maanantai 3. helmikuuta 2014

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus

Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus
Kustantaja: Tammi 2014
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 249 (ennakkokappale, kirja ilmestyy 11.2.2014)
Mistä: Kustantamosta
Kotimainen, Islantiin sijoittuva romaani

Kirjan luettuaan Kjarri mietti aina tehdessään ensimmäisen siistin viillon linnun vatsaan.
Millainen rakkaus oli kasannut linnun.
Millainen rakkaus oli saanut juuri nämä siivet kiinnittymään ruumiseen ja nostamaan sen korkeuksiin ja saanut nämä jalat ottamaan maan vastaan ja juuri tämän pienen sydämen pumppaamaan verta ja lämpöä.
Ja millainen viha oli saanut aineet eroamaan toisistaan. Ja miksi. Miten ihmeitä aikaansaava rakkaus saattoi antaa tilaa kaiken lopettavalle vihalle. Miten kaksi niin suurta voimaa saattoi mahtua niin pieneen tilaan?
Sovitaanko, ettei kumpikaan koskaan saa Vigdistä?


Kolme lasta, veljekset Kjarri ja Birk sekä tyttö nimeltä Vigdis ystävystyvät. He tutustuvat lunnien äänistä täyttyvällä kotisaarellaan ja heistä tulee erottomattomia. He päättävät pysyä kolmikkona ikuisesti, vaikka hulluna ja yksinkertaisena pidetty kaunis meno-Dalla seuraakin heitä. Kolmikko varttuu ja nuoruus tuo mukanaan kiellettyjä tunteita. Yhden on lähdettävä saarelta, kaksi jää. Paluu tapahtuu juuri silloin, kun tulivuori alkaa purkautua.

Noin vuosi sitten luin Anna-Kaarin Hakkaraisen esikoisromaanin Verkko, jota pidin hyvin kirjoitettuna, joskaan ei kaareltaan ihan täysin kantavana romaanina. Pidin Hakkaraisen kirjoitustyylistä, joten ilahduin kun sain nyt helmikuussa ilmestyvän Purkauksen luettavakseni. Ajatus kolmen ihmisen rakkaustarinasta Islannissa kiehtoi jo ennakkoon: miten kirjan esittelytekstissä mainitut rakkaus, kuolema, idylli ja sen särkyminen sekä ilo sovittuvat yhteen? Voiko purkaus ja halkeileva maa yhdistää sen, mikä on aiemmin eronnut toisistaan - vai tuleeko kolmikon väliin entistäkin suurempi railo?

"Millaisen asetelman sinä sitten tekisit meistä?" Kjarri kysyi. "Minusta, Birkistä ja Vigdiksestä."


Purkauksen tarina on mitä perinteisin: nainen, tyttö, tulee veljesten - ensin poikien, sitten miesten - väliin. Yhtä lailla perinteinen on romaanin rakenne: Kjarri, Vigdis ja Birk saavat kaikki oman äänensä kuuluviin, jokainen kertoo oman näkökulmansa. Perinteinen tai ei, rakenne on onnistunut ja jokaisen kertojanääni kuljettaa tarinaa eteen päin. Hakkaraisen kirjassa on paljon muutakin hienoa: on ihanuutta lapsuuskuvauksessa ja Islannin maisemissa, on surua suhteessa menneeseen, suhteessa Vigdiksen hulluun äitiin ja siihen tunnelmaan, jota koko romaani kantaa. Hakkarainen kuvaa parhaiten juuri lasten maailmaa, painimista, juoksemista, leikkiä sekä ihastumista ja omistushalua. Myös maisemia Hakkarainen kuvaa komesti: Islannin maaperä on kuuma, taivas alaston tai vaihtoehtoisesti joskus niin luminen, että se muistuttaa Vigdistä Yasunari Kawabatan Lumen maasta, kirjasta jollaisen Vigdis olisi halunnut kirjoittaa. Tunnelmien luomisessa Hakkarainen on vahvimmillaan ja yksittäiset kohtaukset ovat kuin valokuvia tai maalauksia.

