torstai 11. heinäkuuta 2013

Neil Gaiman: Neverwhere - maanalainen Lontoo


Lontoo-viikko
Neil Gaiman: Neverwhere - maanalainen Lontoo
Kustantaja: Otava 1998 (pokkaripainos 2000)
Alkuteos: Neverwhere
Suomennos: Mika Kivimäki
Kansi: Jukka Murtosaari
Sivuja: 313
Brittiläinen fantasiaromaani

Perjantaina minulla oli työpaikka, morsian, koti ja elämä jossa oli järkeä (siis siinä määrin kun elämässä yleensä on järkeä). Sitten tapasin loukkaantuneen vertavuotavan tytön jalkakäytävällä ja yritin olla laupias samarialainen. Nyt minulla ei ole morsianta, kotia eikä työtä. Kävelen paraikaa kymmeniä metrejä Lontoon katujen alla ja odotettavissa oleva elinaikani on pituudeltaan samaa luokkaa kuin itsemurhaa hautovalla mäkäräisellä.

Richard Mayhew on suhteellisen hyvin elämässään pärjäävä nuorukainen, jolla on työpaikka hyvässä toimistossa, vuoka-asunto kelvollisessa osoitteessa Lontoossa ja kihlattuna uratykki Jessica, joka tuntee kaikki oikeat ihmiset. Illalliselle mennessään Richard ja Jessica kohtaavat verta vuotavan nuoren naisen, jota Richard päättää auttaa. Tämä muuttaa kaiken: Richard huomaa tulleensa tempaistuksi mukaan maananlaiseen Lontooseen, eräänlaiseen toiseen todellisuuteen, jossa murhaajat ja enkelit, puhuvat rotat ja kalmankalpeat tytöt ottavat mittaa toisistaan. Croup ja Vandemar, eräänlaiset vuosisatojen takaiset palkkamurhaajat, vaanivat kintereillä ja verisenä löytyneellä Doorilla on ihan oma paikkansa koko alisessa maailmassa.

Neil Gaimanin Neverwhere - maanalainen Lontoo on odottanut kirjahyllyssäni jo toistakymmentä vuotta. Ostin romaanin ulkokirjallisista syistä: olen jo vajaan kahdenkymmenen vuoden ajan fanittanut - enemmän tai vähemmän - Tori Amosin musiikkia. 1990-luvun tuotannossaan Amos viittasi usein ystäviinsä, useissa kappaleissa Neil Gaimaniin: kappaleessa Tear in your Hand kuului "'me and Neil'll be hangin' out with the Dream King / Neil says hi by the way", ja Carbon-kappaleen Neil-rivi "Get me Neil on the line / No, I can't hold / Have him read 'Snow Glass Apples' where nothing is what it seems" on itse asiassa oman blogini nimen alkusyy. Kun kuulin Gaimanin kiittelevän Amosta romaaninsa loppusanoissa, toimin kunnon fanin tavoin ja ostin kirjan hyllyyni. En kuitenkaan päässyt alkua pitemmälle. Kirjan alussa esitellyt Croup ja Vandemar tuntuivat pikemminkin naurettavilta kuin kiinnostavilta romaanihahmoilta ja koko kirja jäi. Tänäkesäiseen Lontoo-viikkooni Neverwhere tuntui sopivan kuitenkin paremmin kuin hyvin.

"Minä en ymmärrä, miksi teillä täällä alhaalla on sumuja, kun meillä ei ole?"
Door raapi nenäänsä. "Lontoossa on jäljellä pieniä vanhan ajan kuplia, joissa asiat ja paikat säilyvät ennallaan. Ne ovat kuin kuplat meripihkassa", hän selitti. "Lontoossa on paljon ikaa ja sen on mentävä jonnekin - kaikkea sitä ei voi käyttää kerralla."

