tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi 2013 luettuna ja koettuna


Hyvää uudenvuodenaattoa! Koko vuoden olette jaksaneet lukea kirjajuttujani ja katsella kirjankansikuvia. Nyt haluan kuvakollaasini keinoin muistella päättyvän vuoden muita kuin kirja-aiheisia juttuja, vaikken kuvia sen kummemmin avaakaan. Kerron vain, että vuoteen mahtui paljon työtä, sopivasti retkiä ja matkoja, oman perheen arkea ja monia pieniä juhliakin. Sain juoda kirjallista iltapäiväteetä ja kävellä St. Jamesin puistossa, ostaa hyvää pullaa Skansenilta ja piipahtaa itselleni vieraassa etelänaapurissa. Ihailin myös lakeuden kirjastoa, virkistyin henkisessä kotikaupungissani, vierailin Venetsian (hihii) vastarannalla ja tein retkiä (melkein) Rudolf Koivun maisemiin. Välillä väsytti, toisinaan riitti intoa vaikka mihin. Kokonaisuutena vuosi 2013 oli minulle oikein hyvä.

Kirjabloggaajana vietin melko vilkasta vuotta. Bloggaajuuteni kannalta ehkä suurin asia tai saavutus oli yhdessä Kirjainten virran Hannan kanssa kirjoittamani kirjablogikirja Rivien välissä, joka ilmestyi alkukesästä ja vaikutti koko loppuvuoteenkin niin, että kävimme esittelemässä kirjaamme muun muassa Turun ja Helsingin kirjamessuilla, radiossa sekä Kirjakantissa. Kirja sai myös valtavan määrän blogiarvioita ja muutaman hyvän lehtiarvionkin. Kiitos niistä kaikista! Tänä vuonna blogini pääsi myös Cisionin listalle, mikä yllätti iloisesti. Marraskuussa Lumiomena täytti viisi vuotta, joten kirjablogimaailmassa blogini taitaa olla hieman keski-ikäistä vanhempi.

Pääosin blogivuosi soljui eteen päin aika tasaisesti. Esittelin blogissani hieman yli sata kirjaa, joiden joukkoon mahtuu paljon hyvää ja muutama pettymys. Pidin joitakin teemaviikkoja: maaliskuisen valon aikaan luin pimeitä kirjoja, kesällä taas Lontoo-kirjoja, syksyllä lukutaitokampanjan innoittamana novelleja ja nyt joulukuussa keskityin kolmen viikon ajan lumisiin kirjoihin. Teemalukeminen virkistää ja ensi vuonna aion lukea ainakin suonenjokelaisia kirjoja, mutta varmasti keksin vielä pari muutakin teemaa. Lisäksi aion ensi vuonnakin olla tietokirjailija, jotain on tulossa yhdessä Amman kanssa.

Nyt toivotan onnellista vuotta 2014 jokaiselle blogini lukijalle ja kiitän teitä ihanasta kirjavuodesta!. Toivottavasti "nähdään" taas ensi vuonna, mutta ennen kuin korkkaan uuden vuoden kuohuviinin (no, se saa kyllä odottaa iltaan), paketoin vielä lukuvuoteni. En nimeä vuoden parasta, vaan listaan niitä kirjoja, jotka ovat jääneet mieleeni ihan erityisellä tavalla.

Vuonna 2013 minuun syystä tai toisesta suurimman vaikutuksen tehneet kirjat (linkitykset puuttuvat, mutta tästä pääsette lukemaan listan kaikista nyt päättyvän vuoden aikana blogissani esitellyistä kirjoista) satunnaisessa järjestyksessä:

Vuoden esikoinen
Niitä onkin kaksi! Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, puhutteleva ja kaunis romaani, ja Tua Harnon Ne, jotka jäävät, jonka valmiutta en voi kuin ihailla. Toivon, että kumpikin kirjoittaa vielä useita hienoja romaaneja.

Vuoden kirjasarja
Tietenkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni, jonka kolme ensimmäistä kirjaa luin vuoden 2013 aikana. Loppuja odotellessa...

Vuoden jännäri
Pekka Hiltusen Sysipimeä, joka tekee rakkaasta Lontoosta miltei pelottavan. Kunpa Studio-sarja saisi pian jatkoa!

