keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Katja Kallio: Syntikirja


Katja Kallio: Syntikirja
Kustantaja: Otava 2009
Kansi: Katja Kaskeala
Sivuja: 303
Mistä: Ostos
Kotimainen romaani

Synti? Tiedätkö, mitä minä ajattelen todellisesta synnistä? Perisynti on itsensä peittelyä ja etäisyyttä. Sitä se oli, ja on, eikä mitään muuta. Synti on sitä, että aletaan suojautua ja hävetä ja väistellä ja valehdella ja syytellä toinen toistaan, erkaantua, juuri niin kuin paratiisissa kävi. Se oli kaiken pahan alku ja juuri. Rakastavaiset voivat paljastaa, heidän pitää paljastaa, itsensä toiselle kokonaisuudessaan, ehdoin tahdoin, ilman verhoja ja valheita. Se on paratiisi. Ja siihen puutarhaan minä yritän päästä, nytkin, ymmärrätkö, rakkaani.

Tuulikki ja Henri ovat korkeasti koulutettu aviopari, jonka elämään kuuluu teatteria, akateemisia keskusteluja, Sofia-tytär sekä lapsenlapsi Kerttu. Tuulikki on hurmaava ja Henrin pitäisi olla kiitollinen vaimostaan. Kaikki alkaa kuitenkin siitä, kun Henri kolmenkymmenenviiden avioliittovuoden jälkeen jättää Tuulikin ja muuttaa asumaan tasapaksun Denisen luo. Tuulikilla on kuitenkin menneisyys, vuosia sitten tehty synti, joka ei olekaan painunut unholaan. Sofialla on omat syntinsä hänelläkin, ja eräänä päivänä hän löytää kainalostaan kyhmyn.

Katja Kallion Syntikirjan lieveteksti kysyy, miksi joskus rakkaus on synti, ja joskus se, ettei rakasta tarpeeksi? Syntikirja on kertomus perheestä, jonka jokainen jäsen joutuu miettimään kysymystä. Ketä rakastaa - puolisoaan, rakastettuaan, lastaan, vanhempaansa, vapauttaan - vai rakastaako ollenkaan?

"Millainen on huono tytär?" hän kysyi.
"Sellainen, joka ei rakasta äitiään."
"Eikö se ole että
kunnioita isääsi ja äitiäsi", kysyi Tema.
"Minusta on suuremoi syntyi, ettei rakasta", vastasi Sofia.


Syntikirjassa Kallion ote on näennäisen kepeä, mutta pintansa alla viisaasti parhaimpiin arjen perhedraamoihin yltävä. Aluksi mukavalukuiselta vaikuttava romaani lisää kierroksiaan ja yllättää. Tuulikki, Henri ja Sofia ovat jokainen hankalia, mutta heille toivoo hyvää. Asioista katsotaan heidän kaikkien näkökulmasta vuorovedoin, mutta läheisimmiksi muodostuvat Tuulikki ja etenkin Sofia, Henri jää tarkoituksellakin kaukaisimmaksi. Hahmot ja teidän tekonsa eivät ole kaikilta osin uskottavia, mutta Kallio saa kokonaisuudesta paljon irti. Hän ujuttaa romaaniinsa monia teemoja ja keskiluokkaisen perheen kipupisteitä, muttei liikaa eikä väkinäisesti.

Vaikka koettaisi ja ennen kaikkea haluaisi olla analyyttinen kirjabloggaaja, ei voi mitään, että joskus huokailuttaa. Kallio nimittäin kirjoittaa ihanasti, ja kuitenkin yllättävän rankasti. Ensin sykähdyttävät nämä: miten vaikea on kestää pionien suurta kauneutta, vaikkei tuo kauneus kestäkään kauaa; Miten ilma on lämmin ja makea kuin omenapiiras; Ja miten on mahdollista elää onneton elämä. Helsinki-kuvaus suorastaan hivelee, Savo sen sijaan jää anonyymiyteen saakka vieraaksi. Sitten ihmisten teot ja puheet iskevät päin kasvoja, yllättävänkin rumasti ja loukkaavasti. Sanat sylkäistään, uhkaillaan niin, että lukijakin tuntee repliikin lausujan ajatukset - eikä välttämättä ole niiden kanssa samaa mieltä.

Rumuus, tai synnit, elää Syntikirjan ihmisissä syvällä. Ottaako Syntikirja kantaa perisyntiin? Ainakin se näyttää se, että jokainen ihminen on ilkeä ja loukkaa läheisiään tahallaan - ja juuri sen vuoksi kukaan ei pääse helpolla, mutta eräänlainen vapautuksen tunne kirjasta kuitenkin välittyy.

