sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Marisha Rasi-Koskinen: Valheet



Marisha Rasi-Koskinen: Valheet
Kustantaja: WSOY 2013
Kansi: Marjaana Virta. Valokuva: Harri Hinkka
Sivuja: 339
Kotimainen romaani

Se ei ole mikään tavallinen sade. Ei äkillinen kuuro, joka tuossa tuokiossa täyttää pihoille unohtuneen astiat ja ämpärit ja jonka jälkeen aurinko tulee esiin ja asfaltti höyryää. Se ei ole myöskään hidas ja pitkä sateinen jakso, joka saa betonista valetut kanavat tulvimaan, tukkii sadevesiviemärit ja lopulta nostaa autot kellumaan avuttomina kuin epälukuisen joukon hylättyjä leikkikaluja.
Oikeastaan se ei ole sade ollenkaan.


Harvassa kirjassa on niin täydelliset alkusanat kuin Marisha Rasi-Koskisen Valheissa. Monesta tarinasta koostuva romaani lähtee liikkeelle epätoivoisen oloisesta automatkasta. Eletään aikaa, jolloin lapsia otetaan huostaan tai suorastaan varastetaan. Eräs äiti näyttää hakeneen omansa takaisin ja kertoo ajomatkan aikana tarinaansa moottoritien poskesta löytyneelle takapenkkiläiselle. Vai kenelle hän tarinaa kertookaan? Ja mitä tarinaa, kenen tarinaa? Valheissa yksi tarina johtaa toiseen, joka vie taas uuden kertomuksen, ehkä uusien valheiden äärelle.

Rasi-Koskisen esikoisromaani Katariina (2011) kiehtoi minua arvoituksellisuudellaan ja hiotuilla lauseillaan, mutta jonkinlainen kosketuspinta kirjasta jäi puuttumaan. Sen vuoksi tartuin Rasi-Koskisen toiseen romaanin, Valheisiin, suurella innolla, kuitenkin varovaisesti odottaen.

Kunpa muistaisin.
Tai sittenkin,
Kunpa en muistaisi.



Valheiden kohdalla odotukseni palkittiin - osin.

Rakastan kirjoja, joissa sataa ja Valheissa totta vie sataa. Jo alkusanojen pysyvä, ainainen sade kietoo kirjan oudoon, valuvaan ja odottavaan, mutta silti koko ajan liikkeesä olevaan tunnelmaan.  Rasi-Koskinen hallitsee lauseet. Hän kirjoittaa niin kauniisti ja täyteläisesti, etten jäänyt kielen osalta kaipaamaan mitään. Rasi-Koskinen kirjoittaa lyhesti silloin, kun muutama sana riittää. Hän kasvattaa tunnelmaa juuri sopivasti lisätäkseen lukijan odotushorisonttia: mitä tapahtuu, kun tavaratalon turvaportit alkavat hälyttää, millä tavoin aika on ryvettänyt muistot, kuinka hapan jogurtti pulputtaa vaimeasti ohimoon osuneen iskun jälkeen, ja miten voi olla paljon muita paikkoja ja paljon muita ihmisiä. Valheiden jokaisen tarinan tunnelma on kohdillaan, ja tarinoiden - vai onko kyse sittenkin yhdestä ja samasta tarinasta, siinäpä arvoitus! - kertojien äänet vaihtelevat kiitettävästi. Sokeaksi mainittu mummo, teini-ikäinen koululainen ja Nataliena kulkeva tyttö kaikki ovat oman tarinansa keskiössä, lukiessaan alkaa miltei hengittää heidän tahtiinsa. Tämä lisää Valheiden tunnelman vahvuutta. Teos on nimensä mukaisesti joukko valheita - tai joukko arvoituksia.