Neverwhere on hyvin lontoolainen kirja. Se liikkuu niin tavallisessa, arkisessa Lontoossa, museoissa, Cityssä, Leicester Squaren elokuvateattereissa, kuin maanalaisessa kaupungissa, Night's Bridgessä ja Harrodsilla, jonka tunnelma on kaukana Knightsbrigden hienostotavaratalosta. Maananlainen Lontoo noudattaa ainakin osin maanpäällisen Lontoon karttaa, sen metroasemia. Paljon tapahtuu juuri metrotunneleissa ja katakombeissa, jotka tarjoavat puitteet synkille, muttei kovin pelottaville tapahtumille. Neverwheren Lontoo on toisaalta tunkkainen ja pimeä, toisaalta Thamesin vedestä heijastuvat tähdet saavat kaiken näyttämään satumaalta.

Gaiman kirjoittaa vetävästi ja rönsyillen. Neverwheren tarina ei ole kovin omaperäinen, vaan luottaa tuttuihin fantasia-aineksiin: on tavallinen nuorukainen, joka joutuu keskelle outoja tapahtumia, kokonaan toiseen maailmaan; on markiiseja ja rikollisia, sivustakatsojia ja elämän siipirikkoja, joilla jokaisella on oma roolinsa maanalaisessa kaupungissa. Gaimanin tekstissä on paljon huumoria ja uskoa tarinankerronnan, sadun, voimaan ja vaikkei tarina olekaan ainutlaatuinen, on Gaiman hyvä kirjoittaja ja hänen tekstiään lukee mielellään. Mika Kivimäen suomennos on onnistunut.

Lukiessani törmäsin kuitenkin vanhaan, omakohtaiseen ongelmaan: en ole koskaan ollut suuri fantasiakirjallisuuden ystävä. Luen kyllä mielelläni spefiä, Jääskeläisen ja Murakamin maagista realismia ja reaalifantasiaa, mutta eri maailmojen välillä liikkuminen ei kiehtovuudestaan huolimatta ole ollut kirjallisesti minun heiniäni. En osaa kunnolla eläytyä fantasiakirjan maailmaan, joskin lapsille suunnattu fantasia - esimerkiksi Narnia-kirjat ja Enden Tarina vailla loppua - on poikkeus. En välttämättä haluakaan eläytyä lukemaani, vaan pidän etäisyydestä ja siitä, että saan toki olla kirjan vietävänä, mutta koko ajan prosessoida lukemaani. Fantasiakirjallisuuden eräs tehtävä - minun mielestäni, en uskalla esittää yleistäviä mielipiteitä - on kuljettaa lukijansa toiseen todellisuuteen ja saada hänet elämään hetken aikaan toista todellisuutta. Tätä en saavuttanut: en pelännyt, ihastunut, juossut karkuun tai hengästynyt Richardin ja Doorin mukana. Viihdyin kuitenkin tavattoman hyvin. Luin Gaimanin kirjan miltei yhdeltä istumalta, mitä teen vain aniharvoin kirjoja lukiessani. Neverwhere imaisi mukaansa, se koukutti kestonsa ajan. Toisen lukemani Gaiman teoksen, Coralinen, veroinen se ei kuitenkaan mielestäni ole.

Koska viihdyin fantasian äärellä näin hyvin, pitänee lukea genreä enemmänkin. En tee sitä ihan heti, mutta on hauskaa yllättyä myönteisesti vierastamansa lajityypin parissa. Kaikille Lontoon-matkaa suunnitteleville Gaimanin romaani on suorastaan mainio.


P.S. Pahoittelen pitkää Tori Amos -aiheista johdantoa. Vanha fani innostuu joskus. :)

18 kommenttia:

  1. Minäkin olen tämän lukenut, mutten myöskään täysin lämmennyt kirjalle. Ei se huono ollut, mutta jotenkin taas ääripäitä (hyvä vs. paha) alleviivaava.

