sunnuntai 11. elokuuta 2013

Kreetta Onkeli: Ilonen talo


Kreetta Onkeli: Ilonen talo
Kustantaja: WSOY 1996
Kansi: Martti Ruokonen
Mistä: Kirjastosta
Sivuja: 148
Kotimainen omaelämäkerrallinen romaani

Äiti ei ole käynyt kotona viikkoon. Mummo soittaa opettajalle. Opettaja kyselee äidistä. Kiemurtelen pulpetissa enkä katso opettajaa silmiin. En tykkää kyselyistä. Ne tahtovat kysymyksillään jotain pahaa. Mummo on soittanut myös lautakuntaan ja lautakunta on kieltänyt baaria ja kauppiasta myymästä äidille kaljaa. Pelkään toimenpiteitä. Siksi en kerro että äiti ei ole ollut kotona. Antaisivat meidän olla rauhassa. Tai auttaisivat äitiä. Mutta ne eivät auta meitä. Ne eivät auta ketään.

Ruut ei ole huolissaan, vaikkei äiti olekaan kotona, koska on isosisko Birge. Silloin kun äiti on kotona ja oksentaa tai kun äidille tulee useita miesvieraita, tytöt pakenevat lastenhuoneeseen ja panevat oven lukkoon. Joskus äiti reipastuu, menee töihin keltahampaisen Annikki Tähden ravintolaan ja kulkee silitetyissä samettihousuissa. Useimmiten äiti kuitenkin etsii pulloaan, kutsuu Birgeä saatanan votakaksi ja kakkaa ulos ikkunasta.

Kreetta Onkelin esikoisromaani Ilonen talo oli melkoinen tapaus ilmestyessään 17 vuotta sitten. Sittemmin tv-elokuvaksikin päätynyt romaani on ollut kirjoittamattomalla lukulistallani koko tuon ajan, mutta syystä tai toisesta tartuin romaanin vasta nyt. Osin omaelämäkerrallinen romaani kertoo tarinan luhankalaisesta Tomperin perheestä, jonka poliisi-isä on taivaassa ja äiti melkein aina kateissa. Viina vie ja tytöt Ruut, kirjan minäkertoja, ja Birge koettavat elää omaa lapsuuttaan ja nuoruttaan äidin, mummolan ja sijaiskodin tarjotessa vaihtuvia asuinsijoja.

Miehet käyvät kamarissa jokainen, vuoronperään. Minä otan vaatehuoneesta isän vanhat riipuntarenkaat ja käyn lyömässä yhtä miestä takapuolelle joka nousee ja laskee äidin päällä. Vasta aamulla hiljenee. Toyota ajaa pois. Itken, Birgekin itkee.

Kuten Ilosen talon nimestä voi melkein päätellä, on elämä eri kodeissa kaikkea muuta kuin iloista. Onkelin romaani on toisaalta perisuomalaista (kuinka inhoankaan tuota sanaa juuri nyt, koska eihän se pidä edes paikkaansa!) kurjuuskerrontaa, toisaalta vavahduttavaa ja herättelevää kuvausta perheestä, jossa kasvamisen on pakko olla helvettiä. Kuten sulkeisiin kirjoitin, en ole sitä mieltä, että kotimaiset romaanit sisältäisivät erityisen paljon kurjuutta, mutta rankahkoja kuvauksia on kuitenkin ollut kautta aikain. Onkelin lisäksi esimerkiksi hänen ikätoverinsa Peter Franzénin Tumman veden päällä kuvaa fiktion keinoin Franzénin omaa lapsuutta, ruotsalaisen Susanna Alakosken romaanit taas jatkavat suomalaisen kurjuuskerronnan perinnettä Ruotsissa. Omaa elämäänsä, oman sukunsa ja entisten naapuriensa elämästä kertovan romaanin kirjoittaminen on varmasti myös vaatinut kirjailijalta paljon, herättänyt monenlaisia tuntemuksia.

