sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Joyce Carol Oates: Putous

Joyce Carol Oates: Putous
Otava, Otavan kirjasto 2006
Alkuteos: The Falls 2004
Suomentanut Kaijamari Sivill
Kannen kuva: David High
Sivuja: 566
Yhdysvaltalainen romaani


Joskus rakkaus hyökyi häneen niin voimakkaana, että henkeä salpasi. Rintaa puristi. Omat pienet pojat, oma tyttövauva. Heidän äitinsä katse, joka kohtasi hänet voitonriemuisena, joskin pelokkaan, vaarallisen voitonriemuisena. He ovat minun nuorani nyt, Dirk ajatteli hellästi. Jolleivät sitten kuiluni.

Asianajaja Dirk Barbanyn nuora tai kuilu on hänen vaimonsa Ariah, Niagaran leskimorsian. Kaikki näet alkaa siitä, kun nuori pastori Gilbert Erskine hyppää Niagaran pauhuun ja Ariahista tulee leski vain yhden yön jälkeen. Ariah, punatukkainen ja kalvakka presbyteeripastorin tytär odottaa uutisia kuolleesta miehestään, jota ei koskaan rakastanut. Dirkiä tuntee voimakasta vetoa nuoreen leskeen ja perustaa perheen tämän kanssa. Ariah uskoo olevansa kirottu ja sen vuoksi  Niagaran jylinä, sen lupaukset ja salaisuudet, elävät iäti hänen mukanaan.

Haudankaivajan tyttärellään minua ihastuttanut ja Kostollaan puhutellut Joyce Carol Oates tunnetaan palkituista ja väkevistä romaaneistaan, joissa hän kuvailee arkea naisen ja kokonaisen suvun näkökulmasta ja peilaa kokonaisuutta aina yhteiskunnallisesti. Putousta voikin pitää tyylipuhtaana Oatesin kirjana, sillä putouksen yhdistämien Ariahin ja Dirkin suku kasvaa, vuosikymmenet vierivät ja kohtalon sormella on paljonkin osoiteltavaa.

Ihastuttava ja raivostuttava. Sellainen on sekä Ariah että koko Putous. Putous on moniääninen romaani, mutta se on voimakkaasti juuri Ariahin tarina. Silloinkin, kun Oates kertoo kaikesta Ariahin ja Dirkin lasten näkökulmasta, on Ariahin persoona läsnä. Ariah on kiehtova romaanihenkilö, mutta häneen ei ole helppo kiintyä eikä hänestä voi -- tai edes tarvitse -- pitää. Hän on vuoroin epävarma ja kalsea, sitten intohimoinen ja määrätietoinen, jälleen flegmaattinen ja hyvin kohtalonuskoinen. Hänen joitakin valintojaan tai tekojaan voi vain ihmetellä, toisinaan taas kummastelun kohteena on se, että miksei Ariah tartu paremmin toimeen. Liisan, jonka kanssa olen muutenkin koko lailla samaa mieltä romaanista, olisi tehnyt mieli ravistella Ariah hereille.

Oates kirjoittaa taitavasti ja romaanin kielessä ja tunnelmassa on paljon samaa kuin mielestäni paremmassa Haudankaivajan tyttäressä. Romaanin jokainen luku -- tai osio, pikemminkin -- salpaa miltei hengen, niin väkevästi Oates kirjoittaa. Hänen tekstinsä on kuin utuinen maalaus, jossa on veitsenteräviä kohtia. Putous on kuitenkin turhan pitkä ja paikoin toisteinen. Vaikka teksti kulkee ja vaikuttaa, tarina ei sitä aina tee. Oates kuljettaa monia teemojaan -- parisuhde, perhe, ympäristörikokset, korruptio, suku, Yhdysvaltain taloudellinen kehitys -- taitavasti, mutta palasina; osioita Putouksesta on ilmestynyt eri julkaisuissa ennen koko romaanin julkaisua.

Romaanin upea loppu kuitenkin korvaa nämä rönsyilyt ja toistot. Ariahille tärkeintä on perhe, vaikkei se ole ideaali tai aina yhtenäinen. Ja koko ajan putous pauhaa ja pärskyy, se on raikas, kaunis ja julma. Se ottaa ja antaa.

--

Putousta on esitelty blogimaailmassa paljon, jo linkittämäni Liisan lisäksi kannattaa vilkaista muun muassa Marian, Jaanan ja Katrin blogeihin.

P.S. Kipsi on nyt poissa, siksi kirjakuvakin käsien kanssa. Nyt seuraavat pari viikkoa jumppailen liikeratojen palauttamiseksi ja kaikkiaan toipuminen ottaa vielä kymmenisen viikkoa. Tervettä kättä ja kevättä kohti, kinoksista huolimatta!