Pidän arvoituksellisuudesta ja ihastuin lähes kaikkiin Valheiden kertomuksiin, Fatal errorin olisin ehkä jättänyt pois, vaikka se kuvaakin nuoruutta hapuilevasti ja julmastikin. Valheissa arvoituksista ja arvoituksellisuudesta tulee miltei itsetarkoituksellista eikä lopulta juuri mikään ratkea. Tästä hieman ärsyynnyinkin, sillä olisin kaivannut jonkinlaisen selkeämmän selityksen sille, miksi eri kertomukset ketjuuntuivat. Se, että ne ketjuuntuvat on toki koko kirjan juju, ja ketjuuntumisen tuoma syklisyys tekee kirjasta romaanin. Mutta miksi ketjuuntuminen juuri niille tarinoille, jotka kirjassa mukana ovat? Valheiden vuoksi? Lukijan hämäämiseksi? Henkilöiden salaperäisyyden säilyttämiseksi? Tunnelman vuoksi? Alkaako kaikki sama ja vanha uudestaan, vai onko kyse jostain ihkauudesta? Kuten huomaatte, Rasi-Koskisen romaani jätti minuun enemmän kysymyksiä kuin kaipaamiani vastauksia enkä tiedä, pidänkö siitä vaiko en. Rasi-Koskisen tavasta kirjoittaa pidän.

Valheet on kokonaisuudessaan suuri arvoitus. Sen toisiinsa kietoutuvat tarinat ovat kiehtovia. Niitä jokaista lukee enemmän kuin mielellään ja niiden henkilöiden yksinäisyys on puhuttelevaa. Surumielinen tunnelma ei ole lohduton, sillä uudet alut eivät koskaan lopu. Luulen, että tulen palaamaan joskus kirjaan ääreen, koska haluan tietää, tarjoavatko saman romaanin erilaiset tarinat vastauksia toisilleen. Haluan tietää, kattaako romaanin syklinen kierto myös lopusta alkuun.

****

Valheita on luettu paljon. Lukekaa vaikkapa Hannan, Liisan, Marian, SannanMari A:n ja Katrin arviot.

P.S. Teen nyt pikkuhiljaa paluuta blogimaailmaan. Kirjablogikirja on melkein valmis, ehkäpä näytän kirjan kannenkin täällä nyt tulevalla viikolla!

22 kommenttia:

  1. Tämä oli kyllä tunnelmaltaan aivan upea kirja. Ja muutenkin tykkäsin tosi paljon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kirjan tunnelma on sen vahvin puoli. Pidin kyllä kokonaisuudesta, mutta jäin kaipaamaan jonkinlaisia vastauksia. :)

      Poista
  2. Hmm... Kirjailija kiinnostaa minua, mutta toisaalta inhoan liian höttöisiä loppuratkaisuja, aukijääneitä ratkaisuja. Ehkei ole siis aivan minun juttuni tämä.

    Mutta ah, miten ihana kuva, Katja!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, höttöinen tämä ei ole missään nimessä. Kaukana siitä. Mutta ehkä tosiaan moni asia jää auki - tai lukijalle runsaasti tulkittavaa. Upeasti kirjoitettu.

      Ja kiitos. :)

      Poista
  3. Valheet ovat ikikiehtova aihe. Minä sekä pidän, että en, aukijääneistä loppuratkaisuista.

    Ah, sade...onko mitään kiehtovampaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, sama täällä. En pidä tarinoista, jotka selitetään puhki, tulkinnanvaraa pitää olla. Valheissa sitä on ehkä liikaa, mutta hienon romaanin Rasi-Koskinen on kirjoittanut.

      Sade on romanttistakin!

      Poista
  4. Sama olo jäi tästä kirjasta, paljon kysymyksiä, ja kirjan nimen perusteella kallistun valheiden merkitykseen kirjassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari a, Valheet on tosiaan nimensä veroinen kirja. Hienosti kirjoitettu, nautin kirjan lukemisesta. Mutta pidän kuitenkin hieman selkeämmistä romaaneista.

