keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Berliinissä lasten kanssa

Tällä hiihtolomalla ei ole hiihdelty, ja lukemisen kanssakin on ollut vähän niin ja näin. Olen tosin lukenut yhden romaanin ja alkua kahdesta - Berliinissä. Suuntasimme heti lauantaina hiihtoloman alkajaisiksi aamulennolla Saksan pääkaupunkiin, jossa vietimme neljä mukavaa päivää. Reissussa meitä oli keski-ikäistyvät vanhemmat, tokaluokkalainen tyttö ja eskari-ikäinen poika.

Lähdin Berliiniin tietenkin innokkaana, mutta samalla aavistuksen skeptisenä: kaikki (!) ovat hehkuttaneet Berliiniä niin, että aloin hieman epäillä, ettei rosoiseksikin mainittu kaupunki ole ihan minun lomakohteeni. Berliini ei ollutkaan ensimmäinen lomakohde-ehdokkaamme, vaan olisimme halunneet matkustaa lasten kanssa iki-ihanaan Müncheniin, mutta tähän vuodenaikaan Alppien tuntumaan suuntautuvat matkat tuntuvat olevan hinnoissaan. Ja on kerrottava, että pieni Berliini-kuume minussa heräsi kesällä luettuani esimerkiksi ihmeellisestä kirjapuusta, syksyllä taas kummipoikani perhe kertoi niin mukavia omasta Berliinin-lomastaan, että jo marraskuussa ostimme lennot ja varasimme hotellin.

Kuten te blogini lukijat tiedätte, olen innokas valokuvaaja. Berliinissäkin ehdin muutaman päivän aikana ottaa yli tuhat valokuvaa, joten tässä muutamia pintaraapaisuja sieltä täältä - kuvat toivottavasti toimivat matkavinkkeinä kaikille Berliinin-matkaa suunnitteleville, etenkin lapsiperheille.


Majoituimme vanhassa Länsi-Berliinissä sijaitsevaan Charlottenburgiin, joka on porvarillisen söpö kaupunginosa. Hotellimme oli pieni, moderni ja toimiva: studio-tyylinen huoneemme oli tilava ja siinä oli jopa pieni keittiö. Kyse ei kuitenkaan ollut huoneistohotellista, vaan pääsimme nauttimaan hotellin palveluista, kuten aamiaisesta leipineen, croissanteineen, leikkeleineen ja saksalaiseen tapaan myös kuohuviiniä oli tarjolla. Lisäksi hotellissa oli iltapäivisin tarjolla kakkuja, sämpylöitä, kahvia, teetä ja mehua ihan ilmaiseksi hiljaisen jazzin soidessa taustamusiikkina. Charlottenburgin katuja kävellessä tuli ihasteltua niin vanhoja taloja kuin hedelmäkauppojen hehkuvaa valikoimaakin.

Kaikki ei kuitenkaan ole Berliinissä kaunista, vaan paikoin estetiikka on - hmm - kunnon itäsaksalaista perua, kuten Alexanderplatzilla, jonne varmaankin kaikki kaupunkiin saapuvat turistit joskus löytävät. Tv-torniin emme menneet, mutta lapset tuntuivat nauttivan jo siitä, että saivat juosta suihkulähteen reunuksia pitkin.




Lisää itää pääsimme kokemaan muun muassa DDR-museossa, jota voin suositella kaikille. Kurkistus rautaesiripun ja muurin jakamaan arkeen oli kiehtova eikä ollenkaan niin vieras kuin olisi ennakkoon voinut kuvitella. Vaikkei kukaan toivottavasti salakuunnellut meitä suomalaisia, niin muodissa ja esineistössä oli paljonkin tuttua, toki myös vierasta!





Matkat ei kaupunginosien välillä ovat pitkiä. Me ostimme Berlin Welcome Cardin, koska sillä sai matkustaa rajoituksetta ja lapset pääsivät vanhempiensa kortilla ilmaiseksi. Liikennevälineet kiehtovat varmaan kaikkia lapsia, niin meidänkin. Mentiin bussilla, lähijunalla ja metrolla:




Päädyttiin muun muassa Mauerparkiin, jossa on sunnuntaisin jättikirppis. Toisen roska on toisen aarre, vai miten se nyt menikään. Omat lapseni rakastavat penkomista ja sitä Mauerparkissa riitti! Paikka on kuulemma myös taiteilijoiden suosiossa ja niinpäs vain olinkin hetken aikaa juttusilla erään suomalaistaiteilijan kanssa. Hän kertoi etsivänsä "aarteita" omiin töihinsä.