15 kommenttia:

  1. Minustakin kirja oli hivenen liian pitkä, toisteinen ja välillä jopa tylsä. Siitä huolimatta, että teos on vahva ja Oates taitava kirjailija. Toistaiseksi oma lempparini Oatesilta on Sisareni, rakkaani, joka iski lujempaa kuin tämä ja jossa oli vähän jotain enemmän kuin Kosto:rakkaustarinassa, joka sekin tosin oli vahva ja puhutteleva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, aika samoin taisimme tästä ajatella. Oates on silti hurjan taitava ja Putouksessakin esimerkiksi alku teki suuren vaikutuksen. Sisareni... on minulla vielä lukematta. Siinä on hurja aihe.

      Poista
  2. Vahvat, naisten näkökulmasta kerrotut sukutarinat kiehtovat. Pistän tämänkin kirjailijan nimen muistiin odottelemaan sopivaa hetkeä!

    Sujuvia tekstejäsi on aina yhtä ihana lukea, kiitos tästäkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, Oatesin nimi kannattaa kyllä painaa mieleen. Väkeviä kirjoja, jotkut aika rajuja.

      Kiitos. <3

      Poista
  3. Katja, kiitos tästä: Luen sinua jo aika hyvin ja nyt minulle tuli mieleeni, että taidan jättää tämän väliin. Ihailen Oatesia ehkä liikaa, enkä halua lukea häneltä sellaista, jossa on hiukkaakaan junnaamista eli jos sanot näin " Putous on kuitenkin turhan pitkä ja paikoin toisteinen. Vaikka teksti kulkee ja vaikuttaa, tarina ei sitä aina tee. ", tämä ei ole minulle. Kiitos, että säästit aikaani <3 Haudankaivajn tytär ja Kosto:Rakakustarina olivat niin hyvät, että...Erinomainen oli myös Sisareni, rakkaani, varmaan ihan nero kirja, mutta, mutta....ne alaviitteiden alaviitteet ja niitä sivukaupalla ja jos ne olisvat olleet edes aiheen vuoksi tärkeitä, mutta kun kaikki niistä eivät olleet. Oates on silti Oates, mutta odotan hänen seuraavaansa, vaikka tässäkin aihe vetäisi.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, niin taidat lukea. Hieno romaanihan tämä on, Oates kirjoittaa varmasti aina niin voimakkaasti ja hyvin, mutta ehkä tässä oli liikaakin Haudankaivajan tyttären kaikuja. Minulla on Sisareni, rakkaani lukematta, samoin Blondi, joka odottelisi jo hyllyssäni. Mutta se on pokkari ja fontti on todella pieni...

      <3

      Poista
  4. Tsemppiä kädelle!
    Pidän Oatesijn kirjoista,joten laitan tämänkin muistiin,kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Putous kannattaa kyllä lukea, jos Oates on mieleinen kirjailija.

      Poista
  5. Kyllä tämä hienoisesta kritiikistäsi huolimatta on upea teos tämäkin, vaikka minullekin Haudankaivajan tytär oli piirun verran parempi. Toivottavasti käsi toipuu entiselleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, tämä on upea romaani. Paikoin pitkä ja junnaava, mutta komeasti kirjoitettu. Kiitos, nyt käsi on vielä aika kipeä ja vähän turvonnutkin, mutta hyvin sen pitäisi toipua. :)

      Poista
  6. Onnea kätesi vapautumisesta! Talvivalo muuttuu pian kevätvaloksi, jospa kätesi vertyy samaa matkaa kevättä kohti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos kaimani. Oli ihana tunne saada kipsi pois, nyt vaan kurkotan kohti käden terveyttä ja kevättä. Alkavan helmikuun valoa sinullekin!

      Poista
  7. Juuri tällä viikolla kun lukupiirissäni puhuttiin lempparikirjailijoista, mainitsin Oatesin ja Blondin <3 Olen lukenut sen lisäksi tuon Koston sekä Haudankaivajan tyttären ja vaikuttavia kaikki. Tämän hankin pokkarin viime vuonna eli tämänkin luen aikanaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, juuri Blondin haluan lukea. Sen laajuus kyllä pelottaa, mutta luotan Oatesiin. :) Tämä Putouskin on hieno, mutta jotenkin vertautuu Haudankaivajan tyttäreen.

      Poista
    2. Sama mulla, haluaisin niin lukea Blondin, mutta jostain syystä juuri sen kirjan laajuus myös pelottaa. Ja nyt mulla on omana tuo Katjan kehuma Haudankaivaja, joka pitää myös lukea!

      Poista