Vuoden odotetuimmat
Joel Haahtelan Tähtikirkas, lumivalkea ei ole parasta Haahtelaa, mutta sai aikaan onnellisenhaikean olon
ja
Haruki Murakamin 1Q84 - tietenkin! Koukuttavaa kirjaa, kaikkia kolmea osaa (bloggaan uusimmasta pian) kannatti kyllä odottaa.

Vuoden ristiriitaisin
Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli jakaa paitsi omia, myös blogini lukijoiden mielipiteitä. Lapsen kuolema on vaikea aihe ja sen käsittely voi joko kammoksuttaa tai lohduttaa.

Mieleen jäänein
Jayne Anne Phillipsin Suojelus, tajunnanvirtaa ja vaaraa partiotyttöjen leirillä Yhdysvaltain etelässä.

Vuoden yllättäjä
Eowyn Iveyn Lumilapsi, joka ei ole lähelläkään vuoden parasta, mutta että voinkin pitää sinänsä aika helposta ja tavallisesta lukuromaanista näin paljon! Taianomainen.

Vuoden pettymys
Vaikka Susan Fletcherin Noidan rippi jo ennakoi, ettei aikoinaan upean Meriharakoiden kirjoittaja osu aina napakymppiin, oli Tummanhopeinen meri minulle selkeä pettymys. En odottanut suuria, mutta en sellaista keskinkertaista imelyyttäkään.

Vuoden lastenkirja
Katri Kirkkopellon Molli! Ihana mörökölli tuo Molli! Lukekaa itse!

Vuoden lumet
Orhamin Pamukin Lumessa sataa lunta enemmän kuin missään muussa muistamassani kirjassa, komea kirja.

Edit. 1.1.2014 kaksi tärkeää, eilen unohtunutta
Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi johdatti täydelliseen brittitunnelmaan
ja Kjell Westön Leijat Helsingin yllä taas menneeseen Helsinkiin. Kumpikin huikeita romaaneja.

Vuoden lukuelämys
Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä, aika täydellinen romaani, jota metsästin liki vuoden verran omaan hyllyyni.

Vuoden sokeri pohjalla
Antti Hyryn Uuni. Milloin pääsen lukemaan Aitan?

-----
P.S. Olen kuulemma blogini kanssa tänään tv-uutisissa Ylellä klo 18. Apua.

55 kommenttia:

  1. Hurmaava kuvakollaasi, josta heti tulee mieleeni valokuuvajalankoni mantra: "Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa."

    Tänä vuonna meillä oli sama kiinnostuksen kohde Tua Harnon Ne jotka jäävät. Sitä aivan ihmettelee, minne Harno vielä ehtiikään/minne yltääkään.

    Hyvää uudenvuodenaattoa sekä onnellisten tähtien vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi, että tungen tähän väliin, mutta haluaisin kysyä Leenalta, oletko lukenut Ann-Marie MacDonaldin Linnuntietä? Luin sen juuri, ja kirjoittaessani siitä ajattelin, että teos olisi varmasti juuri sellainen, josta pitäisit.

      Poista
    2. Kirsi ja Leena, olen ihan samaa mieltä Kirsin kanssa, Linnuntietä olisi niin Leenan kirja! Samoin muuten Phillpisin Suojelus, jota Leena kesällä kommentoitkin.

      Harnon kirja on kyllä hieno esikoinen, komeasti kirjoitettu ja kaareltaankin ehjä. Ja Leonard Cohen, ah!

      Onnellista alkanutta vuotta!

      Poista
  2. Kiitos yhteisestä matkasta vuonna 2013! (Siltä tämä elo kirjablogimaailmassa nimittäin tuntuu!) Oikein kirjaisaa vuotta 2014 Sinulle ja perheellesi!

    Minunkin vuoden kirjallisia kohokohtiani oli Linnuntietä, josta sain blogiini mainion vuoden viimeisen jutun! Kiitos kirjavinkistä, jälleen kerran! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, kiitos itsellesi. <3 Ja kyllä kirjabloggaaminen on monella tapaa yhteinen matka ja yhteinen asia. Oli myös hauska tavata viime vuonna!

      Linnuntietä on upea romaani ja komea päätös kirjavuodelle.

      Poista
  3. Leenan tavoin minäkin ihailen kuvakollaasiasi. Pitäisi itsekin opetella tekemään!

