lauantai 1. kesäkuuta 2013

Toukukuun luetut, kesän luettavat (+miniarvonta)



Ihana, ihana kesä on täällä nyt kalenterinkin mukaan. Ekaluokkalaiseni sai todistuksen ja luokkansa ainoan lukudiplomin - keneen lie tullut tässä asiassa ;) - ja itse kävin "kirjablogikirjan" kunniaksi ostamassa itselleni palkinnoksi Haruki Murakamin 1Q84:n kahden ensimmäisen osan yhteisniteen. Aah!

En ihan vielä pääse Murakamiin, vaan ensin on blogattava ainakin Ulla-Lena Lundbergin, Inka Nousiaisen, Markus Hotakaisen ja Niina Within kirjoista. Ne kaikki luin toukokuussa, mutta tuolloin ehdin oman kirjahankkeeni vuoksi kirjoittaa blogiini vain neljästä kirjasta. Näistä neljästi pidin eniten Ragden Berliininpoppeleista. Minusta on viimeisen parin vuoden aikana tullut norjalaisen kirjallisuuden fani. Olen tosin lukenut vain muutamaa norjalaista, joten en tiedä onko faniudesta puhuminen oikeutettua, mutta teen kunnian mutuhutulle ja fanitan oikein olan takaa. Rakastan (!) norjalaista kirjallisuutta niin, että haaveilen matkasta vuonoiseen naapuriimme. Toukokuussa bloggaamani neljä kirjaa ovat:

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
Reetta Niemelä & Salla Savolainen: Tikkumäen koirat
Stef Penney: Näkymättömät
Marisha Rasi-Koskinen: Valheet

Toukokuun luettujen ja Murakamin ohella suunnittelen innolla kesälukemisiani. Olen niitä, jotka mielellään suunnittelevat ja listaavat, mutta eivät kuitenkaan toteuta suunnitelmiaan kuin harvoin. Aina tulee yllätyksiä ja mieli muuttuu. Viime vuonna pidin kesällä dekkaripuolikuun ja jatkoin temaattista lukemista syksyllä muun muassa keltaisen ja huonon kirjan viikolla. Täksi kesäksikin suunnittelen muutamaa teemaviikkoa. Tein tänne jo kyselynkin siitä, mitä teemaviikkoja toteuttaisin, mutta jostain syytä Blogger tyhjentää vastaukset. Siksi kyselenkin nyt, jos vain jaksatte kommentoida, että minkä teeman haluat  nähdä blogissani? Toteutan vähintään kaksi eniten ääniä saanutta teemaviikkoa. Ja arvon kaikkien äänestäneiden kesken jotain kesäistä. Vastausaikaa on sunnuntaihin 9.6. saakka.

Ehdokkaat teemaviikoksi ovat:

- Jännityskirjaviikko
- Mummolan vintiltä löytyneiden pehmeäkantisten kirjojen viikko
- Kasarinostalgian viikko
- Maaseutukirjojen viikko
- Lontoo-viikko
- Tyttökirjojen viikko


P.S. Huomasin, että blogiini on nyt kirjautunut lukijaksi yli 400 ihmistä. Kiitos teille kaikille! Juhlitaan tätä asiaa paremmin hieman myöhemmin. :)

47 kommenttia:

  1. Tänään kevätjuhlien jälkeen aloin heti pohtia kesän teemoja... Mulle tulee ainakin dekkareiden lukuteema.

    Sitten pari muuta kivaa. Voisin lukea kirjat ilman teemojakin, mutta niiden pähkiminen on niin kivaa =)

    Sama Murakami ostettuna, mutta säästelen vielä vähän...

    HYVÄÄ KESÄÄ!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai niin, piti äänestääkin: maaseutulandeböndeä ja vastapainoksi Londonia.

      Poista
    2. Mari A, Murakamia tekisi mieli säästellä, mutta minusta tuntuu etten oikein malta :) Luen kirjaa varmaan kuitenkin hitaasti, koska tuollainen järkäle on hankalan kokoinen työmatkakaveri.

