tiistai 28. tammikuuta 2014

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta
Kustantaja: Tammi 2011 (pokkaripainos 2012)
Alkuteos: Hashiru Koto Ni Tsuite Kataru Toki Ni Boku No Kataru Koto
Suomennos (englannista): Jyrki Kiiskinen
Kansi: Markko Taina
Sivuja: 175
Mistä: Ostos
Japanilainen muistelma / elämäkerta


Näin minä joka tapauksessa aloitin juoksemisen. Olin silloin 33-vuotias. Yhä tarpeeksi nuori, vaikken enää nuori mies. Sen ikäisenä Jeesus kuoli. Sen ikäisenä alkoi F. Scott Fitzgeraldin alamäki. Se ikä saattaa olla elämän vedenjakaja. Sen ikäisenä minä aloitin juoksijan elämän, ja siihen kohtaan osuin myöhäinen mutta todellinen alkuni romaanikirjailijana.

Olen aloittanut uudelleen juoksemisen. Vuosituhannen vaihteessa sisäinen sohvaperunani heräsi ja minusta tuli aktiivijuoksija: kävin lenkillä miltei päivittäin ja pari kertaa ylitin puolimaratonin mitankin. Sitten raskauksieni ja äitiyslomieni myötä minusta tuli sohvaperuna, joka liikkui lähinnä leikkipuistoon ja hyppi muutaman pompun trampoliinilla. Aina toisinaan yritin: ostin uudet lenkkarit, lähdin kiertämään lähitienoita, jokivartta, naapurikaupunginosan mäkisiä maastoja. Mutta ei, sohvan kutsu oli vastustamaton. Joulukuussa (!) ryhdistäydyin ja nyt olen jo reilun kuukauden päivät käynyt lenkillä kolmesti viikossa. Aluksi kävelin ja hölkkäsin ja puuskutin. Nyt hölkkään jo vitosen, vaikka puuskutankin vielä vähän. Juoksemisesta voin puhua toivottavasti jo kesällä.

Hitaalla hölkälläni en siis vielä voi puhua suoranaisesta juoksemisesta, mutta yksi suosikkikirjailijani Haruki Murakami voi. Hänen omaelämäkerrallinen kirjansa (ehkä voisi puhuakin ihan elämäkerrasta) Mistä puhun kun puhun juoksemisesta piti minua otteessaan viime viikolla. Se on paitsi kirja kirjailijuudesta ja juoksemista, toimii se hyvin myös matkakirjana; viime viikollahan kerroin, että aion lukea nyt talviaikaan lukea matkakirjoja ja matkateemaisia teoksia. Murakami kirjoittaa, luennoi ja juoksee eri puolilla maapalloa: Havaijilla, Kreikassa, kotiseudullaan. Lukekaa, kuinka hienosti hän kuvailee esimerkiksi New Yorkin syksyä:

New Yorkilla on todellakin erityinen charminsa marraskuussa. Ilma on puhdasta ja kirpeää. ja lehdet Central Parkin puissa alkavat juuri muuttua kullanvärisiksi. Taivas on niin kirkas että voi nähdä miten kauas tahansa ja pilvenpiirtäjät heijastavat ylenpalttisesti valoa. Tuntuu kuin voisi jatkaa kulkua korttelista toiseen, loputtomasti. Kalliit kasmirtakit täyttävät Bergdorf Goodmanin ikkunat, ja kaduilla tuoksuu paahdettujen manteleiden herkullinen tuoksu.
Pystynkö nauttimaan New Yorkin syksystä juostessani kisapäivänä noita samoja katuja?


Nauttiiko Murakami juoksemisesta vai ei? Ja millaista on juosta erilaisina vuodenaikoina, yksin ja kilpailuissa? Entä millaista on olla romaanikirjailija, mistä Murakami on uransa aloittanut? Tämä kaikki selviää ainakin osin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta -kirjasta. Murakamin ajatukset ja elämä kiinnostavat minua, totta kai, mutta kaikki tuo ei ole syynä siihen, miksi kirjan luin.