    Listaamasi kirjat ovat minulle tuntemattomia Taisteluni-sarjaa lukuunottamatta. Vaikka lukutottumuksemme ovatkin jossain määrin erilaisia, niin blogissasi on aina ilo vierailla, joten kiitos siitä. Ja kaikkein mukavinta oli, että tänä vuonna vihdoin näimme livenäkin :)

    Oikein hauskaa vuodenvaihdetta ja onnellisia päiviä vuoteen 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, kiitos. Kollaasien tekeminen on helppoa, käytän itse ilmaisohjelmaa nimeltä Photoscape.

      Kuten blogissasi totesin, meillä on aika paljonkin yhteisiä suosikkeja. Nyt en oikeastaan listannut oman vuoteni parhaimpia, vaan syystä tai toisesta mieleen jääneitä (jos olisin listannut parhaimmat, olisi mm. Westö päässyt listalle, lisäksi Hollinghurstin hieno Vieraan lapsi - oletko lukenut sen?).

      Ihanaa uutta vuotta!

      Poista
  4. Onnea ja iloa uudelle vuodelle, Katja!

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikista sanoista ja kuvista tänäkin vuonna! Lumiomena on blogeista parhaita, ja sain taas monta kirjavinkkiä ja arvokkaita vertaiskokemuksia.

    Iloa, kirjoja ja hyviä kokemuksia myös vuoteen 2014!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos itsellesi. Olen samoin saanut sinulta hyviä kirjavinkkejä ja on muutenkin ollut hauska tutustua blogiemme myötä. :)

      Onnellista, upeaa alkanutta vuotta! <3

      Poista
  6. Hieno vuosi sinulla ja aikamoinen kirjasaldo! :) Kuvasi ovat aivan ihastuttavia katsella, ja olen poiminut täältä blogistasi monia vinkkejä lukulistalle (joka ei kyllä pääse lyhenemään). Minun kohokohtiani tänä vuonna ovat ehdottomasti olleet kirjamessut, joissa näin niin monia bloggaajia kasvokkain, kuten sinut. :) Nautinnollisia ja onnellisia lukuhetkiä tulevalle vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, oli kyllä hyvä lukuvuosi, vaikka toki mukaan mahtui paljon keskinkertaistakin. Ihana kuulla, että olet saanut täältä lukuvinkkejä.

      Oli mukava nähdä kirjamessuilla, toivottavasti joskus ehditään jutella enemmän. Hienoa uutta vuotta, Kaisa!

      Poista
  7. Ihana kollaasi ,ja mielenkiintoista on ollut seurata blogivuottasi!
    Oikein hyvää uutta vuotta 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Ja samat sanat, sinun blogivuottasi on ollut mukava ja kiinnostava seurata. Onnea tälle uudelle vuodelle!

      Poista
  8. Ihana Katja, toivotan teille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta. <3

    Kirjallinen vuotesi näyttää hyvältä, minua kaihertelee etten ole lukenut Linnuntietä, mutta onneksi on jotain mitä odottaa, se nimittäin on kirjastosta varaukseen laitettu.

    Jatkukoon blogiystävyytemme tulevanakin vuonna. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, kiitos ja sitä samaa sinulle.

      Linnuntietä on hieno romaani ja se kyllä odottelee - eikä varmasti enää edes kauaa, koska olet sen jo varannut. Toivottavasti pidät kirjasta. :)

      Poista
  9. Hyvää Uutta Vuotta 2014 Katja!
    Kuluneena vuonna en lukenut niin paljon kuin suunnittelin. Kjell Westön Kangastus 38 on viimeisin lukemani kirja ja täytti kaikki odotukseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johanna, ihanaa uutta vuotta sinulle! Minulla on Kangastus 38 vielä lukematta. Olen aika varma, että pitäisin kirjasta aika tavalla. Mietin vain, että ostaako vaiko varata kirjastosta. :)

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Mielenkiintoista kuulla, mitä pidät kirjasta. Minulle se oli erityinen.

      Poista
    4. Johanna, uskoisin että pidän. Ensin täytyy vaan hankkia kirja. :)

      Poista
  10. Lukuisia kirjaelämyksiä tulevalle vuodella ja muutenkin hyvää uutta vuotta! Ja kiitos houkuttelusta bloggariyheisöön!

