sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Kirsikka kukkii


Ainakin vanhassa hillopurkissa! Takatalvi taitaa olla tulossa ja aamulenkillä tuntui melkoinen viima. Edellisillä viikoilla täällä Etelä-Suomessa on kuitenkin ollut niin lämmintä, että kevät on leijaillut kaikkialla. Oman pihan kirsikanoksia pääsi maljakkoon pari viikkoa sitten ja nyt ne kaunistavat olohuonetta.


Kuvia on nyt hurjasti. Olen pitkästä aikaa innostumassa valokuvauksesta ja poden kovaa kamerakuumetta. Vanha Canonin järkkärini on luotettava laite, mutta huonossa valossa kuviin tulee aika paljon ns. kohinaa etenkin, kun kuvaan aina käsivaralta. Joskus tuntuu, että saan terävämpiä kuvia jopa puhelimella. Ostoslistallani onkin edes jonkinlainen jalusta. Lisäksi haaveilen uusista objektiiveista ja kompaktimmasta pikkukamerasta. Olisi hauska kuulla, millaisia kameroita teillä muilla on - etenkin niistä pienistä olisi kiva saada vinkkejä.

Haluaisin kuvata myös tähtitaivasta. Tämä tuli mieleeni tiistai-iltana, kun en meinannut malttaa mennä nukkumaan revontulien vuoksi. Meidän talomme sijaitsee katuosuudella, jolla ei ole katuvaloja, joten kun oman pihan valot sammutti, oli näkyvyys taivaalle aika hyvä. Revontulien kuvaamisesta ei omalla kamerallani etenkään käsivaralta tullut oikein mitään. Siksikin sellainen kompakti "tähtitaivaskamera" olisi aika ihana.


Kirjojen ystävät älkää huoliko. Lumiomena ei ole muuttumassa miksikään ja nytkin bloggaamattomia kirjoja on iso pino: bloggausvuoroaan odottavat suomalaisen näyttelijän mietiskeleviä esseitä, brittiläisen tv-kasvon roisi ja hauska nuoruuskuvaus, kotimainen historiallinen romaani, brittiläinen lastenkirja, sisustuskirja jossa ollaan mökillä sekä niin itkettävän upea kotimainen romaani, etten melkein kestä.

 Osaan näistä palaan jo heti alkuviikosta. Uhkaavasta takatalvesta huolimatta toivotan leppoisaa sunnuntaita täältä kevät- ja kamerahaaveellisesta talosta.


30 kommenttia:

  1. Oho, menin lankaan ja luulin, että teillä jo kukkii, meillä ei vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, hihi, sepäs olisikin, jos täällä jo kukkisi ja siellä ei. :) Tänne taitaa tulla takatalvi, nyyh.

      Poista
  2. Sama juttu täälläkin. Canon kyllä toimii,mutta hämärissä (museo)olosuhteissa teho ei ole mikään mairitteleva. Uutta pitäisi saada, mutta saa nähdä milloin sitä saisi irrotettua budjetistaan ylimääräistä. Haluaisin pysyä järjestelmäkamera-linjalla, pienehkö koko kiitos ja iiiso plussa tulisi kääntyvästä näytöstä. Jalusta on, mikä sisätiloissa ja hämärään aikaan toimii, mutta haluaisin siitä huolimatta kameran, jolla voisi kuvailla hämärässä ilman jalustaakin. Joten jäänpä odottelemaan jos muilta irtoaisi vinkkejä. :)

    Ps. Kauniisti kukkii kirsikanoksa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, museot ovat kyllä usein hankalia kuvauspaikkoja! Teetkö paljon työkuvauksia? Ja millainen Canon sinulla on? Itselläni on jo viisi vuotta vanha EOS 500D, ihan kelpo kamera edelleen, mutta sitä pitäisi jotenkin parantaa. Jalustalla voisi jo aloittaa. :)

      Poista
    2. Harrastuskuvauksia lähinnä. Ja sama juttu, oma kamerani (1000D) on varmaan aikalailla 5 vuotta vanha. Tykkään siitä että se on pienikokoinen ja kevyt ja tosiaan jalustalla saa ihmeitä aikaan, mutta tarvitsisin enemmän pikseleitä kennolle, suurempaa ISO-herkkyysasteikkoa ja haluaisin sen kääntyvän näytön. Canon-tyttöjä tahtoisin kuitenkin olla vielä edelleen ja olen vilkuillut aika-ajoin esim. tätä: http://www.canon.fi/for_home/product_finder/cameras/digital_slr/eos_700d/#p-specification
      ja tätä: http://www.canon.fi/for_home/product_finder/cameras/digital_slr/eos_70d/

      Poista
    3. Nuo molemmat kamerat ovat varmasti hyviä! Tuo 700D on paranneltu versio siitä kamerasta, joka minulla on. Minäkin tykkään Canonista enkä varmaan vaihtaisi kameramerkkiä. Nyt mietin, että hankkisin tämän (tai vastaavan objektiivin), saisi valovoimaa. :)
      http://www.verkkokauppa.com/fi/product/9981/dnfn/Canon-EF-50mm-f-1-4-USM-normaaliobjektiivi

      Hinta on aika korkea, luin että melkein vastaavan saa edullisemminkin. Hmm. :)

      Poista
  3. Ihania kirsikan kukkia, hienoja kuvia!

