keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet


Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Kustantaja: Gummerus 2014
Alkuteos: We Need New Names 2013
Suomennos: Sari Karhulahti
Kansi: Eevaliina Rusanen
Mistä: Kustantamosta
Zimbabwelais-amerikkalainen romaani

Kun kaikki luhistuu, tämän maan lapset lähtevät kiireesti ja hajaantuvat kuin palavaa taivasta kavahtavat linnut. He pakenevat omasta viheliäisestä maastaan, jotta voisivat tyydyttää nälkänsä vieraissa maissa, pyyhkiä kyyneleensä oudoissa maissa, sitoa epätoivonsa haavat etäisissä maissa, mumista arkoja rukouksiaan pimeyteen kummallisissa maissa.

Kulta asuu Paratiisissa ja vierailee joskus Budapestissa ja Kiinassa. Paratiisssa on hökkeleitä, Budapestissa isoja taloja ja Kiinassa vierastyöläisiä. Kulta ja hänen ystävänsä Luojatietää, Kovanaama, Chipo ja monet muut leikkivät maaleikkiä, varastavat guavoja, hymyilevät avustustyöntekijöille ja koettavat hankkiutua eroon Chipon, raskaana olevan lapsen, mahasta. Kullan elämä ei ole aina ollut köyhää, hän on asunut joskus talossa ja hänen vanhempansa ovat käyneet yliopistoa, nyt isä on muuttanut Etelä-Afrikkaan ja äidillä näy miesvieraita. Myöhemmin Kulta muuttaa Yhdysvaltoihin, Coca-Colan ja Rihannan maahan, jossa kaikki on ihan erilaista kuin Kulta tai hänen Afrikkaan jäävät läheisensä ajattelevat.

Maailma tuntuu olevan täynnä näitä: kasvutarinoita ja maahanmuuttokertomuksia, joissa päähenkilö aika rajujenkin kokemusten kautta katsoo niin entistä kuin uutta kotimaahaan. Tarinoita, joissa paratiisia ei oikeasti ole ja joissa ilo syntyy pienestä ja järkytyksistä tulee arkipäivää. Zimbabwelaissyntyisen amerikkalaisen Noviolet Bulawayon Me tarvitaan uudet nimet on kuitenkin kirja, joka kannattaa lukea - tai Maijan sanoin: "tämä kirja teidän on luettava".

Tänään me hankkiudutaan kertaheitolla eroon Chipon mahasta. Ensinnäkin se vaikeuttaa meidän leikkejä ja toiseksi Chipo kuolla kupsahtaa jos me annetaan sen synnyttää vauvansa.
[--]
Me hankkiudutaan eroon Chipon mahasta Taivaantien takana kasvavan mphafan juurella.

Me tarvitaan uudet nimet on lukemisen arvoinen, koska sen sinänsä tuttu tarina tulee lähelle lukijaa ja kyseenalaistaa monia tärkeitä teemoja, kuten avustustyötä, ja koska Bulawayo kirjoittaa niin raikkaasti ja hyvin. Kertomus on Kullan, mutta se voisi olla monen muunkin Yhdysvaltoihin muuttaneen zimbabwelaisnuoren tarina. Zimbabwea ei (muistaakseni) maana tosin mainita, vaan maa on anonyymi, mutta koska kyse on kirjailijan omasta synnyinmaasta ja muusta eteläisen Afrikan maasta kuin Etelä-Afrikasta, kulkevat lukijan ajatukset juuri entiseen Rhodesiaan. Bulawayo kirjoittaa lapsen ja nuoren näkökulmasta ja tarkkailee siten maailmaa, joka on vaarallinen, väkivaltainen, rasistinen, seksistinen ja kuitenkin täynnä leikkiä, ystävyyssuhteita ja halua muuttaa oman elämänsä suuntaa.

