sunnuntai 30. marraskuuta 2014

L. M. Montgomery: Sara Tarinatyttö

L. M. Montgomery: Sara Tarinatyttö
Kustantaja: Minerva 2010
Alkuteos: The Story Girl 1911
Sivuja: 298
Kanadalainen romaanimainen kertomuskokoelma

Emme olleet koskaan kuulleet sellaista ääntä. En koskaan, myöhemminkään elämässäni, ole kuullut sellaista ääntä kuin hänen. En kykene kuvailemaan sitä. Saattaisin sanoa sitä kirkkaaksi; saattaisin sanoa sitä suloiseksi; saattaisin sanoa sitä värähteleväksi ja kauas kantavaksi ja helähtäväksi kuin kello; kaikki tämä pitäisi paikkaansa, mutta se ei kuvaisi alkuunkaan Tarinatytön äänelle ominaista laatua.

Ihmeellinen, kirkas ääni kuuluu Tarinatytölle, Sara Stanleylle, tummahiuksiselle ja mantelisilmäiselle tytölle, joka asuu Carlislessa Prinssi Edwardin saarella. Sara on omapäinen 14-vuotias, ei mikään kaunotar ja taloustyötaidoissakin olisi parantamisen varaa, mutta Saralla on lahja kertoa tarinoita. Saran serkku Berverley King muistelee Saraa ja tämän tarinoita ja kertoo hieman Saraa odottavasta tulevaisuudestakin.

Tänään on tasan 140 vuotta L. M. Montgomeryn syntymästä. En ole varmasti ainoa, jolle Montgomery on se kaikkein rakkain tyttökirjailija, jonka joku hahmo on kasvanut rakkaaksi ja tärkeäksi. Minulle tämä hahmo on ehdottomasti punapäinen Anna, monille varmasti myös runotyttönä tunnettu Emilia. Nyt viikonloppuna tarkoitukseni oli kirjoittaa yhdestä lukemastani romaanista, mutta kyllä juuri tänään on Montgomeryn aika. Sara Tarinatyttöä en ollut aiemmin lukenutkaan, vaikka Sisko Ylimartimon tuoreehko suomennos oli odottanut hyllyssäni jo parin vuoden ajan.

Sara Tarinatyttö kuljettaa Montgomeryn muista kirjoista tutulle Prinssi Edwardin saarelle ja 1800-luvun lapsuuden kesiin. Kirja koostuu tarinoista kehystarinan sisällä, joten kirjaa voi hyvin lueskella silloin tällöin, esimerkiksi yhden episodin vaikkapa hyvän yön iltasaduksi itselleen. Nyt alkaneen adventtiajan kunniaksi kirjan lukuja voisi hyvin lukea myös joulukalenterin tapaan yhden päivässä.

Lukukokemuksena tämä Montgomeryn varhaisteos on samalla kertaa ihastuttava ja hieman pliisu. Kokonaisuus keikkuu imelyyden rajalla: Tarinatytön äänessä on kasteen kristallihohtoa, mikä on melkein liikaa. Mutta toisaalta Prinssi Edwardin saari jos mikä on paikka, jossa laventelin tuoksuisille lakanoille, olkihatuille ja auringonlaskussa hehkuvalle puutarhalle on sijaa enemmän kuin missään muualla. Kyynisyys kannattaakin lukiessa unohtaa ja antaa sydämellisten sattumusten kuljettaa. Ja ainakin minä kuulun niihin, joita omenapuut, värikylläinen taivas ja huurteen suloisuus viehättävät - ainakin yksityisesti ja täällä blogimaailmassa.

Vaikken ole kyynikko, saivat muutamat kohdat aavistuksen nikottelemaan. Sara Tarinatytössä uskonnolla on suuri rooli. Kirjan uskonnollisuus miltei yllättää, vaikka tiedossa totta kai on ollut se, että Montgomeryn puoliso oli pappi ja esimerkiksi Anna-kirjoissa eri protestanttiset kirkkokunnat ovat tiukasti, joskin pääosin hyvähenkisesti, omissa leireissään. Sara Tarinatytössä uskonto on samalla kertaa ankara - lapset keksivät itselleen rangaistuksia ja elävät Herran pelossa - että lempeä, paikoin humoristinenkin. Toiseksi nimihenkilö, Tarinatyttö Sara, jää hieman etäiseksi, sillä hänet kuvataan Beverleyn silmin. Toisaalta tällaisena hänet on tarkoitettukin esittää. Ylimartimo kirjoittaa käännöksensä loppusanoissa, miten tällainen etäisempi päähenkilö on poikkeuksellinen Montgomeryn tuotannossa. Teoksen fokus onkin Carlislen kylän asukkaiden pulppuilevassa elämässä ja runollisen ja hauskan välimaastossa liikkuvissa sattumissa. Ylimartimoa kiitän vielä onnistuneesta suomennoksesta, jossa välittyy hyvä montgomerylainen, lapsia kunnioittava ja kyläidylliä korostava henki.

Kokonaisuutena Sara Tarinatyttö kasvaa ihastuttavaksi kirjaksi saarelaisista, lapsista ja aikuisista. Se sisältää kommelluksia, arjen taikaa, elinvoimaista ja värikylläistä luontokuvausta ja kaiken näkemistä satusilmin. Kirja tarjoaakin ihastuttavaa luettavaa kaikille, joiden korvat ovat auki tarinoille ja joiden sielu janoaa kauneutta, jossa on ripaus reippautta ja suurempi määrä omenantuoksuista taikaa. Se on kirja jokaiselle, joka haluaa viivähtää hetken Prinssi Edwardin saarella.