      Kiitos, landebönde ja Lontoo ovat aika hyvä pari!

      Poista
  2. Minä haluaisin nähdä blogissasi jännityskirjaviikon ja mummolan vintiltä löytyneiden pehmeäkantisten kirjojen viikon. Toivottavasti edes toinen olisi eniten äänestetyissä, mutta sehän riippuu täysin muiden lukijoidesi mieltymyksistä. :) Loppujen lopuksi ihan mitä vain noista teemaviikoista seuraisin mielenkiinnolla, joten ei se niin suuri katastrofi ole, vaikkei kumpikaan äänestämistäni tulisi valituksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, hyviä valintoja. :) En kerro vielä, mikä on oma suosikkini, mutta aion pitää teemaviikon joka kuukausi: kaksi viikoista tulee olemaan eniten ääniä saaneen teeman mukaisia, se kolmas sitten oma suosikkini (ellei se voita muutenkin).

      Poista
  3. Ooh, kaikki teemaviikot kuulostavat ihanilta ja kesään sopivilta, eli mitkä tahansa voittavatkin, hyviä juttuja on varmasti luvassa. Äänestän tämänhetkisen fiiliksen mukaan mummolan vinttiä ja Lontoota.

    Minullakin on kaikenlaisia kirjoja mietittynä kesälukemistoksi, ja Murakami löytyy minunkin listoiltani, luonnollisesti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, mummolan vintti ja Lontoo. Lomalla tulen ainakin fyysisesti viettämään aikaa molemmissa. Ehkä kirjojenkin parissa!

      Murakamin 1Q84 vaikuttaa tosi hyvältä jo heti alussa. <3

      Poista
  4. Ragden kirjat odottavatkin hyllyssäni, kiva kuulla että hyviä lukuhetkiä varmaan luvassa ainakin ekan kirjan osalta :)

    Ja listat, miten nautinnollista niitä on miettiä ja tehdä, vaikka tietää ettei niistä puoletkaan toteudu, mutta se suunnittelemisen ilo ja nautinto :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, olen ihan varma, että ihastut ainakin Berliininpoppeleihin. <3

      Totta, listojen suunnittelu ja laatiminen on hauskaa. Usein hauskempaa kuin niiden toteuttaminen. :)

      Poista
  5. Lontoo-viikko innostaisi! Ja 1Q84 - onneksi olkoon! Siinä on varmasti juuri sopiva kesäkirja, pitää harkita itsekin.... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy, Lontoo kirjoissa ja Lontoo kaupunkina - aina vaan niin ihana! Suosittelen 1Q84:ää, vaikuttaa hyvältä eikä lopu heti kesken. :)

      Poista
  6. Mummolan vintti ja kasariviikko! :)
    Minulla on "välittömästi luettavien" pinossa mm. Mifongin aika ja Pelin henki. Myös Joe Hillin uusin kirja polttelee kovasti, mutta en tiedä, miten se sopisi kesäkirjaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, mainiot valinnat. :)

      Pelin henkeä on moni kehunut, se olisi hauska lukea. Nyt tosin vierähtänee jonkin aikaa Murakamin parissa.

      Poista
  7. Tuo mummolan vintti kuulostaa hyvältä! Samoin jännityskirjaviikko. Fantasia olisi ollut myös kiva, mutta sitä ei olekaan listassa. :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos kommentistasi. Fantasia on laji, jota luen liian vähän, mutta ostamassani murakamissa on kuulemma paljon fantasiaelementtejä. :) Ja ehkä syksyllä pidän fantasiaviikon! :)

      Poista
  8. Jännityskirjaviikko, jännityskirjaviikko!! Yllätyitkö? :-D näitä lukulistoja on ihana laatia, miekin meinasin ensi viikolla. Toinen juttu toteutuksen kanssa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, yllätys!! :D Viime kesänä pidin jännäripuolikuun ja se oli hyvä kokemus. Vaikkei jännityskirjojen teemaviikkoa tulisikaan, niin aion kesällä lukea ainakin Kiltin tytön, Vera Valan uusimman sekä yhden Rei Shimura -kirjan.

