sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Daphne du Maurier: Rebekka


Teemaviikko: Brittiläisissä kartanoissa
Daphne du Maurier: Rebekka
Kustantaja: WSOY 1938 (Femi-kirjakerhon painos 1981)
Alkuteos: Rebecca 1936
Suomennos: Helvi Vasara
Sivuja: 294
Isobritannialainen romaani

Viime yönä näin unta, että menin jälleen Manderleyhin. Huomasin seisovani ajotielle johtavalla rautaportilla enkä voinut heti astua sisään portista, sillä tie oli suljettu. Portissa oli riippulukko ja ketju. Huusin unessani portinvartijaa, en saanut vastausta ja kumarruin tarkastamaan portinvartijan asumusta portin ruosteisten pienojen välitse. Näin, että rakennus oli asumaton.

Manderley, mystinen, synkkä ja houkuttava Manderley on Brittiläisissä kartanoissa -teemaviikkoni ensimmäinen talo, ja se onkin oikea kartano. Nuori nainen menee naimisiin itseään vanhemman Maxim de Winterin kanssa ja elää kuin sadussa päästessään Manderleyhin. Elämä kartanonrouvana ei kuitenkaan sujui niin auvoisasti kuin tuoreella aviovaimolla pitäisi, sillä Maxin entinen vaimo, edesmennyt Rebekka, tuntuu haamun lailla tulevan vastaan kaikkialla talossa. Manderley alkaa tuntua kauhistuttavalta paikalta, joka on täynnä salaisuuksia.

Daphne du Maurierin Rebekka on romaani, joka tulee mainintoina vastaan usein: Sara Waters on nimennyt Rebekan kirjaksi, jonka hän itse olisi halunnut kirjoittaa. Diane Setterfieldin Kolmastoista kertomus on myös eräänlainen Rebekka-pastissi, muun muassa Winter-nimeä myöten. Laulaja Enya on nimennyt linnansa Manderley Castleksi ja Alfred Hitchcock on ohjannut Rebekan elokuvaksi, jonka haluaisin nyt nähdä.

Uskoisin nimittäin, että Rebekka toimisi loistavasti elokuvana. Siinä on koukuttava ja pikkuhiljaa avautuva juoni sekä sopivasti hyytävää uhkaa; Manderleyta vaikuttavampaa miljöötä on vaikea kuvitella. Henkilöhahmot ovat melko ohuita, mutta kirjan tyyliin -- ja jännityselokuvaan -- sopivia. Nimettömäksi jäävä päähenkilö on hieman herttasarjamainen, ujo ja taiteellinen tyttö, joka rakastuu vanhempaan mieheen. Hänen arkuutensa on paikoin rasittavaa, mutta du Maurier kuvaa ujoutta uskottavasti. Max de Winter on jossain määrin Heatcliff-tyylinen salaperäinen menneisyytensä vanki. Palveluskuntaan kuuluva rouva Danvers käyttää valtaansa ja osoittautuu niin kylmäkiskoiseksi, että hän yksin onnistuu luomaan romaaniin pelon ilmapiirin paholaisen kasvoineen.

Rebekka on monella tapaa lumoava romaani, mutta luin sen liian suurin odotuksin ja odotin hyytävää ja silti rakastettavaa, suorastaan huikeaa lukuelämystä. Ymmärrän hyvin, miksi Rebekkaa pidetään nykyisin klassikkona, vaikka se ilmestymisaikanaan otettiin vastaan (onnistuneena) viihdekirjana. Niin nykyinen kuin aikalaisluonnehdinta osuvat oikeaan: Rebekka on kestänyt aikaa ja sukupolvet toisensa jälkeen viihtyvät Manderleyn salaisuuksien pauloissa. Olisinpa vain lukenut sen 15-20 vuotta sitten. Parikymppisenä olisin varmaan saanut kirjallisia väristyksiä ja jos olisin lukenut Rebekan silloin, se olisi takuulla ikisuosikkini. 

