tiistai 20. elokuuta 2013

Sanna Isto: Tinka ja Taika. Noidanruohon salaisuus

Sanna Isto: Tinka ja Taika. Noidanruohon salaisuus
Kuvitus: Julia Vuori
Kustantaja: WSOY 2013
Mistä: Arvostelukappale
Sivuja: 181
Kotimainen lastenromaani

"Taio, kun kerran osaat!" Lilli sanoi.

Tinka rypisti otsaansa miettiessään. Hän ei halunnut myöntää, että häntä epäilytti. Ei taikominen sinänsä vaikeaa ollut, mutta joskus taikoihin vain tuli vahingossa vähän liikaa puhtia, eikä lopputuloksesta siksi aina oikein voinut olla varma.


Tinka ja Taika tietävät nyt olevansa noitia. Tavalliseen elämään pyrkivän perheen tyttäret opiskelevat noituutta mumminsa avulla. Tytöillä olisi paljon opeteltavaa, mutta opiskelu onkin tylsää: kasvilajien pänttääminen uuvuttaa ja taikojakin saa kokeilla vain rajoitetusti. Lilli-pehmohevosella on kuitenkin omat toiveensa ja kiusaus taikojen tekemiseen voittaa. Pienet taiat muuttuvat suuremmiksi, kun vanhasta tutusta näkyy jälkiä siellä täällä. Voiko se tosiaankin olla Montonen?

Sanna Iston Tinja ja Taika ilahdutti suuresti vajaat kaksi vuotta sitten. Noitasiskoksista kertova lastenromaani vei toisaalta nostalgiseen tunnelmaan, toi paikoin muistumia Marjatta Kurenniemen Onnelin ja Annelin tunnelmista ja ennen kaikkea riemastutti lempeällä noituudellaan. Toivon kirjalle jatkoa ja sellaista on nyt luvassa Noidanruohon salaisuuden myötä. Julia Vuori on tälläkin kertaa kuvittanut kirjan.

Silloin he pysähtyivät. Kummankin mieleen tuli eräs tietty ihminen - Montonen - mutta kumpikaan ei rohjennut sanoa nimeä ääneen.

Montonen tulee tyttöjen mieleen useammankin kerran. Kuten Sinisen Linnan kirjaston Maria, minäkin olisin pärjännyt lukijana vähemmälläkin Montosella, mutta seitsenvuotiaani mielestä juuri Montonen toi kirjaan jännitystä ja vaarallisia juonenkäänteitä. Ehkäpä lasten sarjakirjoissa (tosin en tiedä, tuleeko Tinkaan ja Taikaan vielä jatkoa vai ei) tarvitaan jonkinlainen vihollisen arkkityyppi ja sellaisena Montonen on mainio. Mistä tällä kertaa on kyse ja miten itse kullekin käy, sitä en toki kerro.

Noidanruohon salaisuus toimii aika lailla samalla kaavalla kuin ensimmäinen Tinka ja Taika -kirjakin eikä tarina tarjoa juurikaan uutta. Suurin ero on se, että nyt tytöt tietävät olevansa noitia ja osaavat näin ollen yhtä sun toista. Elämä on silti salaisuuksien opettelua, muodonmuutoksia, onnistuneita ja pieleen menneitä taikoja sekä tietenkin jännitystä. Tytöillä on sopivasti lojaalisuutta ja luonnetta. Julia Vuoren värikylläinen kuvitus sopii kirjan tunnelmaan paremmin kuin hyvin.

Sanna Isto malttaa pohjustaa tarinansa huolella. Vaikka kirjaan mahtuu paikoin liikaakin vauhtia ja toistuvia muodonmuutoksia, on mukana myös suvantokohtia, kuten tarkkaa luonnonkuvailua. Itse pidin eniten - uumoilen, että linkittämäni Marian tavoin - Tinkan ja Taikan kotielämän kuvauksesta: äidistä, joka koettaa peittää oman noituutensa tavallisuuden valepukuun, kaikkea ymmärtävästä isästä ja elämänkokemusta omaavasta mummosta. Jo ensimmäisessä kirjassa ihastuin perheen boheemiin turvallisuuteen, puutarhaan ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Olenkin iloinen, että ne ovat mukana tässäkin kirjassa kaiken vauhdin rinnalla.