Mauer, muuri. Niin, itsestäänselvyys, mutta Berliinissä voi kulkea hyvin näkemättä siitä jälkeäkään. Minua harmittaa, ettemme ehtineet East Side Gallerya ihmettelemään, mutta muuria on hienosti näkyvillä esimerkiksi Potsdamer Platzilla, jossa muurinpalasiin on kiinnitetty valtavat määrät purkkaa, pullonkorkkeja ja jopa nallekarkkeja.




Lasten kanssa kun reissasimme, kävimme tietenkin myös eläintarhassa ja Lego Discovery Centerissä. Tulen aina hieman surulliseksi eläintarhoissa, mutta Berliinin Zoossa oli mukavaa kävellä. Yksi turhautunut leopardi toi miltei itkun silmään, mutta muuten eläimet vaikuttivat kaikin puolin terveiltä. Eläintarhassa on myös hieno leikkialue sekä kotileläinpiha, jossa eläimiä saa silittää mielin määrin. Lego Discovery Center on yllättävän pieni, mutta puoli päivää sielläkin meni. Lego-keskuksessa pääsimme katsomaan muun muassa melkoista spektaakkelia muurin murtumisesta (taustalla soi David Hasselhoffin - siis Ritari Ässän! - I've Been Looking for Freedom), leikkimään ja seuraamaan 4D-elokuvaa.






Ok, oikea kirahvi ja Lego-kirahvi... Tarkoitukseni ei ollut rinnastaa niitä. :) Jaksaako kukaan katsoa enää kuvia? Vielä pieniä huomioita:


Liikennevalo-ukkeli Ampelmann ihastutti - ja tuntuu olevan hyvin tuotteistettukin.



Brandenburgin portin lähellä oleva juutalaisten muistomerkki veti hiljaiseksi. 2711 kivipaatta muistuttaa, ettei holokaustia saa koskaan unohtaa.


Berliini on karhujen kaupunki! Lapset laskivat nähneensä noin 30 karhua.

Tyttäreni tuumi, että hänen kenkänsä ovat ihan Berliiniä. (Kengät on kylläkin ostettu Suomesta, muttei anneta sen häiritä.)

 Berliinissä tuntui jo keväiseltä. Oli valoa ja orastavaa vihreyttä.

Kyllä.


Nyt varmasti jo arvaatte, että kyllä Berliinistä tuli ihan minun kaupunkini. Neljän päivän mittainen ensimatka oli tietenkin pintaraapaisu, mutta se riitti vakuuttamaan. Mikään kaupunkikohde ei varmasti tule ylittämään rakasta Lontoota, mutta viihdyin moni-ilmeisessä Berliinissä niin paljon paremmin kuin Amsterdamissa tai vaikkapa hieman vieraaksi jääneessä (vaikkakin aika ihanassa) Pariisissa. Berliinin kauneutta ja rosoa haluan nähdä joskus uudestaankin.

P.S. Blogini hiljenee nyt hetkeksi, koska minulla on kirjoitushommia rästissä. Keväällä ilmestyy Amman ja minun yhteinen kirja Linnasta Humisevalle harjulle. 50 parasta kirjaa ja päätin, että kirjoitan blogiini seuraavan kerran vasta sitten, kun olen ottanut kirjaa koskevia kirjoitusrästejäni kiinni. Toivon, että palaan pian, mutta saa nyt nähdä.



58 kommenttia:

  1. Kiva, kun pääsitte lumettomasta Suomesta "hiihtämään" Berliiniin, jossa kyllä riittää näkemistä ensi kerrallekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kyllä siellä kelpasikin hiihdellä. Uudestaankin pitää päästä. Olen käynyt nyt neljästi Saksassa ja missä tahansa olenkin liikkunut, niin aina olen viihtynyt.

      Poista
  2. Ihana matkakollaasi. Berliini on meilläkin listalla ja juttusi luettua entistä enemmän. Terkkuja Lontoosta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos. Jos et(te) ole vielä käyneet Berliinissä, suosittelen lämpimästi. Lontoon ihanuutta se ei saavuta (tietenkään, sanon, koska olen ollut Lontoo-fani jo 1990-luvulta saakka), mutta kiehtova, moni-ilmeinen ja hyvä kohde niin aikuisille kuin lapsillekin.