    Kameroissa löytyy, toivottavasti löydät sen mieluisan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Leikkaa sinäkin muutama omenapuun oksa maljakkoon. Alkavat ehkä kukkia samalla tavalla. :)

      Kamera-asioita mietin, kun ne puhelimessa kertomani jutut selviävät. :)

      Poista
  4. Täydellistä kauneutta!
    Ktaja, minusta tuntuu, että sinulla kuva ei ole välineestä kiinni, koska sinun näkemyksesi on niin vahva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi anteeksi, miten oudosti kirjoitin nimesi, KATJA!

      Poista
    2. Marjatta, kiitos! Tulin hyvälle mielelle sanoistasi. :) Mutta kyllä uusi objektiivi lisäisi kuvien avaruutta tai jalusta toisi vakautta sisäkuvaukseen. En ole koskaan ollut innostunut välineistä, mutta nyt on vähän sellaistakin kuumetta. Aika hassua, oikeastaan.

      Ja eipä mitään. Minä kirjoitan aina joskus kiireessä Katka... :)

      Poista
  5. Kauniit sävyt kuvissasi!

    Minä pöölö menin laittamaan narsisseja ruukkuun ulos kevätkaipauksen toivossa. Paleltuivat. En uskonut takatalveen...

    VastaaPoista
  6. Kauniit sävyt kuvissasi!

    Minä pöölö menin laittamaan narsisseja ruukkuun ulos kevätkaipauksen toivossa. Paleltuivat. En uskonut takatalveen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, kiitos! Minä laitoin samoin narsisseja ulos ruukkuun. Mutta uskon, että kestävät pakkasta (täällä oli aamulla -8) ja nousevat tuosta taas... Toivottavasti sielläkin!

      Poista
  7. Voi, minunkin piti ottaa kirsikan oksia maljakkoon ja nyt se jäi. Olemme pääsiäisen poissa, joten en taida enää viitsiä ja tämä kylmyys hyytää....Meillä oli viime yö järkyttävän kylmä, mutta onneksi sängyssä nukkui mieädn välissämme Luna;) Ihanat kuvat <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, pääsiäisen jälkeenkin varmasti ehtii! Kokeile sitten. Täällä oli samoin todella kylmä ja aamulenkilläkin oli melkoinen viima. Te onnelliset siellä, kun Luna on hoidossa. Se on niin suloisen näköinen koira!

      Poista
  8. Ihanat kuvat! <3 Enpä olekaan tullut ajatelleeksi, että kirsikanoksia voi ottaa maljakkoon kukitettavaksi!

    Minulla on käytössä Canonin EOS 700D ja siinä on tällä hetkellä ihan normi kittiobjektiivi (18 -55). Käytän mahdollisimman paljon jalustaa, varsinkin silloin kun kuvaan sisällä hämärässä. Uusista objektiiveista haaveilen. Ekana hankintana ehkä makro, sillä teen aika paljon lähikuvauksia (esim koru- ja kukkakuvausta).

    Mukavaa viikonalkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos. <3 Ja kirsikanoksia voi hyvinkin ottaa, kuten omenan, luumun ja varmaan minkä vain hedelmäpuun. Pari viikkoa maljakossa tekee pieniä ihmeitä. :)

      Kiitos, että kerroit kamerastasi - juuri sinä, jonka kuvia niin ihailen. Meillä on periaatteessa sama kamera: omani vaan on hieman vanhempi ja sen vuoksi EOS 500D, samalla objektiivillakin (joka kai vakiona mukana). Haaveilen toisaalta laajakulma-, toisaalta kauko-objektiivista. Ja jalustasta, joka varmaan pitäisi hankkia ensimmäisenä. Ystävältäni sain toissajouluna sellaiset lähilinssit, joilla voi periaatteessa ottaa makrokuvia. Ne ovat aika kivat käytössä.

      Samoin sinne, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  9. Suloiset kirsikankukat!
    Jalusta on ihan ehdoton. Objektiiveilla on myös iso ja aika oleellinen merkitys. Toisaalta linssejä on niin suuri valikoima, että on vaikea päättää millaisen hankkii. Minä päädyin aikanaan kahteen, joita valokuvausta kauemmin harrastaneet suosittelivat, ja olen ollut tosi tyytyväinen (juuri pari viikkoa sitten lisäsin linssien tiedot blogiini).
    Pimeässä kuvaaminen olisi tosiaan kiinnostavaa. Kokeilin kuvata revontulia, mutta ei oikein onnistunut :(
    Hyvää alkavaa viikkoa Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, kiitos - ja kaikki hedelmäpuut ovat kyllä niin herkkiä ja kauniita kukkiessaan. Viime vuonna pihalla oli aika upea kevät, toivottavasti tänäkin keväänä.

      Kävinkin blogissasi kurkkaamassa, kiva että kerroit objektiiveistasi siellä. Meillä on muuten periaatteessa sama kamera, minulla ehkä vuoden verran uudempi tapaus.

      Kauniita kevätpäiviä!

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Aloin tietysti jo arpoa mihin kirjaan mikin viittaus on... Jään innolla odottelemaan :)!

    VastaaPoista
  12. Ai ai, upeat kuvat! Kiitos kirsikankukista :)

    VastaaPoista
  13. Ihania kuvia. Meidän omenapuunoksa ei ihan näin nätisti maljakossa kukkinut. Kuivahti jotenkin harmittavasti.

    VastaaPoista