    Minulla on toinenkin Gaimanin kirja (American Gods) hyllyssä odottelemassa lukuvuoroaan. Saa vielä(kin) vähän odotella ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, käsittääkseni American Gods on saanut enemmän kehuja kuin tämä, mutta eniten kai pidetään Sandman-sarjiksista. Alleviivaava tämä tosiaan on, mutta toisaalra Richard on vähän sellainen vätysmäinen tyyppi ainakin alussa.

      Poista
  2. Gaimanin tuotannon sisällä en minäkään tätä kovin korkealle sijoita, ihan kiva mutta American Gods, Hautausmaan poika, Sandman, Smoke and Mirrors, Coraline yms menevät kyllä ohi.

    Sirottelivat Torin kanssa viittauksia toisiinsa tuotannoissaan, ilmeisesti aluksi Tori sai lisää kuulijoita Sandmanin kautta ja sitten tunnettavuussuhde kiepahti toisinpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hdcanis, hyvä kuulla. Saan vahvistusta mielikuvalleni, ettei Neverwhere ole ihan Gaimanin parhaimmistoa. Itsehän en ole aiemmin lukenut häneltä kuin Coralinen, joka on tiivis ja hieno. Pitäisi lukea ainakin tuo American Gods.

      Tori tosiaan seikkaili Sandmaneissakin.

      Poista
  3. Juuri varasin kirjastosta kirjan nimeltä Helsingin alla, samaa genreä - aliset paikat kiehtovat kirjailijoiden ja usein lukijoidenkin mielikuvitusta :-) Lontoo aiheena on ainakin aina kiehtova, yltä tai alta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, Helsingin alla on varmasti hyvä teos! Ja onhan alisissa paikoissa jotain kiehtovaa.

      Lontoo on ihana milloin vain.

      (Kiitos muuten kirjablogikirjaa koskevasta jutustasi, kirjoitit kivasti!)

      Poista
  4. Minäkin olen lukenut American Godsin, kylläkin ihan suomeksi eli Unohdetut jumalat. Lukemisesta on aikaa, mutta oli muistaakseni ihan ok. Lisäksi muistaakseni Hyviä enteitä olen lukenut joskus tosi nuorena.

    Sen verran pintapuoliseksi Gaimanin tuotantoon tutustuminen on minulta jäänyt, etten kuulu hänen fanikerhoonsa - siitä yksinkertaisesta syystä etten koe lukeneeni häntä tarpeeksi jotta olisin voinut muodostaa mielipiteeni. :)

    Kirjastosta löytyi kyllä tosi komea (ja todella kookas!) The Annotated Sandman, johon kirjallisuusihmiset olivat merkanneet marginaalin selityksiä sarjan intertekstuaalisista viitteistä.

    Coraline ja toinen todellisuus tuli katseltua digiboksilta taannoin, oli vakuuttavan pelottava animaatio.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salla, sinä olet lukenut paljon enemmän Gaimania kuin minä. :) Sandman on ksäittääkseni ihan klassikko, siis koko sarja. Luulen, että siihen pitä jossain välissä tutustua.

      Coraline on hieno sekä kirjana että elokuvana, todella onnistunut animaatio ja tosiaankin ihan pelottava.

      Poista
  5. Minä olen lukenut Gaimanilta pari kirjaa (mm. tämän) ja pari Sandmania, ja päätynyt siihen, ettei ole minun juttuni. Jotenkin liian simppeliä tarinankerrontaa: olen rehellisesti sanottuna melkeinpä pitkästynyt Gaimanin parissa. En myöskään viehäty hänen mustaa nahkaa-kalpeaa ihoa-rähjäistä romantiikkaa -kuvastostaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, tarina oli minunkin makuuni liian simppeli. Se tarjonnut yllätyksiä, mutta itselleni vieraahkon genren parissa tunsin ihan virkistyväni. :) Minä tunnen muutamia musta nahka-kalpea iho -ihmisiä ja ymmärrän hyvin, että monia tuo kuvasto viehättää. Ei se ihan omakaan juttuni ole. :)

      Poista
  6. Neverwhere on loistava kirja fantasian kokeiluun - luulen, että en itsekään enää sietäisi teoksia, jotka sisältäisivät vielä enemmän fantasiaelementtejä kuin tämä (lohikäärme-saagat ja haltioiden sukusodat yms. eivät kiinnosta). Luin Gaimanin romaanin lukion ensimmäisellä ja pidin kovasti. Tämä oli mukavan rullaava ja ihan mielenkiintoinen.