      Poista
  3. Kiva lukea Berliinin matkastanne. Minuakin kovasti kiinnostaisi siellä käydä. Lainasin jopa Mondon oppaan viime kirjastoreissulla. Siitä huolimatta, että kesällä menemme Lontooseen. Teemalta olen seurannut Weissensee sarjaa eli suomeksi Rakkautta Berliinin muurin varjossa. Tulee itseasiassa tänään. DDR:ssä ollaan 1980- luvulla jaTrabantilla liikutaan :) Mukavaa loppulomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, oi, tekin menette Lontooseen! Oletteko käyneet siellä aiemmin? Minulla on taas kerran ihan kauhea Lontoo-ikävä, vaikka vasta viime kesänä kävimme siellä. Ei voi mitään, Lontoo vaan on niin ihana.

      Mutta Berliinikin on hyvä lomakaupunki. Pidin valtavasti. Rakkautta Berliinin muurin varjossa kuulostaa kiinnostavalta sarjalta.

      Poista
    2. Kävimme kahdestaan joulun alla 2008 ja sitä ennen lukiolaistyttönä, kun olin kielimatkalla Brightonissa. Matkaan kuului useampi päivän reissu Lontooseen. Näimme myös kuninkaalliset Windsorin linnan liepeillä. Mulla on valokuvia muistona. Istuvat mustissa autoissa, jotka ajoivat hiljaa pitkää kapeaa tietä. Vilkuttivat meille ja sain olla ihan eturivissä. Siitä kielimatkasta om paljon ihania muistoka. Myös Brightonissa haluaisin käydä vielä joskus.

      Poista
    3. Johanna, Brightonissa oli varmasti kaunista. Haluaisin käydä sielläkin, kuten monessa muussakin paikkaa Englannissa. Ja onpa upeaa, että satuitte näkemään kuninkaalliset Windsorin linnan liepeillä. Varmasti oli unohtumaton elämys. :)

      Poista
  4. Ihania kuvia Katja, tuli matkakuume!

    Onnea kirjoitusurakalle, kiva päästä sitten taas lukemaan kun kirja julkaistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, kiitos. Matkakuume on minullakin. Varmaan aina. :)

      Ja onnea & tsemppiä tarvitaan, urakka tuntuu aika isolta. Mutta toivottavasti lopussa kiitos seisoo.

      Poista
  5. Kauniita kuvia! Berliini on minulle rakas kaupunki - ihana kuulla, että se valloitti jälleen yhden uuden kävijän!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nanna, kiitos. Berliini ehdottomasti valloitti, niin kiehtova!

      Poista
  6. Aivan ihana matkakertomus Berliinistä, joka on minun lempparikaupunkini, tietysti tietystä syystä toki.
    Kiersin mukanasi kaikki ne tutut kohteet, joista on muistoja syntynyt eri matkoiltani. DDR-museo on vielä katsastamatta, mutta seuraavalla kerralla sitten. Charlottenburgin seutu on minulle myös tuttu, Heti lähden Berliiniin, kun se vaan on mahdollista. Kyllä Pariisistakin tykkäsin, mutta ei se tätä "kotikaupunkia" silti voita. Kiitos kun postasit tästä matkastanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, Berliini on kyllä ihana.

      Meille reissu oli ensimmäinen, muttei varmasti viimeinen. DDR-museota suosittelen, se on aikamatka lähimenneeseen. Pidin kyllä ehkä eniten porvarillisesta Charlottenburgista ainakin hotellin paikkana, koska siellä on jotenkin keskieurooppalaisen tunnelmallista.

      Minäkin pidin Pariisista, mutta joku siinä kaupungissa tuntui vieraalta. Berliini tuntui heti paljon enemmän omalta.

      Poista
  7. Tosi kiva kuvapläjäys Berliinistä! En ole siellä koskaan ollut ,mutta täälläkin sitä on hehkuteltu ja useita taiteilijoita täältä on sinne muuttanut,on kuulemma paikka jossa tapahtuu:)
    Mukavaa kirjoitusurakkaa ja blogitaukoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, uskoisin että pitäisi Berliinistä. Se on taiteilijoiden kaupunki, moni-ilmeinen, kiertämään houkutteleva. Lähtisin mielelläni uudestaan.

      Ja kiitos, kirjoitushommat hieman stressaavat, mutta eiköhän ne siitä.

