keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Jari Järvelä: Särkyvää


Jari Järvelä: Särkyvää
Kustantaja: Tammi 2014
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 219
Kustantamosta
Kotimainen romaani

Yhden ihmisen paskaisen kengännauhat ovat toisen kultakääty.
Yhden karu, palanut ruohikko on toiselle miljoonien lajien astuttama viidakko jossa seikkailla.
Jos hengitän nyt, vedänkö keuhkoihini hiilidioksidia vai happea?


Teemulla ei mene hyvin. Hän on lihava, keski-ikäinen ja perheensä hylkäämä. Hän on yrittänyt polttaa kotitalonsa. Hän näkee itsemurhan ainoana ratkaisunaan, mutta ei halua jättää elämäänsä miten vain, vaan aikoo päättää päivänsä Pamplonan härkäjuoksussa Lasse Virénin kulta-ajoilta peräisin olevat shortsit jalassaan. Teemu ajaa Euroopan halki vuoden 1977 vuosimallia olevalla Lada 1200L:llä. Matkaseurakseen  hän saa suomalaisen liftaritytön Agnesin, jolla on asennetta ja Lähiökuningatar-tekstillä varustettu t-paita. Ladan takakontissa on pahvilaatikossa Teemun elämän merkityksellisimmät asiat, 41 erilaista esinettä.

Jari Järvelän tuotanto on kutkuttanut mieltäni pitkään, ehkä kaikkein eniten eräässä suosikkiblogissani Ilselässä julkaistun kirjeen jälkeen. Olen aikonut lukea Järvelän tuotantoa siitä saakka, kun luin Minnan tekstin. Tänä syksynä ilmestynyt Särkyvää tavoitti minut kuitenkin ensin. Myönnän, että vaikka olin kuullut Järvelän teoksista paljon hyvää, kuvittelin aluksi lukevani huumoriromaania suomalaisesta surkimuksesta.

Osin sitäkin, toki, mutta lopulta niin paljon enemmän. Ensisijaisesti Särkyvää on kertomus miehestä, jolta on viety kaikki: tippaleipäaivoinen  ja ammeessa kirjoja lukeva opettajavaimo on mennyt ja vienyt lapset (Haista Heli vittu), lihavuus osin terveyden, elämänmeno omanarvontunnon. Tietynlainen luuseriuden kaari tuntuu alkaneen jo lapsuudessa, kun isän pankkiura otti askeleita taaksepäin ja Omppopompoksi nimetty Lada ei houkuttanut tyttöjä. Teemu ja Agnes kertovat matkasta vuorovedoin, mutta vain Teemun sielunelämää avataan lukijalle. Teemun Särkyvää-blogissa kommentoijan roolissa ääneen pääsevät muun muassa Teemun täydellinen sisko, tupajumeja ja hevosmuurahaisia pohtivat satunnaiset kommentaattorit ja Helikin.

Järvelä kirjoittaa vauhdikkaasti, ironisesti, viiltävästi ja hellästi. Hän liioittelee, esimerkiksi Teemun pakkomielle suojella perhettään osoittaa miehisen ylilyönnin varsin osuvasti. Hän tunnelmoi; lasinsiruissakin voi nähdä tuikkivia tähtiä. Koko ajan Järvelä kuljettaa tarinaa samalla vauhdilla kuin mitä Lada kiitää saksalaisilla teillä, nyrjähtyneesti ja silti varmasti, rämänäkin kohti määränpäätä. Lukijan on pakko samalla kertaa sääliä ja ylenkatsoa sekä ihailla Teemua, kantaa tästä huoltakin.

Särkyvää kytkeytyy vahvasti siihen kylmän naurun perinteeseen, johon ovat liitettävissä myös muun muassa jo mainitsemani Arto Paasilinnan Hurmaava joukkoitsemurha ja Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie - nämä kaikki kolme romaania naurattavat lukijaansa ja luotaavat samalla jonnekin syvälle suomalaisen miehen sielun ytimiin. Järvelä vie kaiken kuitenkin vielä aivan uusille kierroksille, Särkyvää on paljon enemmän. En ole huumorikirjojen ystävä, vaan kaipaan aina jotain kylmänkin naurun rinnalle. Särkyvää-romaanissa on useita tasoja, jotka avautuvat lukijalle sitä mukaa, kun tarinan kierrokset lisääntyvät. Kaiken muun hyvän lisäksi Järvelä kirjoittaa hyvää kieltä.