Tässä valossa Purkaus onkin Verkkoa parempi romaani. Hakkarainen kirjoittaa jälleen kerran viimeistellysti. Hänen lauseensa ovat kauniita, tunnelmat tiiviitä ja ihmisensä kiehtovia. Islannista Hakkarainen kirjoittaa niin, että haluaisin oitis matkustaa tuonne tarinoiden ja jäätiköiden maahan. Mutta. Kuten Verkon kohdalla, jäin nytkin kaipaamaan jotain: jotain vaikeasti nimettävää. Purkaus nimittäin viehättää, muttei kosketa. Hiotun pintansa, uljaiden maisemiensa, lunnihuutojensa ja periaatteessa komean tarinansakin alla se jää ontoksi. Symboliikka, esimerkiksi Vigdiksen letteihin liittyvä, on ilmiselvää. Kaikki hieno tuntuu olevan heti pinnalla, vaikka aineksissa olisi syvempäänkin. Romaanin alku ja loppu ovat hienoja, mutta nekään eivät sovitu kovin hyvin yhteen (tästä haluaisin keskustella kirjan lukeneiden kanssa joskus jossain), vaikka sellaista odotin.

Olen kuitenkin toiveikas, että Hakkaraisesta tulee joskus "minun kirjailijani". Sen verran olen pitänyt hänen tekstistään jo kahden romaanin verran, vaikken vielä ole täysin vakuuttunut. Jään siis odottamaan mahdollista kolmatta ja toivon, että se epämääräisesti kaipaamani jokin vihdoin löytyy. Vaikka tämän islantilaisen balladin sointi nyt olikin vähemmän väkevä, oli se kuulas eikä kokonaan vailla rosoa.

---
Jotain jäi kaipaamaan myös Mari A.

24 kommenttia:

  1. Alkoi tehdä mieli lukea tämän vaikka vaan ihan sen vuoksi, että alkoi kiinnostaa tuo alun ja lopun välinen sopivuus / ei-sopivuus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, lue ihmeessä! Haluasin kuulla muiden kirjan lukeneiden mietteitä alusta ja lopusta. Ja onhan tämä kauniisti kirjoitettu, Islanti on selvästi ihana ja ihmeellinen maa.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä kauniista kirjoittamisesta sekä hienosta ympäristökuvauksesta. Kummallisen eteerinen ote vei vähitellen innostuksen siemenet. Rakenne oli hyvin aluillaan (kolmen silmin loppupurkaukseen vähittäin hivuttautuminen), mutta ei sitä purkausta sitten oikein tullutkaan. Kaikki henkilöt jäivät lopulta etäisiksi ja tunteidensa sisään. En oikein edes tiedä, miten se loppui...

      Poista
  2. Kiinnostava juttu! Olen ollut vähän kahden vaiheilla tuon Purkauksen kanssa. Kuulostaa siltä, että molemmissa romaaneissa on tietty vetävä juju - toisessa vaihtoehtoinen historia ja toisessa ihana Islanti - mutta tyydytystä tuottava koukku puuttuu. Hm. Pitää katsoa josko tämä tulisi omin neuvoin vastaan joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, kyllä tämä kannattaa lukea. Muistelenkin, että sinäkin löysit Verkosta paljon kiinnostavaa, mutta et ollut ihan tyytyväinen. Minulle kävi nytkin samoin, mutta Hakkarainen kyllä kirjoittaa hyvin ja Islanti on aika ihana.

      Poista
  3. Kiinnostuin (tosin varovaisesti) tästä arviosi perusteella. Islanti, lunnit ja luonnonvoimat kuulostavat aika kutkuttavilta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, juuri nuo luettelemasi asiat ovat parasta tässä kirjassa. Haluaisin matkustaa Islantiin!

      Poista
  4. Koskettavuus on tärkeää! Joskus sitä lukee vaikka minkä hyvän kirjan, mutta se ei kosketa ja sitten sitä voi lukea jonkin kirjan, josta muut ihmettelevät, että 'miten hän sitä nyt niin hyvänä pitää?', mutta kun se kosketti. Näitä koskettavia kirjoja on tässä vuotten aikana kulkenut eräitäkin läpi, mutta olkoon yksi vaikka Meriharakat. Siis koskettava minulle.