Onkeli kuitenkin kirjoittaa tavalla, jonka ansiosta kauheaankin lapsuuteen mahtuu myös hyviä hetkiä - tai ainakin kaikkeen suhteutettuna normaalia, Ruutille ja Birgelle tavallista, elämää: joulunviettoa, kouluvuodenkiertoa, haaveita meikeistä ja äidin selvien kausien aikana miltei tasaista elämää. Enimmäkseen pääosassa on kuitenkin äidin tilanteen toivottomuus. Onkelin kerronta on toisaalta miltei naivistista, toisaalta millaista juuri siksi syvälle lapsen maailmaan katsovaa. Asiat eivät ole hyviä tai pahoja, ne vain ovat, mutta lukija toki huomaa, ettei mikään ole kunnossa. Ruutin kasvaessa teini-ikäiseksi hänen kertojanäänensä ja tapansa havainnoida ympäristöään pysyvät miltei samana kuin alle kouluikäisenä. Tämä tuo Iloseen taloon yhtenäisyyttä, mutta samalla se lisää kirjassa olevaa kertomuksenkin tasolla olevaa toiseisuutta. Toisteisuuden vuoksi kooltaan pienen kirjan lukeminen on paikoin puuduttavaa eikä kirja anna aivan niin voimakasta lukukokemusta kuin ennakkoon oletin. Vuodet vierivät, mutta kaikki toistuu ja kaltaiseni tylsästä haahuilusta pitävä lukija tylsistyi ainakin hieman.

Onkelin kirja on toisteisuudestaan huolimatta kaareltaan ehjä romaani. Se on totta fiktiossa. Ilonen talo kuvaa ajelehtivaisia ihmisiä, jotka koettavat ja toivovat jonkinlaista kiintopistettä. Ennen kaikkea se on romaani siitä, millaista lapsuus ei saisi koskaan olla.

26 kommenttia:

  1. Ilonen talo oli lukuelämys aikanaan. Rankka kertomus, josta tehty elokuva televisiossa toi kirjan tapahtumat eläviksi. Ei toki helppo lapsuus ollut, mutta kasvatti elämässä pärjääviksi. Pitääpä lukea kirja uudelleen kirjahyllystäni. Kiitos kirjan postaamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, puhutteleva kirja. Muistan hyvin, kun se ilmestyi ja mietin sen lukemista, mutta jotenkin jäi. En ole nähnyt sitä elokuvaa, mutta se on osin kuvattu Pohjois-Karjalassa. Olen käynyt sen ränsistyneen talon pihalla.

      Poista
  2. Luin tämän joskus yläasteella ja en muista oliko se ihan opettajan aloitteesta vai oma valinta joltain kirjalistalta. Oli muuten melkoista tekstiä ja kokonaisuus lähinnä ahdisti. Ei siis kovin mukava lukukokemus,pitäisi kai testata tämä joskus uudelleen, kun osaa katsoa maailmaa ja kirjankin kuvailuja toisella tavalla kuin yläasteikäisenä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hietzu, voin kuvitella miten tämän lukeminen on voinut ahdistaa teini-ikäisenä. Minua ei nyt ahdistanut, mutta en kuitenkaan ole järin ihastunut.

      Poista
  3. Muistan pitäneeni tästä kirjasta paljonkin, kun se ilmestyi. Taisin lukea sen aika tuoreeltaan ja olen lukenut myös muita Onkeleita (hassu sana taivutettuna). Olen aina otettu, kun joku osaa kertoa lapsen näkökulmasta uskottavasti, se on taito.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, minulle tämä oli ensimmäinen Onkeli (nimi on kyllä ylipäätään hauska!) ja en oikein tiedä, mitä pidin. Kirja on hyvin kirjoitettu ja romaani intensiivinen, mutta silti kirja ei ollut ihan ns. minun kirjani.

      Poista
  4. Kuulostaa tosiaan aikalailla samanlaiselta kuin Alakosken Svinalängorna, joka oli todella ahdistavaa luettavaa. En varmaan enää halua altistaa itseäni samanlaiselle lukukokemukselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, luulen että Alakosken kirjassa on tosiaan paljon samaa kuin tässä.

