perjantai 20. helmikuuta 2015

Jessica Fellowes: Downton Abbey -kirjat


Brittiläisissä kartanoissa - teemaviikko

Jessica Fellowes: The World of Downton Abbey. The Secrets and History Unlocked
Kustantaja: Collins 2011
Sivuja: 298
Brittiläinen fanituotekirja

Jessica Fellowes: Kartanon vuosi. Downton Abbey.
Kustantaja: Readme 2014
Alkuteos: A Year in the Life of Downton Abbey 2014
Suomentanut Irma Rissanen
Sivuja: 313
Brittiläinen fanituotekirja


Rouva Hughes: "Maailma ei pyöri illallisten tapaan."
Carson: "Minun maailmani pyörii."

Valikoiva ja nirsokin televisionkatsoja menettää joskus sydämensä jollekin sarjalle. Minä katson televisiota melko vähän. Innostuin aina toisinaan jostain sarjasta, jonka katson kyllä alusta loppuun, mutta harvaan sarjaan olen todella ihastunut. Yksi harvoista totaalihurahtamisistani viime vuosilta on yllätyksettömästi brittiläinen Downton Abbey, joka on mielestäni parasta, mitä televisiosta on aikoihin tullut. 

Olen fanityttömäisen hullaantunut koko sarjaan: sen juonenkuljetukseen ja miljööseen, tapaan jolla sarja on kuvattu ja ennen kaikkea huikeaan henkilökaartiin, joka tulee tutuksi ja rakkaaksi. Suosikkihahmojani ovat palveluskunnan puolelta viimeiseen saakka uskollinen hovimestari Carson ja skottilainen taloudenhoitaja rouva Hughes sekä kovia kokenut, hillitty Anna; ylempien kerrosten väestä mieleeni ovat nasevimmat repliikit omaava leskikreivitär Violet, hänen poikansa Granthamin jaarli Robert Crawley sekä tietenkin Robertin ja tämän amerikkalaisen Cora-vaimon kolme tytärtä Mary, Edith ja Sybil Tom-miehensä kanssa.



Niin suuri fani en ole, etten huomaisi sarjan menettäneen aavistuksen sitä tenhoaan, joka minut kahden ensimmäisen tuotantokauden aikana niin lumosi. Vaikka sarjan ehkä terävin kärki on tylsistynyt, on Downton Abbey silti huikea epookki, jossa hyvä käsikirjoitus ja loistavat näyttelijät kohtaavat hienoissa lavasteissa. Tosifanin tavoin uskon myös vankasti tulevaan kuudenteen tuotantokauteen, sillä viides tuotantokausi päättyi kutkuttavasti. Ja tietenkin: niin suuri fani olen, että olen hankkinut hyllyyni kaksi nyt esittelemääni Downton Abbey -kirjaa ja ostanut itselleni sarjan henkeä mukailevat korvakorut -- ja jos tätä Etsystä löytyvää puhelinkuorta saisi oman puhelimeni malliin sopivaksi, en epäröisi tehdä tilausta. Niin, ja puhelimeni soittoääni on tietenkin... Arvaatte kyllä!

Jessica Fellows on kirjoittanut muutamia Dowton Abbey -kirjoja. Sain ensimmäiseni The World of Downton Abbeyn ystävältäni viime syksynä (kiitos!). Fellowsin kirjoista ainoan suomennetun, Kartanon vuoden, ostin itselleni reippauslahjaksi tammikuun alussa, jolloin käteni oli kipsissä rannemurtuman vuoksi. The World of Downton Abbey keskittyy sarjan ensimmäiseen ja toiseen tuotantokauteen ja alkaa vuodesta 1912, Kartanon vuosi puolestaan sijoittuu 1920-luvulle ja kattaa viidennen tuotantokauden tapahtumat. Molemmat kirjat ovat täynnä valokuvia ja kummassakin sarjan tapahtumia taustoitetaan tapahtuma-ajan historialla, aikakauden muodilla ja tapakulttuurikuvauksilla.