Luin kirjan, koska olin kuullut siitä niin paljon kehuja. Esimerkiksi Sara luonnehtii kirjaa miellyttäväksi ja osin filosofiseksikin. Tätä kirjoittaessani nyökyttelen: juuri noin! Eikä Murakamin kohdalla kyse ole mistään light-filosofiasta, vaan yhden ihmisen tavasta elää elämäänsä. Liisa taas ilahtui siitä, että löysi juoksukirjasta saman kirjallisen äänen, joka lumosi hänet Norwegian Woodissakin. Nyökyttelen tällekin. Nimittäin: en muista, olenko kirjoittanut blogissani, sanonut ääneen jollekin vaiko vain ajatellut, että Murakami voisi kirjoittaa vaikka jotain teknisiä ohjeita tai neulontakirjan ja lukisin kaikkea kiinnostuneena (vaikken koskaan lue ohjeita enkä osaa tehdä käsitöitäkään). Murakami ei usko kirjailijan tai juoksijan flown olemassaoloon, mutta tietynlainen lukijan saavuttava flow hänen kirjassaan on. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on nimittäin äärettömän rentouttavaa luettavaa. Se on myös kiinnostavalla tavalla intiimi: Murakami ei paljasta itseään suuria, mutta tulee silti ihan liki lukijaansa. Lisäksi Murakami kuvaa niin ihanasti vaikkapa Bostonin seudun kesää jäätelöineen ja demokraattisenaattoreineen. Uuden Englannin syksy taas on lyhyt ja ihana syksy kuin elokuvissa. Ja sitten on myös kuuma Kreikka, jossa ei juurikaan näe juoksevia (japanilaisia). On luentoja, on kotimaa, on vaimo, on kaikki se elämä, joka mahtuu juoksemisen ja kirjoittamisen väliin.

Joskus voisi ajatella, että on suorastaan rasittavaa lukea kirjailijan kirjoitusta omasta kirjoittamisestaan, mutta Murakamin kohdalla sekin ilo. Kirjoittamisessa ja juoksemisessa kyse on Murakamin mukaan ahkeruudesta, tavoitteista ja "äärimmäistä ponnistuksista omissa rajoissa". Kyse on myös lahjakkuudesta: on nimittäin melkoinen taito saada lenkkipolulla naama punaisena puuskuttava humanistipoloinen lukemaan juoksukirja miltei yhdellä istumalla. Murakami on kirjoittanut hienoja romaaneja, mutta tämä omaelämäkerrallinen teos on ihana ja tunnelmaltaan vangitseva sekin.


Suurimman osan siitä, mitä tiedän kirjoittamisesta, olen oppinut juoksemalla joka päivä.

24 kommenttia:

  1. Minun on pitänyt tämä lukea, mutta jotenkin ikinä en muista, kun hankin uusia - Murakamia luen yleensä e-kirjoina. Ehkä seuraavana sitten tämä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, onneksi tämä kirja ei karkaa minnekään - ainakaan e-kirjana. Suomesta on ollut vaikea löytää loppuunmyytyä kirjaa, mutta onneksi sähköisesti / englanniksi (saksaksi?) saa. :)

      Poista
  2. Onnittelut Katja liikkeelle lähdöstä! Se on iso juttu, sanon minä täältä sohvan pohjalta. Mulla talvi tekee sen, etten pääse liikkeelle...tekosyy...pitäisikin tarttua tuohon kirjaan, olen sen miehelle joskus ostanut, ehkä juuri NYT olisi minunkin aika lukea se. Ja tehdä jotakin tämän kehon kanssa. Kunhan saan tämän flunssan ensin kokonaan pois. Kiitos tästä, tsempistä! Ja sinulle iloisia ja keveitä lenkkejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, kiitos. Ja se on iso juttu! Minä jään helposti sinne sohvanpohjalle, nyt kun olen jo reilut kuukauden päivät jaksanut lenkkeillä, niin ehkäpä tämä jatkuu. Saa nähdä... :) Parane pian!

      Poista
  3. Ihanaa ja hyvä, Katja! Minun tekee joka kevät lenkkikauden lähetessä mieleni lukea tuo Murakami, se vain on niin mainio. Tekisi mieli kyllä seurata esimerkkiäsi jo nyt lenkkipolulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Norkku, kiitos. :) Murakamin kirjasta voisi tullakin lenkkikaudenavajaiskirja!

      Poista
  4. Vitsit miten kiinnostavasti kirjoitat tästä! Pitkään tämä on toki lukulistalla roikkunut, monen muun kirjan tavoin, mutta nyt tuli taas sellainen olo, että ihan pakko lukea ja pian!