Teemun ja Agnesin on the road -kertomus on tragikomediaa parhaimmillaan. Se on samalla kertaa hullu, absurdi ja lähestulkoon runollinen. Kokonaisuus naurattaa ja hirvittää, loppu saa täydellisyydessään miltei kyyneliin. Jos oppisin joskus jotain kiteyttämään, sanoisin että Särkyvää on ihan helkkarin hieno romaani.

32 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin hyvältä! Haluan ehdottomasti lukea tämän. Vauhdikkuus ja ironisuus olivat myös Tytön ja pommin valtteja, samoin kuin Mistä on mustat tytöt tehty? -romaanin ominaisuuksia. Vähän tulee mieleeni tästä kuvauksestasi Meri Kuusiston esikoisromaani Amerikalainen, jonka luin keväällä. Järvelän tyyli on vetävää, ja aionpa minäkin lukea mieheltä vielä paljon lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, luulen, että tämä on kuitenkin erilainen ja parempi kuin Kuusiston Amerikkalainen (jota aloittelin, mutta on vielä kesken). Tämä on samalla kertaa vauhdikas ja koskettava. Kertakaikkisen hieno! Minun pitää pian lukea Tyttö ja pommi.

      Poista
  2. Minäkin luin juuri Elinan tavoin Tytön ja pommin, kiinnostava ja hyvin kirjoitettu kirja. Voisin mielelläni kokeilla Järvelää myös toisessa muodossa, sekä tämä että Veden paino kuulostavat kiinnostavilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, kuten juuri Elinalle kommentoin, haluan ehdottomasti lukea Tytön ja pommin. Veden painokin kiinnostaa ja nyt oikeastaan kirjailijan koko tuotanto.

      Poista
  3. Tämä kiinnostaa minua kovasti, sillä Järvelän Tyttö ja pommi oli niin vakuuttava. Muuta en kirjailijalta olekaan vielä lukenut, mutta sen puutteen aion korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, suosittelen tätä. Vaikutuin aika lailla. Tätä kirjaa on vaikea sijoittaa johonkin tiettyyn lokeroon ja siksipä se onkin niin hieno.

      Poista
  4. Aah, näitä 'tämä pitäisi lukea' -kirjoja tupsahtelee nyt kuin sieniä... Tämäkin sellainen, joka kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, aah - ihanasti sanottu! Niin minäkin aina ajattelen. :)

      Poista
  5. Katja terve! Olipa nastaa lukea kirjoituksesi ensinnäkin siitä syystä, että kyseessä on ensimmäinen Särkyvää-romaanin blogiarvostelu, joka on osunut eteeni. Olen nähnyt arvosteluja kirjasta jo lehdissä, mutta tämä oli tosiaan eka blogiarvio, jonka luin. Toiseksi iloitsen siitä, että pidit kirjasta ja välitit mielipiteesi siitä hyvin elävästi ja sydämeenkäyvästi. Kolmanneksi minusta on hienoa, että ensimmäinen lukukokemuksesi kirjoistani oli onnistunut. Uskon, että pitäisit myös kommenteissa esiin nousseesta Tytöstä ja pommista ja arviossasi viittaamastasi Veden painosta. Erilaisia kirjoja kuin tämä Särkyvää: edellinen on hengeltään jännäri, jälkimmäinen tapahtuu vuonna 1919. Mutta kyllä niistä minut jotenkin tunnistaa kaikista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve, Jari! Kiitos hyvästä romaanista. Minä ihan yllätyin, että kirjoitukseni on ensimmäinen blogiarvio, mutta huomasin saman kun koetin blogijuttuja googletella. Pidin romaanistasi todella paljon, osaat jotenkin miltei ainutlaatuisesti yhdistää hauskuuden, ironian, tietynlaisen hurjuuden ja ymmärryksen henkilöhahmojasi kohtaan.

