tiistai 25. kesäkuuta 2013

Niina With: Sikin sokin


Niina With: Sikin sokin
Kustantaja: Myllylahti 2012
Kuvitus: Satu Kontinen
Sivuja: 37
Kotimainen lastenlorukirja


Sillipurkin kannessa pieni rako,
heti silleillä mielessä pako:
"Ui pintaan veli ja kurkista,

me häivytään tästä purkista!"

Nyt kaikki on sikin sokin. Sukkapari lähtee pakoon pesukonetta ja seikkailee ympäri taloa, jossa on siivouspäivä. Myös pihan puolella ja autotallissa piipahdetaan ja tavataan monenlaisia uusia tuttavia. Meno on koko ajan railakasta, hieman hurjaakin, mutta kaveruuden ihmeellinen voima kantaa arkiseikkailun halki.

Sain Niina Within Sikin sokin -lorukirjan luettavakseni puolittain sattuman kautta kirjailijalta itseltään, mistä kiitän kauniisti. Kirja kiinnostikin heti, koska pidän riimeistä ja loruista ja Within kirja houkutteli heti myös ulkoasunsa puolesta.


Äiti oven avaa,
kaikki paikallensa ravaa.
Vielä harja hyppää hyllyyn
kaverit, nyt hymy pyllyyn.

Hihitykset ovat taattuja Within riimejä ääneen lukiessa. Riimiparit ovat pääosin mainioita: Kello kuusi - jäähtyy pottumuusi. Yllä oleva lainaus muistuttaa harjasta hyllyssä ja hymystä pyllyssä. Peppuun liittyvät asiat ovat takuunaurattajia etenkin alle kouluikäisten perheessä, ei siis ihme, että oma viisivuotiaani hoki siivoushyllyä ja oranssia pyllyä vielä pari päivää kirjan lukemisen jälkeenkin. Myös ensi syksyllä tokaluokan aloittava esikoiseni piti kirjasta, mikä yllätti minut. Oletin nimittäin, että Sikin sokin sopii huomattavasti nuoremmille, mutta kirjan graafisenvärikäs maailma ja Within lorut olivat kouluikäisenkin mieleen. Koko kirja piti lukea yhdeltä istumalta ja alkujaan pienelle serkulle kierrätettäväksi suunnittelemani kirja jääkin lasten kirjahyllyyn - sikin sokin muiden kirjojen joukkoon!

Within riimittely osuu useimmiten kohdalleen, mutta paikoin riimiparit eivät täysin stemmaa, kuten vaikkapa "vanulappu" ja "hoppu". Vaan mitäs pienistä, kun pääasiassa kirja rimmaa ja svengaakin mainiosti. Sikin sokin ei luultavasti tule olemaan jokakodin lastenkirjahyllyyn kuuluva klassikko, mutta niin ilahduttava, että uskallan suositella sitä kenelle tahansa loruttelun ystävälle. Riimit tukevat hienosti Within mainioita oivalluksia arkisista asioista: remontista, autotallista, jääkaapista, vaatehuoneesta ja Pikku Kakkosesta. Ei kai sieltä tule sukkapyykkiä! Sikin sokin on itse asiassa yhdenpäivänrunoutta: kirja alkaa aamusta ja päättyy iltaan, siinä välissä puuhataan kaikenlaista tuttua ja hassua.

Satu Kontisen kuvitus vahvistaa kirjaa riemastuttavasti. Kontisen kuvat ovat reippaita, värikkäitä, hauskoja ja eläväisiä. Kuvissa ja muodoissa riittää myös bongattavaa perheen pienimmillekin, isommat etsivät yksityiskohtia ja metkoja viittauksia arjen ilmiöihin.

Sikin sokin on reippaalla tavalla ihana lorukirja. Ennen kaikkea se jättää hymyn huulille.

6 kommenttia:

  1. Voi hyvin kuvitella mikä nauru siellä raikaa:) Hauskaa luettavaa lapselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tämä hauska kirja! Pääset ehkä joskus lukemaan. :)

      Poista
  2. Meillä on muksut juuri nyt aivan hullaantuneita runoihin ja loruihin. Pitääpä etsiä tämä kirja käsiin. Veikkaan että kirja purisi hyvin kun huumoriakin näyttää löytyvän mukavasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, tämä olisi varmasti teille sopiva kirja. :) Sopivan railakas ja mukava ääneen luettava.

      Poista
  3. Kuulostipa riemastuttavalta. Meillä jo kaksivuotiaskin tykkäisi riimeistä, vaikka merkitykset menisivätkin vähän ohi. Niin, ja ainakin meillä poika 8v on vielä ihan pyllyhuumoriin menevä ja "lapsellisetkin" jutut naurattavat ihan katkipoikki ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tämä voisi siis mennä teilläkin! Meillä muuten samoin tyttö käkättelee kyllä pyllyhuumorille ainakin toisinaan. Ja kyllä me aikuisetkin joskus. :D

      Poista