    Hienoa, että uskalsit poistua mukavuusalueeltasi ja että loikasta jäi näinkin hyvät kokemukset. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noora, minä olen kokeillut fantasiaa aika paljonkin nuorempana, koska mieheni rakasti silloin lajityyppiä Dragonlanceista Eddingstiin (kumpikaan ei mulle :)) ja Tolkieniin (arvostan, mutten rakasta) saakka. Minä luin enemmän Avalonin usvat -tyyppistä fantasiaa. Ja nykyisin tosiaan luen mielelläni reaalifantasiaa, mutta sellaista "puhdasta" fantasiaa vierastan.

      Tämä oli ihan mukava lukukokemus. Poistun mukavuusalueeltani aika useinkin, se virkistää. :)

      Poista
  7. Päin vastoin, Tori Amos -johdanto oli oikein mielenkiintoinen! Olen jonkin verran itsekin hänen musiikkiaan kuunnellut, mutta sanoja ei aina edes tule mietittyä niin pitkälle, joten en varmasti olisi Gaimaniin osannut noita lauseita itse yhdistää:)

    Neil Gaiman on jännä kirjailija. Olen kolme neljä teosta häneltä lukenut ja kaikista pitänyt, mutta silti aina unohdan hänen olemassaolonsa enkä olekaan nyt muutamaan vuoteen lukenut hänen kirjojaan. Pitäisi taas joku päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, Tori Amosilla on valtavasti Gaiman-viittauksia. Itse olin n. 15 vuotta sitten niin innokas Tori-fani, että hänen sanoitustensa taustoja tuli tulkittua.

      Olen itse lukenut nyt kaksi Gaimanin kirjaa. Ne molemmat olleet sen verran hyviä, että voisin lukea lisääkin. :)

      Poista
  8. Neil Gaimanin nimi on jäänyt jostain syystä (arvelen, että jäljet johtaisivat jonnekin blogistanian kirja-arvioihin) kummittelemaan päähäni. En ole mielestäni lukenut hänen kirjojaan, mutta tämä ainakin kuulostaa kiehtovalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka, suosittelen kokeilemaan Gaimanin kirjoja. Saattaisit pitää ainakin tästä. :)

      Poista
  9. Täällä olisi yksi Gaimanin faniklubiin kuuluva. Mulla on noin 40 teosta häneltä. Enkä ole vielä huonoa lukenut. Ellei Sandmaneja lasketa, lemppareita on novellit, runot ja Coraline. Mielestäni kannattaisi ehdottomasti lukea sellaiset kirjat kuin Fragile Things ja Smoke and Mirrors siellä on tosi hyviä novelleja. Useimmat jää aina mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. The Day the saucers came, Babycakes, Nicholas was... Listaa vois jatkaa ikuisuuksiin. Ja sitten olisi Stardust/Tähtisumua? Toki olen aika puolueellinen näissä suosituksissa, en oikeastaan lue kuin fantasiaa ja kauhua, joitain yksittäisiä muista genreistä. Sandmanit on myös aivan käsittämättömän laajoja, ne on tullut luettua moneen otteeseen ja välillä on vähän pitänyt itkeäkin. Nythän olisi hyvä aika tutustua Sandmaneihin kun syksymmällä ilmestyy uusi lisä sarjaan.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, hauska kuulla! Olet lukenut valtavasti Gaimania. Minäkin pidin Coralinesta, sarjakuviin pitäisi tutustua. Gaiman on kyllä hurjan tuottelias - ja lahjakas!

      Poista