Molemmat kirjat ovat sarjaa tunteville oikea aarreaitta. Ensimmäistä kirjaa voisi kutsua Downton Abbeyn ystävien perusteokseksi, sillä se tutustuttaa sarjan henkilöihin ja näiden välisiin suhteisiin ja kertoo tietenkin tarkkaan taustoja muun muassa Titanicin uppoamisesta ja ensimmäisen maailmansodan alkamisesta. Toinen kirja on rakennettu hauskasti vuodenkierron ympärille. Siinä kerrotaan paitsi Downton Abbeyn, myös yleisemmin englantilaisten kartanoiden elämästä kuukausi kuukaudelta: millaista maaseudulla on maaliskuussa, millaisia kesäjuhlia vietetään, kuinka joulua valmistellaan mahtitaloissa.  Kumpikin kirja on kirjoitettu ammattitaidolla: sujuvasti ja kiinnostavasti. Varsinaisia juonipaljastuksia ei kummankaan kirjan kohdalla tarvitse pelätä. Kirjojen taidokkaat valokuvat, onnistunut taitto ja kaiken lisäksi laadukas painojälki ilahduttavat.


Kumpi kirjoista on parempi? Sitä on tietenkin mahdoton sanoa. Jos hyllyssäni olisi vain yksi Downton Abbey -kirja, niin varmasti sen pitäisi olla The World of Downton Abbey, sillä se on eräänlainen perusteos. Se on kirja, jossa on alku. Toisaalta Kartanon vuoden rakenne viehättää minua ja kirjassa on ihastuttavia ruokaohjeitakin. Olen innokas leipoja, joten minun kokeiltava ainakin leipäreseptiä, skotlantilaista murokakkua ja skonsseja. Kesällä haluan nautiskella kotiterassillani Pimm's-boolia, mutta luulen, että kiitos munuaisrasvan, Christmas Pudding jää kokeilematta. Vastaukseni kysymykseen kirjojen paremmuudesta on tietenkin molempi parempi ja ehkäpä minun täytyy etsiä sarjan muutkin kirjat.





Mitä merkitystä tällaisilla fanituotekirjoilla on? Luetteko, ostatteko? Kestävätkö ne mielestänne aikaa? Minä ostan tällaisia kirjoja harkiten, mutta joskus hurahdan. Katselen kirjahyllyssäni olevaa naisrokkareiden Lilith Fair -kirjaa hellästi 1990-luvun "nuoria vihaisia naisia" muistellen, Lance Armstong -elämäkerta Ei ainoastaan pyöräilystä on doping-uutisten jälkeen miltei nolo, Tori Amos -kirjoja rakastan varmaan aina. 

Aika näyttää, miten nämä kaksi Downton Abbey -kirjaa tulevat hyllyssäni sijoittumaan, mutta ainakin nyt ne tuntuvat loputtomalta aarreaitalta loistavan televisiosarjan, herkullisten ruokien ja upeiden maisemien Englantiin. Paljon enempää en voi fanituotteelta toivoa.

--

Kartanon vuosi. Downton Abbey -kirjasta on blogiinsa kirjoittanut muun muassa ihana blogisynttäreitään juhliva Sara. Onnea, Sara vielä tätäkin kautta!  

24 kommenttia:

  1. Olipa ihanaa lukea hurahtamisestasi! ;) Tuollaisia juttuja arkeen tarvitaan. Pieniä iloja. Muutaman kerran olen kyseistä sarjaa katsonut ja kaikki tosiaan vaikuttaa juuri sellaiselta mistä minäkin tykkäisin,mutta en ole ilmeisesti ollut oikeaan aikaan tv:n ääressä. Tuo on hienoa, että sivujen joukkon on ripoteltu reseptejä, että pääsee ihan konkreettisesti itsekin siihen Abbey-maailmaan, makujen kautta!
    En osaa sanoa mitä mieltä olen yleisesti fanikirjallisuudesta. Eihän siinä mitään pahaa ole, jos ne tuovat omistajalleen iloa. Laittoi miettimään, että kyllähän minunkin hyllyssäni on loppujen lopuksi vaikka kuinka paljon "fanikirjoja" taidekirjojen muodossa. Kaikki teokset, joissa tavalla tai toisella esitellään jonkin taiteilijan tuotantoa, ovat fanikirjoja. Ja onhan niitä ihana hypistellä!
    Hyvää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurmioitunut, olen ihan samaa mieltä, arjessa pitää olla pieniä iloja. Niitä löytyy monesta, Downton Abbey on yksi sellainen. Minäkään en katso (tai ole katsonut, nythän sarja on tauolla) sarjaa televisiosta sen lähetysaikana, mutta digiboksilta ja dvd-levyiltä. Nyt ensimmäiset kaudet ovat Netflixissäkin.

