä Viktoria-vinkki tästä!

      Poista
    2. Maria, eikö olekin kaunsi kansi! Lue tämä kirja, pitäisit varmasti. Minua alkoi nyt kiinnostaa tuo Hamsun, jota en muuten ole lukenut lainkaan.

      Poista
  2. Mitenkäs minä olin ymmärtänyt, että tämä(kin) on jatko-osa Forsytein tarulle.... Näin ne väärinymmärrykset korjaantuvat, mutta kiinnostavan kuuloinen kirja joka tapauksessa. Muutaman kerran olen hiplaillut kirjastossa, josko joskus tarttuisi mukaankin. Kuulostaa myös (alku)kesän kirjalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, enpäs ole kuullutkaan sellaista... Pitää googlettaa, että onko tällä ja Forsytein tarulla yhteistä (paitsi tietysti kirjailija). Tämä on ihana ja kaihoisa alkukesäinen kirja. Suosittelen!

      Poista
  3. Kaimani, ihanaa että luit tämän ja ihanaa, että kirjoitat tästä niin ihanasti <3 Luettuani Saran kirjoituksen tämä surullisenkaunis kirjanen jäi taas mieleeni pyörimään ja aloin miettiä, mitä olisi tapahtunut jos Fred olisi sittenkin vienyt vihille Meganin... Ajatus palasi taas sinun kirjoituksesi myötä ja niin, en tiedä. Ehkä tunne ja järki, luonto ja sivilisaatio olisivat ajatuneet riitaan... Mutta mikä silti on oikein? Voih, niin...

    Ihanaa omenankukka-aikaa sinulle, vielä se jatkuu! Ja voi, kyllä sinun kirjasi kansi on kaunis <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaima siellä, sinun tekstisi tänä keväänä oli suurin muistuttaja tämän kirjan olemassaolosta. Elinan tekstin luettuani ajattelin lukea tämän, mutta kirja unohtui, nyt sitten määrätietoisesti hankin tämän käsiini - onneksi! Luulen, että kirjassa kävi, kuten piti. Jos loppu olisi ollut toisenlainen, se ei olisi ollut yhtä haikea.

      Omenankukkia on vielä hyvä määrä. Ja <3 !

      Poista
  4. Ihana omenapuu..niin kukat kuin kirjakin!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, kiitos kesäkuulista. Mantelilaakso kuulostaa viehättävältä! Kirjaa suosittelen, jos ei ole jo tuttu.

      Poista
  5. Olet löytänyt kauniin, kauniin kirjan! Koivun kansikuvitus on kerrassaan lumoava, ja niin sopiva kirjan tunnelmaan.

    Kirjassa on monia piikkejä piilossa ja ihanuuden alla melkoista kritiikkiä. Omasta painoksestani en saanut selville suomentajaa, mutta V. A. Koskenniemi sopii tehtävään vallan mainiosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, olen aika innoissani tästä kannesta. Kun katselin antikvariaattien tarjontaa, huomasin että Omenapuuta on tarjolla aika monenlaisilla kansilla.

      Minäkin sain Koskenniemen selville Googlen avulla. Kaunista tekstiä.

      Poista
  6. Voi, minkä löydön olet tehnyt. Omenapuu on ollut jo pitkään lukulistallani, mutta nyt viime aikoina se on alkanut kivuta kovasti ylemmäs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, luulen että tällä kannella tämä olikin pieni löytö. Toivottavasti pidät tästä kirjasta, kannattaa kyllä lukea!

      Poista
  7. Voi miten kaunis kansi. Mieluusti avaisin sivutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kansi ja sisältö vastaavat kyllä toisiaan, niin kauniita molemmat. :)

      Poista
  8. Omenapuu. Toisessa blogissa kerroinkin lukeneeni kirjan joskus teininä, silloin se herätti isoja tunteita. Kuin omenapuu pihallani nyt. Omassa kappaleessani, jonka vanhemmiltani otin muuttaessani mukaan, on vielä erilainen kansi kuin näissä kahdessa arviossa. Omenapuu taitaa olla yhden sadepäivän lomalukemiseni. Miltähän se nyt luettuna tuntuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia hiutaleita, teinille Omenapuu voi varmasti antaa jopa tunnekuohon, mutta nyt aikuisena (ja kirjan ensimmäistä lukeneena) se tuntuu juuri oikeanlaiselta. Kirja sopisi yhteen sadepäivään, tai oikeastaan puolikkaaseen. Kokeile!

      Poista
  9. Oi, Omenapuu! Nyt on kyllä juuri varmasti kirjan tunnelmaan sopiva aika vuodesta! Olen lukenut tämän joskus kauan, kauan sitten ja muistan kirjan kauneuden, vaikka paljon mutta en enää muistakaan. Pitäisikin lukea joskus uudestaan! Kuuluu myös omaan hyllyyni, sellainen siskolta peritty vanha ja virttynyt, jossa ei valitettavasti ole mitään kuvaa kannessa, vaan pelkkä kangas vain. Tuo omassasi oleva Koivun kuvitus on kyllä aivan valloittava ja tavoittaa kirjan hengen erinomaisesti! Varsinainen löytö! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna J., kannattaa varmasti lukea uudestaankin. Nämä klassikot kestävät aikaa ja vanhat painokset ovat esineinäkin ihania. Vertailin erilaisia kansia ja tietenkin päädyin tähän, joka on niin hyvä. :)

      Poista
  10. Mää pyörryn: Mikä ihana, ihana kuva♥ Erittäin hyvin ajankohtaan sopiva kirja. Nyt mun tuli kyllä kova ikävä Montgomeryn teoksia...ja olen niistä aika kaukana tällä hetkellä, sillä vedän ehkä jo kolmatta viikkoa dekkareita;)

    (ihanaa keisarinna Sissin hoviväkenä toimimista! A. on takuulla onnessaan...ja sinä myös!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, älä pyörry! Mutta eikö olekin ihana kuva! <3 Tämähän ei ole tyttökirja eikä oikeastaan ollenkaan montgomerymäinen, vaan keski-ikäisen miehen muistelua. Mutta kaunis ja haikea kuitenkin.

      (Sissi on kyllä ihana - ja melkoinen pusukoira!)

      Poista
  11. Moi Katja! Todella ihanan kuuloinen kirja, mutta ei kai tämä ole sellainen, joka särkee sydämen? Edellinen kommentoija puhuu Montgomerystä ja kieltämättä mullekin tuli mieleen tyttökirjat, joita rakastan edelleen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Meri! Ja ihan ensin: ihanaa, että aloitit blogin. Löysinkin sinne ja päivitystesi pitäisi ilmestyä myös tänne Lumiompun sivupalkkiin.

      Minäkin rakastan tyttökirjoja ja olen nyt töidenkin puolesta vähän niien maailmassa. <3 Tässä voi tunnelmaltaan olla jotain samaa, mutta näkökulma on keski-ikäisen nuoruuttaan muistelevan miehen. Hmm. Kirja ei ihan särje sydäntä, mutta mieleen sen jää. Kaunis ja haikea tarina.

      Poista