perjantai 8. elokuuta 2014

Muumikirjat ja minä

Piiloleikkiä, valokuvaajaa ja peiliä. Ovikello soi, mutta minua ärsyttää. En halua mennä ulos. Tuijotan viininpunaisten housujeni vakosamettia ja olen malttamaton. Olen lainannut kirjastosta kasan kirjoja, kuten tavallista. Lautasella on jo viipaloitua melonia ja kaikkein houkuttelevin kirja on kesken. Mutta ei auta, on pakko mennä ulos. Leikki tempaa toki mukaansa, mutta jollain ilveellä saan palattua kotiin hyvissä ajoin. Vesimeloni ja kirja ovat nyt yksin minun - kirja, joka on täynnä seikkailua, ystäviä, omituisia olentoja, vaaraa ja ihmeellistä taikaa. Olen hitaan, mutta koko ajan etenevän kerronnan lumoissa.

Tuo pieni kirjamuisto vie minut aikaan, jolloin kohtasin Muumi-kirjat ensimmäistä kertaa. Elettiin 1980-luvun alkupuoliskoa, olisikohan vuosi ollut 1983 tai 1984. Lukemani kirja oli Muumipeikko ja pyrstötähti. Se on romaani, jossa on näkinkenkiä ja päärynäpuita, turvallinen Muumilaakso ja huikea matka Yksinäisten vuorten tähtitornille. Se on täynnä jännitystä ja uhkaa, kun mustanharmaa pöly peittää taivaan, ja kuitenkin on aikaa pelastaa hillopurkit - onhan hilloa koko vuodeksi! - ja ottaa mukaan vastaleivottu kakku. Pyrstötähti lähestyy maata, mutta sen aiheuttama pelko on (lukijalle) turvallista.

Huomenna tulee kuluneeksi sata vuotta siitä, kun Tove Jansson syntyi, minkä vuoksi on aika kohottaa kuvitteellinen malja, tanssia, poimia (ainakin meidän pihalla niin kuvitteellisia) auringonkukkia ja ajatella Janssonin tuotantoa. Pyrstötähti teki minusta Muumi-fanin, mutta seikkailullisesta tunnelmastaan huolimatta se ei koskaan noussut suursuosikikseni. Luin lapsena muutaman muunkin muumiromaanin, mutta varsinaisesti oivalsin muumit vasta lukiolaisena. Luin ylioppilaskirjoituksiin, luin muumeja. Luin tietoa ja ahmin filosofisia seikkailuja. Television suosittu animaatiosarjakin oli alkanut jo aiemmin ja sitä katsoin yhdessä poikaystäväni kanssa (ja myöhemmin lasteni kanssa). Kirjoista Taikatalvi osui syvimmälle sieluuni ja se on edelleenkin minulle se tärkein ja rakkain Muumi-kirja. Taikatalvi kuvailee hienosti sitä lämpöä, joka auttaa maailman outoudessa ja se antaa myös toivoa, sillä kaiken sen kylmän ja lumen alta paljastuu ensimmäinen rohkea krookuksen nenännipukka.

Sittemmin olen tietenkin innostunut myös ulkokirjallisista muumeista: pidän joistakin muumimukeista, joita meille on kertynyt jo liki 30 kappaletta, vaikken varsinaisesti kerää niitä (ok, joulumukit haluan). Kun tyttäreni oli parivuotias, hänen hiuksensa takut selvitimme mansikkahattaraksi nimeämälläni Niiskuneiti-selvityssuihkeella ja taitaapa vessassamme olla nytkin Muumi-käsipyyhkeet. Ruotsinlaivalla olen päässyt mukaan muumijumppaan, mutta se maailma tuntui jo hivenen vieraalta, olenhan julistautunut muumikonservatiiviksi (mutten ryppyotsaisesti, se ei sovi!). Sitäkin rakkaampaa on Tove Janssonin muu tuotanto, jota olen lukenut vasta aikuisena. Kuvanveistäjän tytär on ylipäätäänkin yksi hienoimmista kertomuskokoelmista, jonka tiedän. Kesäkirjasta luen yhden novellin joka kesä. En voi kuin ihailla sitä voiman, herkkyyden ja tarkkanäköisyyden yhdistelmää, joka Janssonin kirjallisesta tuotannosta välittyy.

Mutta palataan vielä hetkeksi muumeihin ja meloniin. Jokunen aika sitten luin työni puolesta tekstin, jonka kirjoittaja kertoo ajattelevansa Liza Marklundin Annika Bengtzonia aina, kun kuorii appelsiinia. Minä voin sanoa ajattelevani muumeja silloin, kun syön vesimelonia. Aina.

--

Muumeja pohtimaan minut sai Muumikirjat ja minä -haaste, jolla minua muistivat Liisa ja Valkoinen kirahvi, jonka Opuscolo-blogista haaste lähti alun perin liikkeelle. Kiitos tästä haasteesta, oli ilo palata omaan ensikohtaamiseen muumien kanssa. En itse haasta ketään, koska haaste on käynyt monissa blogeissa. Haluaisin kuitenkin kommenttikentässä kuulla, mitä muumit teille blogini lukijoille merkitsevät.