      Poista
  6. Hieno ja kiinnostava teksti, jälleen kerran. Tämä menee kyllä luettavien listalle. Olen nimittäin lukenut useammankin Järvelän kirjan ja pitänyt niistä pääsääntöisesti (novellikokoelma Château Inkeroinen kyllä jäi kesken, mutta muut lukemani kirjat ovat olleet oikeinkin hyviä). Mulle on erityisesti jäänyt mieleen Mistä on mustat tytöt tehty? Järvelän huumori puhuttelee ja pidän siitä, että hänen kirjoissaan on myös vakavampi ja syvällisempi puoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, koska sinä olet pitänyt melkein kaikista lukemistasi Järvelän kirjoista, olen varma, että niin minäkin tulen tekemään. Pidän samoin siitä, että huumoriin yhdistyy vakavaa ja koskettavaakin. Pelkkiä huumorikirjoja en jaksa lukea.

      Poista
  7. Hienoa, että kirjailijatkin uskaltavat kommentoida blogeihin :)!

    Tämä esittely oli hauska lukea mutta mietin, että jos on Paasilinnansa ja Hotakaisensa lukenut, tuoko tämä uutta? Vaatisi ainakin itseltäni tietyn mielentilan, ehkä joulun stressinpurkukirjaksi sopiva?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kirjailijoiden kommentteja tulee aina toisinaan ja ne jaksavat kyllä aina ilahduttaa bloggaajaa. :)

      Tämä ei mielestäni sovi stressinpurkukirjaksi. Jos annoin sellaisen kuvan, että kirja on vain paasilinnamaisen hauska, en onnistunut bloggauksessani. Järvelän kirja on paljon enemmän, siitä saa jonkinlaisen vau!-olon. Tämä kirja jää mieleen ja se ajatteluttaa ja koskettaa huomattavasti enemmän kuin hauskuuttaa. Ts. Järvelä on mielestäni paljon enemmän.

      Poista
    2. Kyse oli siis huithapelilukemistavastani! Kiitos korjauksesta :)!

      Poista
  8. Minä innostuin tästä ensin valtavasti, mutta sitten lukukokemus osoitti muuta. Jokin dialogeissa, jokin liika alleviivaaminen tai sitten vain tragikomedia ei ole juuri tässä kirjassa mun juttu, vaikka se oli sitä Juoksuhaudantiessä ja Siirilän Juoksijassa. Tai ehkä tuulen suunta oli väärä, joku muu kirja kiinnostavampi tms. Mene ja tiedä näistä makukysymyksistä. Kiva kuitenkin, että bloggasit tästä, sillä minua jäi vaivaamaan ajatus: Kirjassa on hyvä tarina. Se ansaitsee tulla jaetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, joskus kirja ei vain natsaa. Minusta tässä ei lopulta ollut kovinkaan paljon alleviivaamista, vaan kirjan loppu on (kauneudessaan) yllättävä. Minä pidin kyllä Juoksuhaudantiestäkin, mutta ehkä nyt tämä tuntui raikkaammalta.

      Poista
  9. Olen pitänyt Jari Järvelän kirjoista hurjasti aina ensimmäisestä novellikokoelmasta Bambi ja muita novelleja lähtien. Romeo ja Julia on yksi suosikkejani. Löysin Tytöstä ja pommista jotain samaa.

    Olen ajatellut ostaa itselleni joululahjaksi kahden Jarin kirjat, Järvelän ja Tervon. Katja, tämä postauksesi saa minut odottamaan joulun lukuhetkiä! "Järvelä kirjoittaa vauhdikkaasti, ironisesti, viiltävästi ja hellästi." Samaa mieltä! Järvelä osaa luoda kielellä ihan uutta todellisuutta, sellaista, mistä minä pidän.


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hyvä kuulla. Minulle tämä oli tosiaankin ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen. Aion lukea lisää Järvelän tuotantoa.

      Sinulla on paljon hyvää odotettavissa jouluna. Kumman kirjan lukemista odotat enemmän?