Siinä missä Rebekka mainitaan monen romaanin esikuvaksi, on se itsekin pastissi esimerkiksi Brontën sisarusten teoksista ja (käsitykseni mukaan, kirja odottelee yöpöydälläni) Wilkie Collinsin Valkopukuisesta naisesta.  Näiden teosten tunnelmaa Rebekka kantaa onnistuneesti, vaikkei siinä mitään maata kaatavan jännittävää lopulta olekaan. Ystäväni Sara kuvailee Rebekkaa anglofiilin märäksi päiväuneksi ja osuu kyllä aivan oikeaan.  Jos olisin rakastunut du Maurierin romaaniin, olisi se ehdottomasti sen perienglantilaisuuden ansiota. Kaltaiseni ihminen alkaa melkein huokailla, kun kirjassa mainitaan teehetket, aamiaisen marmeladipurnukat, Jasper-koiran kuono sekä puut ja ruoho Manderleyn ympäristössä, mustarastaiden laulu kastanjapuussa. Osin Rebekka kertoo myös luokkayhteiskunnasta: palvelijoiden paikasta ja vallasta, yläluokkaiselle naiselle sopivista harrastuksista ja siitä, millainen vaimon tulisi olla. 

Mitä Rebekasta jäi käteen? Hyvä, mutta odottamaani tavanomaisempi lukukokemus (hyvä siitäkin huolimatta, että lukemassani kirjakerhopainoksessa oli rasittavan pieni fontti), jossa mysteeri ja kiehtova miljöökuvaus luovat kudelman, joka kietoo pauloihinsa. Alun unijakso ja mieleenpainuva lopetus ovat jo yksistään lukemisen arvoisia. Suosittelen Rebekkaa kaikille brittitunnelman ja mysteerien ystäville.

21 kommenttia:

  1. Tämä on jäänyt mieleen ihan mainiona teoksena. Täytyisi ottaa lukuun myös Valkopukuinen nainen. Pidit siis siitä enemmän? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, minäkin pidin tästä, mutta oli saanut niin vahvaa ennakkohehkutusta, että odotin suunnilleen maan järisevän. Valkopukuista naista en ole lukenut, se odottaa yöpöydälläni. :)

      Poista
  2. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta! Voisin lukea joskus, jollei se ole liian pelottava...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pearl Cover, tämä ei ole liian pelottava. Ahdistava tunnelma osin, mutta suosittelen kyllä.

      Poista
  3. Minä luin tämän juurikin joskus parikymppisenä, ja muistikuvani ovat jo todella hämäriä... Tämä ei siis ehkä ollut sydänkirja-ainesta - enhän muista väristyksiäkään :) - mutta jotenkin tähän palaaminen houkuttelisi.

    Kirjoitat tästä hienosti ja kirjallisia suhdepolkuja kiehtovasti tutkiskellen, kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, jos et saanut tästä väristyksiä tai sydänkirja-fiiliksiä parikymppisenä, niin et ehkä saa nytkään. Minä nimittäin mietin, että parikymppisenä olisin rakastunut tähän. Tunnelma tässä on vahva ja Manderley kiehtova, mutta lopulta romaani ei tarjonnut ainakaan minulle mitään erityisen hienoa. Ei kirjallisuutena eikä tunnetasolla. No, aina kannattaa tietenkin kokeilla, jos uudelleen lukeminen kutkuttaa. :)

      <3

      Poista
  4. Siis tämä ei olekaan se kirja, josta on tehty leffa Rebekka...

    Valkopukuisen naisen luin varhaiteininä ja muistan, että pidin paljon. Miten jännittävää olisikaan lukea se nyt uudelleen.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, tästä nimenomaan on tehty leffa!! Kuten kirjoitin, Hitchcockin ohjaamana. On siis sama kirja.

      Valkopukuinen nainen pitää kyllä lukea.

      <3

      Poista
  5. Muistan lukeneeni tuon teininä.Nyt tämän luettuani tekisi mieli lukea tuo uudelleen. Ja elokuvankin olen joskus nähnyt.,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä rakas kirja monille. Varsinkin niille, jotka ovat lukeneet sen teininä tai parikymppisenä. Minäkin olen iloinen, että luin tämän.