Kirjan lukemisen jälkeen tyttäreni ja minun täytyi mennä ensin omalle pihalle ja sitten lähimetsään tutkimaan saniaisia. Lapseni piti kirjasta niin, että luki sen miltei yhdellä istumalla ja minä sain lukea sen vasta myöhemmin, mikä kertoo varmasti parhain siitä, että romaani on löytänyt kohdeyleisönsä. Hänen mielestään "se oli kokonaisuudessaan hyvä kirja". Minäkin toivon, että Tinka ja Taika seikkailevat vielä uudelleen, mutta jotain uutta heidän taikoihinsa voisi tuoda.

10 kommenttia:

  1. Ihana kuva kohderyhmäläisestä :)

    Nämä Tinka ja Taika-kirjat vaikuttavat kyllä hurmaavilta aikuisenkin lukijan silmiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kiitos. :) Menimme metsään mukamas kuvaamaan kirjaa saniaisten keskellä, mutta lukija pääsikin kuvaan.

      Tinkassa ja Taikassa on moniin vetoavia piirteitä - ja kirja muuten sopii hyvin pojillekin. <3

      Poista
  2. Suloinen kuva!
    Minulla on kyllä hiukan ikävä lastenkirjoja, olen tätä ennenkin valitellut. Pitäisi pestautua johonkin satutätiksi, kun kotona ei kukaan halua kuunnella, kun luen ääneen. Ja teen vielä niin hienoja ääniäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kiitos. :) Sinä olisit takuulla hyvä satutäti! Tämä Tinka ja Taikakin toimisi hyvin juuri ääneen luettuna. Harmi, että meilläkin tyttö luki sen ensin itse.

      Poista
  3. Ihana kuva lukijasta! Varmasti valloittava kirja kohderyhmän mielestä, lukisi tuota mummikin mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, lukija ihastui tähän kirjaan. <3 Tinkat ja Taikat ovat melkeinpä parasta lastenkirjallisuutta juuri nyt.

      Poista
  4. Ihana kuva <3

    Tinka ja Taika täytyy laittaa mieleen (tulevaa varten), he kuulostavat ihastuttavilta ja mielelläni Harry Potter -fanina tutustuttaisin tytötkin noitamaailmaan (Potter velhoiluineen saa vielä odottaa) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, kiitos. <3 Me luimme ensimmäisen Tinka ja Taika -kirjan, kun esikoinen oli eskarilaisen ja tämän toisen nyt tokaluokan alussa. Kirja menisi varmasti teilläkin tosi hyvin!

      Poista
  5. Hei, pitääkin tuoda kirja näytille meidän kohderyhmäläiselle. Tykkäsi kovin edellisestäkin.
    On se muuten aika ihanaa huomata, että omat lapset rakastavat myös kirjoja. Meidän neiti tokaluokkalainen sanoi eilen "Ei haitannu yhtään, että jouduin olemaan yksin kotona iltapäivällä. Sain kerrankin lukee rauhassa kirjaa." Hänellä menossa Onnelit ja Annelit (jotka osaa jo ulkoa) :)
    Syysterveiset sinne!
    Tytti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytti, kiva kuulla sinusta. :) Ja teilläkin on tosiaan tokaluokkalainen. Uskoisin, että hän pitäisi tästä samoin kuin oma tyttöni. Onnelit ja Annelit ovat ihania, niihin ei kyllästy varmaan koskaan.

      Kaunista, värikästä ja mukavaa alkavaa syksyä!

      Poista