Kulta on erinomainen, joskaan ei kovin omaperäinen päähenkilö. Hän näkee aikuisten maailmaan, mutta luo leikkejä sinne, missä niitä tarvitaan. Teini-ikäisenä hän tietää paljon enemmän, minkä vuoksi hän ei ole naiivi, muttei menetä uskoaan huomiseen. Vaikka Kulta on enemmän tarkkailija kuin hänen lapsuus- tai teini-ikänsä toimivat ystävät, kokee ja katsoo hänkin monenlaista. Yhden luvun nimi kertoo siitä, kuinka tyttöjen katsomat elokuvat sisältävät kohtauksia, jotka voivat vahingoittaa herkimpiä katsojia ja tuon kohtauksen Bulawayo kirjoittaa niin, että herkempi lukijakin voi järkyttyä. Me tarvitaan uusissa nimissä onkin paljon järkyttävää, mutta enemmän arkea, haaveita ja kaikkeen vaikuttavaa politiikkaakin. Kulta samalla kertaa elää ja analysoi kaikkea ikäisekseen varsin kypsästi.

Bulawayon kieli on tajunnanvirtaista, mutta kuitenkin helppolukuista. Hän kyllä periaatteessa rikkoo kielen rakenteita; unohtaa pilkut ja luo Kullan kertojaäänelle omanlaisensa, hieman hengästyttävän rytmin. Toisaalta romaani on niin mukaansa tempaiseva ja hyvällä tavalla lukuromaanimainen, että kirjan lukee nopeasti. Sari Karhulahden suomennos on laatutyötä. Romaanina Me tarvitaan uudet nimet on episodimainen: kuten Oota mä luen tän eka loppuun -blogin Minnakin huomaa, jotkut kirjan luvut ovat hyvin novellimaisia. Silti kyse on kaareltaan ehjästä romaanista. Vaikka kieli on sujuvaa ja vahvaakin, on romaanin suurin anti kuitenkin se tapa, jolla se kyseenalaistaa niin vanhan maan väkivaltaisuudet ja köyhyyden kuin Yhdysvaltojen tarjoamat kulutushyödykkeet ja myös siellä vallitsevan epätasa-arvon.

Me tarvitaan uudet nimet ei luo mitään kaunokirjallisesti uutta, mutta on silti väkevä romaani. Kullan tarina vie mukanaan, ja kuten Karoliinakin toteaa, on se tekstinsä puolesta tuore. Vanha ja uusi kotimaa eivät ihan kohtaa, mutta vanhat tavat ja populaarikulttuuri elävät molemmissa. Bulawayo osaa kertoa hienosti juuri siitä, millaista on tuntea koti-ikävää ja samalla kuitenkin vieraantua kotimaastaan: Lähtö kotimaasta on kuin kuolema, ja kun sinne palaa on kuin eksynyt aave. Tuttuus muuttuu vieraaksi ja vieras, jos ei tutuksi, niin ainakin arjeksi ja mahdollisuudeksi.

23 kommenttia:

  1. Olen lukenut tästä kirjasta nyt jo niin monta positiivista arvostelua, että pakkohan tämä on lukea. Odotukset ovat korkealla... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zephyr, kyllä tämä kannattaa lukea. Kirja on todella hyvä. Odotin ehkä vieläkin enemmän, mutta hieno ja mieleenpainuva, omaääninen romaani. :)

      Poista
  2. Ilahdun aina, kun tästä kirjasta blogataan. Ehkä siksikin, että tästä kirjoitin ensimmäisen bloggaukseni. Itse en tosin ollut mitenkään varauksettoman ihastunut. Sinun bloggauksesi luettuani jäin miettimään kirjan henkilöiden nimiä. Onko niitä järkevää kääntää? Eng.kielisessä Kulta oli Darling, Luojatietää taas Godknows. Jotenkin nuo nimisuomennokset tuntuvat vähän hassuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, ensimmäinen bloggaus on aina merkittävä. Minä pidin, mutta en täysin ilman varauksia minäkään: kirjoitinkin, ettei kirja tuo mitään uutta ja Kulta on tavanomainen, vaikkakin hyvä päähenkilö. Ihastuin kuitenkin sinua enemmän, luulen.

      Minusta nimien suomennos oli hyvä idea, koska ymmärsin että ne olivat osin lasten käyttämiä.