    Eikö ollut vaikeaa tehdä vuoden valintoja? Omaa TOP10-listaa laatiessa tuli väkivaltainen olo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, kiitos ja tuota kaikkea sinulle. Olen iloinen, että olen tutustunut sinuun ja blogiisi tänä vuonna.

      Oli todella vaikea tehdä valintoja ja siksi en listannut parhaimpia, vaan mieleen jääneitä. Se oli jotenkin helpompaa. :)

      Poista
  11. Kauniisiin kuviin päätät makoisan blogivuotesi! Onnellisia polkuja myös tulevaan vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiitos. Vuoteen mahtuu aina paljon kaunista. Toki muutakin, mutta haluan muistaa sen kauniin. :) Onnellista, hyvää uutta vuotta sinulle!

      Poista
  12. Kuvasi ovat aina niin upeita. Ja listauksessasi erinomaisia valintoja! Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, kiitos. Meillä on varmasti ollut paljon samoja suosikkeja, mutta myös eri kirjoja. Niin pitääkin! Onnea tälle vuodelle!

      Poista
  13. Hieno ja kiinnostava kooste. Ja hieno kuvakollaasi <3

    Sinä petyit Tummanhopeiseen mereen ja minulle se on edelleen yksi vuoden parhaita lukukokemuksia. Pääsee varmasti yhdeksi parhaaksi viime vuonna lukemistani, jahka ehdin tehdä koosteen. Mutta näin me luemme kirjoja eri tavalla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kiitos. <3 Minä tosiaan petyin Tummanhopeiseen mereen aika lailla. Kirjassa on paljon kaunista, mutta jotenkin kieli siinä oli minun mielestäni hieman imelää. Mutta totta, me luemme eri tavoin ja hyvä niin. :)

      Poista
  14. Monet kirjat olen tekstiesi perusteella lukenut ja nauttinut lukemastani. Kiitos Katja!

    Ajelimme tänään kotiin ja kuulin radiosta iltapäivällä haastattelun, joka tuli myös TV:stä kello 18 uutisissa. Hieno juttu!

    Oikein hyvää ja onnellista vuotta 2014 Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ihana kuulla! Ja hauskaa, että kuulit haastattelun. Minä en edes muistanut koko radiojuttua, mutta uutiset katsoin illalla. Vähän hassuakin.

      Hyvää alkanutta vuotta!

      Poista
  15. Näin uutiskatsauksen ja se antoi bloggaamisesta hyvän kuvan. Näyttää selvästi siltä, että vaikutus vain lisääntyy! Hyvä sokeri pohjalta löytyikin ja Pamukin lunta kaipaisi tällainen hiihdosta tykkäävä jo tännekin. Hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo Moilanen, mukavaa, että näin uutiset. Ina Westmanin ja minun haastattelu peilasi aika kivasti blogikenttää ja kirjablogien määrä on kasvanut viime vuosina melkoista tahtia. Hyryn Uuni on varmaankin se ykköskirjani koko viime vuodelta.

      Lunta kaipaan minäkin, toivottavasti helmikuussa edes pääsemme hangille. Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  16. Näin sinut uutisissa, hieno juttu sinusta ja kirjabloggaamisesta.
    Oikein hyvää tulevaa uutta vuotta 2014 ja kiitos tämän vuoden kirjaesittelyista. Niistä on monta mielenkiintoista kirjaa löytynyt luettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, hauska kuulla! Sinulle myös onnellista alkanutta vuotta - ja samoin ihanalle Simolle! Olen iloinen, että olet saanut täältä kirjavinkkejä.

      Poista
  17. Olit myös illan pääuutisissa :) Tosiaan, hyvä juttu kirjabloggaamisesta. Asiallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raija, niin kuulemma olin ollut. Hassua ja ihan mukavaakin. Olen iloinen, että bloggaus kiinnostaa myös uutisväkeä.