23 kommenttia:

  1. Olipas kiva kertomus sinusta ja Muumeista...hauskasti kerrottu varsinkin tuo, että et kerää Muumimukeja. Minusta Muumimukit ovat kivoja lahjaideoita ja olen tainnut ostaa niitä lahjoiksi aikamoisen määrän.
    Eilen katsoin ohjelman Tove Janssonista, joka olisi halunnut ennemmin olla taidemaalari kuin Muumimamma. Hän kärsi kovasti siitä, että alkuaikoina taidepiirit eivät hyväksyneet hänen sarjakuviaan ja kirjoja Muumeista. Tove Jansson oli monilahjakkuus ja onneksi saimme häneltä nämä hyväntuulen Muumit :)
    (ps. Kirjasähkökäyrän osoite on nykyisin kirjasahkokayra.blogspot.com ilman ääkkösiä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, hih. En kerää, mutta mukeja kertyy. :) Haluan omistaa joulu- ja tietyt erikoismukit, mutta en halua omistaa kuin ne kauneimmat mukit.

      Mainitsemasi ohjelma odottaa minua digiboksilla. Odotan sen katsomista innolla. Olen kiinnostunut myös Janssonin kuvataiteilijuudesta ja elämästäkin, mutta tässä haasteessa keskiössä saivat olla muumit. :)

      (Kiitos, laitankin uuden blogiosoitteesi muistiin.)

      Poista
  2. Voi miten kauniisti olet muumimuistoistasi kirjoittanut. Kuvanveistäjän tytärtä en ole kokonaan vielä lukenut, mutta nyt joudun hillitsemään itseäni, etten säntää kirjastoon tai kirjakauppaan kirjaa hakemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos. Ja älä suotta hillitse itseäsi, Kuvanveistäjän tytär on lukemisen arvoinen. Se on niin hyvä.

      Poista
  3. Hauska muumimuisto ja kun se vielä maistuu vesimelonille....

    Osallstuin samaan haasteeseen Kuka lohduttaisi nyytiä -krijalla, joka on ensimmäinen kirja, jonka ostin R.lle heti meidän tavattuamme. Ei mikään pieni muisto;)

    Bessulla on takuulla jo 60 mukia! Hänen talonsakin suunniteltiin niin, että keittiöön tuli seinästä seinään hylly MUUMIMUKEILLE. Älä ikinä anna pois yhtäkään joulumukia. Minä annoin kauneimman ja kaduttaa syvästi.

    (B. on nyt 43 vee -synttärimatkalla elämänsä eka kerran Yyterissä! Olen aikamoinen matkamainos, sillä hän/he syövät paluupäivänä Reposaaren Merimestassa= Suomen paras kalaravintola ihan meressä kiinni.)

    Ihanaista elokuun viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, se maistuu tosiaan ihan vesimelonille. :) Kuka lohduttaisi Nyytiä onkin iki-ihana. Se on minullekin rakas ja sen muistan lapsuudestani. Sinulla on kirjasta ihan huikea muisto.

      Onpa bessullasi mukeja! Joulumukeista en aiokaan luopua, ne ovat minulle rakkaimpia.

      (Yyteri on varmasti hieno. En ole koskaan käynyt siellä, Porissakin vain kerran - J:n ukkia katsomassa sairaalassa.)

      Poista
    2. Pakko vielä kertoa, että haluan niin kovasti Nyyti&Tuittu -mukia, että otin sinne luovaan johtoon yhteyttä;) Minulle oltiin oikein ystävällisiä ja luvattiin harkita asiaa.

      Hänellä on niitä niin paljon, että nyt hän joskus jo lahjoittaa jonkun poiskin. Hänestä tuli vähän aikaa sitten Oma (isoäiti) ja taisi lähteä ekat mukit esikoisen uuteen kotiin ja tyttären tyttärelle.

      (Hyvänen aika sentään: Sun on korkattava Yyteri. Se on ihan kuin olisi jossain ulkomailla, jossain ihanassa paikassa.)

      Poista
    3. Leena, loistoidea! Kunpa tuo muki tulisi markkinoille. Ostaisin!

      (Pitäisi varmaan käydä Yyterissä. Samoin Kalajoella.)

      Poista
  4. Voi miten hauska ensimuisto Muumien parissa!

    On kiinnostavaa, miten monelle nousee tuotannosta aivan joku tietty kirja. Varmasti sekin vaikuttaa, missä tilanteessa tuo kirja on luettu. On mielestäni aina hauska kuulla, miten Muumi-kirjat ovat tullee henkilöiden elämään. Minä en muista niitä lapsuudestani, mutta äitini kertoi, että kuvakirjat on luettu lapsena useaan kertaan. Hieman kummallista, että sen sijaan muistaa ne Sannat ja Teemut! Aikuisena en voi kuin ihailla kuvataiteilijan varmaa ja samalla niin kovin herkkää viivankäyttöä.