    Ja tsemppiä lenkkipoluille! Minun lenkkeilyni lopahti pakkasiin (ja huonoihin varusteisiin), mutta heti kun täällä rannikolla pakkanen laskee tai ainakin tuuli hellittää, niin johan jatkuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, tämä kannattaa kyllä lukea. Murakami kirjoittaa niin hyvin.

      Ja kevättä kohti kun mennään, niin sinun lenkkikautesi jatkuu varmasti pian! :)

      Poista
  5. Tämäkin pitää lukea;minusta tuli Norvegian Wood -kirjan (ja elokuvan) jälkeen Murakami-fani;D

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä juoksemiseen! Itse en kuulu juoksun suhteen ollenkaan tuohon Murakamin tuskakoulukuntaan... mutta olen samaa mieltä kirjasta ja kirjailijasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, joo, en minäkään hae sitä tuskaa. :) Kunhan koetan lönkytellä. Murakami kirjoittaa koukuttavaa tekstiä!

      Poista
  7. Tämä on niin ihana kirja! Rakastan Murakamin elämänviisautta ja kykyä kuvailla tunnelmia ja sitä tiettyä yksinkertaista ja ankaraa selkeyttä, joka hänen tekstistään välittyy.

    En tiedä, kumpi tuntuu tämän kirjan jälkeen houkuttelevammalta - maratonin juokseminen vai romaanin kirjoittaminen. Kumpikaan ei tunnu omalla kohdallani kovin todennäköiseltä, mutta hirvittävän innostava Murakami on. Ainakin mielikuvissaan sitä voi hetken olla juokseva kirjailijanero! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, totta! Ihanista ihanin, kuten muualla kommentoitiin. ;) Tässä kirjassa muuten on selkeyttä, en ollut ajatellutkaan sitä ennen kuin kommentoit.

      Ja jaa-a, onneksi tosiaan ajatuksissaan voi olla kumpaakin! Ja sitten todellisuudessa hölkätä parin kilometrin matkoja ja kirjoittaa blogia. :)

      Poista
  8. Tämä oli kyllä mainio ja jotenkin tuli sellainen olo, että ehkäpä Murakami ei kirjottaisi niin nerokkaasti, jos hän ei juoksisi. Ja sitten tulee sellainen olo, että toimisivatkohan ne omatkin aivot vähän paremmin, jos niitä ulkoiluttaisi useammin, mutta kun liukasta ja kylmää ja.. Tsemppiä lenkkipoluille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, juuri noin varmasti on. Olen kuullut, että esimerkiksi moni tutkija harrastaa juoksemista juuri siksi, että juostessa rentoutuu ja aivot saavat happea, joten työkin sujuu paremmin. Kiitos tsempeistä, toivottavasti jaksan juosta vielä kuukauden kuluttuakin!

      Poista
  9. Wau: Suurimman osan siitä, mitä tiedän kirjoittamisesta, olen oppinut juoksemalla joka päivä.
    Tuo lause jo pakottaa lukemaan tämän kirjan. En edelleenkään ole lukenut Murakamilta kuin Norwegian.
    1Q84 on odotellut hyllyssä jo muutaman kuukauden, enkä tajua, miksi en ole siihen jo tarttunut.

    Kiitos tästä ja mukavia lenkkejä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, eikö olekin aika wau! Suosittelen kirjaa, ja tietenkin myös 1Q84:ää. Nämä ovat keskenään erilaisia kirjoja, mutta niistä huomaakin Murakamin lahjakuuuden.

      <3

      Poista
  10. Tämän haluaisin lukea! Tämä pokkari tuntuu olevan vain joka paikasta loppu, mutta etsintä jatkuu... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, minäkin löysin omani nettiantikasta. Etsin aika kauan. :) Toivottavasti löydät omasi!

      Poista
  11. Kunhan saan pinoja pienemmiksi, luen takuulla tämän. Aivan loistavan kuuloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, suosittelen. Kirjan myös lukaisee nopeasti.

      Poista
  12. Murakamin juoksuissa ihmettelin jokapäiväiväisten treenien samankaltaisuutta; kirjailija rytmittää tekstinsä paremmin kuin harjoituksensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouni, totta tuokin. Ehkä Murakamin tekstin hyvä rytkimys johtuu juuri siitä, että hän juoksee aika yksioikoisesti? Toisaalta Murakami kirjoitt (onneksi), ettei juokse ihan joka päivä.

      Poista