torstai 11. kesäkuuta 2015

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa

Dorothy L. Sayers: Kuolema vierailee kerhossa
WSOY 2003 (Sapo-sarja)
The Unpleasantness at the Bellona Club 1928
Suomentanut Helena Luho
Päällys Tuula Mäkiä
315 sivua
Brittiläinen dekkari

On tietymätöntä, mikä Bellona kerhon iäkkäiden jäsenten mielestä oli kiusallisinta - kenraali Fentimanin kummallinen kuolema vaiko hänen pojanpoikansa hermoromahdus. Vain nuorimmat pysyivät rauhallisina, he olivat kokeneet liian paljon.

Bellona-kerho on perinteinen, arvostettu lontoolainen miesten klubi, jossa nojatuolit ovat upottavia, drinkit klassisia, keskustelu rauhallista ja mielipiteet kunkin omia. Iäkkään kenraali Fentimanin kuolema rikkoo kerhon rauhan ja samana päivänä toisaalla kuolee myös kenraalin sisko. Kuolinaika määrää perinnön saajat ja ilmeiseksi käy, että murhatutkimukset tulevat ajankohtaisiksi. Lordi Peter Wimsey, salapoliisi, alkaa tutkia sisarusten tapausta.

Hurmaava on adjektiivi, joka tulee ensimmäisenä mieleeni Dorothy L. Sayersin rikosklassikosta Kuolema vierailee kerhossa, jonka vihdoin ja viimein luin Liisan suositusten perusteella. Romaani kantaa menneen maailman charmia niin rikostarinana kuin miljöö- ja ihmiskuvauksensa osalta, mutta on samalla tietenkin täysipainoinen dekkari kuka sen teki -juonineen. Bonuksena siinä on omenavanukasta, hienoa vanhaa konjakkia ja kirjahyllyn tutkiskelua.

Nykylukijalle Sayersin teos on tietenkin hidastempoinen, mikä vain lisää romaanin viehätystä: kirjoistusajankohdan henki on vahvasti läsnä. Edellisellä vuosikymmenellä käyty ensimmäinen maailmansota ja vielä vanhempi buurisota näkyvät romaanissa, käyttäytymisnormiston on hyvä olla hallussa ja yhteiskuntaluokkien tulisi pysyä omissa karsinoissaan. Näin ei tietenkään aina ole, sillä Sayers on tarkkanäköinen ja ironiantajuinen oman aikansa kuvaaja: miten esimerkiksi aatelisarvo sopii teollisuudessa rikastuvalle, siihen otetaan repliikeissä kyllä kantaa.

Kuolema vierailee kerhossa -dekkarin maailma on oman aikansa tuote ja siksikin hyvin miehinen, onhan Bellona-kerho nimenomaan miesten klubi, herrakerho. Vaikka kirjassa selvitellään murhaa, on maailma on myös miellyttävä illallisineen ja taidetta ja yhteiskuntaa koskevine keskusteluineen. Naisten asema on kuitenkin muuttumassa: kuten Jokke huomaa, Isossa-Britanniassa naiset saivat äänioikeuden kirjan ilmestymisvuonna. Wimseyn tutkimuksissa muuttuvat, mutta silti perinteiset sukupuoliroolit näkyyvät jonkinlaisena naisten toimijuutena: on Chelsea-nainen ja on esimerkiksi kapteeni Fentimanin vaimo, joka hankkii elannon perheelleen, koska kapteeni ei tähän kykene. Naisellisesta vaistostakin puhutaan.

Kaiken kaikkiaan Kuolema vierailee kerhossa on varsin virkistävää luettavaa. Se on toisaalta asiaankuuluvan verkkainen ja juoneltaan yksinkertainen, siisti ja tunnelmallinen dekkari. Toisaalta Sayers viljelee ironiaa ja saa lukijansa hymyilevään englantilaisen kuivasti. Kovin mieleenpainuva ei kirja varmastikaan ole, vaan tunnelma on juonta vahvempi. Tämän voi ottaa oikeastaan myönteisenä piirteenä, sillä Sayersin dekkariin voi turvallisin mielin palata joskus tulevaisuudessakin. Ja Wimsey-kirjojahan on monia lisääkin.

Vaikka 1920-luvun lontoolaiskuvaus viehättää minua oikeastaan aina, en ihastunut kirjaan varauksetta. Tämä tarkoittaa nyt sitä, ettei minulle tullut tarvetta lukuahnehtia Sayersin muita teoksia kovinkaan nopeasti. Mutta hyvän dekkarin, rentouttavan lukemisen ja menneen brittimaailman tarpeeseeni uskon tapaavani Peter Wimseyn vielä uudelleenkin.


P.S. Oho, tämä näkyy olevan Lumiomena-blogin 1 000. postaus. Tuhannes! On tullut kirjoiteltua - ja luettua.