13 kommenttia:

  1. Itselleni Tarinatyttö-kirjoista jäi miellyttävä maku. Omassa postauksessani kirjoitin muun muassa motiiveista, jotka toistuu Montgomeryn tarinoissa, kuten esim. hautausmaat. Vaikka piditkin kirjaa pliisuna, kannattaa lukea jatko-osakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aino, minähän pidin tästä paljon! Vaikka kirja on mielestäni paikoin pliisu tai imelään päin kallellaan, kirjoitinkin että kyynisyys kannattaa heittää nurkkaan. Nautin tästä tavattomasti ja totta kai aion lukea jatko-osankin. Olen ollut suuri Montgomery-fani, mutta näitä uusia suomennoksia olen toistaiseksi lukenut vain muutaman.

      Tuo hautausmaa-motiivi on kiinnostava. Muistankin nyt, että useammassa Montgomeryn kirjassa se on.

      Poista
  2. Minullekin Montgomery oli kovin rakas, mutta tyttäret eivät enää ole häneen niin ihastuneita. Ei varsinkaan tämä nuorempi. Olen miettinyt, että onko hän poikkeus, vai eivätkö nykyajan tytöt ehkä luekaan niin innoissaan Annoja ja Runotyttöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyajan tyttöjä Montgomeryt ja muut eivät puhuttele, minunkaan kokemukseni mukaan. Keväällä anoppini suri sitä, kun hänen pojantyttärensä eivät olleet kiinnostuneet hänen ja sisarensa tyttökirjoista, vaikka pari heistä lukeekin runsaasti. Hieman tunnelma kohosi kun sanoin, että minä otan mielelläni nuo kirjat & laitan niitä mahdollisesti eteenpäin asiaa harrastavalle sisarentyttärelleni (joka on jo tosin aikuinen), meillä kun ei ole äitini omia nuortenkirjoja juurikaan säilynyt (eikä hän olisi ehkä saanut edes Montgomeryä lukeakaan). Omat Pikku Naisia ym. menivät aikoinaan jo tuolle sisarentyttärelle...

      Poista
    2. Kirjailijatar ja Elämän krestomatia, varmaankin on totta, ettei Montgomeryn kirjojen hidas maailma löydä monia nykytyttöjä. Minusta tuntuu, ettei omassa lapsuudessanikaan niitä lukeneet kuin jotkut (olen nelikymppinen). Toisaalta Ellenin kommentti tuolla alempana antaa toivoa. Toivonkin, oma tyttäreni lukee edes Annat, mutta tällä hetkellä noituus kiinnostaa enemmän. :)

      Poista
  3. Minulle se rakkain on Uuden Kuun Emilia, ah niin ihana runotyttö. Minut varmaan lasketaan noihin Kirjailijattaren mainitsemiin nykyajan tyttöihin, ja kyllä minä ainakin olen Montgomeryn tyttökirjoihin aivan lääpälläni, kuten myös siskoni. Montgomery on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellen, oi, sinä olet Emilia. :) Minulle Anna on aina ollut se läheisin, mutta olen totta kai Emiliastakin pitänyt - jopa siinä määrin, että se on tyttäreni toinen nimi. :) Sinä annat toivoa, että nykytytötkin voivat ihastua Prinssi Edwardin saaren asukkaisiin.

      Poista
  4. Sara Tarinatyttö, vau! Olipa mukavaa palata takaisin kirjan maailmaan postauksesi myötä. Pidin kovasti tästä kirjasta, vaikka se onkin vähän erilainen Montgomeryn tuotannossa. Jatko-osa Sara ja kultainen tie on surullisempi tunnelmaltaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, oli hauska tutustua kirjalliseen kaimaasi. Minäkin pidin Sara Tarinatytöstä, mutten niin paljon kuin Annasta tai Emiliasta. Seuraavaksi aion lukea Hedelmätarhan Kilmenyn.

      Poista
  5. Oi ihana Anna on se minunkin sydämeni sisar <3 Emilia lepattelee toki sydämessäni myös, mutta Anna on kyllä ihanista ihanin! Näitä uudempia käännöksiä minäkin olen lukenut vain vähänlaisesti, en ole oikein saanut niistä kiinni: välillä on häirinnyt käännös, välillä ehkä joku muu. Tätäkin koetin joskus aloitella, mutta en päässyt kovinkaan pitkälle - ehkä se johtui juuri siitä, että Sara jäi niin etäälle, enkä saanut häntä sydämeeni niin kuin Annaa tai Emiliaa... Aivan vähän aikaa sitten silti pyörittelin tätä kirjastossa taas, ehkäpä koetan joskus uudemman kerran. Ihanaa että juhlistit ihanaa Montgomeryä, kiitos sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, voisin hurrata täällä, että Anna on sinullekin se tärkein. Anna on jotenkin niin oikea, sopivasti puuhakas ja haavellinen, täydellisen kirjallinen ja silti arkinen. Minä pidin tämän käännöksestä, mutta ehkä tällainen "tarinakokoelma" ei anna lukijalle samaa kiintymiskohdetta kuin oikea romaani. Ihana tämä oli kuitenkin lukea, joten kokeile joskus uudestaan. <3

      Poista
  6. Sara Tarinatyttö on minulle uppo-outo kirja. Teos vaikuttaa jo kauniine kansikuvineenkin sellaiselta helmeltä, johon täytyy jossakin vaiheessa vielä tutustua!

    Ihanan joulukuun toivotus Lumiomenaan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, lue tämä silloin kun haluat olla lempeässä kirjamaailmassa ja kaipaat kesäisiä tunnelmia, vanhaa aikaa ja tietenkin Prinssi Edwardin saaren asukkaita.

      Suloista joulukuun alkua sinulle!

      Poista