      Poista
  8. Voih! Ihana postaus ja ihana reissu teillä! Tuo on ihana haave itsellekin, että kun lapsille tulee vähän ikää niin päästään kaupunkimatkoille taas :)! Mutta tämä postaus oli jo kuin olisi vähän päässyt itsekin reissuun, kiitos kiitos :)))! Tsemiä kirjoitusurakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, lasten kanssa - ainakin hieman isompin - on helppoa kaupunkimatkailla. Pienet jutut riittävät hauskuudeksi. Itse varmaan stressaisin kauheasti, jos olisimme vaikkapa rantalomalla - se vahtiminen uima-altaalla! Me teimme ekan pienen kaupunkiloman silloin, kun esikoinen oli neljä- ja puolivuotias ja kuopus vajaan kolmen. Kävimme Tukholmassa. :) Seuraavana vuonna jo Kööpenhaminassa.

      Ja kiitos!

      Poista
  9. Hieno kuvakooste mukavasti sujuneesta matkastanne ♥
    Terkkuja sinne ja hyvää kirjoitusurakkaa muiden töiden ohella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Matka sujui mukavasti, mutta toki J:n flunssa hieman vaikutti siihen mitä kaikkea teimme. Hauskaa oli silti!

      :)

      Poista
  10. Kiitos tästä ihanasta kuvakimarasta. Koskaan en ole Berliinissä käynyt mutta nyt tuli hinku tuolle kirpparille! Löytyikö mitään? Ja tuo holokaustin muistomerkkimerkkilaakso olisi myös vaikuttavaa itse kokea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietzu, suosittelen kyllä Berliiniä. Ja siellä on myös hieno museosaari, jonne emme lasten kanssa ehtineet, mutta jossa haluan käydä. Kirppiseltä löytyi pieniä aarteita (mm. korujen tekemistä ajatellen). Kaiken kaikkiaan vaikuttava kaupunki.

      Poista
  11. Hienoja kuvia! Berliini vaikuttaa kyllä kiinnostavalta matkakohteelta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos. Berliini on ainakin ensireissun perusteella hieno kaupunki.

      Poista
  12. Kiitos ihanasta postauksesta ja tosi kauniista kuvista :). On hauska nähdä aina omia kotikulmia turistin silmin, ehkä näihin taas osaa kiinnittää itsekin paremmin huomiota :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kiitos kommentistasi. Asut hienossa ja monipuolisessa kaupungissa, jonne haluan uudelleen. Pakko nähdä ainakin se kirjapuu sekä Eastside Gallery.

      Poista
  13. Kiitos kivasta matkakertomuksesta! Meillä on nyt miehen kanssa järjestyksessä toinen Berliinin matka vapun tienoilla. Nautimme valtavasti siitä ensimmäisestä talvella kolme vuotta sitten. Saimme asua taitelijaresidenssissä miehen valokuvaharrastuksen ansiosta. Sinne olivat edelliset asukkaat jättäneet vinkkejä tutustumiskohteista, ja niistä olikin paljon hyötyä. Taiteen ihailijoina vietimme pari - kolme tuntia päivässä gallerioissa. Olemme asuneet myös kolmena kesänä parisen viikkoa Barcelonassa taidetoimikunnan huoneistossa Sagrada Familian vieressä. Katja, oletko huomannut hakea tällaisiin taiteilija-asuntoihin? Niitä on ainakin taidetoimikunnilla sekä ammattilaisille että harrastelijoille. Sinulla olisi kaikki perusteet krjoittamisen ammattilaisena hakea tutustumaan toisen maan kirjallisuuteen! Barcelonan asunnossa oli ollut paitsi kuvataiteiden ammattilaisia ja harrastajia, myös kirjoittajia, muusikoita ja tekstiilitaiteilijoita.
    Onnea uudelle kirjalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, muistelinkin sinun joskus kertoneen omassa blogissasi (kommenteissa?), että olet Berliinin ystävä. Taiteilijaresidenssissä asuminen avasi varmasti kaupunkia vielä ihan eri tavalla. En ole muuten koskaan miettinyt tuota vaihtoehtoa omalla kohdallani. Alkoi kyllä vähän kiinnostaa.

      Ja kiitos, aikapula uhkaa, mutta eiköhän me Amman kanssa saada kirja valmiiksi.