14 kommenttia:

  1. Sayersit ovat mukavia vanhoja salapolisiiromaaneja, niin tämäkin. Onnea tuhannesta postauksesta! Melkoinen saavutus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Margit, pidin kovasti tämän vanhan jännityskertomuksen tunnelmasta. Ja kiitos! Ihan tuhannesta kirjasta en ole blogannut, mutta on ollut ilo kirjoitella ja kuvata kaikenlaista.

      Poista
  2. Tonnittelut eli onnittelut tuhannesta jutusta :)

    VastaaPoista
  3. Vau, tuhat juttua. Onnea siitä! :) Tuosta kirjaesittelystäsi tulee muuten Agatha Christien dekkarit. Niissäkin tempo on varsin hidasta nykydekkareihin verrattuna, mutta minusta se on osa viehätystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kia, kiitos. Ei tosiaan tuhatta kirjaa ole blogissani, mutta näitä juttuja kuitenkin. Sayers ja Christiehän olivat keskenään aikalaiset, joten kirjoissakin on paljon samaa. Christie on tietenkin tuttu jo vuosien takaa ja olen aina pitänyt juuri tuosta hitaasti etenevästä kerronnasta, viehättävää luettavaa kaiken kaikkiaan. :)

      Poista
  4. Onnea tuhannesti! Peter Wimseyt ovat viehättäviä, hyvä kun muistutit! Voiko olla isompaa eroa tämän päivän kovan väkivallan ja aina vain pahempien julmuuksien dekkareihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos. Wimsey on kyllä mainio tuttavuus. Tiedätkö, minusta monet nykyaikaiset dekkarit ovat enimmäkseen aika tylsiä. Toki ne koukuttavat, mutta juonivetoisen kirjan tarpeeseen luen muuta ja nykydekkareita katson mieluummin telkkarista (esim. synkkä Silta tai kepeämpi Vera Stanhope). :)

      Poista
  5. Olen tosi iloinen, että luit tämän vaikket täysin ihastunutkaan. Toisaalta Kuolema vierailee kerhossa ei olekaan Sayersin kirjoista paras tai omaperäisin tai ihastuttavin, eli se ei ehkä olekaan se kirja joka kerta heitolla tekee lukijasta Sayers-fanin. Se on hyvin perinteinen dekkari, mitä taas suosikki-Sayersini Juhlailta ei missään nimessä ole. Mutta Kuolema vierailee kerhossa on kaikessa perinteisyydessään minulle todellinen cosy mystery, rentoutuslukemista parhaasta päästä.

    Onnea tonnista! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kyllä minä enemmän ihastuin kuin en. Viehättävää luettavaa. Ihan faniksi en vielä alkanut, mutta Sayersia tulen lukemaan lisääkin. Nämä kotoisat mysteerit ovat kovasti mieleeni kyllä.

      Kiitos! <3

      Poista
  6. Ensiksi: onnittelut tuhannennesta postauksestasi! On siinä saanutkin lukea ja naputella! <3 Onnea jatkoon myös, seuraavan tuhannen kanssa :)

    Muistaaksein olen lukenut jonkin Sayersin kirjan aikoinani, koska sellainen näköjään hyllystänikin löytyi. En vain muista yhtään juonenkäännettä siitä... Ehkä en uudista muistojani...

    Minulla jää tämä dekkariviikko viime tippaan, jotakin saan ehkä blogiin sunnuntaiksi tai sitten en. Jumitin Neidonhiusta ja sitä myötä kaikki muutkin jutut jäivät jumimaan. Lukenut olen - Hämeen-Anttilan Björk-dekkarisarja sai nyt jatkoa...

    Ihanaa viikonloppua sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos! On tässä toki vierähtynytkin vajaat seitsemän vuotta ja mukaan on mahtunut paljon muutakin kuin kirjoja. Hauskaa on ollut.

      En ole yllättynyt, ettet muista lukemasi Sayersin juonta - minusta tuntuu, että juonenkäänteet ja murhaajat jäävät nopeasti unholaan, mutta tunnelmaa näissä on.

      Neidonhius on hidas luettava, mutta niin antoisa. Minulla se on edelleen kesken.

      Kiitos samoin, kesäistä viikonloppua! <3

      Poista
  7. Tuhannesti onnea! Itsellä takana kolme kuukautta ja vielä 985 postausta matkaa tuohon rajapyykkiin ;) Kiitos kun kävit kommentoimassa blogiini!

    Minulla jäi dekkariviikko viime tippaan, kun heräsin siihen liian myöhään. Nyt menossa Tarquin Hallin Vish Puri -sarjan ensimmäinen, mutta ei taida ehtiä blogiin enää tällä viikolla. Mitähän muita hauskoja teemoja tulossa vielä tänä vuonna? Kirjojen ympärillä on ollut viime aikoina hyvää pöhinää :)

    VastaaPoista
  8. Pitänee siis itsekin tutustua Sayersiin, nämä brittidekkarit ovat minulla täysin lukematta. Joskus sitä vain kaipaa verkkaisempaa meininkiä ja britit sitä osaavat usein niin kovin hienostuneesti tarjota.

    Tuhannesti onnea tuhannesta postauksesta!

    VastaaPoista