      Ja totta: taidekirjatkin voi käsittää fanikirjoina, tosin kulttuurihistoriallinen arvo niissä on eri. Minäkin rakastan taidekirjojen lukemista ja olen hankkinut useita lempitaiteilijoideni töitä esitteleviä kirjoja.

      Poista
  2. Downton Abbey on ihana sarja, olen itsekin siihen hurahtanut. Tuollaista kirjaa katselisi ja selaisi ihan mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, nämä Downton Abbey -kirjat ovat kyllä ihania. Perusteellisia ja mukavasti historiaakin valottavia, taitoltaan rauhallisia ja kuvitukseltaam levollisia. Suosittelen!

      Poista
  3. En ole katsonut Downton Abbeyta, mutta kuullut siitä kyllä :) Olen ollut koukussa muihin sarjoihin, jotka valitettavasti ovat nyt loppu. :( Kirja näyttää ainakin historian ja reseptien puolesta kiinnostavalta ja olisi hauska joskus maistaa skonsseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Cover, Downton Abbeysta ei ole varmaan voinut välttyä kuulemasta. ;) Skonssiohjeita on monenlaisia. En ole vielä maistanut kirjan ohjeen mukaan tehtyjä, joten täytyy alkaa pian leipoa. ;)

      Poista
  4. Olen katsonut Downtown Abbeyta,mutta nyt on parin kauden jaksot tietokoneella,pitäisi katsoa ne pois. Onko kirjat tehty sarjan pohjalta vai päinvastoin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, DA on ihana sarja. Kirjat on tehty sarjan pohjalta, mutta juonta ne eivät onneksi selosta, vaan sarja ja historian tapahtumat ja ilmiöt kietoutuvat yhteen.

      Poista
  5. Oi, nyt se tuli, Downton Abbey <3 Minä kuljen kyllä tämänkin suhteen vähän viiveellä, viimeksi katsoin neljännen tuotantokauden, joten viides odottaa vielä, ah! Ja oi, sitten kuudes... Mutta niin, fanikirjat, ei tule mieleeni yhtään jonka olisin ostanut - mutta toisaalta, ehkä fanikirja on aika laaja käsite :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niin, nyt se tuli. <3 Kuten sinä, minäkin löysin sarjan viiveellä. Aloimme katsoa sitä mieheni kanssa toissakesänä, luottoni sarjaan oli niin kova, että ostin kaksi ensimmäistä kautta dvd-boksina enkä pettynyt. Sitten katsoimme kolmannen kauden ja neljättä kautta odotimme jo televisiosta. Fanikirja on ehkä hieman hassu käsite, mutta tähän se sopii, sillä fanitan tätä sarjaa. Toisaalta minulla on vaikkapa Andy Warholin elämäkerta, mutta en fanita Warholia... Hmm. :)

      Poista
  6. Olenkin odottanut koska kirjoitat tuosta suomenkielisestä Downton Abbey- kirjasta! Kirja kiinnostaa kovasti ja harkitsen sen ostamista. Itse olen seurannut sarjaa mutta en reaaliaikaisesti televisiosta, vaan lainannut kirjastosta tuotantokausia. Nytkin pitäisi hakea varaus neljännestä tuotantokaudesta. En malta koskaan jättää yhteen jaksoon vaan katson useamman putkeen... Pidän sarjasta niin kovin :) Leskikreivitär Violet on yksi suosikeistani, kuin myös hovimestari Carson!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, tämä on niin ihana kirja, että osta ihmeessä vaikka itsesi hemmottelemiseksi. DA on melkein paras juuri silloin, kun katsoo jaksoja putkeen. Violet ja Carson ovat huippuja, heillä on usein parhaimmat repliikitkin!