      Poista
  9. Lontoolle ääni täältä kaukaa :-)

    Ja pakko taas miljoonanteen kertaan mainostaa, kuinka täpinöissäni olen siitä, että pääsen Suomeen koko heinäkuuksi - siellä odottelee jo uutuuksien kirjapino sekä vanhat, laatikoihin pakatut. Saa tosin nähdä maltanko lukea ollenkaan, paitsi lentokoneissa: tuntuu, että täytyy imeä Suomen kesää sieluunsa niin runsaasti kuin mahdollista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, kiitos. Ihana Lontoo. <3

      Ja hienoa, että pääset Suomeen heinäkuuksi. Nautit varmasti kotimaan kesästä ja lukemisestakin, koska valoisina kesäöinä on ihana vaikka lukea.

      Poista
  10. Mummolan vintiltä löytyneet pehmeäkantiset kirjat sekä Tyttökirjat saavat minun äänen. Molemmat olisi kiinnostavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, kiitos. Molemmat ovat hyviä valintoja. Saa nähdä, kuinka korkealle äänestyssijalle nousevat. :)

      Poista
  11. Kaikki teemat olivat hyviä, mutta kyllä tuo mummolan vintti iski eniten =). Sieltä löytyy hauskoja vanhoja kirjoja joissa mm. kieli asu on ihan erilainen kuin nykypäivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katinka, hauska juttu! Meillä on mummolan vintillä kaikenlaista. :) Niin kirjojen kuin tavaroidenkin penkominen on kuin löytöretkeilyä.

      Poista
  12. Mua kiinnostaisi eniten tuo jännityskirjaviikko, sillä itse tulee luettua niitä varmaan eniten - ja olisi kiva tietää joistain itselle vielä tuntemattomista kirjoista :)

    VastaaPoista
  13. Kaikki viikot ok, Lontoo-viikko ja pehmeäkantiset tyttökirjat ovat valintani. Ihana Lontoo on hyvä kohde. Tyttökirjat alkavat olla ajankohtaisia lukemaan oppineelle koulunsa aloittavalle lapsenlapselle. Toki niitä voin itsekin lukea.

    VastaaPoista
  14. Mummolan vintti ja Lontoo kiehtoisivat eniten. Äänet siis niille. :)

    VastaaPoista
  15. Kaikki teemat vaikuttavat niin kivoilta! Mutta sanotaan, että maaseutu (mikä paremmin sopisi kesään?!) ja toisena hyvänä kakkosena kasari.

    VastaaPoista
  16. Lontoo-teemaviikko kuulostaa hienolta! Ja Mummolan vinttikirjatkin kiinnostaa!:)

    VastaaPoista
  17. Kesä kesä kesä kesä!!!! On varmaan tullut jo aika selväksi, että olen ihan pähkinöinä kesän alkamisesta!! ;)

    Onnea tulevalle tokaluokkalaiselle kunniakkaasta kouluvuodesta ja lukudiplomista!

    Äänestän Lontoota ja maaseutua! Itse haluaisin kesällä lukea vaan mahdollisimman paljon laidasta laitaan ja lukumaraton olisi myös kiva vetäistä uudelleen. Ehkä siitä tulee alkukesäni perinne, kun viime vuonnakin se oli kesäkuun ohjelmistossani.

    VastaaPoista
  18. Haluaisin nähdä blogisassi jännityskirjaviikon. Kesällä iskee aina jännärin himo. :D

    VastaaPoista
  19. Ehdotan Lontoo- ja jännityskirjaviikkoa.

    Pidin nimenomaan Ragden trilogiasta, mutta en ottanut hänen tulevaansa lukulistalleni eli Berliininpoppelit ja ne kaksi muuta...Norjalainen kirjallisuus on kova sana: Elämäni 10 parhaan kirjan joukossa on norjalaisen Aksel Sandemosen teos Kadonnut on vain unta.