      Poista
  3. Minullakin on tämä odottamassa lukuvuoroaan, siksi vain silmäilin arviosi (palaan tänne sitten, kun kirja on luettu ja blogattu :). En tosin aion hötkyillä tämän kanssa, vaikka kirja kiinnostaakin kovasti ja odotan siltä paljon, sillä luen nyt Adichien Kotiinpalaajia (joka on paras lukemani käännöskirja aikoihin!), enkä halua että kumpikaan kirja tai lukukokemus kärsisi toisesta.

    Tämän kansi on kaunis, ihanan värikäs!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, arvasin, että aiot lukea tämän. Ja uskon, että pidät. Mutta Adichien kirjan (jonka haluan lukea, saanen sen lainaan lähiaikoina :)) jälkeen ei heti kannata lukea tätä, luulen. Itse aion tosin aloitella Adichien kirjan kanssa hyvin samanlaiseksi (ja yhtä hyväksi) mainittua Taiye Selasin Ghanaa ikuisesti.

      Kansi on hieno! Ensin ajattelin, ettei se sovi kirjaan, mutta kyllä se sittenkin sopii.

      Poista
  4. Minua kiinnostavat afrikkalaisista kertovat kirja;kaiketi koska olen heidän kanssaan tekemisissä viikottain. Mutta en ole tainnut lukea afrikkalaisten kirjoittamia kirjoja.Eli tämän laitan muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaelille antaisin vinkin (suonet Katja sen), että Lauri Otonkoski on toimittanut kirjan afrikkalaisia novelleja vuonna 2004 nimellä Ilon ja kivun kääntöpiiri. Nämä novellit on tosin kirjoitettu jo 80-90 - luvulla. Katja todennäköisesti vinkkaa muutakin, mutta tuota Otonkoskea en huomannut hänen kirjailijalistalla.
      Sirpa

      ps. Me tarvitaan uudet nimet on varauksessa kirjastosta ja Adichie aivan mahtava.

      Poista
    2. Jael, sitten tämä sopisi sinulle hyvin. Ja muistaakseni tapaat paljon afrikkalaissyntyisiä lapsiakin? Sitten vielä enemmän.

      Sirpa, totta kai! Mukavaa, että kommentoit ja annoit hyvän vinkin. En itsekään ole lukenut Otonkosken toimittaa kirjaa, googletan sitä ihan kohta. Adichien aion lukea pian, kunhan saan sen lainaan.

      Poista
  5. Kivasti kirjoitit tästä. Minun tekisi mieleni lukea kirja suomeksi, kun oma kokemukseni on alkukielisestä äänikirjasta. Karhulahti on kyllä hyvä suomentaja, ja sen verran kuin olen käännöstä silmäillyt, on sekin vakuuttanut.

    Minua ihastutti eniten alun lapsinäkökulma ja muuten ne irralliset "väliluvut", jotka usein pakahduttivat minua sekä lyyrisyydellään että tunnelatauksellaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karoliina, kiitos. <3 Äänikirjana tämä oli varmasti paitsi hyvää, myös mielenkiintoista kuunneltavaa. Pidin käännöksestä, uskon että Bulawayon rikas kieli välittyi siinä hyvin. llmeikäs kirja!

      Minäkin pidin niistä "väliluvuista", niiden tunnelma jää väreilemään kirjan sulkemisen jälkeenkin.

      Poista
  6. Nappaan kyllä lukuun jos sattuu vastaan :)!

    VastaaPoista
  7. Minä olen aloitellut tätä muutaman sivun ja tykkään jo! Kieli on aivan omanlaistaan, ja tykkään siitä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ihana kuulla. Kieli on ilmeikästä ja osin sen vuoksi tämä kirjaa nousee paljon keskivertoa paremmaksi.

      Poista
  8. Kullan tarina alkoi nyt kiinnostaa kovasti, juuri tuon leikittelevän kielen vuoksi!
    Voi, miten paljon hyviä kirjoja maailmaan mahtuukaan, hyllyssä odottaa jo monta monta tammialesta hankittua!
    Kiitos tästä raikkaasta arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kieli tässä on tosiaan aika hyvää. Maailmaan mahtuu niin paljon kirjoja. :) Minäkin ostin kaikenlaista alesta, saa nähdä, mitkä lopulta luen ja mitkä annan lahjaksi.