      Poista
  18. Näitä loppuvuoden listauksia on aina ilo lukea (vaikka niiden tekeminen ei aina olekaan helppoa). Olen lukenut listaamistasi seitsemän (ja puoli, 1Q84 on vielä kesken) kirjaa, ja lukulistallani ovat melkein kaikki. (Ajattele, en ole vieläkään lukenut Taivaslauluakaan alkua pidemmälle!) Omia kirjojani listatessani nimesin Uunin vuoden parhaaksi. Ja Haahtelan uusimman arvo on kohonnut mielessäni niin, että se lähestyy kovaa kyytiä jo parasta, eli Tule risteykseen seitsemältä. Tosin Risteys on kyllä niin suurta rakkautta, ettei sitä taida ylittää mikään. :)

    Komppaan muuten yllä kommentoinutta Katria: minullekin Tummanhopeinen meri taisi olla aivan erilainen lukukokemus kuin sinulle. Katrin lailla minäkin rakastin sitä kirjaa. Sinulla ja minulla on monesti tosi samanlainen kirjamaku, mutta tuo on näköjään niitä kirjoja, joissa maut vähän eroavat. :)

    Ihanaa uutta vuotta rakas ystävä, toivottavasti nähdään pian! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, listausten tekeminen on niin vaikeaa! Minä kävin jo hieman muutamassa omaani... :) Toivottavasti luet Taivaslaulun, olisi kiinnostavaa kuulla mitä siitä ajattelet. Uuni oli minullekin varmaan se vuoden paras, mutta en nyt alkanut muuten listata parhaimpia, vaan sellaisia muuten vain suuren vaikutuksen tehneitä.

      Minä toivon, että Tähtikirjas, lumivalkea valkenee minullekin täysin. Pidin kirjasta nytkin, paljon. Luulen, että luen sen vielä uudestaan. Lumipäiväkirjan kanssa minulle kävi niin, että toinen lukukerta avasi kirjaa lisää ja se alkaa olla yksi suosikeistani.

      Meillä on tosiaan usein sama maku, mutta Fletcheristä en pitänyt yhtään. :/

      Ihanaa alkanutta vuotta sinulle ja mehän nähdään!

      Poista
  19. Ihana Katja! Kaunista ja hyvää sinulle tähän uuteen vuoteen! Tykkään hirmusti tuosta kuvakollasista, kaunis! Ja listatuista kirjoista, saan täältä aina parhaat vinkit :)

    Mulle kävi niin, että piti eilen illalla ottaa pienet unet sohvalla. Kun siitä havaduin, näin sivut uutisissa, juuri sopivasti! Juttu oli hyvä ja olipa mukava nähdä sut livenä! Suloinen sinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin...siis havahduin ja sinut, ei sivut :D Voivoi.

      Poista
    2. Satu, sitä kaikkea myös sinulle. Olen iloinen, että pidät kuvista, koska sinä olet niitä, joiten kykyä nähdä arvostan ihan erityisesti. <3

      Sivut. :D Sepä onkin hauska lipsahdus kirjabloggaamista ajatellen. Kiva, että katsoit.

      Onnellista vuotta!

      Poista
    3. Oi Katja! Iso lämmin kiitos sanoistasi!

      Poista
  20. Mukava ja ihan sinunnäköisesi kuvakollaasi :) Oli mukava kurkata vuoden kirjallisia kohokohtiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiitos. Ehkä kollaasi tosiaan näytää ihan minulta, ainakin hyvinä päivinä. :)

      Hyvää uutta vuotta!

      Poista
  21. Hyvää Uutta Vuotta Katja! Minä ehdin nähdä vain lopun puol ysin uutisissa ja täytyy nyt katsoa Areenalta kokonaisuudessaan haastattelusi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos samoin, hyvää uutta vuotta! Se juttu näkyy onneksi Areenassa aika pitkään. :)

      Poista
  22. Takanasi on upea kirjavuosi, Katja! Kiitos, että olet jakanut meille kirjahetkiäsi ja kauniita kuviasi!

    Toivotan iloa ja onnea alkaneeseen vuoteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, viime vuosi oli aika hyvä. Olen iloinen, että olet ollut lukemassa juttujani. :)

      Ja samoin, onnellista uutta vuotta!

      Poista
  23. Tällaiset vuosikatsaukset ovat niin kivoja! Kiitos!
    Upea kuvakollaasi!

    Lukemattomia ja lukuisia kirjoja vuodeksi 2014!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, näitä on kiva tehdäkin. Ja kiitos, aika kesäinen kollaasi, mutta vähän jouluakin mukana.

      Ihanaa vuotta 2014 sinulle!

      Poista