    Mukava, että osallistuit haasteeseen, Katja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahdi, tähän haasteeseen oli ilo osallistua. :)

      Se on totta, että elämäntilanne jossa joku kirja luetaan, vaikuttaa paljon myös kirjan muistamiseen. Minä en muista, mitä muita muumeja luin lapsena. Luin niitä kyllä. Vasta sitten lukiossa luetut kirjat avasivat Muumien maailmaa lisää ja Taikatalvesta tuli suurin suosikkini.

      Minä olin unohtanut Sannat ja Teemut. Mutta nyt muistan! :)

      Poista
  5. Ihana postaus muumimuistoineen:)

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana ensimmäinen muumimuisto! Minulla ei ole ensimmäistä muumimuistoa, koska muumikirjoja on luettu minulle "aina". Muumit ovat siis tulleet elämääni jo aikana, josta minulla ei ole muistoja. Muita muumimuistoja toki on senkin edestä: muumit ovat kulkeneet mukanani läpielämän, olen löytänyt niistä aina uusia asioita, eikä muumien taika koskaan katoa.

    Taikatalvi on minullekin hurjan tärkeä kirja. En koskaan osaa päättää, onko rakkain muumikirjani Taikatalvi vai Muumilaakson marraskuu.

    Katsoimme muuten juuri äsken sen eilen tulleen Tove-dokumentin, ja se oli aivan ihana. Paljon lainauksia Toven kirjeistä, paljon arkistomateriaalia ja Toven Bretagnen matkasta kertova osuus herätti myös Bretagnen matka -kuumeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos. Sinulla on ihan paras syy siihen, ettei ole ensimmäistä muumimuistoa. Kuinka onnellista onkaan saada kantaa muumeja mukanaan ihan alusta saakka, kautta koko elämän!

      Taikatalvi on minulle rakkain, mutta Muumilaakson marraskuukin on hieno. Niin lohdullinen.

      Meillä on tuo Tove-dokumentti vielä katsomatta. Se odottaa digiboksilla. Bretagnessa haluaisin käydä osin maisemien, osin pienen kummityttöni taustan vuoksi.

      Poista
  7. Minä olin lukiolainen, Helsingin Torkkelin lukiossa, vuonna 1987, kun kohtasin Muumit. Taikatalvesta se alkoi, kaikki tuli luettua ja hyvin meni mm. matikan ja ruotsin tunnit osittain Muumit seuralaisina :) Taikatalvi on yhä lempparini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, lukio on hyvää aikaa kohdata muumit. Minähän pääsin kunnolla muumimaailmaan abivuonna. Ehkä silloin on jo jonkinlaista viisautta sisäistää Janssonin luoma maailma, mutta silti myös sellaisia iloa löytää näitä uusia ja ihmeellisiä asioita? Taikatalvi. <3

      Poista
  8. Ihanan postauksesi myötä siirryin reilut kolmekymmentä vuotta taaksepäin...muumikirjoja tulikin silloin luettua pojallemme moneen kertaan :)
    Nyt on pojan vuoro tutustuttaa oma tytär muumimaailman saloihin.

    Ps. Lämmin kiitos kivasta yllätyspostista minkä äitisi toi!<3
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, sinulla on ihania muumikirjamuistoja - ja nyt saat lukea kirjoja lapsenlapsellesi!

      Kiva, että pidit yllätyspostista. <3 Äiti olikin ottanut kivoja kuvia vierailukohteestanne. Olen käynyt siellä itsekin pari kertaa ja on se vaan upea paikka.

      Poista
  9. Ihanan eläväisesti kerroit muumimuistoistasi! :)

    Rakastuin Muumeihin aikoinani niin, että aloin kirjoittaa heille uusia seikkailuja... Muumien lempeään satumaailmaan oli ihana pujahtaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, jotenkin muumeista on helppo kertoa. Ja aina kun muisto liittyy ruokaan, on mukava alkaa muistella. :)

      Sinä oletkin aikoinaan rakastunut ihan kunnolla! Olisipa joskus hauska kuulla lisää noista uusista seikkailuista.

      Poista
  10. Voi miten suloinen muisto, Katja! Vesimelonit sopivat muumien seuraksi varmasti aivan loistavasti.

    Lisäksi tässä mietin, että en ole aivan varma olenko lukenut Pyrstötähteä koskaan itse. Jännittävää. Taikatalven lukemisestakin on jo pitkä aika.

    Muumimukeja on meillekin kertynyt huima määrä, mutta hankin vain ne joista oikeasti pidän. Joulumukeja on oltava parillinen määrä, tai meillä muumimukit ovat siis muutenkin aina pareittain. :)

    VastaaPoista