    Miten sie muistat, jos et heti tee juttua lukemistasi kirjoista;)

    VastaaPoista
  20. Minä annan ääneni Lontoolle ja maaseudulle.

    VastaaPoista
  21. Mummolanvintti kuulostaa romanttiselta :), äänestän sitä!
    Minäkin luin tuon uusimman Nousiaisen, ja kirjoitin blogiinikin siitä jos ehdit katsoa (toukokuussa), eli odotan innolla miten sinä koit kirjan ja mitä kirjasta sinulle jäi mieleen.
    Murakameissa olen jälkiherännäinen ja luen vasta Norwegian Woodia. Viime kuussa luin ensimmäisen Murakamini (josta tietty bloggasin myös) Kafka rannalla ja se oli kyllä monipuolisen hyvä kirja.

    VastaaPoista
  22. Lontoo-viikko, ehdottomasti! Ja toisena jännityskirjat.

    VastaaPoista
  23. Mummolan vintiltä löytyneiden kirjojen ja kasarikirjojen viikko kuulostavat hauskoilta! Joten annan ääneni niille. Mukavuutta kesään ja lomailuun täältä epäkesästä!

    VastaaPoista
  24. Hauskoja teemaviikkoehdotuksia sinulla, Katja!

    Lontoo kiinnostaisi minuakin, mutta olen kaikkiruokainen ja luulenpa, että saat näistä kaikista mainiot teemaviikota aikaiseksi :).

    Minullakin on tulossa muutamia teemoja, mutta ei niinkään viikkoina vaan kesän mittaan. Katsotaan, kun saan kakistetuksi ajatuksen blogiin asti.

    VastaaPoista
  25. Koska haluan ensi vuonna äidin kanssa Lontooseen mm. tapaamaan sukulaisia, niin äänestän Lontoota! :) Mummolan vintti hyvänä kakkosena.

    Oli muuten ihanaa palata matkalta valoisaan Suomen kesäyöhön, hauskaa kesää myös sinne!

    VastaaPoista
  26. Annan ääneni maaseutukirjoille ja Lontoolle :)

    VastaaPoista
  27. Mummolan pehmeäkantiset! Aion itsekin syventyä isoäitini kirjahyllystä löytyneen Laulajatyttö-sarjan osan ja olen siitä etukäteen jo aivan täpinöissäni. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on pari Laulajatyttöä! Ja odotan innolla niiden lukemista - sitten joskus :)

      Poista
  28. Minä annan ääneni kasarinostalgialle ja Lontoolle. Ja toivon, että taas jatkossa ehtisin vierailemaan enemmän :)

    VastaaPoista
  29. Jännityskirjaviikko (jospa sinne mahtuisi myös Stephen Kingiä. Jooko!?) ja Mummolan vintiltä löytyneiden pehmeäkantisten kirjojen viikko. Nehän tasapainottaisivat sopivasti toisiaan?

    VastaaPoista
  30. Onnea pian valmistuvasta kirjasta ja neljästäsadasta uskollisesta lukijasta <3

    Äänestän teemaviikoiksi kahta varsin erilaista aihetta: Lontoota ja mummolan vintin pehmeäkantisia (joista en oikein tiedä, ovatko vanhoja viihdekirjoja vai mitä, mutta olen utelias kuulemaan lisää!)

    VastaaPoista
  31. Mahtavia ehdokkaita! Annan ääneni kasarinostalgialle ja jännitykselle :).

    VastaaPoista
  32. Hei! Äänestän kasarinostalgian ja mummolan vintin kirjojen puolesta!

    VastaaPoista
  33. Lontoo-viikolle menköön minun ääneni, sillä mekin ollaan sinne suuntaamassa heinäkuussa. On sitten hauska fiilistellä Lontoo-kirjojen parissa.

    VastaaPoista
  34. Minun ääneni menee jännityskirja- ja maaseutukirjaviikoille. :-)

    VastaaPoista