      Poista
    2. Hei, haette vaan jonnekin taiteilijaresidenssiin viimeistelemään kirjaa. ;) No, teillä on tietysti muukin työ ja nuo pienet kullanmurut, joiden luota on vaikea lähteä.

      Oli mukava nähdä sinun postauksessasi kaupunki lasten silmin. Itse olimme Lontoossa ja Englannin maaseudulla poikien kanssa, kun he olivat pieniä. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, mitä sanot jossakin kommentissa, että kaupunkilomailu sujuu hyvin lasten kanssa. Sitä suunnittelee ihan vaistomaisesti sopivat päiväohjelmat, niin että kaikki viihtyvät.

      Poista
    3. Marjatta, olisipa kyllä houkuttelevaa! ;)

      Lontoo on suosikkikohteeni ja haaveilen niin matkasta Englannin maaseudulle. Toiveenamme on reissata siellä joskus ihan kunnolla. Me kävimme lasten kanssa Lontoossa viime kesänä ja kirjoitin silloin reissusta tänne Lumiomenaankin. On kyllä totta, että lasten kanssa tulee suunniteltua matkaohjelmaa hieman toisin. Meidän lasten mielestä parasta Lontoossa taisivat olla St. Jamesin puiston oravat ja Hyde Parkin "majapuu".

      Poista
  14. Katja, Ystäväni Lumessa, Berliini ei ole minunkaan kaupunkini. Viimeksi valitsimmekin sen sijaan muuta kun tarvitsimme hotellia matkallamme kohti Salzburgia. Jo Köln oli aikanaan ensi hetkestä aivan eri kuin Berliini. Osin se johtuu siitä, että liittoutuneet pomittivat mm.Berliinin miltei maantasalle, Kölniä eivät. Osin just tuosta neukkuarkkitehtuurista. Berliini oli ystäväni Even rakas kaupunki, joten siellä täytyy olla jotain kaunistakin. Se ei vain aukene minulle siellä.

    Jännän kuvakoosteen olet kuitenkin taas saanut aikaiseksi. Mitä ihanuutta saammekaan nähdä, jos menet vaikka...;)

    Leopardi`Pantteri? Even Rilke -suomennokset alkoivat runosta Der Panther:

    "Taukoamatta se kulkee ohitse tankojen,
    silmät niin väsyneinä - katse häilyen
    kuin olisi olemassa vain tuhat tankoa
    ja takaa tangon tuhanne puuttuisi maailma.

    Askeleet vahvat, notkeat - käyntinsä pehmeää,
    kun pienimmistä pienintä se kiertää ympyrää.
    Kuin tanssisi voimaa antain ympäri keskiön sen,
    jonka sisällä puudutettuna viruu Tahto tahtojen.

    Joskus avautuu äänettömästi verho pupillin,
    tuon tuokion aikana kuva sisään pääseekin.
    Kiirii jäsenten läpi aavistus valppaudesta, eloisasta,
    kunnes se - sydämen kohdalla - lakkaa olemasta."

    - Rainer Maria Rilke -
    suomennos Eve Rehn

    Eveä eivät villihevosetkaan olisi saaneet eläintarhaan ja juuri tästä runosta tuli kirjan nimiruno.

    Mukavaa lomaa ♥ toivottaa toinen paussilla oleva...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä Kölnkin oli maan tasalla, 14 pommia osui tuomiokirkkoonkin.

      Poista
    2. Kommentoin myöhemmin kaikille, mutta nyt pikaisesti, että kyllä Berliini oli minun kaupunkini! Ihastuin siihen heti, pidän moni-ilmeisyydestä,

      (Allu, Kölnissäkin haluaisin käydä! Meillä on tuttuja Bochumissa ja sehän on suhteellisen lähellä.)

      Poista
    3. Allu, Lumimies minulle antoi lukemiaan pommitustietoja koskien Saksan kaupunkeja, Hän on myös ollut paljon Kölnissä ja kun näki sitten Berliinin.. Hänen mielestään Kölnistä löytyy aidosti vanhaa, kaunista rakennuskantaa paljon. Minä ihastuin Kölniin ensikäynnillä.