      Poista
  6. Rebekka elokuvana on kyllä katsomisen arvoinen. Löysit arvioosi niin englantilaisia piirteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, varmasti on. Jos oikein muistan, Linnutkin on du Maurierin kirjoittama. Rebekka-elokuvalla on melkoiset tekijät.

      Poista
  7. Rebekka on minulle todella rakas kirja. Osaksi varmasti juuri sen takia, että luin sen ensimmäisen kerran nomenomaan aika nuorena (taisin olla vielä ala-asteella), ja silloin kirja teki valtavan vaikutuksen. Mutta Rebekka on myös onnistunut säilyttämään lumovoimansa vuosien kuluessa, ja kirja vie joka lukukerralla mukanaan omaan maailmaansa.

    Kirjassa on upea tunnelma, ja brittiläisyys on tietenkin suorastaan ylitsepursuavaa. Joskus tekee mieli lukea Rebakka ihan vain Manderleyn aamiaskuvausten vuoksi! Mutta rakastan kirjaa myös sen vuoksi, että päähenkilön ujous ja sosiaalinen epävarmuus on niin uskottavasti kuvattu. Olen itsekin kärsinyt ujoudesta melkoisesti, ja siksi tämä kirja on ollut minulle enemmän kuin vain viihdettä: se on tullut lähelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, muistinkin! Joskus varmaan juteltiin Rebekasta ja osin sinun kommenttiesi vuoksi halusin pitää tästä vielä enemmän kuin pidin. Pidin nytkin paljosta, mutta olisin varmasti vaikuttunut ja lumoutunut enemmän, jos olisin lukenut kirjan nuorempana.

      Brittiläisyys tässä on kyllä luokkaa ah! Ja ujoutta du Maurier kuvaa varsin taitavasti.

      <3

      Poista
  8. Ah, Rebekka <3. Tämä oli ensimmäisiä trillereitä, jonka luin teininä ja alkuperäiskielellä ehdottomasti yksi tunnelmallisimpia edelleen. Elokuva on Hitchcockin käsialaa ja kannattaa ehdottomasti katsoa http://www.imdb.com/title/tt0032976/ia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika, minunkin tekisi mieli lukea tämä englanniksi, uskoisin että kirja olisi vielä vahvempi niin.
      Leffa on tosiaan Hitchcockin, kuten tekstissäni mainitsen. Sen haluan kyllä nähdä.

      Poista
  9. Olisinkohan vielä sopivaa kohderyhmää Rebekalle? :) Tämä onkin joskus ollut jollain lukulistallani, mutta ei ole tullut vielä luettua, joten nyt laitan visusti muistiin. Ylitsepursuava brittiläisyys, kuten Liisa tuossa edellä sanoi, kuulostaa ihanalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hih, ei Rebekasta pitäminen ole oikeasti iästä kiinni. Pari kuta kuinkin minun ikäistä ystävääni on lukenut sen aikuisena ja ihastunut ikihyviksi. Minäkin pidin enemmän kuin tämä kirjoitus ehkä antaa ymmärtää. Suuriin odotuksiini verrattuna petyin hieman, olisinpa lukenut tämän ilman odotuksia! Klassikkoasemansa ja peribrittiläisyytensä, jotka minäkin koetin korostaa, ansiosta tämä kannattaa kyllä lukea.

      Poista
  10. Enpä ole Rebekkaa lukenut, mutta leffan olen nähnyt. Elokuva tuli teeveestä parisen vuotta sitten...

    Tämä kartanoviikkosi on aivan ihastuttava! Kirjahyllyssä ptkään odotelleet kirjat Vieras kartanossa ja Paluu Rivertoniin alkoivat yhtäkkiä kuiskia houkuttavasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, minun pitää kyllä katsoa se leffana. Olisikohan sitä Netflixissä...

      Ja ihanaa, että tämä teemaviikko ilahduttaa sinua. Vieras kartanossa ja Paluu Rivertoniin ovat molemmat kelpo luettavaa. Toinen viihteellisempi ja toinen hieman synkeämpi, molemissa peribrittiläinen tunnelma. <3

      Poista