Syntikirja osoittaa, että Katja Kalliossa on ainesta suureksi perheen ja arjen kuvaajaksi. Hän on samalla kertaa hauska, vakava ja tarkkanäköinen.  Olen ihan myyty. Olen lukenut nyt kaikki Kallion romaanit, ja Syntikirja on niistä toistaiseksi paras.

20 kommenttia:

  1. Niinpä, sanon loppulauseeseesi. Tämän takia odotan Kalliolta ihan mitä vain ja petyin Säkenöiviin hetkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri noin. Tai en ole ihan varma, olinko suorastaan pettynyt Säkenöiviin hetkiin, mutta odotin kyllä enemmän.

      Poista
  2. Minä en ole lukenut, tainnut ainakaan, vielä Kalliolta mitään. On ollut aikomus ja nyt aikomus vain syveni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kannattaa ainakin kokeilla. En ole ihan varma, olisiko Kallio sinun kirjailijasi, mutta se selviää vain lukemalla. :)

      Poista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta, tämä täytyy lukea!

    VastaaPoista
  4. Minua vaivasi tässä juuri se ajoittainen epäuskottavan puolelle lipsahtaminen. Syntikirjassahan on ihan mielettömän hienoja kohtia ja hyviä ajatuksia, mutta kokonaisuutena se ei minua ihan vakuuttanut. Karilla on se minun lempi-Kallioni, tähän asti luetuista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, näin ne omat suosikit vaihtelevat. Luin Karilla joitakin vuosia sitten, mutta se ei ollut ihan minun kirjani. Jäi etäiseksi. :)

      Poista
  5. Tämä on minullekin se rakkain ja tärkein Kallion kirja. En ole siis vielä lukenut tätä uusinta, mutta kaikki muut naisen romaanit kylläkin. Kirjoitit niin ihanasti että nyt tekisi kyllä mieli lukea Syntikirja uudestaan. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, joku tässä kirjassa kyllä vetosi. Meillä on (usein) niin sama maku. <3

      Poista
  6. Syntikirja on hieno, mutta minun lempparina taitaa edelleen olla Säkenöivät hetket <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, Säkenöivät hetket on hieno, mutta odotin siltä jotain vielä enemmän. Pidin kuitenkin - paljon.

      Poista
  7. Minulle kävi Syntikirjan kanssa niin hassusti, että luin sen "vahingossa" kahteen kertaan. Aloitin pari vuotta sitten lukemaan sitä, kun olin ihan varma, etten ole kirjaa aiemmin lukenut. Sitten pikku hiljaa lukiessa tajusin, että hei, mähän olen lukenut tämän. En oikein ymmärrä, miten en rekisteröinyt ensimmäistä lukukertaa ollenkaan aivoihini. No, kirja on tosiaan sen verran hyvä, että sen saattoi lukea toistamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, aika hauskaa! Mutta niin voi käydä joskus. :) Mukavaa, että pidit. Minä muuten luulen, että voisin lukea tämän joskus muutaman vuoden kuluttua uudestaankin.

      Poista
  8. Minusta on ihana, että huokailet. Se kiinnostaa minua, siis se että mikä ihmisiä koskettaa kirjassa. Ja Syntikirjakin kuullostaa ihan kiinnostavalta. Joskus on hyvä lukea juuri näennäisen kevyttä. Hyllyssä taitaa kyllä olla Kallion kirja Tyypit mutten ole saanut sitä kuin aloitetuksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, hih! En niin usein huokaile (tai en ainakaan halua huokailla ;)). Syntikirja on hurjan hyvä. Jos et ole lukenut Kalliota, älä aloita Tyypeistä!

      Poista
  9. Onko niin? Syntikirja on paras? Säkenöivät hetket minusta sinetöi Katja Kallion tosikirjailijaksi. Ehkä luen tämän jälkeen uudestaan Syntikirjan, josta ei tainnut jäädä suurta muistijälkeä. Elokuvamuistista pidin, Tyypeistä ei paljon sanottavaa., Karilla meni myös kovin helposti ohi. Säkenöivät hetket taas vaikutti suuresti, ja sen jälkeen katson kirjailijaa aivan eri tavoin - ja näen ne entisetkin työt tämän valossa. Hauska, miten käsitys kirjoittajasta voi muuttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, makuasioitahan nämä ovat. Minä pidin Syntikirjasta, Säkenöivät hetket jäi kuitenkin aavistuksen liian lukuromaanimaiseksi (lukuromaaneissa ei siis ole mitään vikaa, mutta...). Karilla ei ollut minunkaan mielestäni kovin erikoinen. Käsitys tosiaan muuttuu ja elää. Odotan mielenkiinnolla Kallion tulevia.

      Poista
  10. Jotkut kirjat vain huokailuttavat ja hyvä niin :) Kiitos hienosta arviosta!

    VastaaPoista