      Poista
  9. Katja, minulla on tullut joku kiintiö täyteen 'tietynlaisista kirjoista'. Kun luin Sade lankeaa se oli parasta ja vahvinta mitä olin lukenut Afrikasta ja sitten luinkin jo Afganistanista Elävältä haudatut tunnetuin seuraamuksin...Näitä tarvitaan, mutta en jaksa ellen vaihtele. Ja kannattaa muistaa, että minulta ei jää Shafakit lukematta eli kaikkiin juniin ei voi ehtiä. Silti: Nyt luen kirjaa naisten elämästä Iranissa! Ajattelin vain vähän vilkaista ja meinasin ensimmäiseen kauhuun lopettaa, mutta sitten esiin tulikin vahvoja naisia ja olin mennyttä. Tosin en tiedä vielä loppua.

    Kirjablogiystäväni antoi minulle lahjaksi Adichien kirjan,joten taidan lähteä sille tielle muutaman kevyemmän välipalan jälkeen.

    Kiitos arviostasi ja mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, minä en rinnastaisi esim. tätä ja Sade lankeaa enkä (Shafakiin, jota en ole lukenut tai) varsinkaan Hosseinin kirjaa, joka oli koskettava ja dramaattinen, mutta ihan eri maailmasta. Sade lankeaa taas on hieno, mutta se kertoo kuitenkin kaikesta länsimaisen silmin ja sijoittuu muualle Afrikkaan. Sade lankeassa viesti on kyllä tärkeä. Tämä taas kertoo ihan erilaisen tarinan. Mutta kaikkea ei tosiaan voi ehtiä eikä tämä ollut minulle enempää kuin ihan tavallisen hyvä romaani.

      Kiva, että aiot lukea Adichieta. Minkä kirjan sait? Olen lukenut vain Puolikkaan keltaista aurinkoa, joka on hieno, mutta aion lukea myös uusimman Kotiinpalaajat, kunhan sen käsiini saan.

      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  10. Vaikuttaa aina vain kiintoisammalta kirjalta, vaikka olin kiinnostunut jo entuudestaan. Nyt siis kuitenkin vielä enemmän. :) Minä pidän kovasti (lähes) kaikista (lukemistani) "maahanmuuttokirjoista" (toko kirja saa sijoittua kokonaan toiseen maahan ja kulttuuriin eli ei ole edes pakko muuttaa sieltä ns. pois) ja mitä erilaisempia kulttuureja kohdataan, sen kiintoisampaa. Pidän siis erityisesti romaaneista, joissa kulttuurikuvaus on aitona läsnä. En varmaan koskaan kyllästy lukemaan toisenlaisista tavoista ajatella ja toimia (ihan sama onko fiktiota vai faktaa). Tämä vaikuttaa sellaiselta kirjalta, joka tarjoilee minulle kaikenlaista purtavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, luulen että sinä pitäisit tästä kirjasta. Minäkin pidän monista "maahanmuuttajakirjoista", tosin kirjailijan kirjoitustyyli totta kai vaikuttaa siihen, miten kirjan lopulta kokee. Ja samoin kuin sinä olen kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja eri taustoista tulevien ihmisten arjesta.

      Poista
  11. Luin viime vuoden viimeisimpien kirjojen joukossa tämän. Kirjan alku oli kiinnostava, loppu hieman tutunmainen monista muista teoksista, joissa muutetaan länsimaihin, mutta ei kohdata amerikkalaista unelmaa. Tai ehkä kohdataan, mutta unelma ei tule omaksi elämäksi.

    http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2013/12/noviolet-bulawayo-me-tarvitaan-uudet_27.html

    ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari A., olen samaa mieltä: kirjan alku tempaisi mukaansa, siinä oli ihan oma rytminsä. Ja pidin kyllä lopustakin, mutta lopulta tämä oli sittenkin "vain" tavallinen _hyvä_ romaani. Kiitos linkistä!

      Poista