      Katja, luetun ymmärtäminen on yleensä minulla ollut hyvä, mutta nyt se ei kaikki sitten auennutkaan;)

      Poista
    4. Leena, eihän kukaan aina lue kaikkea niin tarkkaan. :) <3 Kirjoitin näin: "Nyt varmasti jo arvaatte, että kyllä Berliinistä tuli ihan minun kaupunkini. Neljän päivän mittainen ensimatka oli tietenkin pintaraapaisu, mutta se riitti vakuuttamaan. Mikään kaupunkikohde ei varmasti tule ylittämään rakasta Lontoota, mutta viihdyin moni-ilmeisessä Berliinissä niin paljon paremmin kuin Amsterdamissa tai vaikkapa hieman vieraaksi jääneessä (vaikkakin aika ihanassa) Pariisissa."

      Ihastuin siis Berliiniin, rakastan Lontoota eniten ja luulen, että München ja Kööpenhamina menevät vielä Berliinin edelle, mutta Berliinissä on niin paljon sellaista, josta saa kiinni. Minä pidin tuosta kauneuden ja rumuuden vuorottelusta. Kölnistäkin uskoisin pitäväni - ylipäätään pidän Saksasta. Itävallassa muuten ihastuin pieneen tirolaiskaupunkiin Innsbruckin lähellä, mutta komea ja hienostunut Wien jäi hieman vieraaksi.

      Poista
  15. Olipa kiva lukea ja katsoa kuvia Berliinistä. Ihanhan tässä matkakuume iskee - Berliini on varmasti käymisen arvoinen paikka. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. VJ, kiva kuulla. Berliini on ehdottomasti käymisen arvoinen. Siellä on ihanaa ja rosoa rinnakkain.

      Poista
  16. Upeita kuvia! Matkakuume sen kuin nousee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos. Onko sinulla reissu suunnitteilla? :) Minulla on muuten taas matkakuume, se taitaa olla kroonista.

      Poista
  17. Ooho, mikä matka.. Ja mikä kuvakavalkadi, kiitos tästä! :)

    Tsemppiä kirjoitusprosessiin! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, hih, pieni matka, mutta kuitenkin monipuolinen. :)

      Ja kiitos, tsemppiä kaivataankin. <3

      Poista
  18. Onpa kivoja kuvia! <3 Ihanaa että teillä oli onnistunut reissu. Kyllä minäkin vielä joskus haluan nähdä Berliinin kunnolla, se viimesyksyinen viisituntinen vierailu keskittyi lähinnä syömiseen. :D

    Minullekin tulee eläintarhoissa hyvin ristiriitainen olo. Toisaalta käyn niissä jossain määrin mielelläni, että näkisin eksoottisia eläimiä joita ei muualla näe, mutta toisaalta minun tulee niissä surullinen ja paha olo. Jos eläimet vaikuttavat hyvin hoidetuilta (kuten vaikkapa Lontoossa), se ilahduttaa ja lohduttaa, mutta esimerkiksi Bronxin eläintarhassa pääsi itku ja tuli melkein fyysinen pahoinvointi kun näin jääkarhuparan, joka makasi flegmaattisen näköisenä suorassa auringonpaisteessa liki kolmenkymmenen asteen helteessä, eikä missään ollut vettä johon se olisi päässyt virkistäytymään, eikä mitään aurinkosuojaa. Edes juomavesiastiaa en nähnyt, mutta semmoinen sillä oli kai pakko olla jossain. Eläinrääkkäystä, ihan kamalaa. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, minä uskoisin, että sinäkin viihtyisit Berliinissä. Se on kiehtova kaupunki. Ihan Lontoon lumoa se ei saavuta (ja _tiedän_ että jos joskus Berliiniin matkustat, tulet olemaan samaa mieltä <3), mutta ihastuin kyllä kaupunkiin.

      Eläintarhoissa on nimenomaan ristiriitaisuutta. Osinhan joitakin eläinlajeja voidaan pelastaakin ja Berliinin eläintarha on yksi parhaiten hoidetuista (tosin en ole käynyt kuin Ähtärissä, Korkeasaaressa, Kolmårdenissa ja nyt Berliinissä, kaikki varmasti aika hyviä paikkoja :)). Se leopardi oli turhaunut, ähki ja kiersi kehää, mutta kiiltäväturkkinen sekin oli. No, silti.

      Poista
  19. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Olipa mukava päästä kanssanne Berliinin tekstisi ja hienojen kuviesi myötä! Sinusta tulisi (myös) hyvä matkakirjaiija. <3

    Berliini on näkemättä, koska mullakin on ennakkoluuloni. Nyt kun pari ihmistä, sinä ja siskoni, on kaupunkiin ihastunut, voisin minäkin sinne matkustaa.