    (Bessu tuli luonaalle ja yleensä hän vain noutaa kirjoja lainaksi, mutta nyt hän tuli yhden siskoltaa joululahjaksi saamansa kirjan kanssa ja sanoi, että 'sun TÄYTYY tämä lukea ja et sitten jätä kesken, vaikka alku ei ihan vedäkään...'Eräs minulle tänä talvena niin paljon suositeteltu, että kai minä sitten antaudun...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, olen aika lailla samaa mieltä - ainakin tällaisissa kirjoissa, joissa kyse on ihmisten tunteista. Meriharkat oli minullekin koskettava ja erittäin lähelle tuleva kirja. Harmi, ettei Fletcher ole kyennyt enää yhtä hyvään. Mutta ehkä hän ehtii vielä!

      (Mitähän kirjaa alat lukea? :))

      Poista
    2. Meriharakat on minulle Fletcheriltä tärkein kirja. Ja siis aika henkilökohtainen, vaikka en siitä voinut revitellä arviota tehdessä.

      (Lumilapsi, mutta miten hiivatissa selviän siitä fantasiasta siinä...;) Joskus nimi on painolasti. Nomen est omen.)

      Poista
    3. (ei Lumilapsi ole fantasiaa - ollenkaan!)

      Poista
    4. Tiedätkö, se ei olekaan! Olen aloittanut ja pidän kovasti, pidän paljon. Nyt vain aiomme tänään vielä jatkaa brittijännityssarojen parissa ja silti vielä jää ensi viikolopullekin eli kirja tullenee hitaasti. Nautin sitten sitäkin enemmän. Btw: Täällä on aivan karmea loskakeli. Yritän kuvitella puut tykkylumisina. Kaunista sunnuntaita sinulle♥

      (Jätän nyt Haahtelan väliin, kun...well...tiedäthän;)

      Poista
  5. Minullakin odottaa tämä kirjapinossa vuoroaan. Miljöö kuulostaa ihanalta, Islanti on varmasti kaunis maa (en ole käynyt koskaan).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, Hakkarainen kuvaa Islannin luontoa komeasti. Minäkään en ole koskaan käynyt maassa, haluaisin kyllä.

      Poista
  6. Minä ajattelin Verkosta aikoinaan hyvin samalla tavalla. Nautin Hakkaraisen kielestä todella paljon. Ja nyt haluan kyllä lukea tämänkin kirjan, sillä Islanti...oi Islanti. En ollut tätä katalogista bongannutkaan, joten kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, Islannin ja Hakkaraisen kielen vuoksi tämä kannattaa kyllä lukea! Pidin kirjassa paljosta ja siksi uskon, että Hakkarainen kirjoittaa vielä sen kirjan, johon ihastun. Purkaus ei vielä ihan vastannut odotuksiini.

      Poista
  7. Tämä on mennyt minulta katalogeissa ihan ohi, mutta arviosi myötä kiinnostuin niin että varasin kirjan kirjastosta! Kaikki Islantiin sijoittuva kiinnostaa, ja siinä lienee jo ihan tarpeeksi syytä lukea tämä kirja. :) Myös Hakkaraisen esikoinen kiinnostaisi, siinä on perin kiinnostavalta kuulostava asetelma ja juoni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, Islanti on yksi hyvä syy lukea tämän. Toinen on Hakkaraisen kieli. Vaikken täysin ihastumut, pidin paljosta.

      Poista
  8. Mielenkiintoiselta vaikuttaa! Tartun kirjaan, kun se tulee vastaan. Kiitos mielenkiintoisesta arviosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, toivottavasti kirja tulee pian vastaan. Virallisestihan tämä julkaistaan ensi viikolla. :)

      Poista
  9. No niin. Nyt alan lukea tätä pitäen mielessäni tuon mainitsemasi alun ja lopun yhteensopimattomuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, mielenkiintoista! Odotan innolla, miten ne sinun mielestäsi sovittuvat tai eivät sovitu.

      Poista