      Poista
    2. Jari Järvelän kirjalta odotan enemmän, koska pidän hänen kirjaoitustyylistään niin paljon. Tiedän, että se ei petä! Tervolla on ollut epätasaisempaa (minun makuuni), mutta Esikoinen oli kyllä loistava.

      Poista
  10. Nyt sait minut kyllä ihan koukuttumaan tähän kirjaan. Minä olen lukenut vuosia sitten Järvelältä yhden romaanin, mutta miksiköhän olen kokonaan unohtanut hänet, upean kirjailijan. Otan tämän kyllä nyt lukulistalleni. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, hieno juttu! Tämä on ehkä vähän erilaista kuin mitä tavallisesti luen ja pidin kyllä. Kertakaikkisen hyvä romaani.

      Poista
  11. Minulla on ollut ihan erilainen mielikuva kirjasta. Tragikomedia on vaikea laji, ja siksipä tuntuu, ettei hyviä tämäntapaisia kirjoja ole ollenkaan. Olin jo mielessäni vetänyt kirjan yli lukemattomien kirjojen listalta, mutta nyt yliviivaus pois ja kirjaston varausjonoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, minulle tämä kirja oli yllättäen enkä oikein tiennyt mitä odottaa. Yllätyin iloisesti. Hyvä päätös ottaa yliviivaus pois!

      Poista
  12. Hyvältä ja luettavalta kuulostaa...aihe on mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, aihe on kiinnostava ja niin on toteutuskin. Ruma ja kaunis kirja samalla kertaa.

      Poista
  13. Kun keskustelu täällä jatkuu, pitää varmaan lisätä mistä kirjan yksi ajatus on peräisin. Olin 1990-luvulla Porvoossa vuoden opettajana Hamarin koulussa ennen kirjailijan uran urkenemista. Koulunjohtajana oli mies, jolla oli yhtenä päivänä 40-vuotissyntymäpäivä. Hän istuutui sohvalla, vaipui mietteisiinsä ja puuskahti äkkiä: "Että ihmiselle kertyykin elämässä tavaraa!"

    Mies asui läheisessä puutalossa, olin siellä käynytkin, pitkät, tavaroiden täyttämät vinttikäytävät olivat hänen mukaansa arkeologisia kerrostumia, mitä pidemmälle kaivautui, sitä varhaisimpiin vaiheisiin hänen elämässään kuulemma pääsi.

    No, siinä sohvalla mies jatkoi puuskahduksensa jälkeen puhetta muistelemalla miten hän muutti ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa kanssa yhteen. Kaikki hänen omistamansa tavarat mahtuivat silloin pyörän tarakalle yhteen pahvilaatikkoon. "Ei enää siihen paluuta, ei...", hän mutisi.

    Sieltä ajatus jäi elämään päähäni: mitä jos kaikki elämäsi tavarat olisivat pahvilaatikossa, millaista olisi? Parikymmentä vuotta meni ennen kuin tuo tapahtuma ja siitä päähän pyörimään jäänyt ajatus kypsyivät tarinaksi ja kirjaksi, siis Särkyvääksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jari, kiva että kerroit. Hurjan kiinnostavaa ja niin totta! Kuinka usein sitä itsekin ihmettelee kodin tavarapaljoutta. Teemulla on aika hyvä tavaroiden taju, ts. hän on osannut valita ne keskeisimmät tavarat. Romaanissasi on aika hyvät perustelutkin sille, miksi juuri ne ovat Teemulle tärkeitä. Joillekin muille roskaa (kuten Helille), mutta Teemun oma elämänhistoria puhuu niiden puolesta.

      Arjen arkeologiaa!

      Poista
  14. SE ON Kari Hotakainen EI - Kari Hotalainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, kiitos huomiosta. Hotakaista lukeneena tiedän toki, mutta lyöntivirheitä sattuu myös kirjabloggarille.

      Poista
  15. Katja, putkiaivolukijana kiitän blogistasi tästä kirjasta ja olen vähintäänkin samaa mieltä siitä, että kyseessä on ihan helevatan hyvä kirja. Kommenteeraan usein vähän jälkijunassa, sitä mukaa kun näitä eteen tulee.

    VastaaPoista