      Poista
  5. Muistan kanssa sieltä menneisyydestä tämän kirjan lukemisen. Kuului muistaakseni opintoihin, ja jostain syystä olen lukenut myöhemminkin uudelleen. Joskus luin sen samoihin aikoihin Mari Mörön Kiltin yön lahjat -teoksen kanssa. Molemmat varsin vaikuttavia. Ja näistä tulee myös Nummen Karkkipäivä mieleen. Vaikuttavia kaikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, tämä varmasti on ollut (ellei ole vieläkin) tutkintovaatimuksissa. On tosiaankin kirja, joka jää mieleen. Minua kiinnostaisi lukea Mörön kirja.

      Poista
  6. Tämä kirja oli minulle aikanaan niin vaikuttava kokemus juuri samankaltaisten kokemusten myötä :(

    VastaaPoista
  7. Luin tämän aikanaan aika tuoreeltaan ja muistan romaanin ahdistaneen minua tosi voimakkaasti. Olen myöhemmin lukenut pari muutakin Onkelin romaania, Beigen ja jonkun toisen jonka nimeä en nyt muista. :) Tämä Ilonen talo on kyllä tärkeä ja hyvä romaani, vaikken varmaan ikinä pystyisi lukemaan tätä uudestaan. Hienoa että luit, ja kirjoitit tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ymmärrän hyvin, että tämä voi ahdistaa. Minua ei, vaikka oletin. Mutta tärkeä kirja, jonka kirjoittaminen on varmasti vaatinut rohkeutta.

      Poista
  8. Hassua, että minä olen lukenut tämän, mutten muista tästä mitään. Muistan vain, ettei talo ollut oikeasti kovin iloinen. Luin tämän kyllä todella nuorena, mutta silti. Alakosken Sikalat tuli minulla ihan iholle asti, kovasti pidin. Franzeniin en ole osannut tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, mielenkiintoista! Voisin itse kuvitella, että tulen muistamaan tämän kirjan aika kauan. Minä en ole lukenut Sikaloita, mutta Franzenin kirjasta pidin.

      Poista
  9. Muistan kun tuo ilmestyi;se taisi olla paljonkin esillä.En ole lukenut,mutta voisin hyvinkin lukea tuon nyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kirja sai tosiaan valtavasti julkisuutta ja siitä tehty elokuva lisäsi sitä. Hyvin kirjoitettu.

      Poista
  10. Voi, tästä puhuttiin aikoinaan paljon. Pitäisi varmaan lukea uudestaankin. Aika upea kirja nuorelta naiselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, tämä varmasti kestää toisenkin lukukerran.

      Sinulla on hieno uusi profiilikuva!

      Poista
  11. Luin tämän joskus aikaa sitten ja muistan pitäneeni todella paljon (siten miten näin rankan aiheen kirjasta voi pitää).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, siinä onkin pieni ristiriita, että noin rankoista kirjoista voi pitää. Minä pidin Poikani Kevinistä. En tietenkään ihastunut kirjan tunnelmaan, mutta pidin tavasta jolla kirja on kirjoitettu. :)

      Poista
  12. Tämä on takuulla kiinnostava kirja. Tuli ihan heti mieleen Lumen syli. Sekin oli rankka, rankempi, rankin...muistathan mm. Otuksen.

    VastaaPoista
  13. Minä luin tämän silloin ilmestymisen aikaan eli lukiolaisena. Muistan, että kirja oli todella vaikuttava ja surullinen, muttei kauhean ahdistava kuitenkaan. Mutta olin itsekin lukiolaisena paljon parkkiintuneempi ja kovanahkaisempi kuin nykyään.

    Oksasen kirjoista suosikkini taitaa olla abrudin hauska ja surullinen "Beige".

    VastaaPoista
  14. En ole minäkään tätä kirjaa lukenut mutta Tv-elokuva kosketti kovasti. Kiitos arviosta! :)

    VastaaPoista
  15. Luhankalaisena ja henkilöt tietävinä kirja kosketti jotenkin aivan erityisellä tavalla... Hyvin kirjoitettu arvio! :)

    VastaaPoista