    (Poistin kommentin, kun siinä oli virheitä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiitos. <3 Meillä kaikilla on varmaan omat ennakko-odotuksemme ja -luulomme joitakin kaupunkeja kohtaan. Keksin heti muutaman kaupungin, jonne en erityisen hingu, mutta lähtisin kyllä, jos tilaisuus tulisi.

      Mutta usko siskoasi ja minua! Suosittelen sulle Berliiniä. :)

      Poista
  21. No niin, nyt minulla on sitten matkakuume taas Berliiniinkin. Olen siellä pari kertaa käynyt ja tykkään kovasti. En ole liian kauniiden kaupunkien ystävä, pitää olla sykettä ja rosoa.

    Oikein hyvää kirjoituslomaa (tai eihän se mitään lomaa ole kuin työtä) sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, ja minä tiesin (en siis oikeasti tiennyt, mutta arvasin), että Berliini oli sinulle mieleen. Minä rakastan kauneuden ja roson vaihtelua ja sitä Berliini tarjosi.

      Voi tätä matkakuumeen määrää. :) Ja kiitos, meinasin tänäänkin kirjoittaa, mutta nukahtelin sohvalle ja herättyäni päätin sitten vastata blogikommentteihin.

      Poista
  22. Olipas mukavaa fiilistellä Berliiniä; tuli elävästi viime kesän reissu mieleen. Juu ja Berliinistä tuli ihan minun kaupunkini myös!

    Antoisia kirjoitushetkiä! Palaa nyt kuitenkin tänne - mistäs minä muuten kirjavinkkejä saan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, kävin katsomassa sinun Berliini-kuviasi ja nyt haluan kaupunkiin kesällä! Niin kaunista ja valoisaa. Hieno kaupunki.

      Hih, en katoa minnekään ja palaan, kun oma kirja on valmis kustantamoon. :) Pian, toivon!

      Poista
  23. Löysin tänne äitisi vinkistä. Olipa kiva katsella kuvia Berliinistä, johon olen itsekin niin ihastunut. Käypä vierailulla blogissani, niin näet aitoja kuvia kaupungista 80-luvulta; silloin oli vielä muuri paikoillaan eikä kukaan osannut kuvitella, että se joskus vielä murtuisi.

    Hyvää ja tkoa ja aurinkoista kevättä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piipe Elch, kiva että äitini vinkkasi ja löysit tänne. Sinun kuvasi saivat ajattelemaan. Muurin varjo on ollut melkoinen. Nyt on jännä ajatella, että niin moni nykypaikka oli muurin aikaan joutomaata.

      Kiitos samoin, hyvää kevättalvea - valoa ja iloa!

      Poista
  24. Teillä taisi olla ihana loma, upeita kuvia ja tunnelmia :)

    Eläintarhojen turhautuneet eläimet saavat minutkin surulliseksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiitos, loma oli kyllä hyvä. Viihdyimme koko perhe. Miehellä tosin oli flunssaa, mikä oli sinänsä harmi.

      Eläintarhat ovat ristiriitaisia paikkoja. Berliinissä asiat olivat onneksi hyvin.

      Poista
  25. Upeita kuvia! Mukavaa, että olitte viihtyneet rakastamassani Berliinissä. Paljon olitte ennättäneet nähdä ja kokea. Berliini on hyvin moni-ilmeinen kaupunki.
    Olemme olleet Berliinissä useita kertoja ja nytkin suunnittelemme matkaa sinne. Huhtikuun lopulla tai toukokuun alussa, jolloin kevät on parhaimmillaan.
    Oikein hyvää kirjoitusaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ihana kuulla, että sinäkin rakasta Berliiniä. Kaupunki on kyllä kiehtova ja lähtisin sinne mielelläni uudelleen. Juuri tuo moni-ilmeisyys viehätti jo nopealla ensivisiitillä.
      Kevät on varmasti ihanaa aikaa vierailuun kaupungissa!

      Ja kiitos, viikonloppuna sainkin kivasti tekstiä aikaan, tänään sitten en. Huomenna uusi yritys!

      Poista
  26. Tiedät Katja, että pidät taukoa kiireittesi takia mutta halusin haastaa sinutkin...
    Sinut on haastettu Blogien lastenkirjaviikkoon 2014 blogissani :)! www.sininenkeskitie.blogspot.fi
    :))

    VastaaPoista