      Poista
  5. Ensi alkuun onnittelut, että oma urakkasi on ihan loppusuoralla :)

    Minä muistaakseni jäin jotenkin hämilleni Katariinasta, tykkäsin ja en tykännyt. Pitääpä siis painaa tämä mieleen ja lukea joskus. Nyt tämä lukulista tuntuu niin pitkältä, että ihmettelen vain, kuinka ehdin lukea kirjoja sitä tahtia, kuin niitä tulee kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, kiitos. Olo alkaa olla helpottunut, vaikka stilisointia on vielä jäljellä.

      Poista
    2. Jatkan :) Valheet on mielestäni Katariinaa parempi, kiehtovampi. Vaikeampikin, mutta kaiken salaperäisyyden keskelläkin kirjaa oli ilo lukea. Ei kuitenkaan suurin romaanisuosikkini tältä vuodelta.

      Poista
  6. Minä pidin Valheista paljon, ja kirjan jälkimaku on myös vahva: ajattelen kirjaa vieläkin suurella lämmöllä. Minuun myös tuo arvoituksellisuus ja avoimuus upposi tässä kirjassa ihan täysillä – minulle kirjassa oli juuri sopivasti vihjeitä, ilman että outo tunnelma olisi särkynyt.

    Olen iloinen että pidit kirjasta, vaikka varauksellisesti. :) Ja olipa kivaa lukea uusi blogijuttu sinulta pienen tauon jälkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, ajattelinkin sinua kun luin kirjaa. Muistin nimittäin arviosi ja sen, kuinka paljon pidit kirjasta. Ja kuten huomasit, minäkin pidin. Rasi-Koskinen kirjoittaa niin upeasti. En varauksetta ihastunut, mutta aion lukea kirjan joskus uudelleen. :)

      Kiitos, tuntuu tosi kivalta taas aktivoitua blogissa.

      Poista
  7. Ihanaa, että olet taas päässyt bloggaamaan ja että kirja alkaa olla viimeistelyä vaille valmis! Maltan tuskin odottaa Kirjablogikirjaa.

    Rasi-Koskinen on tosiaan kielen ja romaanin rakenteen taituri. Minäkään en kuitenkaan rakastunut Valheisiin, sillä en löytänyt sellaista samastumispintaa mikä tekee kirjasta täydellisen (vrt. esim. Kähkösen ja Lundbergin kirjat, joiden henkilöitä voi rakastaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, on tosiaankin ihana blogata taas. Ensi viikolla enää oikoluku ja sitten kirja lähtee painoon. :)

      Koit Valheet ilmeisesti aika samalla tavalla kuin minäkin. Rasi-Koskinen kirjoittaa kyllä melkein täydellisen hyvin.

      Poista
  8. Tervetuloa takaisin bloggaamaan! En ole ihan varma, pitäisinkö Valheista, mutta tuo sateesta puhuminen sai - hurjaa kyllä - jo melkein kaipaamaan syksyä. No, Rasi-Koskiseen haluaisin tutustua joka tapauksessa. Kirjablogikirjaa odotan mielenkiinnolla :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tessa, kiitos. :) Valheiden tunnelma on niin hieno ja ainutlaatuinen, että kannattaa kokeilla.

      Toivottavasti tykkäät kirjablogikirjasta.

      Poista
  9. Itselläni on odottelemassa Katariina nyt lukupinossa. Kirjailijasta en ollut koskaan kuullukaan kun sen bongasin kirjastosta, ja nyt jännityksellä odotan mitä on tulossa. Kiehtovalta kirjailijalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Magentabooks, Katariina on hieno ja arvoituksellinen romaani. Niin on Valheetkin. Ihailen Rasi-Koskista kirjailijana, vaikkei Valheet ole ihan suurin suosikkini tältä vuodelta.

      Poista
  10. Minulla tämä odottaa yöpöydällä vuoroaan. Pian pian pian! Katariina oli aivan ihana.

    VastaaPoista