      Poista
  7. Katja, arvaappa vaan, haluaisinko nämä molemmat! Mistään en ole näistä lukenut ennen kuin nyt sinun ja Saran blogista...Seuraan kuitenkin monenlaisia lehtiä. Hieman sarjan alkuvihehätystä on kadonnut, mutta kyllä niitä omia suosikkejaan aina haluaa katsoa: Mary, jaarlin labradori (nyt edesmennyt muistaakseni), Granthamin leskikreivitär ja Carson.

    Koko mennyt maailma, se brittiläinen, siinä vain on sitä jotakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ei ole vaikea arvata. ;) Kumpikin on aivan ihana ja noita englanninkielisiä on muitakin. Tekisi mieli hankkia nekin.

      Ja voi, se koira tosiaan kuoli. Käsittääkseni tuotannollisista syistä koira poistui nimensä vuoksi, mutta toisaalta sarja eteni ajallisestikin niin, että koira olisi käynyt aika vanhaksi. :( Toivon, että sarjaan tulee vielä uusi koira. :)

      Totta, tuossa menneessä brittimaailmassa on viehätystä, joka on täysin omaa luokkaansa. <3

      Poista
  8. Downton Abbeyn suurena suurena ystävänä minun pitäisi hankkia nämä kirjaihanuudetkin, mutta saa nähdä...

    Kestävätkö tällaiset fanikirjat aikaa - ehkä teokset ovat vielä joskus todella haluttuja keräilykirjoja, tv-antiikkia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä suomenkielinen voi hyvinkin tulla vastaan kirja-alessa syksyllä. En siis tiedä, mutta tällaiset kirjat ovat kausiteoksia. :) Ihania nämä kyllä ovat!

      Tv-antiikki, hyvä termi!

      <3

      Poista
  9. ♥ sen soittoäänen tahdon ihan heti, kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  10. Downton Abbey on kyllä ihana sarja ja ihanilta näyttävät nuo Downton-kirjatkin. Varsinkin tuo toinen kirja houkuttelee minua ihmeesti. Mrs Patmore on ihan paras hahmo sarjassa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulttuuritäti, nämä kirjat kantavat juuri oikeanlaista sarjan henkeä, siksi olen näin ihastunut niihin. :) Mrs Patmore on mahtava! Yksi omistakin suosikeistani, vaikka unohdin mainita tekstissäni. Pidän muutenkin eniten noista vanhemmista ja nasevimmista henkilöistä.

      Poista
  11. Minä en taida olla ihan yhtä hurahtanut sarjaan, mutta on se kyllä hyvä. Mielelläni olen neljä ensimmäistä tuotantokautta katsellut ja viidennettä odottelen kirjastosta :)

    Minulla on tällaisia fanikirjoja Harry Pottereista. Mutta noh, sehän on jo ihan oma tarinansa se ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minä en yleensä hurahda tv-sarjoihin, en ole aiemmin hankkinut sarjojen oheistuotteita, mutta Downton Abbeyssa on sitä jotain.

      Meilläkin on muutama Harry Potter -fani- tai tietokirja. Ne ovat tyttäreni, mutta ihania minustakin. :)

      Poista
  12. Oi, miten ihana postaus, tämä kolahti "sydämeen asti", kiitos Katja!

    Selasin "Kartanon vuosi "-kirjaa eräänä päivänä Akateemisessa mutta jätin vielä ostamatta;-) Kartano-sarjan faniksi kyllä tunnustaudun ja varsinkin se ensimmäinen tuotantokausi on sellainen, jota voisin katsella aina vain ja uudestaan!

    Kaunista hiihtoloman jälkeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, ihana kuulla. Downton Abbeyssa on sitä jotain. En ymmärrä, miten olen näin hurahtanut tv-sarjaan. Tämä kirja on myöskin ihan ihana, olen varma että pitäisit.

      Kiitos, sinne myös mukavaa viikkoa ja kevättalven valoa!

      Poista